Jonkinlaista viime viikon Sardinian matkan tilinpäätöstä ja ´kotoutumista´ on tullut tehtyä oikeastaan koko päivä: mielessä ja muutenkin.

Ensimmäiseksi pesukone pyörimään ja sitten matkalaukusta löytyneet Sardinian ja Korsikan magneetit pakastimen oveen.

Seuraavaksi muistikorttien tyhjentäminen koneelle: vähän yli 1000 kuvaa kuuden päivän reissulta. Aika normisetti. Oikeastaan aika paljonkin, kun kuitenkin suurimmaksi osaksi oltiin ”metsässä”.

Aloitinkin jo kuvakansioiden kokoamisen. Johan on kuvien taso epätasaista, mutta kyllä niistä tunnistaa, että myös meren äärellä ollaan oltu, saarten rannoilla kierrelty.  Palaan asiaan kun kaikki otokseni olen editoinut ja Kuvat-sivustolle ladannut.

Vanhat patikkareissukansiotkin selailin läpi. Myös vanhalla matka(kuva)sivustolla piipahdin. Ne eivät ihan helposti netistä löydy, joten laitanpa pitkästä aikaa tähän linkin, kun viime viikon reissulla noista reissuista yhden pariskunnan kanssa  juteltiin: siis Muutamia matkakuvakansioita vuosien varrelta Uskomattoman hienoja matkoja, montakin ja kuvitettuna.

Kaikki tuohan se sai taas matkakuumeen nousemaan, vaikka häthätää on edelliseltä palattu ja vaikka kotona olo tuntuu oikeinkin mukavalta. Oulussa on taas kaunista: pyöräteiden varsilla puut keltaisia, ilma hyvä hengittää, eikä iltapäivällä enää kovin kylmä tuulikaan. Jokohan sitä ensi vuonna Irlantiin patikalle?

Hoksauttipa siskon mies, että tänään on juuri se päivä, jolloin Windows 11 olisi oltava asennettuna. Vanha kakkosläppärihän se olikin jäänyt ihan katveeseen tämän jutun kanssa, joten menipä siinä keskipäivällä pari tuntia siinä touhussa. Iso kone, tämä pöytäkone, sorvi, työkone tai millä kaikilla nimillä kohta 10-vuotiasta myllyä kutsuisikaan, on ollut vaihtouhan alla jo pitkään. Lienee loppuviikosta mentävä tuttuun liikkeeseen vaihtoa tekemään, ja siirtoapuja kyselemään. Mutta vielä tämä parit postaukset ja reissukuvien editoinnit vanhalla ohjelmistolla sujunevat.

Reissuarvonnan palkinto postitettu: Anneriinalle lähti pieni paketti voiton kunniaksi.

Jääkaappi taas turvallisesti täynnä takaamassa sapuskaa. Mm. ainekset Timballo di pasta con melanzaneen! Sitä Pehtoori sai toissailtana syödäkseen, ja ilmoitti, jotta sellaista hän haluaisi myös kotona. Minähän yritän tässä joku päivä, joska onnistuisin. Sitä odotellessa…

Kaikenlaista päivitystä. Kuten tavallista.

 

2 Comments

  1. Kiitos mukavasta nojatuolimatkasta! Kiva nauttia uusista maisemista ihan kotona köllötellen 🙂

    1. Mukava jos nautit. Tällä reissulla oli aika vähän vapaa-aikaa, joten raportoinnit aika lennosta, illallista ennen ja sen jälkeen pikaisesti jotain.

      Parhaillaan värkkäilen kuvakansioita; kuvallista nojatuolimatkailua luvassa siis vielä luvassa.

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus