Toisille viikko on ollut vähemmän kuluttava kuin toisille. Viikossa toiset rupsahtavat ihan, käpertyvät surkeaksi, kallistuvat vain varovasti valoa kohti.
Parasta ennen päivä on jo vähän ohi.
Kun taas toiset vielä jaksavat kurotella joka suuntaan, kaikin puolin pulleina ja hyvinvoivan oloisina. Valmiina vielä seuraavankin viikonlopun viettoon.
Oma fiilis vähän samoissa merkeissä. Viikko on ollut merkillinen sekoitus toisaalta touhua ja työtä ihan kerrakseen, toisaalta jo selkeästi suvantopaikkojakin päivissä ja illoissa. Sääkin merkillinen sekoitus talven syvyyttä ja huhtikuista lämpöä ja loskaa.
Noita tulppaaneja äsken kuvatessa ajattelin taas, jotta haluaisin oikeasti sellaisen pienen ”kotistudion” = pöytä jossa pari spottilamppua tai oikeita studiolamppuja. Ei ne nyt niin hirveitä maksa. Jahka Elmeri heräilee talviuniltaan (on nukkunut jo reilut kolme kuukautta), taidan tuppautua sen kanssa samaan huoneeseen (= tyttären kotikotihuone/vierashuone) ja ryhtyä vähän mööbleeraamaan.
Kuvaamiseen liittyen heräsi toinenkin vanha haave, aie. Eilen illalla, aika luvattoman myöhään yöhön meni kun luin Juhani Seppovaaran (kuva)kirjan ”Elävä hiljaisuus Hietaniemen hautausmaalla”. Takakannan teksti kertoo, mistä on kyse:
Hietaniemen hautausmaat kuvastavat Helsingin ja Suomen historiaa ja tuovat eilispäivän lähelle. – – Tämä tunnelmallinen, runsaasti kuvitettu teos johdattaa Hietaniemen kiehtoviin vaiheisiin. Se kertoo muistomerkeistä, taiteesta, ihmiskohtaloista ja luonnosta – –
Haluaisin tehdä edes ”nettinäyttelyn” hautausmaakuvistani. Ei ainoastaan Oulun Stooleporissa ottamistani kuvista vaan myös maailmalla kuvaamistani hautalehdoista. Ihan nyt ei ole siihen aikaa, mutta hiljalleen kehittelen…
Klikkaamalla suurenee: tulen väri näkyy.