Taas kerran Iisakkipää huiputettu, taas kerran se tuntui hyvältä. Oli hyvä lähteä tunturiin kun vieraatkin olivat levänneet yön hyvin. Levollinen uni täällä ei johdukaan hirsistä, Lapin rauhasta, Napapiirin pohjoispuolisen luonnon lumosta, vaan siitä kullasta, joka Tunturituulen (mökkitontin nimi) alla on. Näin sanoi Saariselän Siula-Centerissä Hippupuodin ihminen. Kultaa tai ei, mutta hyvin nukuttiin.
Siis aamiaisen jälkeen kohti huippua. Kaksi tuntia mutkin. Keskipäivän korkeassa valossa. Lämmintä ja aurinkoa helteen rajalle asti. Hiljalleen nousimme, tunturi- ja vaivaiskoivuja ihmetellen, puroja, kuruja ja poroja kuvaten. Maiseman avaruudesta nauttien. Eikä muita kuin me. Oli se – toivottavasti, ymmärtääksemme – Atlantin takaa tulleillekin mukava juttu. Ei ihan jokainen newyorkilainen ole Iisakkipäälle (450 mpy) kavunnut… 🙂
Kun nuotiomakkara on oululaisillekin nimenomaan mökkielämään liittyvä juttu kuittasimme lounaan sillä (tosin kahvilla ja kakulla höystäen). Kummasti pari tuntia vierähti Hangasojan töyräällä, ja sitten turisteina shoppaamaan Saariselälle.
Ilta saunoen ja syöden.
Ei järin yllättäviä ohjelmanumeroita, mutta mukavahan se on. Maailman pienuus ja suuruus, sukulaisuus :), tuli todettua.
Buore Eahket!
Mr. Longislander ja serkkusi näyttävät huipututtuaan (syystäkin!) perin tyytyväisiltä. ”Amerikoissa naapuri iloitsee myötäkäymisestäsi kuin varhaiskristitty sakramentin ihmeestä.” (T. Nevanlinna, HS 29.7.)
Nevanlinna pohtii kolumnissaan amerikkalaisen, ranskalaisen ja suomalaisen etäisyyden versioita. Hänen mukaansa ”amerikkalaiset vaalivat välitöntä lähestyttävyyttä.” Ranskalaisille ”etäisyyden puuttuminen ~ kulttuurin puuttuminen.” Suomalaisilla on oma versio kohteliaisuudesta: ”Sen ydin on tungettelevaisuuden välttäminen.”
Hississä suomalainen kääntyy kohti nurkkaa ja huolehtii siitä, että ”hengityksen suunta kulkee toisten ohi.” Rapakon takana ”hissistä astuu ulos joukkio uunituoreita Facebook-kavereita.”
Hymyilikö kuvassa kaksi uutta Tuulestatemmatun Facebook-kontaktia?
Buorre beaivi, Koivu. Huiputus todellakin on tyytyväisyyden aihe, ja olin niin ylpeä näistä meidän vieraista, jotka rohkeasti ottivat haasteen vastaan ja lähtivät nousulle: ”Kohti ääretöntä ja sen yli”! Siltä se aina minusta tuntuu.
Nevanlinna on kirjoittanut (tällä kertaa, kuten aika usein, muttei suinkaan aina) varsin tarkkanäköisesti. Kuvassa hymyilee pari fennofiiliä, joilla on kuitenkin taito ”amerikkalaiseen välittömään lähestyttävyyteen”, tosin emme tarvitse Facebookia kontaktiseeraamiseen.