Pöytään istuuduttua äiti ja isä risti kätensä siunasivat ruoan itsekseen hiljaa ja niin opimme mekin tekemään, joka tapa on kyllä myöhemmin jäänyt minulla ajatuksen tasolla hiljentymiseen. Puhumista piti välttää, ja ruoka suussa ei saanut ensinkään puhua. Ruoka syötiin yleensä kaikki lautaselta. Pois sai pöydästä lähteä kukin omaan aikaan kädet ristissä kiittäen.
Ja toinen lainaus:
Meidän ruokatapamme taisivat olla aika huonot: olimme meluisia, luimme pöydässä ja myös välipalojen napostelu kaapista ruokien välillä oli sallittua, … ruokailut olivat kuitenkin mukavia yhteisiä tilaisuuksia, joissa juteltiin, mitä haluttiin ja joista ei ollut kiirettä pois. Äiti olisi tahtonut tarjota meille vaihtelevampaa ja monipuolisempaa ruokaa ja opettaa ennakkoluulottomiksi uusille ruuille mutta ajanpuute lienee ollut suurimpana esteenä. Toisaalta hän on kokenut ongelmaksi myös sen, ettei ole itse ehtinyt opetella ruuanlaittotaitoa. Niinpä oli tehtävä sitä, mitä omasta kodista oli oppinut, ja vain joskus ehtiessään kokeiltava uusia reseptejä.
Ei liene vaikea aavistaa kumpi lainaus on lapsuusmuisto 1940-luvulta ja kumpi 1970-luvulta? Lapsuuden ruokamuisto -aineistoa olen päivän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansanrunousarkistossa tutkinut.
Aamulla oli puoliviideltä herätys ja varhainen aamulento mutta silti teki tiukkkaa ehtiä arkistoon heti sen auettua. Helsingin lentokentällä kun oli uusi terminaalijako ja matkatavaroiden tuloaula oli uudessa paikassa, joten kaltaiseni harvoin matkustava oli aivan hukassa. Ja laukku. Se se vasta hukassa olikin. No ehdin kuitenkin arkistoon. SKS:n kansanrunousarkistoon, jossa taas kerran oli ystävällistä palvelua. Ja minäkin ymmärsin olla kiukuttelematta henkilökunnalle: eihän se heidän vikansa ole, että uudet säädökset kieltävät haastatteluaineiston digikuvaamisen. Siis ei muuta kuin käsin muistiinpanoja tunti toisensa perään.
No aihe on mielenkiintoinen; vie mennessään: flow. Ystävällisesti päivystäjä kävi sitten olkapäälle koputtelmassa kun arkisto oli menossa kiinni.
Matkalla hotelliin (Seurahuone on nyt hyvä) pientä shoppailua. Gantin uusi bleiseri (eikö ole parempaa sanaa naisten pikkutakille?) olkoon lehtorin Se Parempi Työkampe tulevana lukuvuonna. Pidän siitä kovasti. Seitsemältä hotellissa. Vaikka vieläkin keljuttaa, ettei tytär saanut yrityksistä huolimatta työvuoroja järkkäiltyä, eikä tullut mukaan – vaikka sellaisesta haaveilimmekin… .niin silti – toisaalta – onhan minun välillä hyvä olla yksinkin.
No sitten kysymys, minne syömään? Yksin maanantai-iltana Helsingissä? On avattu monia uusia ravintoloita, olisi vanhoja hyväksihavaittuja (esim. Fish Market, Havis, Sassi, Demo, ehkä Postres) mutta ehkä yksinollessa jonkin verran, jossain määrin, jotain pienimuotoisempaa?
YU-ME? Kämpissä, Kluuvikadun Fazeria vastapäätä. Japanilainen suht. uusi Sushi- yms. ravintola. Kun en kerran sittenkään tehnyt Kalaaseihin sushia niin NYT. Ja olihan maki-sushi hyvää. Erityisesti pidin inkivääristä, mukavan makeaa. Pääruoaksi tiikerirapuja, wasabi-majoneesia ja maustettua soijaa. olen kylläinen ja uusilla mauilla herkutellut. Naapuripöydässä olleet japanilaisetkin näyttivät tyytyväisiltä. Mutta mietin: miksi japanilaiset syövät Helsingissä japanilaista sushia. Mie en todellakaan mene New Yorkissa tai Pariisissa skandinaaviseen ravintolaan…
Ja nyt en mene mihinkään muuallle kuin nukkumaan!

