Kirkot.

Taidemuseoita vailla vertaa.

Caravaggio, Tiziano, Rafaello. Nyt kaikissa kirkoissa oli vielä jouluseimet ihasteltaviksi tai ihmeteltäviksi. Katolisessa kirkossa on puolensa.

Santa Sophia Minerva ja Santa Maria in Aracoeli olivat minulle uusia. Uusia sisältä.

Minervan kirkko Pantheonin takana (tuossa oikealla), joka on Rooman ainoa? goottilainen, miellytti kovasti. Yhden sivukappelin Francesco Lippin freskot olivat lasten huoneen värisiä – jos tuollaista taidehistorian termiä käyttäisin ;). Niistä pidin. Samoin kuin kirkon katosta. Sen sijaan Michelangelon Ylösnoussut Kristus, joka oli saanut jälkeenpäin puritaanien vaatiman lannevaatteen, oli lähinnä huvittava. Nimenomaan sen tarzan-rievun takia.

 

 

"Vanhan viisauden perustaksi tarvitaan vahva mieli"

Bernini suunnitteli norsun (!) egyptiläisen obeliskin alustaksi. On oikeastaan hämmästyttävää kuinka paljon Roomassa on obeliskeja.

Myös Santa Maria del Popolossa olisin halunnut käydä. Dan Brownin romaani Enkelit ja demonit ei ollut syy haluamiselleni, vaan olisin halunnut nähdä paavi Aleksanteri viidennen (?) haudan. Ja ennen kaikkea hänen rakastajatteransa ja neljän lapsensa haudat. Nähdä sen, miten katolisen kirkon kaksinaismoraali on jo vanha juttu. Sitä paitsi kirkossa on myös Caravaggioita ja muuta taidetta, joka on aina pysynyt minulle suljettujen ovien takana.

Niin nytkin.

Pietarin kirkon aukion auringon paisteessa kylpevä, nunnien ympäröimä iso seimi näytti epätodelliselta. Miksei mieleen tullut jouluevankeliumi? Joulu ja pyhyys tuntui kuitenkin kirkossa sisällä; aina vain Pietà sykähdyttää. Ja urkumusiikki, jota ennen en ole siellä kuullut, kaikui hienosti, pyhästi.

 

 

| Sää | Ruoka | Liikenne | Historia | Kirkot | La Dolce Vita | Yöt |

| Omnes vero viae Roman ducunt? |

| Alkuun | Reijan matkasivulle |