Tästä(kin) päivästä tuli erilainen kuin olin ajatellut. Sehän on oikeasti hyvä asia: että voi vielä löytää ja kokea uusia asioita.
Tämä päivä olikin aurinkoinen, hiihdoton, ruokaa hankkiva ja tekevä (tämä kohta oli kyllä tiedossa), ulkoileva, aika vähään ehtivä, mutta paljon iloa tuottava.
Oulusa on tännää ollu iha oikea talavi!
Tämä murteen viljely on seurausta Koivukarin romaanitrilogian kuuntelusta kuluneella viikolla. Liki 1000 sivua, jossa rauman murteella (”rauman giäl”) on keskeinen osansa, on vielä vahvasti minussa. Palaan tähän ehkä jo huomenna (= tammikuussa kuunneltujen kirjojen yhteenveto). Tänään olen taas ollut kovasti tykästynyt kotikaupunkiin ja sen maamerkkeihin ja ruokaan (muksut, Juniori ja R. olivat syömässä).
Mutta kuvat puhukoot puolestaan… Kun oli näin kaunista, niin ihan helposti meni tunti, toinenkin aamupäivällä kaupungilla kameran kansan kulkien.
Viehättävää on, että jalkakäytäviä ei tarvinnut hiekoittaa. Olisi ihan potkurikeli keskellä kaupunkia. Ja ennen kaikkea on puhdasta ja valkoista. Kaunista.
Taas hetken välähti mielessä, että olisipa drooni! Olisi mahtavaa kuvailla kaupungin rantaa ylhäältä, kohtaa jossa joki kohtaa kaupungin ytimen… Nähdä Ainolan puisto ylhäältä. Mutta ei ole minusta droonikuvaajaksi. Ilo oli Canonin kanssa kulkea.
