Eilisen hiihtolenkin (Laanila – Rönkönlampi – mökki (loppukilometrit omaa yhdyslatua pitkin!) jälkeen oli hyvä olo ja mieli, onnistumisen tunnetta ja mukavaa rentoutta. Mihin osaltaan vaikutti varmasti hyvä ´huoltotiimi´.
Pehtoorihan se voiteli sukseni pakkaskelin peruskuntoon, kantoi sukset autoon ja vei minut Savottakahvilan pihalle, jossa on yksi latujen lähtöpiste ja lämmitti saunan sopivaksi puolentoista tunnin lenkiltä paluuni ajankohtaan.
Eilinen hyvä kokemus mielessä hankkiuduin tänäänkin ladulle: jopa hyvin huolletulle ja ruuhkaiseksi ajattelemalleni ensilumenladulle (Saariselkä – Viskitie). Lähdin hyvin epätrendikkäästi ja paksusti pukeutuneena kunnon toppaan ja villaan, mutta hiihtämään kuitenkin.
Ensin jäätyivät kädet (niinhän se kyllä melkein aina aluksi tekee) ja sitten pakkanen alkoi tuntua kireänä pistelynä kasvoissa (minulla kun ei ole sellaista kypäräpipoa kuten tosihiihtäjillä), mutta muutaman kilsan jälkeen sekin helpotti (tai naama vaan yksinkertaisesti jäätyi!).
Ja parinkymmenen minuutin jälkeen hoksasin, että jo vanhat mononi eivät olekaan tehty ihan arktisia oloja varten. Varpaat alkoivat vihjailla, että joka päivä ei ole pakko hiihtää, varsinkaan jos pakkasta on – 25 C. Siispä nihkeästä pakkaskelistä huolimatta aika nopsasti sivakoin takaisin latujen lähtöportille, autoon ja mökille.
Vitosen lenkki on ihan riittävä! MOT.
Muutoin päivä mennyt tekoälykuvien tekoa opiskellen, nettikaupoissa lastenlapsille joululahjavaatteita etsiskellen, uutta (joulu)jälkkäriä ja muuta kokkaillen. Hyvä päivä siis tänäänkin.