Helsingissä järjestetty kolmipäiväinen ’Grand Champagne – samppanjaa ja herkkuja’ -tapahtuma järjestettiin nyt vasta toista kertaa, ja me olimme siellä ensimmäistä kertaa. Luulenpa, että mekin uusimme vielä joskus käynnin, kuten meidän molemmat nuoret tekivät jo nyt.
Siltä osin kun me sen koimme, järjestelyt olivat mitä mainioimmat, nähtävää, maistettavaa, opittavaa oli paljon. Vanha Ylioppilastalo oli samppanjalle arvoisensa miljöö.
Tarjolla oli yhteensä 230 (!!!) eri samppanjaa, kymmeniltä eri samppanjataloilta, sekä lukuisia ”Master Classeja” = tunnin mittaisia luentoja, joiden yhteydessä ei unohdettu praktiikkaa, vaan teemaan liittyi maisteluja. Meidän perhe oli ostanut toisilleen ja itselleen lahjaksi pääsylippuja ja Master Classeja sikäli sopivasti, että kaikki olimme – tosin eri aikaan – Essi Avellanin tilaisuudessa.
Essi Avellan, joka on paitsi KTM, on myös (ensimmäinen suomalainen) Master of Wine -tutkinnon suorittanut kansainvälisestikin arvostettu samppanja-asiantuntija, jonka kaikki edellisen kirjat meillä on. ”Matkalla Champagneen” -kirjan avulla on eräskin Reimsin, Epernayn ja Troyesin samppanjakauppa ja -talo sekä paikallinen ravintola ”otettu haltuun”. Avellan on myös yksi GC-tapahtuman promoottori ja kaikin tavoin hyvin keskeinen henkilö suomalaisessa samppanjaosaamisessa, -tietoudessa, -markkinoinnissa, etc. Ja hän piti perjantaina oikein hyvän luennon. Hänen taistingissaan olivat
Palmer & Co Blanc de Blancs NV
G.H. Mumm Cuvée R. Lalou 2002
Duval-Leroy Femme de Champagne 1996 magnum
Laurent-Perrier Alexandra Rosé 2004
Louis Roederer Cristal Rosé 2004 – Supreme World Champion 2015
[Pahoittelen kuvien laatua, mutta kuten sanottu, en järkkäriä tuonne ottanut mukaan. Mutta kännykuvistakin näkee jotain paremmin kun klikkaa isommiksi.]
Noiden viiden samppanjan hankintahinta olisi yli 1000 euroa. Saimme jokaisesta 4 cl maisteltavaksi. Ensimmäinen oli Palmerin BB (Blanc de Blancs eli vain valkoisista rypäleistä = chardonnay) tehty NV (non vintage) samppanja, joka ei tavattomasti hätkähdyttänyt. Seuraava Mumm Cuvee oli vuodelta 2002, joka on hyvä samppanjavuosi, mutta ainakin meidän laseissa häipyivät kuplat hyvin nopeasti – ilmankos F1-kisoissa Mummin samppanjaa on hölskyteltävä niin paljon, jotta saataisiin kuplia ja vaahtoa. 😉 Se oli siis aikamoinen pettymys.
Keskimmäinen Duval-Leroyn 20-vuotias Femme, joka oli tarjolla magnum-pullosta, oli yksi illan aikana testatuista liki 20 samppanjasta parhaiten mieleen jääneistä. Siinä oli hyvin moniulotteinen maku, ja kuten Avellan kertoi, ensin – samppanjan ollessa vielä aika kylmää – nousi esiin viinin Chardonnay, mutta kun samppanja vähän lämpeni, alkoikin Pinot Noir hallita makua. Magnum – tai vaikka Nebukadnessar tai jossain muussa isossa – pullossa tapahtunut kypsytys tuo viinin makuun syvyyttä ja parantaa tulosta. Ja perjantain jälkeen uskon sen.
Taisteingin lopuksi oli kaksi rose-samppanjaa: Laurent-Perrierin Alexandra Rose ja huippuna Roedererin talon rose, joka on valittu viime vuonna maailman parhaaksi samppanjaksi. En kyseenalaista. En todellakaan. Ja sellaisesta yksityiskohdasta olen – aiemmin tiedostamatta ja tietämättä – yhtä mieltä Avellanin kanssa, että hyvä rosee on sipulinkuoren tai hailakan kuparin väristä, ei pinkkiä, ei makeaa. Tuo Christal on luksusta, mutta kyllä me kaikki kolme löysimme illan aikana omat – muut – voittajat.
Master Classin jälkeen siirryimme Vanhan isoon saliin, jossa oli mahdollisuus eri maahantuojien ständeillä maistella viinejä.
Korttiin sai ladata lipukkeita = rahaa, ja ostaa ständillä viiniä: neljän senttilitran annokset maksoivat 2 – 30 lipuketta, eli nejästä eurosta kuuteenkymppiin. Me olimme jo etukäteen valkkailleet maisteltavia, muutamia kuuden lipukkeen samppanjoita ja sitten pienien talojen vaatimattomampia vuosikertoja etc. Kun olimme kolmestaan, teimme parinkin kalliin kohdalla niin, että otimme jokaiselle eri vuosikerran samasta samppanjasta ja sitten vaihtelimme laseja. Saimme maisteltavaksi melkoisen määrän hienoja, hyvin toisistaan eroavia samppanjoita.
Muutamasta on erikseen mainittava. Löysimme maisteltavien listalta yhden samppanjan, joka oli tyttären vuosikertaa (1989). Se oli Martell-talon Victoire, jota olen täällä Temmatussakin usein kehuskellut. Hakeuduimme puoli kuuden aikoihin kohti ao. ständiä, mutta meille kerrottiin, että ko. samppanjaa on vain muutamia pulloja, ja seuraava avataan vasta tasan klo 18. Olimme siis paikalla aika sopivasti, – jäimme odottamaan. Saimme nelisenttiset,- ja? – Ja kuohuva oli briossista, paahteista, ”leveää”, kaikinpuolin miellyttävää, mutta siitä häipyivät kuplat alle aikayksikön. Se ei ollut enää niin nuorekas ja elinvoimainen kuin tyttäremme.
Erityismaininnan ansaitsevat Pol Rogerin Cuvee Sir Winston Churchill 1998 ja 2002.
Tuo 1998 oli erityisesti minun mieleeni, mutta näyttää hinta nettikaupoissa olevan sitä luokkaa, että taitaa jäädä tilaamatta, vaikka kuinka siitä pidinkin. Mutta olipa hienoa päästä tilkka sitäkin maistamaan. Winston itse totesi samppanjasta näin: ”Samppanjan on oltava kuivaa, kylmää ja mieluiten ilmaista”. Nimikkosamppanjansa ei todellakaan ole.
Kolmas (Roederin 2002 Rose ja tuo em. lisäksi) mieleeni erityisen hyvänä jäänyt oli Ruinartin Dom Ruinart 2002. Sitä kuin myös Krugin Grande Cuveeta (NV) olin ”opiskellut” etukäteen. Krugin vuosikerraton Grande Cuvee sekoitetaan kymmenistä (120 – 200) eri viineistä, se saa käymisen jälkeen kypsyä 5 – 7 vuotta ennen kuin se laitetaan myyntiin. Ja tämän tietäen odotukset olivat kovin korkealla. Ja minusta niihin ei ylletty. Juniorille samainen samppanja taas oli ollut ollut yksi parhaista. Se oli raikas ja runsas, mutta noviisina ajattelin, että sillä olisi pitänyt olla vielä monta kellarivuotta edessä … tiedä häntä. Mutta Ruinartin Dom Ruinart (sataprosenttinen chardonnay) oli paahteinen, pähkinäinen, minusta jopa voinen, huikea samppanja. Vaikuttikohan tuntemukseeni se, että se on vanhimman (1729) samppanjatalon tuote? – En tiedä. Minä muistan sen.
Ja paljon muuta. Mukavaa oli myös se, että melkein tunteroisen meidän kanssa oli meidän viinikerhon E., jonka kanssa kiertelimme maistelemassa, sitten tapasimme paistinkääntäjätuttuja ja ostimme Essi Avellanin kirjan (hienoin omistuskirjoituksin) ja katselimme kahdessa yläkerran salissa ollutta valokuvanäyttelyä. Ihan mahdottoman hienoja kuvia: champagnelainen valokuvaaja Michaël Boudot on kuvannut samppanjan ”matkan”.
Lisää samppanjavalokuvataidetta.
Olin aikeissa mennä tuohon tapahtumaan lauantaina, mutta sitten tuli kutsu luokkakokoukseen 20 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeiltä oppilailtani. En missään nimessä kadu tuohon kokoukseen menoa, mutta raportointisi kyllä kannustaa pitämään samppanjatapahtuman mielessä tulevina vuosina.
Lapsen kommentti ko. tapahtumasta oli, että onneksi oli halpa sisäänpääsy. Samppanjoita oli maistellut ystäviensä kera ja maistiaisia kehui hyviksi. Käynyt useammilla tiloilla Ranskassa tutkijavaihdossa ja sen jälkeen konferenssien huviosuuksilla ja kerran oikein tarkoituksella Ranskan matkallaan.
Satu, minä vähän ajattelin että juuri sinä voisit olla siellä liikenteessä, ja oltaisiin ehkä nähty, mutta ymmärrän kyllä tuon luokkakokouksen ajaneen edelle… 😉 Tosiaankin kannattaa pitää mielessä:ensi vuonna se on kai toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Marja, tyttärellesikin varmasti varsin mielenkiintoinen tapahtuma kun hän on noin paljon aiemminkin perehtynyt Champagneen. Kyllä siellä kannattaa vanhempienkin käydä. 😉
Eläkeläisvanhemmat eivät ennätä joka paikkaan. Tarkemmalla matkasuunnittelulla olisi kyllä onnistunut. Reykjavik ja Golden foss näemme taas ylihuomenna!