Tämän mökkirupeaman ensimmäinen päivä käytettiin eilen asettautumiseen, kausi/jouluvalojen virittelyyn sisälle ja ulos, muutoinkin talvivarusteiden (myös vaatteiden) esiin ottamiseen, ja tietysti rantasaunan lämmittämiseen.
Pöytäliinan (vai -maton) on tehnyt Ilse Berg, jonka käsitöitä, mattoja ja liinoja oli myynnissä Maarianhaminan merikorttelissa (Salt oli liikkeen nimi). Ei ollut ihan tavis-poppanan hintainen, mutta ei ole raaka-ainekaan mitään ”matonkuteita”. Jo ostaessani ihastelin ja ihmettelin, mistä säikeistä/langoista tämä on kudottu, mutta vasta nyt avattuani Ahvenanmaan tulisiaispakettini luin, että siihen on käytetty ”banana silk” -kuitua.
Banaanasilkki (eli banaanikuitu) tehdään banaanikasvin valevarresta, eikä siinä käytetä lainkaan silkkiäisperhosen toukkia tai eläinperäisiä aineita. Varren pehmeämmistä sisäkerroksista saadaan silkkimäisen hienoa kuitua, kun taas ulkokerrokset ovat karkeampia (niistä tehdään esimerkiksi köysiä tai mattoja). Kuidut pestään, kehrätään langaksi ja kudotaan. Se on kasvipohjainen, hengittävä, vahva ja biohajoava materiaali, vaikka se muistuttaa ulkonäöltään ja kiilloltaan silkkiä.
Siis ihan ”silkkiliina” meidän mökkipirtin pöydällä! Kuviin oli tosi vaikea saada liinan pientä hillittyä kiiltoa, mutta toivottavasti välittyy. Tykkään tosi paljon. Pikkuisen isompi olisi saanut olla, mutta hyvin menee näinkin.
Ja sitten ihan omaa ”käsityötä” mökin terassille: taas kranssihommia.😄 Kävin eilen aika pitkän lenkin metsässä etsimässä raaka-aineita, lopulta vain puolukanvarpuja pieni vasullinen, muutama katajanoksa mökkitontilta ja Oulusta (Virpiniemestä) tuotua porojäkälää metallikranssiin. Etualalla on vanha ”installaatio”, josta on mainittava pieni tumma kivi. Se on siltä ajalta kun Lappi ja koko Fennoskandia lepäili jossain nykyisen Afrikan länsirannikon tienoilla: magmavirtaukset ja mannerlaattojen liikkeet ovat syynä siihen, että meidän mökin terassillekin sellaisia voi kulkeutua.
Etualalla on vanha ”installaatio”, josta on mainittava pieni tumma kivi. Se on siltä ajalta kun Lappi ja koko Fennoskandia lepäili jossain nykyisen Afrikan länsirannikon tienoilla: magmavirtaukset ja mannerlaattojen liikkeet ovat syynä siihen, että meidän mökin terassillekin sellaisia voi kulkeutua.
Tänään paistoi aurinko ja oli viitisen astetta pakkasta. Tuntureiden rinteet ruskeita, – eivät valkoisia kuten talvella, eivät vihreitä kuten kesällä, eivät kelta-oransseja kuten syksyllä. Aika harvoin maisema tämän värisenä tulee nähtyä. Nyt on ohuen ohut lumikerros – ja valoa monta monituista tuntia. Siispä lähdimme kapuamaan Kaunispäälle. Uusitussa Huippu-ravintolassa nautittiin lohikettoa ja salaattia. Maistuivat. Ja lounaalla oli muitakin, vaikka ei kylällä eikä edes Ivalon kauppareissulla juuri liikkujia näkynyt. Pari bussilastillista turisteja oli lounastauolla yhtä aikaa. Ei ihan tavallista.
Eikä tavallista ole sekään, että olin koko päivän, myös tunturissa ilman kameraa. Olipa outo tunne kulkea … ihan ´pakko´oli puhelimella jokunen otos tallentaa. 🙂