Paluu rikospaikalle

Hirvittävä tunnemyrsky ja monta déja vuta. Paluu rikospaikalle? Eiku töihin. Olin tänään jotensakin koko päivän töissä. Hieman huonot talkoot, kun ei ollut evästä, mutta tekemisen meininki [ja koreografia, heh!] hyvä. Tarpeeksi kun on suorittajia hommissa, niin suoriudutaan. Ja mukavaa yleisöä riitti. Ja opiskelijoita pitkin päivää. Pyysivät pikkujouluihinsakin. Minäpä saatan vaikka mennäkin. Lukupiiriinsä olin vähän lupautunutkin mutta en sittenkään mennyt, aattelin, että saatan olla ”häiriötekijä”. Ja henkilökunnan pikkujouluihin lupauduinkin. Rusinat pullasta? No joo, tiedä häntä.

242 päivää vuorotteluvapaata jäljellä (oikein piti tarkistaa), mitähän tekis? Osaisipa olla tekemättä mitään.

Ja sitten sellaisen huomasin, että olen aika puhelias. Varsinkin jos on tullut olluksi aika lailla kotosalla, aika lailla hiljaa, niin sitten kun on seuraa niin sitä tulee pitäneeksi keskustelua yllä. Onkohan jokaisella ihmisellä sellainen omankokoinen, omintakeinen puhesaldo? Toisilla se on kyllä selvästi pienempi kuin toisilla.

Ihan niin kuin nyt on vaikka runkonopeus, siis kävelyvauhti. Eikä se ole kiinni (vain) kunnosta. Minun runkonopeuteni ei ole erityisen nopea, paremmin vain sellainen vakaa. Mutta puhesaldoa taitaa olla keskivertaista enemmän. Voisi joskus olla hyväksi jos olisi saldorajoitus siinäkin.

Jos tekis omista valokuvista kirjanmerkkejä joululahjoiksi? No enpä taida. Jos saisi nyt edes joulukorttiprojektin alulle.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.