Sadetta. Melkein koko päivän. Niinpä aamupäivä töitä tehden. Kauppareissulla piipahdettiin Metsähallituksen info-pisteessä Kiehisessä. Mentiin hakemaan sienikirjaa: tultiin ulos viiden kirjan kanssa! Ja sitten sellainen vihkonen ”Kääpien tunnistuskortit”. Ja eikun se taskuun ja kamera mukaan ja metsään: nyt tunnistan jo Taulakäävän (yllä) ja Pökkelökäävän (metka, ihan kuin purkkapallo).
Sateen yltyessä siirryttiin sisälle, erinäisiä valmisteluja kun kuukauden päästä saadaan tänne vieraita vähän tavallista enemmän. Ja lukemista. Saunan jälkeen ruoka: poron sisäfile lisukkeineen maistui nuorillekin. Tein eka kertaa ever siten kuin ravintoloissakin tehdään: paistoin ruskean pinnan ja sitten uuniin (100 C) kunnes paistimittari näyttää 55 C, sitten folioon 10 minuutiksi. Lisäksi vain auramuru-kastike ja perunat. Jälkiruokana oli turkkilaista paksua jukurttia ja hilloja, ja hillahunajaa. Sitä on täällä lähikaupassa. Tavallinenkin sopii, mutta hillahunaja on vielä parempi, joten jos kohdalle sattuu niin suosittelen.
Nyt tytär ja sotilas jo huutelevat sökölle: aikovat meiltä pikkurahat putsata…
Hei (pitkästä aikaa) Tuulestatemmattu! Sade ei haittaa, jos on oikeat varusteet. Hienot kääpäkuvat nähtyäni muistui mieleeni tapaus Kuusamosta (Oulanka) 30 v sitten. Sienireissulla (lähinnä kangasrouskuja) mekin löysimme puhtaan valkoisia, tosi ”siistejä” kääpiä. Päätimme valmistaa yhdestä aterian (ilman hillahunajaa ja Turkin jogurttia). Kääpä leikattiin pieniksi kuutioiksi, paistettiin voissa ja piilotettiin munakkaan sisään. En suosittele. Käävän palat olivat kuin pyyhekumin murusia.
Hieno datsa teillä siellä Hangasojalla.
Terveisin ”Koivu” (#11)
Koivu: kiitokset reseptivinkistä, jota kannattaa siis välttää. Vaikka mieluusti kaikkea uutta kokeilenkin ei onneksi tullut mieleenkään kääpämunakasta tehdä.