Helmikuun jälkeen…

Päivät menevät erilailla kuin on suunnitellut. Useasti. Niin tänäänkin.

Aamuvarhain olin liikkeellä, joten lähtö oli hyvä. Mutta oliko historiatieteissä ketään töissä heti kahdeksan jälkeen. Nope. Ei ketään. No mutta onnistuin roudaamaan neljä isoa (ei ihan Ikea, mutta sellaisia K-kaupan isoja) kassillista kirjoja pois kotona, kiertoon. Eikä asioiden toimitus välttämättä vaatinut face-to-face -kontaktia, joten ei hukka reissu. Ei varsinkaan kun tapasin opiskelijoita, kun pysähtyivät, kyselivät minun kuulumisiani. Ennen se oli toisin päin: minä kyselin opiskelijoilta heidän kuulumisiaan ja opintojen etenemistä. No kertoivat kyllä niistäkin tänään. Lupasimme jatkaa juttua ainejärjestön 50-vuotisjuhlissa muutaman viikon päästä.

Linnanmaalta kauppojen ja pesulan kautta Caritakseen, ja sieltä matka jatkui ulkoilemaan. Etsimään valoja ja varjoja. Eihän niitä sitten ihan haluamiani näkynyt. Oli ”liian” hieno päivä siihen. Ihan mieletön auringonpaiste. Ollaan maaliskuussa.

Iltapäivällä oli aika hierojalle. Olkapääni on huutanut hallelujaa, hoosiannaa, kaikkea mahdollista jo monta viikkoa. Tekstien ja kuvien editointi ja salilla käymättömyys, kävelysauvojen vaihtuminen kameraksi on saanut aikaan liki ympärivuorokautisen juilimisen, johon oli saatava edes tilapäishelpotusta. Ja kuinka simahdinkaan siellä. Ihan tuhannen rentous ja paineenlaukeaminen, joten iltapäivän ja illan aikana on jäänyt to-do -listalta kaikki tekemättä. Safkan sentään sain aikaiseksi: kookosöljyssä paistetut broiskufileet ja Ras al Hanout -riisi olivat juhlaruokaa.

Klikkaa isommaksi: panoraamassa ON kuin onkin varjo.