Lapsuuden ruokamuistoja -keruuaineisto on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa; kuinka paljon (arki)ruoka kertookaan monista yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista, ja kuinka henkilökohtaisia, hellyttäviä! ja hirveitä lapsuuden ruokamuistot voivatkaan olla! Aineisto koottiin vuonna 1998 (Pirkka-lehden kysely) ja siihen vastasi 1067 henkeä, yhteensä aineistoa on yli 4000 sivua. Vastanneet ovat syntyneet vuosina 1920–1980-luvuilla. Vietin kesällä kolme pitkää ja antoisaa päivää ko. aineiston parissa ja pitäisi päästä vielä uudelleen…
Kokoelman mukaan 1960–70-luvuilla eläneiden lasten ja nuorten ylivertainen uutuussuosikkiruoka oli makkarakupit. Miksi juuri 1960-luvulla makkarakupit? Yksi vastaus löytyy haastatteluaineistosta:
”Meille tuli televisio 1963, melko myöhään ehkä – – Mutta kun se sitten tuli, se toi mukanaan ruokaohjeita. Meilläkin alettiin paistaa pakastekalaa ja ostettiin päälle sitruunaa ja leikattiin renkaiksi, paistettiin makkarakuppeja, jotka täytettiin säilykeherneillä tai munakokkelilla, ihan kuten telkkarissa. Ostettiin muffinijauhoja, pudotettiin pussiin kananmuna, puristeltiin ja pursotettiin vuokiin, paistettiin ja syötiin. Olimme kuten muutkin.”
Makkarakuppien läpimurtoa juuri 1960-luvulla selittää tv:n lisäksi se, että samaan aikaan jääkaapit korvasivat kafferit (kahverit, kylmäkomerot). Teolliset makkaravalmisteet tulivat koteihin yhtä aikaa jääkaappien yleistymisen kanssa. 1960-luvun kaupupunkilaisäitien yleisesti keräämissä ruokakeräilykorteissa oli myös makkarakuppien ohje, samoin naistenlehdissä ja muutamassa keittokirjassakin niitä julkaistiin. Onpa yhden muistelun mukaan jo 50-luvulla koulussa köksän tunneilla opetettu niitä tekemään.
Lupasin julkaista reseptinkin. Kaikessa monimutkaisuudessaan makkarakupit (”Saucisses sur le plat”, ransk. 🙂 ) tehdään näin: otetaan Berliinin (tms. luonnonsuoleen tehtyä) makkaraa. Leikataan noin sentin paksuisia viipaleita, kuorineen tietysti ja paistetaan hiljalleen kunnes makkara kupertuu kupiksi. Paiston aikana makkaraa ei saa käännellä. Makkarakupit täytetään, mutta ei ihan millä tahansa. Muistitietoaineksen ja kyselyjeni perusteella täytteet vaihtelevat alueittain: säilykeherneet ovat ehkä yleisin vaihtoehto, (etikka)punajuurisalaattia ja sinappikurkkupikkelsiä on käytetty ainakin linjalla Haukipudas–Pello (liekö Haaparantaan tehdyillä ruoanhakumatkoilla tähän osa syynsä?), munakokkelia käytettiin täytteenä varsinkin Etelä-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa monessa perheessä valkokastike ja paistettu sipuli olivat tavallisia. Meillä laitettiin pinaattia: ”Pitihän niistä saada jotenkin terveellisiä”! muisteli äitini. Yleensä meillä ja muualla tarjottiin lisäkkeeksi muusia. Ettei mikään kevytruoka tämäkään! (Ei kovin hyvä kuva makkarakupeista on esimerkiksi tuolla.)
Kyselyni – aivan kuten keruuaineiston ja keittokirjojenkin – perusteella on selvää, että makkarakupit olivat nimenomaan 1960-luvun ruoka. 1970-luvun lapset, saatikka myöhempien vuosikymmenien lapset, eivät niitä enää muistoissaan mainitse. Viidennes vastanneista olivat oletuksen ulkopuolella; ovat siis yli 40-vuotiaita jotka eivät – vielä – ole makkarakuppeja syöneet tai alle 40-vuotiaita jotka ovat tämän retro-ruoan makuun päässeet.
Merkillisen mukavasti Peace-merkiksi (jonka me makkarakuppeja lapsuudessa ja nuoruudessa syöneet hyvinkin miellämme samaan aikakauteen kuuluvaksi) muotoutunut ”tutkimustulos” on siis odotuksenmukainen mutta on se minulle mukava muutenkin: hoksasin, että blogini on vuorovaikutteinen 🙂 ja täällä käy alle ja yli 40-vuotiaita. 🙂 Mitäs seuraavaksi?