Historia. Se on .

Sitä ei ole etsittävä museoista tai arkistoista, ei raunioista tai muistomerkeistä. Se on koko ajan läsnä. Vuosisadat limittyvät. Kaupunki ei ole vain antiikkia, gotiikkaa tai barokkia, siinä on ne kaikki ja paljon muuta. Bernini ja Michelangelo ovat osa arkea. Gaius Julius Caesarin murhapaikka on ravintolan portaat, Mussolinin politiikan riemuvoiton, Lateraanisopimuksen (”Vatikaanin valtio valtioksi”), kunniaksi rakennettu Conciliazione-paraativäylä on katu, jota pitkin kävelet Vatikaaniin, hotelli, jossa asut voi olla uusrenessanssipalatsi niin kuin meidän Genio.

Tietysti Roomassa on maailman vanhin museokin. Ja niin paljon kuin museoita on tullut koluttua, ovat Capitoliumin museot jääneet aiemmin käymättä. Nyt minä pääsin niihin. Jo Campodiglionin piazza ja sille johtavat portaat (Cordonata, nekin Michelangelon) saavat pulputtamaan, luennoimaan perheelle, pohtimaan arkkitehtuurin vaikutusta ihmisen elämänlaatuun.

Katsellessani Forum Romanumille testaan itseäni, onko tämä kaupunki ilman kesän ja kevään aurinkoa ja värejä, lämpöä, sittenkään niin ihmeellinen? Eikö tihkusateinen, talvinen rauniokasa ole aika tylsä? Ei! Juuri tässä kohtaa olen ennenkin ajatellut, että tässä on jotain ainutlaatuista, jotain hyvää historiaa, jotain tuttua.

 

| Sää | Ruoka | Liikenne | Historia | Kirkot | La Dolce Vita | Yöt | Omnes vero viae Roman ducunt? |

| Alkuun | Reijan matkasivulle |