Klo 5.52 auton mittarissa – 22,5 C. Eikä salillakaan ollut erityisen lämmin, vanha teollisuushalli alkaa pakkasten jatkuessa saada kiviseinänsä kylmää hohkaaviksi. Puolilta päivin lähdin eväät (kylmää salaattia!) nautittuani vähäksi aikaa kampuksen alueelle kuvaamaan huurteisia koivuja ja helmikuista kirkasta taivasta. Ja sitten olikin taas kylmä. Ja tietysti – tietysti! – minulla on työpaikan parkkipaikan, oman autopaikkani lämpötolpan avain hukassa. Siispä autokin oli töistä lähtiessä kylmä. Kylmä ei oo mun juttu. Varsinkaan kun työpäivänä pukeutuminen ei ole oikein paljolle pakkaselle passelia.
Mutta lämmitti tavata vanhaa opiskelukaveria, ystävää. Olimme hänen kanssaan aika läheisiäkin ystäviä vuosikymmeniä sitten. Hän on minua muutamaa vuotta vanhempi ja eli väitöskirjansa tekovaiheessa avioerokriisiään, vaimonsa kun otti ja lähti. Tänään hän oli edelleenkin se lämmin, hymyilevä, oikeastaan myhäilevä, rauhallinen, hänen rauhallisuudestaan olen aina pitänyt kovasti, kuin aina ennenkin. Hän on asunut monta vuotta ulkomailla, emmekä juuri ole yhteyttä pitäneet, mutta ei se haitannut. Joihinkin ihmisiin säilyy yhteys merkillisesti, mukavasti. Jatkoimme siitä, mihin jäimme vuosia sitten. Sellainen lämmittää kovasti. Lämmittää hyvinkin.