Mitäpä sitä ei tekisi osallistuakseen makroviikkojen haasteeseen!
Vaikka seisoisi muurahaispesässä!
Monta niitä oli – – saappaissakin!
(kuvat suurenevat klikkaamalla)
Tällainen ”monta”-kollaasi löytyi parin viikon takaisesta kuvakansiosta:
kotipihan valkoiset kukat samassa kuvassa.
Kannattaa ehdottomasti klikata isommaksi.
Muiden monia täällä!
Lapissa koivunlehti on keskikesälläkin näin pieni. Vaivaisen. Koivun siis. Makroviikon haasteena on kesä. Se on meillä tääll mökillä nyt!
Haasteena kuvata ulkona joku pinta. Niinhän se sitten piti töiden jälkeen mennä
Elmeri Konrad (Testudo hermanni) herättelemään päiväuniltaan.
(Kuvat suurenevat klikkaamalla)
Muiden pintamakroiluja täällä
Ja ei-niin-makrona Elmeri on paljon söötimpi.
Kiersin äsken talon ja puutarhan kameran kanssa. Kuvasin vain valkeat kukat. Kuinka monta tunnistat?
(klikkaamalla suurenee, niinkin isoksi että siitä saat vaikka backgroundin näytöllesi)
Meni sitten puolitoista tuntia työmatkaan tänään. Normaalisti 13 – 14 minuuttia pyörällä. Pahasti en myöhästynyt, lähdin sen verran varhain, – uni kun oli taas tiessään.
Kotipihalla piti jäädä ihastelemaan rautatieomenapuuta joka eilen puhkesi kukkaan!
Sitten poljin torille aamukahville.
Haitarinsoittajan säestäessä …
ostin töihin aamukahville vietäväksi mansikoita…
(kun en muistanut että minullahan oli kokous klo 9 – 11,
joten en mihinkään yhteisaamukahville päässyt. Söin sitten mansikat eväinä. Eivät olleet oikein hyviä, edes.)
Jatkoin matkaa Ainolan kautta kohti Linnanmaata.
Ihastelin aamun valoa, kostean puiston tuoksua…
Lintujen laulua kuvissa ei kuulu, puistoissa kuului.
Vielä oli pysähdyttävä
Omenapuut ohittamattoman kauniita.
Enkä sitten lopultakaan paljon normaalia myöhemmin duunissa.
Eikä historiatieteiden käytävällä ollut vielä kukaan muukaan – –
Oman kopperooni vetäydyin, en ehkä ihan niin innostuneesti kuin marras- tai helmikuussa …
Ei ollut ihan parhaat nuo olosuhteet. No mutta ei palellut.
Mutta aamun pyörälenkki kannatti. Aina kuntosalitreenin voittaa tuollainen reilun tunnin pyörälenkki. Kesäaamut ovat ihania, Oulu kaunis kaunis… sää parasta mitä näillä leveysasteilla voi olla… Suurenmoista. Tiedättekö kuka kirjailija käyttää paljon sanaa ”suurenmoista”? Minulle se on kesäsana. Se jäi kesäsanaksi opiskeluaikana, jolloin yhtenä kesänä luin monta, todella monta Hemingwayn kirjaa. Sellaisia äijäkirjoja. Nyt en ehkä niistä niin pitäisikään. Paitsi että Kenelle kellot soivat on yksi parhaista kirjoista ikinä. Se on niitä harvoja kirjoja joita olen lukenut useammin kuin kahdesti.
Kohta saakin kaivaa kesäkirjat esiin. Pitäisiköhän etsiä kirjalaatikoista Heidit. Me vuoristokiipeilijät pidämme Alpeille sijoittuvista kirjoista. Heh! Uutena dekkarituttavavuutena on Xiaolong-dekkareita odottamassa. Saimme ystävältä lainaksi. Larssonit olivat viime kesän dekkarijuttu, edellisenä lukaisin Mma Ramotswet (dekkareita? no joo), Mankell´e ita meillä on hyllyssä monia, pehtoori lukee niitä, minä en ole edes aloittanut, Donna Leonit ovat kestosuosikkeja, nyt löysin niiden perusteella tehdyn keittokirjan (kerron juhannukseen mennessä kommentit). Maigreteista olen myös tykännyt, puolen kymmentä vuotta sitten kesän juttu olivat Outi Pakkasen kirjat. Dekkarit kuuluu kesään.
Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ!
Tällä viikolla kuvataan kotona ja aihe on VALO
Kotipihan vesipiste (graniittipallo) pulputtaa vettä,
josta helteinen auringonvalo tekee lasisen näköistä.
Tekee vedestä ”valoisaa”. 🙂
(kuvat suurenevat klikkaamalla)
Muiden valoja täällä.
Makroviikkojen haasteessa kehotetaan tällä viikolla kuvaamaan kukka tai sen osa. Ja kehotuksena mennä ulos. Pienesti tupisten menen sateiseen, kylmään puutarhaan.
Katsottuani ja luettuani ensin kaikkien etelässä kukintoja kuvanneiden kuvia toivon, ettei juuri tällä hetkellä sataisi – ei ainakaan siten kuin on melkein koko päivän satanut. Ja ei, ei sada. Ei sada räntää, ei rakeita eikä edes vettä. Mutta kylmä on. Äkkiä otan kuvan arovuokon nupusta. Silläkin näyttää olevan kylmä… (kuva suurenee klikkaamalla)
Mutta kyllä meillekin vielä kesä tulee! (Bannerissa kevätkaihonkukka jo lupaa sellaista!)
Tarkka ajoitus kahden sateen välissä, kakkujen teon ja kanditöiden arvostelun välissä: kymmeneltä lähdin lenkille. Sateen jälkeen ja ennen seuraavaa. Olen iloinen, että jätin iPodin kotiin. Linnut lauloivat, korvanappimusiikkia ei todellakaan kaivannut. Tuoksu hyvä, eikä siitepölyallergia vaivannut. Alkukesän kaunis vehreys. Liikkumisen ilo.
Ja mitä kaikkea vakkarilenkkipolullani olikaan!
Kuvat – ainakin osa niistä – suurenevat klikkaamalla.
Vauvaetana.
v
Ja viimeisenä kuva, josta pidän kovasti.
”Taivas putoaa”
Värit ovat vahvat, tunnelma kaikesta huolimatta seesteinen. Etualan heinät hopeisena, kultaisena…
Ne vievät ajatukset tulevaan, valoon, pois varjoista.
Valokuvatorstain 209. haaste on sananlasku: ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa…”
(kuva suurenee klikkaamalla)
Kokemusta on. Hailuodon kaivauksilla kesällä 1986.
Makroviikkojen haaste tänään
”VANHA JA UUSI”
Mennään ulos ja kuvataan jotain sellaista tai sen tyyppistä, josta on jo olemassa myös vanha makrokuva. Tarkoitus on tehdä makropari, joista toinen kuva on uusi, ja toinen jo aiemmin kuvattu ja sen lisäksi kuvien tulisi jollain tavoin liittyä toisiinsa. Miten, sen päätät sinä itse!
Päätin sitten laittaa kolme kuvaa.
Valkosipulin kukka syyskesällä
Valkosipulin kukka syksyllä
Valkosipulin kevätilta
