Nyt kun ainakin Suomessa on menossa autobiografisten romaanien ja my\u00f6s tavallisten el\u00e4m\u00e4kertojen buumi (”kaikki” julkkikset ja kirjailijat ovat korona-aikana ty\u00f6llist\u00e4neet itsens\u00e4 kirjoittamalla omasta el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n) ja kun olen niist\u00e4 monia lukenut, olen tullut kiinnitt\u00e4neeksi huomiota seikkaan, jota en ennen ole juuri pohtinut, en aatellutkaan.<\/p>\n
Monessa kirjassa, niin el\u00e4m\u00e4kerroissa kuin fiktiivisiss\u00e4 romaaneissakin muistellaan\/kerrotaan siit\u00e4, kuinka vanhemmat auttavat lapsiaan kouluteht\u00e4vien teossa, kuulustelevat l\u00e4ksyj\u00e4, preppaavat kokeita varten tai ainakin patistavat ja valvovat, ett\u00e4 lapset k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t p\u00e4ivitt\u00e4in tarpeeksi aikaa koulukirjojen ja vihkojen parissa. Vaikuttaa silt\u00e4, ett\u00e4 se on ollut ainakin sodanj\u00e4lkeisen sukupolven kodeissa tapana, ainakin kaupunkilaiskodeissa ja sellaisissa perheiss\u00e4, joissa vanhemmat itse ovat saaneet muutakin kuin oppivelvollisuuden mukaisen koulutuksen.<\/p>\n
En muista, ett\u00e4 oltaisiin yst\u00e4vien tai yliopiston ty\u00f6kavereiden kanssa aiheesta koskaan aiheesta keskusteltu.<\/p>\n
Omassa lapsuudessani tai keskikouluvuosina t\u00e4llaista vanhempien valvomaa, saatikka avittamaa, l\u00e4ksyjen tekoa ei isommasti ollut. Kansakoulun kolmosella, kun oli kertotaulun opiskelu, \u00e4iti piti huolen, ett\u00e4 sen selvitin kerralla, sen h\u00e4n kuulusteli ja kyseli tarkasti ja tiukasti. Joskus ruotsinkokeisiin sanoja kyseli: ruotsi kun oli minulle heti fysiikan j\u00e4lkeen se vaikein aine.<\/p>\n
Ja matikka: keskikoulun vitosella (nyk. ysi luokka) \u00e4iti hommasi minulle yksityisopettajan! Huh! Se olikin kyll\u00e4 varsinainen tyyppi: matikan opiskelija, joka melkein vaati, ett\u00e4 minun pit\u00e4isi teititell\u00e4 h\u00e4nt\u00e4. K\u00e4vin (muistaakseni) yhden kev\u00e4tlukukauden h\u00e4nen luonaan Tuirassa olleessa opiskelijaboksissaan. No en sitten silloinkaan ehtoja saanut. En ruotsista enk\u00e4 matikasta.<\/p>\n
Mutta eih\u00e4n minun koulumenestykseni nyt mit\u00e4\u00e4n raposta ollut. Kansakoulun p\u00e4\u00e4st\u00f6toikkarin keskiarvo oli kahdeksan, mutta yleens\u00e4 aina l\u00e4hemp\u00e4n\u00e4 seiskaa, ei kai kertaakaan sen alle: \u00e4idinkieli, historia, uskonto, psykologia, maantieto, terveystieto ja urheilu!! olivat kiitett\u00e4vi\u00e4, joten kielten ja matikan surkeat numerot eiv\u00e4t p\u00e4\u00e4sseet hallitsemaan.<\/p>\n
Eik\u00e4 vanhemmat meid\u00e4n (![\"\"](\"https:\/\/www.satokangas.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/2023\/04\/Koulujuttuja0007-1.jpg\")
veli ja systeri olivat kyll\u00e4 minua parempia koulussa) l\u00e4ksyjen tekoon puuttuneet, eiv\u00e4t ainakaan minun. Vanhemmilla tai siis is\u00e4ll\u00e4, kun ei itsell\u00e4\u00e4n juuri ollut koulutusta, joten ehk\u00e4 siksikin v\u00e4ltyimme patistelulta ja l\u00e4ksysulkeisilta.<\/p>\n
\u00c4idin kansakoulu- ja viel\u00e4 jatkoluokatkin olivat sotavuosina varsin repaleiset, v\u00e4liss\u00e4 viel\u00e4 kaksi vuotta Tanskassa, mutta h\u00e4n kyll\u00e4 sitten jo yli parikymppisen\u00e4 (”olin luokan vanhimpia”, kertoi \u00e4iti) pyrki ja p\u00e4\u00e4si kauppakouluun ja kauppaopistoon. Omana aikanaan, naisena ja evakkotaipaleen j\u00e4lkeen kunnianhimoinen tavoite ja arvostettava saavutus. Sukunsa ensimm\u00e4inen opistotason koulutuksen hankkinut. Eik\u00e4 varmasti saanut apua vanhemmiltaan eik\u00e4 sisaruksiltaan.<\/p>\n
Is\u00e4 (joka t\u00e4n\u00e4\u00e4n t\u00e4ytt\u00e4isi 92 v.) ei koskaan saanut edes kansakoulun p\u00e4\u00e4st\u00f6todistusta. Sotavuosina nuoret pojat saivat j\u00e4tt\u00e4\u00e4 koulun kesken jos meniv\u00e4t t\u00f6ihin, ty\u00f6velvollisuuden kaltaisiin hommiin. Ja is\u00e4h\u00e4n meni. Mutta ei se merkinnyt, etteik\u00f6 olisi osannut laskea ja kirjoittaa – aika hyvinkin jo nuorena, kuten vastik\u00e4\u00e4n huomasin h\u00e4nen yli sadasta kirjeest\u00e4\u00e4n \u00e4idille 1950-luvulla.<\/p>\n
Mutta ei meill\u00e4 kotona kuitenkaan mit\u00e4\u00e4n oppinutta meininki\u00e4 ollut, ei akateemiselle opintielle ohjaavaa, – yritt\u00e4jyys oli se, mihin lasten toivottiin kasvavan. En kyll\u00e4 osalleni l\u00e4ksykuria kaivannutkaan, enk\u00e4 edes avitusta kouluhommissa.<\/p>\n
Mitenh\u00e4n lienee oltiinkohan meill\u00e4 ihan poikkeuksellisia?<\/p>\n
Kun n\u00e4it\u00e4 rupesin miettim\u00e4\u00e4n piti menn\u00e4 omalle ”Kouluvihkoja, kokeita, aineita YMS” -laatikolleni. Iso pahvilaatikko on t\u00e4ynn\u00e4 kaikenmoista. Mm. se ruotsin koe, josta sain 3- ja huom. ope oli vet\u00e4nyt miinuksen jatkumaan konseptin takasivulle asti. (ja huom. arvosteluasteikko oli 4 – 10). Oli siin\u00e4 sitten yliopistossa ruotsin kurssilla vuosi kuljettava ja t\u00f6it\u00e4 teht\u00e4v\u00e4, ett\u00e4 sai pakollisen kandia varten vaadittavan ”virkamiesruotsin” suoritetuksi.<\/p>\n
Laatikosta l\u00f6ytyi my\u00f6s nelj\u00e4nnen luokan maantiedon teht\u00e4v\u00e4vihkonen\/kansio, jossa oli monia ajankuvaan kuuluvia juttuja. Se, miten asioita opetetaan, kertoo paljon my\u00f6s ”opettavasta tahosta”. Siis se, miten Suomessa esim. 60-luvulla opetettiin maantietoa tai historiaa, kertoo melkoisesti my\u00f6s Suomesta ja siit\u00e4 maailmankuvasta, jota koululaitoksessa haluttiin opettaa ja jakaa. Sen verran (lopulta hyvin v\u00e4h\u00e4n) seurailin omien lasten oppisis\u00e4lt\u00f6j\u00e4, ett\u00e4 30 vuodessa muutoksia oli tullut paljon. Niin opetukseen kuin maailmankuvaankin.<\/p>\n
Selv\u00e4stikin minulla on ollut ihan uudet Penol-tussit n\u00e4it\u00e4 teht\u00e4vi\u00e4 tehdess\u00e4. Tai sitten olen jo kansisvuosina hoksannut, ett\u00e4 minulla on hyv\u00e4 n\u00e4k\u00f6muisti. Minun yliopisto-opintojeni muistiinpanoissa oli my\u00f6s t\u00e4llaista v\u00e4rikirjoa. Ainakin muistiinpanojen alleviivaukset tein eri v\u00e4reill\u00e4: se auttoi muistamaan.<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/www.satokangas.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/2023\/04\/Koulujuttuja0006_S.jpg\")
<\/a><\/p>\n![\"\"](\"https:\/\/www.satokangas.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/2023\/04\/Koulujuttuja0006.jpg\")
<\/a><\/p>\n