Bella Vista ~ kaunis näkymä.

Se on meidän hotellin nimi. Ja hotellihuone on kaunis ja näkymä ihan suurenmoinen.
Ja kauniita näkymiä on tänään myös muutoin riittänyt.

Alppihotellin aamiaisella olimme kaksistaan, mikä ei merkinnyt että tarjoilu tai atmosfääri olisi ollut mitenkään huono. Päinvastoin.

Jättäessämme Garmisch-Partenkirchenin kävimme vielä hyppyrimäet katsomassa.

Sitten kohti Alppeja. Innsbruck – Bolzano – Trento –  ja Riva del Garda.
Ehkä on parasta että latailen vain kuvia, enkä yritäkkään selittää mitään.
Näitä suurenmoisia maisemia en osaa kuvailla, enkä juuri kuvatakaan.
Muutamia kelpo otoksia kuitenkin.
Tässäpä niitä, per favor.

Seefeldissä oli vielä paljon lunta.

Roomalaisaikainen tie Europabrücken lähellä. Brennerin sola on ollut kovassa käytössä jo tuolloin.

Europabücken (192 m korkea silta) luona kävimme kävelyllä, pientä patikkaakin harjoitettiin.

Italian puolella, Bolzanon jälkeen siirryimme pois Autostradalta, Trentoon asti ajelimme
Alto Adigessa Strada del Vinoa, jonka varrella on kylä nimeltä Mezzocorona.
Sieltä tulee Alkoonkin erinomaisen hyvä Gewürztraminer-valkkari. Suosittelen.

Kuvassa taustalla häämöttä jo Monte Baldo (2217 mpy),
joka on Gardan alueen korkein vuori ja jonka huiputimme kesällä 1997,
huiputimme cabinilla. Sielläkin vielä lunta.

Riva del Gardalla olimme kahden aikoihin, lämmintä.

Myöhäinen lounas, puu-uunissa paistettu rucolapizza.

Rivassa on pilvin pimein ristoranteja, putiikkeja, MaxMaraa, Benettonia, Alessia,
pizzerioita, gelaterioita, paperikauppoja. Me lounastimme tuossa ylläolevassa.

Jos Alppien pohjoispuolella oli kevät, niin täällä on kesä. Erilainen kesä, mitä Italiassa on totuttu näkemään.
Täällä on vehreää ja vihreää. Riva on tavattoman kaunis kaupunki. Turistipaikka, mutta kaunis.

Yösija? Olin surffailut kotona (yllättävää? – niinpä!) ja hotelli Bellavista oli yksi vaihtoehto.
Täällähän sitä nyt ollaan. Kaunis on näköala, kaunis on hotelli.
Saahan Rivassa huoneita 60 eurollakin, mutta kun maksoimmme sen saman,
mitä Helsingissä on Holiday Innistä maksetttava, pääsimme tänne.

Ja sisällä on tällaista.

Iltasella käveleskelimmme vielä vanhassa kaupungissa, istahdimme rannan ristoranteen, iltapalalle, lasilliset, hyvä on pari, paikallista viiniä. Garda tyventyi, ilta pimeni, viilenikin. Tänäänkin ollut lämmin (+22 – 24 C). Nyt meillä enää yksi yö ennen Umbriaa. Huomenna ajomatkaa reilusti yli 400 km mutta tähän aikaan olemme jo perillä jos kaikki sujuu kuten toivottavaa on. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, arrivederci.

3 Comments

  1. Olen niiiiiiiin hengessä mukana. Ihania kuvia ja maisemia. Ja rucolapizzaahan ei juuri muut pizzat päihitä. Oi, että. Ja kiva kuulla, että kaikki mennyt mukavasti.

  2. Saavuin tänne matkakertomuksen pariin ja kuinka sopivassa vaiheessa: Riva on ihana kaupunki! Meidän huoneet ei tosin kummallakaan kerralla ole olleet ihan Gardan päällä 🙂 Oikein ihanaa matkaa teille!

  3. Raila, viikko vielä …

    Eija, kiitokset matkatoivotuksista. Tänään oltiin sinullekin kovin tutuissa maisemissa. Palannen niihinkin vielä. Aurinkoista vappua sinnekin. E saluti!

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.