Showing: 171 - 180 of 637 RESULTS
Lappi Mökkielämää

Tankavaarassa päiväretkellä

Riekko, kyy (ei ikinä ennen täällä!!!), tammukka. Ja paljon muuta. Kuvien ”teko” edelleen vähän vaivalloista, ehkä kotona palaan asiaan.

Levollinen aamiainen, ja tänään minä wanderfuhrerinä vein pienen retkueemme kohti Lapin sodan tuliasemia, korsuja, vankileirien seutuja. Jotta sellainen leppoisa kesäpäivän retki meillä. 🙂  Noh, Pikku Tankavaaran karu historia ei luonnossa paljon näy, ei ahdista. Vaikka porukalla totesimme, että ei ole syytä unohtaa.

Patikalla ei aurinkoa, mutta lämmin, melkein lösö keli. Tepastelimme, juttelimme, kahvittelimme. Ja sitten minun lempparisuo: Tankasuo.

Taustalla Jorpulipää, ja melkein jalkojen juuressa riekko pesimässä. Lappi on! Ja taas ilo siitä, että ihmisiä, joiden kanssa jakaa tämä.

Kultakylään laskeuduttuamme katselimme Villin Lännen Kadun, ja korukiviostoksillakin viivähdimme tovin. Ystävä osaa kivet, mikä sai kauppiaan, ammattilaisen, ilahtumaan, myhäilemään. Kiertelimme, vaskaamaan emme ryhtyneet, mutta  Wanhan Waskoolimiehen kuppilassa ns. lounas (vrt. yhteinen puolenpäivän prosecco Piazza del Popololla eräskin vuosi sitten) sopi meille ja sitten kierros Saariselällä kylillä:  Kuukkelissa ja Kaunispäällä. Puheluita, huolta, viimeistään nyt päätös palata huomenna Ouluun.

Pientä ”laituriremonttia” mökillä, pihapiirin ”alasajoa” ja sitten aika kohtuullinen poropäivällinen ystävien tuoman shirazin ja halpis-amaronen kera. Ja juttujen: meillä paljon menneitäkin muisteltavana.

Ja jälkkäriksi Campari Soda – koska ”yhteinen Rooma”.

Nyt on luovuttava. Taas.

Lappi Mökkielämää

Kevätjuhla meilläkin!

Kun kerran on mahdollisuus, miksi ei? – Meidän kevätjuhla on tänään täällä!

Helmikuisella Inarin retkellä löysimme Jäniskoskelta reitin pienen erämaajärven rannalle, ja sinne mieli nytkin, katsomaan vähän tarkemmin, etsimään lisäpolkuja. Toki ´pelkkä´ Jäniskoski on aina vaikuttava: koivujen reunustama, korkeana kuohuva, isosti pauhaava Juutuanjoen koski pysäyttää, vie ajatukset kauas menneeseen, pakottaa olemaan kiitollinen tästä päivästä ja saa uskomaan, että huominenkin on hyvä.

Onneksi kamera vaatii tekemistä, en liikutu ylenmäärin, mutta jossain takaraivossa soi Suvivirsi ja Gaudeamus Igitur. Repun taskussa keikkuu mörönsyötti, joka on saanut nimekseen Aihku ja edellä, vieressä ja takana kulkee Pehtoori, joka kyselee, mihin sitten jatkettaisiin. Kaikki hyvin.

Siellä se meidän lauantai kului, Inarin retkellä. Ivalossa sentään näimme vähän paikallisia, kaupassa ja raitilla, mutta Inarissa saimme ajaa melkein koko kylän läpi ennen kuin näimme ainuttakaan liikkuvaa autoa tai kulkijaa. Mutta olipahan sitten ”torilla”, Näkkäläjärven kaupan ja Ylen pihapiirissä demareitten vaaliteltalla muutama pullakahvittelija.

Juutuanjoen rannalta, Jäniskosken riippusillalta, jatkoimme, emme pitkin ”perinteistä” Siidan lenkkiä, vaan kohti Ilkiäjärveä. Mistä nimi pienelle erämaajärvelle?

Istahdimme järven rantamille, korkealle harjanteelle, oli lounaskahvin aika. Nokipannutkahvit kuksasta, makkaraleivät voipaperista ja leetapullaa? – Niinhän se olisi pitänyt olla. Mutta. Meilläpä Starbucks´n Cappuccinoa pahvimukista ja marketin paistopisteen croissanteja. En kiistä, etteivätkö olisi nekin maistuneet oikein hyville. Ei ollut Piazza Navona, ei Montmartre, ei Fifth Avenue, oli parempi!

Haapakoskelle vielä jatkoimme, pientä, kapeaa rantapolkua tarvoimme. Ja ainakin itsekseni mutisin ja tupisin, että nyt on hyvä. On Lappi, vieressä joki, joka myötäilee polkua vai toisinpäin? :), kaukana siintää lumihuippuinen tunturi (Otsamo), lämmin, ei itikoita, mahdollisuus liikkua, ei kiirettä kotiin, ei mitään mille voisin tehdä mitään. Yhtäkkiä tuntuukin hyvälle, ettei minua tarvita missään.

~~~~~~~~~~

Kerran ope, aina ope? – Ehkä. Siksikin linkitän tämän. Pandemian aikana olen näitä juttuja miettinyt, satunnaisesti myötäelänyt. Janne Saarikiven kolumni Hesarissa, se on mahdottoman hyvä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pienen pieni patikka, – Kuusitunturi

Aamiaispöydästä katselimme kun turkin väriään vaihtava orava (niitä on tässä mökkipihapiirissä monia) nautti aamupalaansa. Samalla mietimme, mihin ja mitä tänään. Hieman levotonkin mieli, mutta jotain olisi keksittävä.

Oli hyvä aloittaa siivouksella! Viikonlopuksi mökkiin puhdas ja raikas olo! Ei muuta kuin matot ulos, imuri laulamaan ja rätti heilumaan. Reilu tunti ja olimme tyytyväisiä tulokseeen. Viikonloppu alkakoon!

Sen kunniaksi – ja eilisen rankahkon pyöräilyn jälkeen – tuntui, että olisi tasaisella patikointi hyväksi. En halunnut mihinkään vitikkoon, halusin ”näkymiä”, halusin uusia polkuja. Siispä huiputtamaan Kuusitunturi. Se on juuri se, joka näkyy Kaunispään huipulta, lumiaidan takana, Magneettimäen eteläpuolella. Kävin siellä yksikseni liukulumisuksilla kevättalvella ja nyt tuntui hyvälle idealle lähteä sinne pienelle patikkalenkille.

Ja se oli kuin olikin mukava taivallettava. Parituntinen kului kun kuljimme. Leppeästä tuulesta, huikeasta lämmöstä nautimme. Molemmilla, liki liikuttava yhtäaikaisesti, tuli mieleen  ja tuntuun se, kun on kulkemassa jossain Alpeilla: ympärillä lumihuippuisia vuoria/tuntureita, tuuli leyhyttlee, aurinko porottaa siniseltä taivaalta, mutta ei polta… Liikkumisen ilo,

Mökille palattua tärkeitä puheluja, helpotus, sauna, hyvää ruokaa. Voi kunpa muistaisin, mitä kaikkea lihapullataikinaan laitoinkaan.

Kuusitunturilla ON muutama kuusi, ne ovat pieniä, eivätkä edes näy kuvissa (miksi tunturin nimi on Kuusitunturi?). Mutta ei siellä ole paljon muitakaan puita. Muutama mänty, enemmän koivuja, ja eihän paljakassa puita kuulu ollakaan. Ja yhtäkkiä: käki kukkuu!! Olipa ilo! Jälleen: kaunis, karu Lapinmaa kiehtoo.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Fatbikella helteisessä tunturissa

Pyöräretkipäivä tänään!

Teimme huolella eväät (kun yksikään kuppila, taukopaikka, päivätupa ei ole vielä auki), varustauduimme varasukin, villapuseroin, kartoin, luonnollisesti juomapullot ja kuksat reppuihin. Sekä tietysti kamera. Reittisuunnitelma oli tehty jo eilen (Lue: minä olin tehnyt 🙂 ), mutta eihän se tullut pitämään. Onneksi ja valitettavasti, mutta hyvä reissu oli. Onneksi oli varavaatteita, – lämpötila kun nousi vain + 28 C-asteeseen. 🙂

Aamukymmeneltä olimme Saariselän hissiasemalla. Siellä on Luontolomien toinen toimipiste, ja sieltä olin meille fat-biket varannut. Ajatuksena oli, että kierrellään ”aika alhaalla”, helppoja reittejä, päivä chillaillaan pyörien kans, tauotellaan, syödään eväitä ja nautitaan.

No joo, menihän se noinkin, mutta kyllä välillä meni ihan urheiluksi! Latupohjat, joita pitkin ajelimme, olivatkin paikoin kohtuullisen, odottamattoman lumisia, vetisiä, mutaisia, kivisiä, upottavia. Saa nähdä, tuleeko minun luottomaastokengistäni enää kunnollisia, – sen verran vettä ja mutaa tuli niillä tänään hörpättyä. Lumessa oli kyllä hyvä puhdistella… .

Mutta oli lämmin, ei mitään öttiäisiä, pyörät toimi, reitit muunneltavissa (enimmäkseen vaikeammiksi 😉 ), uusiakin, huikeita maisemia, eikä ketään muita. Tuntui että ”pyöräilytaustasta” oli etua.

[Hirvaskuru, joka oli vielä pari kuukautta sitten oli mitä mainioin ja helpoin paikka – hiihdellä, ei ollut tänään niinkään helppokulkuinen. Talutteluksi meni.]

Lopultakin viiden tunnin polkemisen (monine, lyhyine taukoineen) jälkeen olimme taivaltaneet vain 30 km. Oulussa se tarkoittaa puolentoista tunnin lenkkiä Haukiputaalle, mutta tänään ei mentykään asfalttia, eikä kevyenliikenteen väyliä. Nyt on väsy, mutta hyvä sellainen.

Mökillä saunaan, ja minä pulahdin purossakin. Talviturkki heitetty. Oikeasti oli aika lämmintä (+ 7 C). On vieläkin. Kun tässä mökkiterassilla istuskelen… Luulen että tämän päivän muistan kauan. Toivon niin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Hyvillä mielin helteellä Hangasojalla

Tänään Iisakkipäälle kavutessa auringon ympärillä oli pieni halo, ja näkyi lentokone taivaalla! Niitä ei juuri ole näkynyt viime aikoina. Halo ja lentokoneen jättämä tiivistymisjuova tuntuivat jotenkin hyviltä merkeiltä. Reippaasti kohti huippua! Siellä eteen avautui sinisävyinen laaja, lämmin Lapinmaa. Palatessa tunturipuron kimmellyksen yllä tunturikoivussa jo pienet vihreät silmut. 

Aamulla oli yksi viikon kohokohta, kun saimme olla Teamsillä mukana Apsun kevätjuhlassa. Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää, että ”lähetys” olisi ollut onnistunut: ääni oli hukassa, kuvassa näkyi kerrallaan vain pieni osa päiväkotiryhmästä, esitysten taustamusiikki ei kuulunut, mutta me nähtiin liki hellyttävää touhuamista, ja lapset saivat nähdä vilauksen ”yleisöstä”; lapsille tuntui olevan tärkeää, että isit, äidit ja isovanhemmat olivat ruudun takana. Meillekin oli tärkeää saada olla edes näin läsnä. Ja onneksi tekniset ongelmat olleet täällä Hangasojan yhteyksissä.

Teams-kevätjuhlan jälkeen siis tunturiin, josta iltapäivällä ”laskeuduttuamme” kylille näimme muutaman muunkin turistin, mökkeilijän, paikallisen; Iisakkipään poluilla ja laella ei ollut ketään meidän lisäksi. Postiin vein Katin ja Annelin palkintopaketit – Saariselän postissa asiointi on AINA yhdenlainen ”tapaus”. Niin tänäänkin. Jos olisin halunnut, olisin saanut eräätkin käyttätunnukset ja salasanat käyttööni ihan vaan kuuntelemalla ja muistiinmerkitsemällä. En katsonut tarpeelliseksi niitä vohkia.

Sitten (lääkärikierron jälkeen) aika puhelulle, puheluille. Levoton, huolissani olen. Nyt paljon vähemmän kuin ennen noita puheluja. Tämä on kolmas kerta reilun puolen vuoden aikana täällä Hangasojalla ollessamme, kun äitini on joutunut sairaalaan. Toki muitakin kertoja vuoden aikana on ollut, mutta juuri nämä kerrat, kun olen täällä ja hän on joutunut osastolle, ovat ollet vaikeita (minulle): 500 km välissä vie levollisuuden hiiteen. Mietin, pitäisikö palata kotiin, mitä voisin tehdä, syyllistynkin. Tällä kertaa ehkä enemmän kuin aiemmin. Mutta nyt, ainakin tänään, puhelujen jälkeen, uskon, että kyllä tämä taas tästä. Tilanne rauhoittunut, hoito tehoaa…

Niinpä iltapäivän auringossa, helteessä, kun mökkiterassin mittari näytti +28 C, lämmittelin hyvillä mielin saunaa, laittelin salaattia valmiiksi. Saunottuamme Pehtoori grillasi, istuimme terassilla, – leppeän tuulen tehdessä säästä entistäkin nautinnollisempaa. Suunnittelimme huomista reissua: vuokra-fatbiket on varattu!

Ja hei! Oulu on vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki!! Sekin on hyvä juttu. Oikein hyvä juttu.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikkakausi avattu

Grüss Gott!

Noin on tapana tervehtiä vastaantulijoita, kun on vaeltamassa Alpeilla. Jopa Kanarian saarilla, Gomeralla ja Lanzarotella, on kuultu tuota tervehdystä käytettävän. Ja  toki me on tervehditty takaisin, vaikka joskus on hieman arveluttanutkin. Tai siis… kun grüss gott käännettynä suomeksi on ”Jumalan terve”, joka puolestaan on varsin eksklusiivinen tervehdys, jollaista ainakin Pohjois-Pohjanmaalla käyttävät (vain) vanhoillislestadiolaiset keskenään. Ei siis ihan meidän juttu.

Mutta tänään ei tarvinnut miettiä ketä ja miten tervehditään. Koko liki 10 km reissulla näimme vain yhden nuorenparin, joka tuli fatbikeilla vastaan ja me vain heippasimme puolin ja toisin. Se oli siinä tämän päivän kohtaamiset.

Toki puheluita, montakin ja moneen suuntaan heti aamusta. Ja viestejä (perhechatti on vilkas) pitkin päivää, mutta ei kohtaamisia.

Koetimme valita reitin, joka olisi ainakin osin ennen kulkematon, ei kovia nousuja eikä upottavia soita tai muita kosteita paikkoja. Vaikka maasto ja metsänpohjat ovat aika kuivia, sulamisvesien kohdilla, purojen rannoilla, soilla ja hetteiköillä on vielä kosteaa, jopa upottovan märkää.

Talvella löysin/löysimme Sivakkaojan varren reitin ja siellä olevan laavun, joten päätimme tänään käydä sillä suunnalla tepastelemassa pätkän Ruijanpolkua, ja toiveena oli paistella laavulla  lounasmakkarat. Niin teimme, hyvin onnistui.

Nykyteknologia (kännykät ja google) mahdollistivat tulenteko-oikeuden tarkistuksen. Luettiin, että nyt on menossa ruohikkopalovaroitus ja että se koskee nimenomaan avotulentekoa. Miten määritellään avotuli? – Tämän sivuston perusteella päättelimme, että laavun edessä ollut rautainen grillipaikka EI ollut avotuleksi luokiteltava (ks. kuva: Pehtoori vie loput hiillokset Sivakkaojaan… 😉 ) ja niinpä tulistelimme rauhassa.

Polku (latupohja) vei takaisin kohti Suomen Ladun majaa Kiilopään juurelle. Matkalla komea mäntymetsä, joka näytti liki veistokselliselta, poikkeuksellisen korkeita ja suoria petäjiä. Kaunis, hyväntuoksuinen metsä, jossa varvut nousivat lumenpainaman jälkeen kohti lyhyttä Lapin kesää. Parempi on patikoida, kuin hiihtäjän hiihdellä, vaikka kyllä molemmat jo maistuvat. Huomenna ehkä maastopyöräilemään!

Kiilopään etelä- ja länsirinteilläkin vielä lumilaikkuja, mutta kyllä jo kesäkuulta tuntuu. Riddari oli patikan lopulla jo ihan liian kuuma!!

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hankikanto

 

Klikkaa ensimmäinen kuva auki, voit edetä oikean reunan nuolella eteenpäin.

Kuvat kertonevatkin, että tänään on ollut hieno ulkoilupäivä.

Ei suksia eikä lumikenkiä, vaan Savottakahvilan pihalta kävellen pitkin Laaniojan, nykyinen Piispanoja, vartta kohti tuntureita. Iltapäivän pitkä lenkki ihan eri tavoin ja eri maisemassa kuin tavallisesti. Vain jäniksen jäljet edessä. ”Vain umpihanki ..,” paitsi että kestohanki. Melkein arastelin jättää jäljet samettipintaiseen, upottamattomaan hankeen.

Vieläkin poskia kuumottaa kimmeltävillä hangilla kulkeminen, ruoka maistuu jatkuvasti, liikkumisesta terve tuntu, pieni kipu kehossa.

Lappi on.

Lappi Mökkielämää

Visiitillä ja kestohangilla

Muistatteko ajan, jolloin ihmiset kävivät toistensa luona ilmoittamatta, tulla tupsahtivat vierailulle, sunnuntaikahville tai iltasella piipahtivat? Enkä tarkoita mitään koronaa edeltävää aikaa, vaan vuosikymmenien takaisia aikoja, jolloin oli maan tapa kyläillä. Ainakaan minun lapsuudessani 60-luvulla sellainen ei ollut mitenkään tavatonta, eikä vielä 70-luvun lopullakaan, kun jo asustelin yksikseni minikaksiossani: silloin saattoi poikaystävän (= nyk. tunnetaan Pehtoorina) lisäksi joku muukin piipahtaa ”kahavilla” tai enemmänkin teellä. Ei usein, mutta joskus kuitenkin.

Nyttemmin on kovin harvinaista ”tulla tupsahtaminen”. Mutta mepä teimme tänään jotain sellaista. Tuosta vaan illansuussa lähdimme Ylähankaan, ”Lähes naapurin” mökkiraksaa tarkastamaan, piipahtamaan vanhassa mökissään, – ihan ilman ennakkovaroitusta. Emmekä tulleet hätistellyksi pois. 😀 Päinvastoin.

Saimme kutsun sisällekin: ensinnäkin rakenteilla olevaan uuteen mökkiin tekemään ”tupatarkastus” ja sitten vanhaan mökkiin päivittämään kuulumiset ja kuohuville. Tätä meidän mökkitapaamista ei kyllä kuitenkaan voi pitää niinä paheksuttuina ”etelän turistien järjestäminä korona-ajan mökkibileinä”, kaukana niistä. Enemmän oli verrattavissa 60-luvun sunnuntaivisiitteihin. Toisaalta ilman nykyajan tietotekniikkaa ja digikulttuuria tätä ei ehkä olisi tapahtunut: minähän olen tutustunut ”Lähes naapuriin” juuri tämän blogini kautta. 😉 Me Hangasojan Ylä- ja Alahangan  mökkiläiset emme tavanneet ensimmäistä kertaa ladulla, tunturissa tai lähikaupassa vaan kohtasimme Tuulestatemmattua-höpinöiden ja kuvien kautta.

Päivän muuhun ohjelmaan kuului aika varhainen hiihtolenkille lähtö: säätiedotus uhkaili, että tuuli toisi tullessaan pilviä ja lumi/räntäkuuroja iltapäiväksi, joten oli ehdittävä sitä ennen. Ja ehdittiinhän me. Molemmat tahoillamme kävimme parituntiset hiihtelemässä hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Oli kokeiltava myös laduilta poikkeamista: Ahopään laitamilla lähdin  kestohangille. Onhan se huikea lykkiä pitkin kurun pohjaa tehden ihan omaa ”latua”, uppoamatta. Josko huomenna vuokraisin liukulumisukset? Voisi olla mukavaa menoa. Kun ei vielä tarvitse Ouluunkaan lähteä. 🙂

Lappi Mökkielämää

Kuvia Saariselältä

Sivakkaoja, tunturipuro, joka yhtyy Kakslauttaseen, kulkee Kiilopään rinteiltä kohti länttä. Olin sen varren ladulla taas tänään. Ja ensimmäistä kertaa tälle reissulle roudasin mukanani myös kameran. Ykkösjuttu ei siis ollutkaan saavutetut kilometrit tai liikunta, tosin niitäkin tuli, vaan vain maisemista nauttiminen, auringonotto, kuvailu yhteen sun toiseenkin tarkoitukseen.

Olen jo pari vuotta miettinyt ja pohtinut, että tekisin seinäkalentereita Lappi/Saariselkä -kuvistani, joita on kaikista vuodenajoista, ja paljon. Mutta kun en ole keksinyt, mitä kautta saisin niitä myydyksi ja mainostetuksi, mutta NYT! Maanantaina tälle ajellessa hoksasin (nyt vasta!!), että Facebookissa on Saariselkä-ryhmä, ja mikä merkillistä, siellä saa myös mainostaa. Siellä paitsi kerrotaan vinkkejä reiteistä, julkaistaan kuvia, kerrotaan kokemuksia paikallisista palveluista, myös kaupataan kalaa, retkiä, vuokramökkejä, käsitöitä ja ties mitä, mutta EI kalentereita. Tästähän riemastuin ikihyviksi.

Minähän teen ja myyn ”Saariselkä kuvissa” -kalentereita (vrt. Oulu kuvissa)  heti marraskuun alusta lähtien. Olen jo yhden kuvan siihen valinnutkin. Bisneshommia. 🙂

Muutoin ei juuri mainittavaa: perjantai on siivouspäivä, että tuoksuu hyvälle kun on päivä petivaatteita tuuleteltu, auringossa ja valkoisten hankien kimmellyksessä.

Lappi Mökkielämää

Nyt on hyvä aika mökkeilylle

Ennen pääsiäiset oltiin ”aina” Lapissa. Viime ja tänä vuonna on ollut valtakunnallisella tasolla toive ja neuvo: ”Nyt ei ole aika lähteä mökille”. Ja mehän olemme kuuliaisia kansalaisia, ja oikeasti sitä mieltä, että koronaohjeistuksia on noudatettava, eikä siis ole pääsiäisiä parina vuonna mökillä vietetty.

Tosin ihan ainoa syy, varsinkaan tänä vuonna, ei ollut korona vaan se, että kotona oli mahdollista ja ilo viettää mummin elämää, tehdä pari päivää oikein urakalla ruokaa ja olla läheisten kanssa, ja oli mahdollista (lue: työt ei haittaa mökkiaikatauluja) lähteä pohjoiseen vasta pääsiäisen jälkeen, jolloin eteläläiset turistit jo palautuvat altistuttamasta meitä muitakin. Noh, hieman kärjistäen juuri noin. 🙂

Lähdimme aamusella, jolloin Oulussa vähän tipsutteli räntää, mikä yltyi Keminmaan jälkeen ihan silmittömäksi räntämyrskyksi! Tervolaan asti näkyvyys oli karsean vähäinen, etten sanoisi  niukka, ihan olematon ja sohjo roiskui vaarallisen kuuloisesti (tähän pelkoon minulla on paha kokemus nuoruusvuosilta, jolloin hurautin isän auton + peräkärryn + moottorikelkan katolleen huhtikuisen räntäsateen lauantaisena iltapäivänä, mutta eipä siitä sen enempää). Vaarallinen sohjo sai tänään ajelemaan huomattavasti viisaammasti kuin joskus 40 vuotta sitten! Ja ihan hyvin ehdittiin. Rollon jälkeen ajovuoroon Pehtoori, paremmalla kelillä ja vakaalla kyydillä.

Toiveissa on, että seuraavan viikon postaukset tulen tekemään tästä näkökulmasta: Myötätuulen pirtin pöydän äärestä. Josko yksi kotoa roudatuista pääsiäiskukista intoutuisi Lapin valossa kasvamaan ja kukkimaankin! 🙂