Kukkolankoskella (ja -koskessa!!) vol. 2

1-14

1-15

Yö Pohjolan Pirtissä sujui hyvässä unessa aamukuuteen asti, ja kun kerran ei satanut, lähdin kävellen aamulenkillekin kosken rannalle. Se on vaikuttava.

Ruotsin puolen Kukkolaforsenin taustalla, yläpuolella vain jo, valitettavasti, näkyi ne pilvet, joita tiesimme päiväksi odottaa. Ja jotka sitten tulivatkin.

Aamu aloitettiin yhteisellä aamukahvilla, viikonlopun ohjelman rakentamisella, kuvaustehtävien annolla ja sitten alkoi palauterumba: jokaiselle on varattu puoli tuntia, jonka aikana molemmat opet antavat palautteen tehdyistä sarjoista. Minun hukini on vasta huomenna.

Välillä kuuntelin muiden saamaa palautetta, ja sitten lähdin taas koskelle, nyt jo tekemään annettuja harjoituksia. Ja pian alkoi sataa, alkoi sataa hyvin paljon. Kun kuitenkin aika hyvin olin varustautunut jatkoin lounaaseen asti.

Palautteenantoa ja kuvaamista iltapäivän ohjelmassa: ja kun lähdin vaihteeksi ulos kuvaamaan hoksasin, että kamera on seonnut! Mikään ei toimi, tai toimii päin honkia!! Kosteusvaurio?? Kuvausviikonloppu ja minulla ei ole toimivaa kameraa…

Mutta olipa meillä muutakin tekemistä kuin kuvaaminen! Koskenlaskua tietenkin! Eipä ole sellaista ennen tullut koetuksikaan. Kyllä siinä Kukkolankosken yläjuoksulla suhteellisen rankassa vesisateessa seistessä, kipparien kertoessa, miten pelastaudutaan jos putoamme, miten edetään jos sittenkään ei päästä Tokkenin sivuitse turvaan, miten vedetään pudonnut kaveri takaisin kumiveneeseen, … jne.  Mietin, että olenko sittenkään lähdössä … kaikki eivät olleet, miksi minä haluan mukaan! – Lähdin kuitenkin, ja onneksi lähdin. Olipa huikea kokemus, eikä ne pärskeet olleet ihan vaatimattomia! Meloa sai oikeasti. 2 x 1,5 km mentiin, 13 metriä on kosken pudotus, virtaus 1000 – 1500 kuutiota sekunnissa, … en tiedä luvuista, mutta huikeaa oli. Yhtäkkiä näet kosken kuohut edessäsi, pärskeet lentää ylitsesi, melot ja on ihan mahtavaa, että on toisia valokuvauskavereita vieressä melomassa, ilman kameroita.

Ennen saunaa ehdittiin vielä käydä katsomassa ja kuvaamassa, ne joilla kamera toimi, siianjako. Olen ollut sitä joskus pentuna seuraamassa: siinä jaetaan saalis talojen kesken. 16 Kukkolan kylän talolla on lippousoikeus ja saalis jaetaan manttaalin mukaan lauantai-iltaisin kuudelta. Kuvia on, tulee jossain vaiheessa. Ihan aavistuksen seremonian seuraamista ja kuvaamista (joka tietysti oli meidän yksi repparin aihe) haittasi jotensakin litimäräksi kasteleva sade. Ai niin, tässä vaiheessa kamerani oli onneksi kuivunut ja pääsin muiden mukana kuvaamaan.

Sitten saunaan, kuinka se tuntuikaan hyvälle. Nyt lähdemme katsomaan kun ope paistaa meille varrassiikaa… Ja syömään myös. On nälkä.

VAT on ollut jo tähän asti huippukokemus ja tämä viikonloppu on siinä ihan huippulisä. Huomiseen…

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.