Ihan oma triathlon

Ainakin kerran kesässä on hyvä nousta ajoissa ja lähteä ulos. Tänään oli sen aika. Heräsin viiden jälkeen, reilusti ennen kuutta olin kameran ja monenlaisen objektiivi- yms. varustuksen kanssa Nallikarissa. Lämmintä +22 C. Ja tänään on tuullut. Se on tuntunut ihanalle.  Parituntisen kiertelin ja kuvailin Nalskussa. Vastavaloon sekä Nallikarin ravintolalle ehkä muutama onnistunut otos. Istuin ja mietin.

Ennen kahdeksaa jatkoin autolla vielä kaupungille, – aika vähäinen on aamukahdeksan ruuhka heinäkuisessa Oulussa.

Sitten kotiin, sillä minulla oli tapaaminen. Internetin ihmeellisen maailman ansiosta tapasin tänään lapsuuden ystäväni 54 vuoden takaa! Olemme asuneet Oulussa molemmat, käyneet viereisiä kouluja, samoissa diskoissa ja kaiken lisäksi äitimme asuneet Caritaksessa samassa rapussa, eri kerroksissa vain, ja me emme ole koskaan törmänneet. Mutta tänään! Olipa kyllä mukava, ja albumejani selailtua sain tietoa muista lapsuuteni ihmisistä ja Koskelankylän elämästä 60-luvulla.

Puolenpäivän jälkeen lähdettiin sitten Pehtoorin kanssa minun triathlon-päiväni  toiselle osuudelle eli pyöräilemään. Lämmintä jo yli +30 C ja vastatuuli. Mutta vain kaupunkiin ja torinrantaan asti poljettiin. Ja vuokrattiin kanootit! Olen monena kesänä puhunut että haluaisin kokeilla ja aina se on jäänyt. Olen kerran elämässäni melonut Kitisellä. Yhden sporttisen ystäväni 50-vuotispäivän ohjelmassa oli halukkailla mahdollisuus pari, kolme tuntiseen melontaan kaksoiskajakilla (tms.) ja minä työkavein parina meloin. Taidettiin tulla toiseksi kilpailussa, jossa oli kuitenkin viisi vai kuusi paria. Silloin olinkin kyllä huippukunnossa muutenkin. Ja pari kesää sitten Kukkolankoskella melottiin kumiveneillä ryhmässä koski alas, mutta se ei oikein ole verrattavissa tähän.

Eihän me tänään vuokrattu nuo kuin tunniksi, enkä uskaltanut ottaa kameraa kyytiin, joten kännykällä piti sitten matkantekoa kuvailla. Pieni video-klippikin on: KLIKS

Siinä ne meidän kanootit on. 25 €/ kpl maksoi tunti. Eihän me pitkälle ehditty; torinrannasta kierrettiin Pikisaari, laajalla kaarella kylläkin. Ja kylläpäs oli mukavaa touhua, eikä helle kuumottanut liikaa, kun jokisuistossa kuitenkin tuuli mukavasti. Pehtoori ei ollut niin riemastunut kuin minä, mutta tykkäsi hänkin.

Kunhan rannalle päästiin, olin puhelimessa pitkään: tänään on myös ollut itkun päivä, surun päivä. Itkettää vielä monena muunakin päivänä. Elämä on sellaistakin.

Pehtoorin kanssa etsittiin sitten ruokapaikkaa. Jotain etnistä. Eikä meille tuntunut sopivan oikein mikään, joten lähdettiin polkemaan kotia kohti, ja mentiinkin pizzalle vastikään meidän lähelle avattuun uuteen pizzeriaan. Ravintola Kymppi on entisen Kymppäri-kioskin ja Säästö Hintojen paikalla. Kunhan sinne asti päästiin oli ihan mieletön hiki: kävely, melonta ja pyöräily tekivät tehtävänsä. Minullekin, joka en juuri koskaan hikoile.

Pizzeria oli siisti ja pizzojen pohjat ohuita ja täytteitä sopivasti, mutta molemmat oltiin sitä mieltä, että eivät pizzat oikein maistuneet miltään. Jos olisi sokkona maistanut, ei olisi tiennyt syökö Frutti di Marea vai Operaa vai mitä. Mutta ei ne huonojakaan. Ehkä tämä voidaan lukea meidän etninen ravintola testauksiin, sen verran murtaen sekä tarjoilija että pizzanpaistaja suomen kieltä puhuivat. 😉

Pihalla kasteluhommia, lukemista, puhelimessa kuuntelua, lämmöstä nauttimista. Nyt väsy …

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.