Eilinen superkuun/mansikkakuun metsästys jatkui myöhään… Otsikkokuvan otos on joskus yhdentoista aikoihin eiliseltä illalta. Eikä sekään ole mikään ”superkuu”-kuva.
Alla oleva kuva on toissaillalta samoihin aikoihin. Siis klo 23 kaamosajan Lapissa: silloin kuutamo oli kirkas, taianomainen, valoisa, … joskus ennenkin on täällä tuollainen valo nähty. Paljon kirkkaampaa kuin keskipäivällä.
Tänään on ollut pilvistä, ja melkein ´lämmintä´(- 17 C). Siitä innostuneena lähdin melkein suoraan aamiaisen jälkeen ladulle.
Muuta tähdellistäpä ei täällä tänään.
Helmet-lukuhaasteen 2026 kolmantena kirjana luin Maija Paavilaisen ”Hankikantoa”. Luen sen joka vuosi, ainakin kerran. Tänään tämä aforismi osui.
On yliluonnollisen kaunis kuva. Ei täällä etelämmässä noin paksun vitivalkoisen pakkaslumen peittelemää erämaisemaa pääse näkemään. Ehkä jotain sinnepäin kerran tai kaksi olen sattumalta päässyt nauttimaan Pohjois-Pirkanmaalla Seitsemisen kansallispuiston lähettyvillä ja 2022 Pohjois-Savossa ja silloin kyllä ihan omakotialueella.
Onhan tämä Lapin valo ja maisemat ainutlaatuisia.
On ilo, jos kuvieni kautta välittyvät ja ilahduttavat. 🙂