No niin oli! Aamulla sää- ja tiekelikarttoja katsellessa mietin, jotta lähtisinkö sittenkin vasta huomenaamulla varhain? Puolikymmeneltä kuitenkin istahdin autoon ja lähdin. Iissä jo mietin, olisiko järkevää kääntyä takaisin. Kuivaniemellä alijäähtynyt vesisade vaihtui jäisiksi piikeiksi, jotka tienpinnan sohjon kanssa tuntuivat auton renkaiden alla aika pelottavalta (varsinkin kun olen nuoruuden kokemattomuudessa ja kohelluksessa samanlaisessa kelissä yhden auton katolleen ajanut). Kemissä olin jo kypsä ajamaan vain Haaparantaan: ”Palailen sitten muina naisina kotiin ja yritän huomenna uudelleen.”
Rovaniemen risteyksestä kuitenkin käännyin. Ja kirosin saman tien Ford Focuksen, joka Liedakkalan risteyksestä kaarsi eteen. Jokaisessa ylämäessä vauhti putosi kuutenkymppiin kiihtyen taas hyvillä suorilla yhdeksäänkymppiin. Ja kaikilla kuudenkympin rajoituksilla tietysti hypätään jarrun päälle ja peltipoliisien kohdalla varsinainen paniikkijarrutus. Ohikaan ei oikein päässyt, koska ajoradan keskellä sohjoa niin paljon, että heittelehtimisen vaara ilmeinen. Muurolaan asti sitten ajeltiin peräjälkeen ja jono perässämme jo melkoinen.
Rovaniemellä kävin kaupassa. Ja venyttelin olkavartta, jolle ratin puristaminen ei oikein sopinut. Ja Napapiiriltä Unarin-Luusuan risteykseen asti mietin, missä ovat aura-autot? Jo vain niitä kaipasin. Eipä näkynyt. Sade muuttui lumeksi, ja näkyvyys oli paikoin vain neljä tolpan väliä, parisataa metriä. Tienpinta ihan valkoisen jään peitoissa, paikoin palteista. Ja minä kun muka tykkään yksikseni pohjoiseen ajamisesta! Nyt en tykännyt.
Vähän ennen Sodankylää venäläisten citymaastureiden määrä lisääntyi. Ei juuri muuta liikennettä kuin nämä keskellä tietä ajavat Ranget, Jeepit, Country Volvot ja jättiläis-Bemarit. Ja että ne on pelottavia! Yksi sellainen olikin sitten Peurasuvannon sillankupeessa hinausauton kiskottavana. Toinenkin pienempi auto penkassa ennen Sodankylää. Ja 2 + 1 hälytysajossa ollutta ambulanssia ja yksi poliisi tulivat vastaan. Kerrankin meitsikin ymmärsi ajaa rauhallisesti.
Sodankylässä kävin tankilla, kahvilla, soittelin kotiin ja taas matka jatkui. Tuuli idästä yltyi kovaksi, aina metsästä aukealle tullessa oli muistettava pitää ohjauksesta tiukasti kiinni: tuuli puski kovasti. Vajukosken kohdalla tie kapeni yhden auton mentäväksi: lumi pyrysi penkoista tielle, kinosti ja nietosti. Just ja just uskalsi ajaa kuuttakymppiä (kesäkelillä niillä hujakoin mennään kaksikertaa kovempaa).
Poroja? No ne nyt enää olisivat puuttunueet. En onneksi nähnyt yhtäkään. Varmasti tuuli ja pyry piti nekin pois tieltä!
Tankavaarassa oli jo oikeasti vaikea erottaa, missä menee tie, missä penkka. Kun vastaan tuli auto (onneksi oli tosi vähän liikennettä, eikä rekkoja) oli melkein käsikopelolla ajeltava. Viimeistään tässä vaiheessa rupesi mietityttämään, jotta olisiko Magga käynyt meidän mökkitietä ollenkaan auraamassa? Pääsisinkö viimeisen kilometrin perille? Olihan Magga käynyt. Oli käynyt aamulla tai eilen. Se 20 – 30 senttiä, joka oli satanut ja tuiskuttanut aurauksen jälkeen, oli onneksi höttyä, pakkaslunta, mutta oli kuitenkin ihan sompailtava tiellä pysymiseksi. Onneksi auto on neliveto.
Kesällä, take-away-kahvin kera matkan tänne Hangasojan varteen taittaa alle viiteen tuntiin, tavallisella talvikelillä kuuteen tuntiin, tänään meni seitsemän. Eikä varmaankaan koskaan ennen ole KOKO väli ollut pääkallokeliä tavalla tai toisella. Oikeasti otti voimille.
Ja sitten onkin helpottanut. Pehtoori on täältä lähtenyt perjantaiaamuna. Kaikki on kovin siistiä, kaikki on järjestyksessä, puut kannettu, piccolokuohuviini kylmässä, lumityöt tehty. Kelpaa minun taas.
Tosin perjantaiaamun jälkeen on tullut lunta yllin kyllin lisää. Sitä lähden nyt kolailemaan. Mutta olen mökillä. Ja hengissä. Huh!
Ja minulla kun on nyt vihdoinkin vakionopeuden säädin, jota opettelin käyttämään puolen vuoden kuluttua auton vaihdosta, niin olen alkanut ymmärtää muiden mielestä ”turhia ohituksia”: on tosi rassaavaa ajaa vakionopeuden säädin päällä, kun edellä oleva sahaa 80km/h alueella alle ja ylle tuon nopeuden sen mukaan mennäänkö ylä- vai alamäessä > joten ei muuta kuin reilusti ohi ja säätimen kanssa jatkan taas matkaa, joka tosin ei ole pidempi kuin 35km, mutta siinäkin ajohermoa koetellaan.
Hienoja säitä sinne pohjoiseen ja nauti!
Taije, kiitokset toivotuksista, vielä ei hienoja säitä näy :)..
Vakionopeudensäädintä olen opetuetllut minäkin käyttämään, mutta tämän päiväinen keli ei kyllä mahdollistanut sen käyttöä: oli koko ajan oltava ”tuntuma”. Minulla ei yleensä ole ongelmia ohitella, jos tarve vaatii, päinvastoin, mieluusti ajan niin lujaa, että on ohiteltava. Tänään se ei vaan ollut mahdollista. Ajoradan keskellä oli sellainen kasa lunta, etten nähnyt kenenkään yrittävän puskea yli. Eikä näkyvyyttä ollut oikeastaan yhtään. Pöllyävä ja satava, tuulen vihmova, lumi oli kerrassaan pimentävää. Huh!
Mutta nyt täällä. Ah onnea. Pääsiäistä teillekin.
Pieniä ovat silakat joulukaloiksi, ja pieniä omat autoiluongelmani Sinun rinnallasi, arvoisa Audinainen, mutta kuitenkin…
Herran ratsastus Jerusalemiin, liturgia klo 10. Käännyn Puistokadulta Aleksanterinkadulle ja heti Heinätorin srk-talon (ev.lut.) parkkipaikalle. Apua! – etupyörät juuttuvat aura-auton jalkakäytävälle heittämään lumipalteeseen. Peruutus, uusi yritys; ei onnistu. Peruutus (ei venäläisiä takana), maavaran nosto (Citroën) ja yli.
”Seitsemän tuntia onnehen” (Olavi Virta? Rauni Pekkala?), seitsemän* tuiskuista tuntia. Huh!
*toinen pojistamme lyhensi koulutaipaleensa alkumetreillä kyseisen lukusanan näin: 7semän. Eikö näytäkin hienolta!
Keli eilen, sunnuntain, oli todella karmea, onneksi pääsit ehjänä perille 🙂 Itse ajelin aamusella Ii:hin ja vaikka tieosuus sinne on suht hyvä, leveä jne … ehdin matka-aikan nähdä muutamia pelottavan näköistä ohitustilanetta.
Rauhallista ja aurinkoista pääsiäisen aikaa sinne Lappiin 🙂
Koivu, kaikki on suhteellista: joulukalat jne. Nyt jo tuntuu että tuo ”seitsemän tuntia onnehen” oli aika merkityksetön juttu. Siis että turhia valitan. Ja näyttääpä sitä olleen maalikylässäkin lunta ihan riesaksi asti.
Lyhennys ”7semän” näyttää hienolta, alakoululaisen tekemäksi, mutta tiedätkös että meidän opiskelijoista lähtee ihan samanlaisia numeraalien lyhenteitä. Se ei enää näytäkään niin hienolta.
Voimia kilvoitteluun, pääsiäinen on pian.
Mannu, Oulu – Ii välin moottoriliikennetie tai whatever se onkaan aiheuttaakin sulallakin kelillä pahannäköisiä ohituksia. Montakohan kolaria siinä pitää tulla ennen kuin muutetaan oikeaksi moottoritieksi tai ohituskaistoiksi tai jotain… Ajelkaahan varovasti.
Aurinkoa sinnekin!