Joulukortteja …

Koko päivän koneella, kaikenlaista ajankohtaan liittyvää työstettävää riitti iltapäivän lopulle asti. Sitten oli pakko päästä ulos, ja lähdin etsiskelemään, josko superkuun jämiä vielä näkyisi. Sen olemassaolon kyllä tunsin aamuyöstä – kuuhulluus vaivasi, uni ei pysynyt …

Mutta kaupungilla ja hautuumaalla oli hienoa, kuu möllötti komeana. Melkein kolme tuntia kameran ja jalustan kanssa kuljeksin. Ajattelin kuvaillessa, että nyt tulee hienoja, dramaattisia otoksia ja monista juhlavaloista pitkäksi aikaa kuvamateriaalia – nyt kun latasin raakakuvat koneelle, en ole enää niin varma. No mutta nuo eivät olleet menossa mihinkään, ihan vaan omaksi ilokseni yritin.. katsotaan nyt jos niistä jotain.

Onnistuneita kuviakin olen todistettavasti ottanut: tänään tuli Ifolorilta joulukortit ja kalenterit 2018. Joulukortti on varmaan eka kertaa parempi kuin tilatessa uskoin. Mie olen ”aina” tehnyt joulukortit itse; viimeiset 30 vuotta valokuvista, sitä ennen Pehtoorin kanssa oikein askarreltiin kortteja, tai siis Pehtoori tekstasi ja minä räpelsin jotain. Eiku hienoja ne oli. Mutta eivät todellakaan tuollaisia uniikkeja pieniä käsityötaideteoksia kuten systerilläni on tapana tehdä.

Jos haluat jonkun (jouluisista) kuvistani omaksesi, vaikka joulukorttien tilausta varten, saat vitosella. Lähetä minulle sähköpostia (reija at satokangas.fi), niin lähetän sinulle printtikelpoisen version kuvasta. Viimevuotisessa joulukalenterissani oli muutamia tykättyjä kuvia. Tämän vuotisen kalenterin tai näitä blogissa olevia kuviakin voit tilata. Ifolorilta ehtii tilata vielä haluamansa kortit sunnuntaihin asti siten, että ne ehtivät sitten postiin, tosin I luokassa.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.