Eilen pyhäpäivän ollessa valoisimmillaan olimme mökkipihassa, molemmille riitti lumitöitä moneksi toviksi… Pehtoori lähti kylille lenkille, minä jäin mökille kuvailemaan, saunan lämmitykseen.
Katselin lapintiaisten ja punatulkkujen pyörimistä ruokintapallon ympärillä, kävi siinä oravakin hyppelemässä, omansa noukkimassa maasta. Puronrannan kelosta kuului verkkainen naputus; käpytikka koputteli korkean kelon latvassa. Se ei auringonkukansiemenapajille tule. Mutta antaa kuulua itsestään. Muutoin hiljaista, lähitienoon mökeillä ei ole ketään, ei kuulu koirien haukuntaa, ei moottorisahan ääniä, eikä pikitieltäkään kuulunut liikenteen huminaa.
Ajatuksetkin hiljaisia, tai oikeastaan en ajatellut mitään. Tai noh, mietin sitä, että varsinkaan tähän aikaan vuodesta, kaamoksen jo tullessa, en osaa arvailla kellonaikoja, ja pientä epävarmuutta viikonpäivistäkin on … Ja tässä elämänvaiheessa se tuntuu oikeastaan tavattoman hyvälle. Tiedän vain, että olin monta tuntia ulkona, vaikka vain mökkipihassa! Lauantain koko päivän kestänyt lumisade ja -pyry kun oli tuonut talven, kauniin, ’valaistuneen’ pihan.

Lauantain olinkin sisällä: kunnon siivous ennen talven tuloa, kynttilöitä, tuikkuja, pieniä punaisia juttuja pöydille, sain valmiiksi taas yhden palmikkoneulekranssin ja tein aivan tavattoman hyvää vorschmackia. Se tehdään poronjauhelihasta! (Kai) siksi nimi on ”vienankarjalainen vorschmack”. Palaan reseptin kera tässä joku päivä.
Tänään lähdimme autolla kylille; oli Partioaitasta haettava untuvatakkien pesuainetta ja kaupasta salaattitarpeita sekä rahkaa ja jukurtteja. Kuukkelin parkkipaikalta lähdimme talvikävelyreitille (tässä vaiheessa kinttupolku! kohti Mettäbaaria. Lounaskaakaot kävimme siellä nauttimassa, ja Viskitien kautta tepasteltiin takaisin, – ja ihan hyvä lenkki siitä tuli. Pakkasta pari astetta, ei tuulta.

~~~~~~~~~~~~~~
Meidän mökkipuro, joka kulkee Lapin kultamaiden poikki ja jonka rannoilla tuolla lännempänä on paljonkin valtauksia, näkyi pakkasauringossa kullan kimallusta! 💛


