Jotenkin onnistuin tekemään päivästä ihan erilaisen kuin vielä eilen olin ajatellut. Sisareni kihlattunsa kanssa ei sittenkään tullut syömään [sähläsin itse jutun], Laanilan paikallishistoria -palaveria en sählännyt, se meni paremmin kuin olin olettanut, lenkille en lähtenyt, mutta kaupungissa vastoin ennakko-oletuksia kuitenkin piipahdin. Mutta päivä pulkassa.

Ja illan olen sitten suorittanut ”kaivauksia” työhuoneen vaatehuoneessa, joka ei kuitenkaan ole mikään vaatehuone, vaan täynnä kaikenlaista. Enpä muistanut,  että siellä oli myös Modulan talokirja. Se oli meille reilut 30 vuotta sitten tärkeä kirja. Sattuipa nimittäin niin, että me vahingossa ryhdyimme tuolloin omakotirakentajiksi. Kerron joskus koko raksajutun, mutta nyt vain ”paalutus”.

Etsimme kevättalvella 1985 talopakettia, varmasti kaikkien Suomessa tuolloin olleiden talovalmistajien mallistot tsekkasimme, tietyt kriteerit olivat olemassa ja sitten lopulta päädyimme Kestilän talotehtaan Modula-malliin. Sitä mallia ei kovin paljon ollut rakennettu, mutta kävimme yhden sellaisen, lähimmän valmiin Forssassa asti katsomassa. Hyvä että käytiin: kuultiin vinkkejä mitä kannattaa muuttaa toimitukseen [mm. terassin tolpat] ja hoksattiin itse muutamia juttuja [mm. tuulikaapin paikan vaihto] ja sitten rohkeasti talopaketti tilattiin.

Alkuperäinen paketti oli tällainen.

(kuva suurenee klikkaamalla.)

Modula 1985

Arvatkaahan, mikä lopullisesti ratkaisi että päädyimme juuri tähän?

– Ruokailutila tietysti! Se että se oli keskellä taloa ja sitä ympäröi kaariseinä. No oli monia muitakin syitä, mutta se oli se, joka kiinnitti huomiomme kymmenien, satojen muiden talopohjien joukosta.

Siitä on kolmekymmentä vuotta kun aloitimme tontin raivauksen. Olenhan kertonut usein, että jo ennen blogiani olen koko elämäni pitänyt päiväkirjaa. Myös raksa-ajasta on ihan erillinen raksapäiväkirja. Ja olen lähes koko elämäni ottanut (suht paljon) valokuvia, ja koonnut niistä teema-albumeita; en matkasivuja nettiin tai kuvakirjoja, vaan ihan vanhanaikaisia valokuva-albumeita kuvineen, teksteineen, karttoineen, kuitteineen, … niin myös meidän raksa-ajasta on viisi ohutta albumia kuvia ja juttuja. Ehkä joskus kertoilen ja skannailen tänne noiden vuosien kokemuksia ja koettelemuksia. Tontti raivattiin loppukesästä ja syksyllä tehtiin perustukset ja valettiin sokkeli.

Tehtiin itse niin paljon kuin osattiin ja töiltämme ehdittiin. Talopaketti tuli vapun aattonaattona 1986. Ja vaikka kuinka rakennettiin kaikki illat, viikonloput ja lomat, ei jouluksi uuteen kotiin päästy. Helmikuun 1987 viimeisenä oli muutto. Asuimme viimeiset puoli vuotta ennen muuttoa sisareni kanssa ja kun viimeisen raksaillan jälkeen palasimme asunnolle, systeri istutti meidät sohvalle, ja sanoi, että on pakko ottaa teistä kuva. 😉

Ei paljon hymyilyttänyt.

9 Comments

  1. Voi ei! Muistan tuon ajan, tuon kuvan. Kuinka väsyneitä olittekaan, mutta lopulta urakka oli ohi. Se talo on nähnyt niin paljon…

  2. Jännittävä pohjapiirros! Muut kuvat eivät lataudu, mutta olisi kiinnostavaa tietää, miltä talo näyttää luonnossa 🙂

  3. Voi! Mulla oli nuorena tuo talokirja (punakantinen) ja olen ilmeisesti hävittänyt sen 🙁 Onko se vielä teillä? Olisin kiinnostunut, tavalla tai toisella, siitä!

  4. … Tosin tuo pohjakuva lienee jostakin vanhemmasta talokirjasta. Siinä punakantisessa oli vielä enemmän ”rönsyjä” pohjakuvissa, asumisen jälkiä. Mutta anyway, olen kiinnostunut! Modula erottui edukseen aikanaan. Siitä kiitos varmaan Juha Paldaniukselle.

  5. Meidän talokirja on 1980-luvun puolivälistä ja se on valkokantinen. On se tallessa. Muistaakseni. Nyt ollaan reissussa, joten en voi tarkistaa. Palannen asiaan kun olen kotosalla ensi viikolla…. Ja kyllä: Paldaniuksen piirtämä talomme on.

  6. Kas, 10 kk vierähtänyt! Onko havaintoja kirjasta? Laita vaikka sähköpostiin vastaus suoraa, kiitos 🙂

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.