Kroatia 2023 – Tuulestatemmattua

Splitin ravintoloissa

Päivä kulunut ulkoilmassa – ilta postausta kootessa 🙂

Kävimme jo aamuusta puutarhalla, kaikkia kesäkukkia ei vielä uskalla laitella purkkeihin, mutta jotain sentään. Enimmät ovat vielä siis suojassa terassilla – vähän kuin lupauksena, että kyllä tässä vielä kesään päästään. Pihahommia tänään, kunnes iltapäivällä jokunen tunti kului tuulisilla rannoilla ja vihreissä puistoissa.

Ja sitten vielä yksi postaus Kroatiasta … Valitettavasti suurin osa ravintoloissa otetuista kuvistani ovat kännykkäkuvia, ja minähän en sillä osaa kunnolla kuvata. Voisin tietysti syyttää sitäkin, että luurini alkaa olla jo aika vanha, mutta kun koskaan en ole sillä saanut sellaisia kuvia kuin olisin halunnut, joten ei voi syyttää kuin itseään.

Mutta saa kännyllä metkojakin kuvia. Löysin ruokakuvien joukosta tällaisen yhden ottamani panoraamaotoksenkin. Ette tainneet tietää että Adrianmerellä aaltoilu on ihan omanlaistaan! 😀

Splitin ravintoloista ja ruoasta

Mehän söimme joka päivä ulkona, ei ollut mitään puolihoitoa saatikka all inclusivea, vain aika vaatimaton aamiainen.

Kahdesti jätimme senkin väliin: söimme jääkaappiin hankkimia pikkusuolaisia ja lounas/retkieväitä koska lähdimme Krkaan ennen kuin aamiaista oli edes katettu ja yhtenä aamuna kävelimme Rivalle ja nautimme vain cappuccinot ja croissantit. Jos syö päivän pääaterian iltakahdeksalta suunnilleen juuri ennen nukkumaanmenoa, ei aamukahdeksalta ole kummoinenkaan nälkä.

Pikkuruisen hotellin pikkuruinen aamupalapöytä. Kahvikoneesta sai hyvää kahvia ja tuoremehu oli todella, todella hyvää…

Rantakadun kahvilassa perjantaiaamuna lämmin croissant ja cappuccino. Mitään muuta ei tarvinnutkaan.

Retki- ja satunnainen lounas näistä eväistä pari kertaa…

Ravintola Konoba Favola on Stadi Gradin reunalla, lähellä rantaa, ja se valikoitui ruokapaikaksemme, koska ulkopöydät olivat sateenuhan (turhan) takia suojaisat, ihan seinän vieressä, ja toisaalta siitä oli hyvä näkymä aukiolle: on mukava seurailla ohikulkevia…

Minä halusin scampeja kroatilaisittain (= tomaatti-viinikastikkeessa) ja Pehtoorilla (taas kerran seabass = meriahventa). Onhan tuollaisessa scampiannoksessa askartelua, mutta oheen tuotiin hyvät sakset, pihdit ja paljon sitruunaisia kosteuspyyhkeitä ja leipää jumalaisen soosin kaapimiseen.

Scampeissa, sakeassa kastikkeessa ja leivässä oli kuitenkin vähän syömistä, että sain varsin helposti perusteltua itselleni, että voin syödä jälkkäriksi rantakadun gelateriasta jätskin.

Hyvää oli, melkein kuin Italiassa. Ehkä vielä parempaa olisi ollut Emilialla, mutta me emme olleet bonganneet tätä kioskia vielä silloin. Joka kerta sen ohitse kulkiessamme sinne oli pitkä jono, yhtenä iltana laskin noin 50 hengen jonottavan – eivät varmaankaan turhaan. Tripadvisor antaa pisteiksi 5/5.

Emilianan kioski on meidän ”virallisen” juhlaillallisen naapurissa.

Ravintola Bokeriaan oli tehtävä varaus, huolimatta että se on aika iso (kahdessa kerroksessa), mutta kyllä kannatti.

Parempaa burrataa en ole koskaan syönyt: en Roomassa, en Milanossa, en Siciliassa, saatikka kotona 🙂 . Helsingin Bas-Bas -ravintolassa tyttären kanssa joskun 7 v. ? sitten melkein yhtä hyvää. Annos oli niiiiin kaunis, olisipa kuvakin!

Mustekalarisottoa en tainnut koskaan ennen syödä. Voisin kyllä syödä vielä usein. Ravintolassa oli puheensorinaa, juhlatunnelmaa monessa pöydässä, erittäin avoin ja mukava tarjoilija, hyvä viinivalinnan apu, hieno miljöö… Tykättiin kovasti.

Splitissa oli kaikissa ravintoloissa vain miestarjoilijoita, ja sisäänheittäjät poikkeuksetta naisia. Mistä lie johtuu? Yleensä hyvä, ystävällinen palvelu, mitä ei esimerkiksi aina Italiassa saatikka Ranskassa saa. Sikälikin kuin muistan joskus vuosikausien takaisilta matkoilta.

Bokerian lisäksi toinen ravintola jota voimme ehdottomasti suositella on Trattoria Tavulin. Siellähän me kävimme heti lauantaina lounaalla, ja sitten toisen kerran torstaina. On aika poikkeuksellista että käydään viikon aikana kahteen kertaaan samassa ravintolassa, varsinkaan jos sellainen valtava määrä valinnan varaa kuin Splitissä on. Tämäkin on Diocletianuksen palatsin muurien sisäpuolella, yksi pienen aukion monista ravintoloista. Eka kerralla söimme perunoita ja mustekalarenkaita, viimeisenä iltana tilasimme kalavadin kahdelle.

Siinä oli simpukoita, tonnikalapihvi, mustekalan lonkero, pietarinkalan (engl. John Dory fileet (tuossa ottimien alla), muutama scampi, pikkusimpukoita (nuo valkoiset, en tiedä niiden nimiä…) … Melkein kaiken jaksoimme syödä. Ennen kokematon oli tuo pietarinkala, joka on kai aika harvinaista, jopa nelikiloinen ja hyvälle se maistui, vähän kuin siikaa, vähän kuin ahventa… Kala on wikipedian mukaan

”saanut nimensä kylkilaikkuihinsa liittyneen uskomuksen mukaan. Tarinan mukaan Jeesus kehotti apostoli Pietaria pyydystämään yhden kalan verojen maksamista varten. Pietari pyydysti kalan ja sen suussa oli hopeakolikko, jolla verot pystyttiin maksamaan. Samalla Pietarin sormenjäljistä jäivät merkit kalan kylkiin.”

Viimeisen illan ravintola oli samalla aukiolla kuin tuo em. Tavulin, Adriatic sushi & Oyster Bar oli kallein paikka missä käytiin ja siinä oli sellaista fine-dining-meininkiä. Runsaus koski lähinnä hintatasoa, tarjoilun tasoa ja ruoan makua. Annoskoko oli toisaalta meille siinä vaiheessa oikein hyvä. Seabass ja tonnikala, ja lisukkeeksi kulhollinen grillattuja vihanneksia. Viimeiseen asti merenelävillä…

Pehtoori tilasi suklaakakkua jälkkäriksi ja huomaavainen tarjoilija toi minullekin haarukan. Pakkohan se oli sitten maistaa. Ei valittamista! Pohjassa oli jotain ”crispiä” – oikein suunmyötäistä oli tämäkin.

Koko viikko syötiin hyvin, aika kevyesti, ei kertaakaan lihaa, vaan joka päivä mereneläviä – bistrotyylistä ruokaa oikeastaan kaikki, lukuunottamatta tuota viimeisen illan hifistelyä. Pastaa ja risottoa sai jokapaikassa, erikseen oli paljon pizzerioita, hampurilaisravintoloita (muita kuin ketjuja) oli myös. Ainakin toukokuussa useimpiin mahtui jonottolematta, varailematta. Kaiken kaikkiaan kyllä juhlamatkamme oli myös juhlaa myös ruoan osalta.

Kroatialaiset viinit ovat ihan kelpoja, tällä lomalla nautittiin lähes ainoastaan valkoisia, jotka ovat kyllä aika kevyitä, Posip-rypäleestä (= sama kuin unkarilainen furmint) valmistetut sopivat äyriäisruoille hyvin, Bokeriassa nautimme Chardonnay & Malvasia & Sauvignon blanc -sekoiteviinin vuodelta 2019. Se OLI todella hyvä viini!

Muitakin nautintoaineita olisi ollut saatavilla, mutta eipä ollut tarvetta kokeilla.

Hotellin nurkalla oli tuo Wine & Truffles Shop – josta haimme yhtenä päivänä patikkapäivän jälkeen hotellihuoneeseen kylmän valkoviinin, tryffeleitä ei sieltä enää tarvinnut ostaa, sillä niitä ja mustia valkosipuleita hankittiin tuliaisiksi jo ensimmäisenä iltana viini- ja ruokamessuilla käydessä. Mustaa tryffeliä Kroatiassa käytetään paljon ruoanlaitossa. Kastikkeissa, kuorrutteissa, jopa jäätelössä. Se tuoksuu ravintolakaduilla iltaisin. Vähän makea maku ei ehkä ole ihan minun lempparia, toki sitä silloin tällöin hyvin käytettynä mielellään syö. Ostinpa itsellenikin yhden purkin koekäyttöön.

Kaikkinensa: kyllä Kroatiaan, Splitiin ainakin, voi tehdä myös gourmetruokamatkan! Merimatkan, patikkamatkan, rantalomamatkan, kaupunkilomamatkan, mutta myös ruokamatkan.

Kroatia 2023

Top 10 Splitin lomalla

Koti tuntuu isolta, kaikki hyvin siistiltä, piha vihreältä, sää hyytävän kylmältä, valo paljolta, lapsenlapsi sylissä rakkaalta, kaikinpuolinen liikkumattomuus oudolta.

Kotiuduimme eilen kymmenen jälkeen, – nyt päällimmäisenä tunne, että olipa helppo, aurinkoinen, liikkuva, lämmin, monenlaista tarjonnut, huoleton, herkullinen, paljon kulkemisen viikko.

Kuvasatoa olen alkanut hiljalleen purkaa, pyykit jo pesty, ensiapu puutarhalle annettu, ja ruokaakin eka kertaa viikkoon kokattu.

Kertauksena, tiivistettynä, viikon anti. Tuokiokuvia, mielikuvia, tunnelmia, iloja…

Lauantai – hotelli ja tutustuminen kaupunkiin, viinimessut, vesisade, merikrotti.

Sunnuntai – Splitin keskusta. Tutustumien kaupunkiin paremmin, Diocletianuksen linnoitus, puistoja, rantoja, rantapromenadi, satama, kimmeltävä meri, valkoiset laivat, komeat jahdit. (Terassi ja ukkonen).

Maanantai
– patikka Marjan-kukkulalle, monenlaisia polkuja, hienoja näkymiä merelle, hiljaisuutta, linnunlaulua, pieniä näkymiä, mukavia polkuja ja Bene-ranta ja sen kahvila-ravintola. Illan lämmössä Riva – rantabulevardi ja gelatoa (italialaista jäätelöä). Italia-vibes!

Tiistai
– kaupungissa, torilla ja kauppahallissa, rannalla, paikallisten kanssa kaupungissa, arjessa mukana ja keskenään illallisella. Aurinkoa, merta ja uimista. Diocletianuksen linnoitus, katedraali, krypta ja peristyylipiha. Hautausmaa ja piipahdus Marjan-kukkulan näköalatasanteella. Juhlaillallinen burrata ja mustekalarisottoa – ravintolassa, joka ei hevin unohdu.

Keskiviikko
– retkipäivä. Vuokra-auton nouto (naapurikadulta), retkelle kohti Thorigia, pikkukylien kautta motarille, ja keskipäivän tunnit kulkien, kävellen, historiallista keskustaa katsellen, venetsialaista arkkitehtuuria ihaillen, aurinkoa, Saint Lorenzin katedraali, espresso keskusaukiolla, italialainen tunnelma, linnoitus, meri, lisää idyllisiä kujia ja kulkemista, kaksi kertaa päivässä huippuruokaa.

Torstai
– patikkapäivä. Krkan kansallispuisto, hiljainen metsä, hiljaa virtaava vihreä joki, vähän kulkijoita, kävelemisen helppous ja ilo, lämpö, aurinko, linnunlaulu ja perillepääsy, ennennäkemätön vesiputous, putoukset, turismista huolimatta iso juttu, uintia. Takaisin kaupungin lempeään historialliseen sykkeeseen.

Perjantai
– meripäivä. Katamariinilla Hvarin saarelle. Lisää historiaa, luontoa, kulkemista, aurinkoa, hyvää ruokaa, kapeita kujia, linnunlaulua, kimmeltvää merta ja entistä enemmän lämpöä.

Lauantai
– kotiinpaluun päivä. Vaikka ei oikeastaan olisi huvittanut, oli jätettävä Split, oli lennettävä Kroatista Helsinkiin, odotettava pitkään konetta Ouluun, jonne kuitenkin hyvä palatakin.

Viikon Splitin lomaan mahtuu paljon, monenlaista. Heti aluksi totesin, että monin tavoin loma siellä vertautuu Madeiran Funchaliin.

Elämää ja oloa keskellä paikallisten elämää, ei pelkkää turistirantaa, lidoa, biitsiä tai kesälomakeskusta. Kaupungissa on vilkas vene- ja laivasatama, risteilyaluksia, vanha historiallinen keskusta, lempeä, lämmin, merituulen vilvoittama ilmasto, sadekuuroja, puistoja ja kauniita puutarhoja. Ja pienen matkan päässä upeita patikkareittejä, vuoria, luonnonpuistoja.4

Eikä Kroatiakaan ole enää halpa. Vuodenvaihteessa siellä on siirrytty euroon, ja ehkä juuri sen myötä hintataso – ainakin matkailijan tarpeiden kannalta hyvinkin suomalaista tasoa. Autonvuokraus ja bensan hinta (95E oli 1,32 €) olivat halvempia, samoin vihannekset, hedelmät, viini halvempia, mutta ravintolaruoka ja taksi lähes Suomen hinnoissa. Ravintoloihin ja ruokaan palaan ehkä huomisessa postauksessa…

Tänään kotiruoan äärellä mietimme Splitin top 10 -listaa lomailijan, ja erityisesti meidän, kannalta.

Ennenkaikkea monipuolisuus – ei pelkkä rantaloma
Lyhyt matka ( 3 t. Helsinki – Split)
Meri
Paljon hyviä reittejä käveltäväksi sekä luonnossa että kaupungissa
Lukematon määrä hyviä ravintoloita
Leppoisa, kiireetön tunnelma
Sää – aurinkoa, muttei tukahduttavaa hellettä
Historiaa ja luontoa
Hotelli ja sen sijainti
Enimmäkseen turistimyönteistä palvelua

Kroatia 2023 Reissut

Reissun lopulla

Kotiin lähtiessä paluu alkuun….

Viimeinen loma-aamu Kroatiassa, lauantaiaamu Splitin Veli Varos -kaupunginosassa, oli tänään jo aamukuuden jälkeen aurinkoinen, hieman tuulinen tosin.

Ei, ei me mihinkään aamulenkille lähdetty, hotellihuoneemme terassilla katselimme merelle ja todettiin, että kyllä tähän kaupunkiin voisi tulla toistekin. Ainakin Kroatiaan. Hotellikokemuskin hyvä, vaikkei sittenkään ihan sitä, mitä olimme ostaneet, maksaneet.

Valinnassa isossa osassa oli hyvä sijainti ja näkymä merelle. Olkoonkin, ettei ollut omaa parveketta, niin ainakin oma ”terassiluukku”. Ja Aurinkomatkojen sivujen perusteella lähin uimaranta olisi 100 metrin päässä, mitä ei ollut, mutta kattoterassi käytettävissä auringonottoon ja oleiluun. Lupa viedä sinne omia eväitä tai tilata hotellin respasta jotain, – joten olihan meillä ajatuksena viettää kaupungin kattojen yllä aikaa, pienen boutiquehotellin rauhassa, päivän retkien jälkeen vetäytyä iltapäiväaurinkoon levolle toviksi.

(videon latautuminen kestää tovin. Äänet päälle… 😉 )

Ja niinhän me heti sunnuntaiaamuna, loman ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen noustiin katolle tutustumaan kattoterassiin: pyhäaamun auringossa ihailimme maisemaa ja hotellin sijaintia ”kaiken keskellä”. Iltapäivällä tepastelun jälkeen mie menin sinne auringonottoon, toviksi huilaamaan, kännykässä äänikirja ladattuna, luonnostelemaan bloggausta.

Vajaan tunnin ehdin katolla yksikseni olla, kunnes hoksasin lähestyvät ukkospilvet ja puhelimen akun loppuvan piakkoin, – siispä päätös palata huoneeseen.

Hissi ei kuitenkaan lukuisista yrityksistäni huolimatta nouse kattoterassille, joten päätän mennä portaita. MUTTA: eihän sieltä ollut portaita alas! Ei edes palotikkaita. Soitanpa siis kelloa, jolla pitäisi saada respasta joku terassille hakemaan tilaus. En tarvinnut mitään, en mitään muuta kuin avautuvan hissin.

Alkoi jo tuulla, lämpö laski, auringon lämmittämä iho palella.

Parikymmentä minuuttia odottelen, ja näen hissin jumittuneen kolmoseen (terassi on nelosessa). Kännykässä on vielä vähän virtaa, siispä laitan Pehtoorille viestin: ”menetkös repsaan ja sanot, että olen loukussa katolla, ukkonen jo alullaan, eikä hissi toimi.”

Kuluu reilu puoli tuntia, hissi kolahtelee, ja Pehtoori ilmoittaa, että huoltohenkilö on tullut. ISO plussa, että hän tuli nopeaa, vaikka oli sunnuntai. Puhelimeni hiipuu, minua palelee, ja vähän jo pelottaakin, ja tulee mieleen, että entä jos olisi tulipalo, entä jos olisi iltamyöhä tai vaikka kiire aamulennolle. Entä jos ei olisi ollut puhelinta, entä jos olisin ollut yksin reissussa.

Samaan aikaan toisaalla Pehtoori oli respassa kysellyt, mikä on tilanne, joko vaimo pian pääsisi pois katolta. Tuolloin huoltomies oli jo kulkenut hissillä, – mutta ilmeisesti vasta tässä vaiheessa hänelle oli tehty tiettäväksi, että mie olen siellä odottamassa pois pääsyä kattoterassilla. Menee vielä aikaa…

Lopulta, reilusti yli tunnin jälkeen, hissin ovi avautui, ja pääsin seisomaan hissikopin katolle. Huoltomies käski seisoa tukevasti ja olla koskematta seiniin – luulen ainakin, että niin hän sanoi. Yhteistä kieltä meillä ei ollut. Erinäisten pienten vähän pelottavien rysähdysten (ylös ja alas) jälkeen pääsimme kolmanteen kerrokseen ja minä ulos. Huh!

Pian kuumaan suihkuun ja rauhoittumaan. Sitten nousi pieni kiukku: katolle en enää uskalla, joten hotellilla päivänpaisteessa istuskelu, auringonotto, auringonlaskujen kuvaaminen, etc. etc. ei ainakaan minulta onnistuisi. Ei minulla ole ollut, eikä ole vieläkään, mitään hissifobiaa, mutta silti …

Hotellissa on niin monia muita hyviä, erinomaisia, puolia, että en oikopäätä ryhtynyt Aurinkomatkoille soittelemaan, reklamaatiota tekemään, hotellin vaihtoa vaatimaan. Soittelin vasta parin päivän päästä – onneksi niin, olin jo rauhoittunut. 🙂

Mutta katolle en enää mennyt. Onneksi meillä oli oma ”terassieriömme”, mutta ei siinä aurinkoa otettu. Yksi hotellinvalintaan olennaisesti vaikuttanut tekijä oli pettänyt. ☹

Galeria Valeria oli kuitenkin oikein hyvä, ja sijainti ihan paras!

Hotelli on ihan parhaalla paikalla: Veli Varos -kaupunginosa on Stadi Gradin (vanha kaupunki) vieressä, melkein hotellin ovelta lähtee polku Marjan-kukkulalle, autovuokraamoon näkyi ikkunastamme, parkkihalli vieressä, rantabulevardi ja näkymä merelle suoraan edessä. Huoneemme oli hieno, isohko, kylppäri iso ja hyvä. Pikkusen alkuviikosta takkusi siivous yms. mutta pikkujuttuja.

Aamiainen kovin vaatimaton, mutta eipä me isompaa kaivattukaan, kahvi ja tuoremehu erinomaisia, ja kun illallinen oli syöty joskus kahdeksan, yhdeksän aikoihin, ei seuraavana aamuna puuroa tai kovin isoa leipävalikoimaa tarvittu.

Ja tässsä meidän huipputerassi.

Laittelen vielä huomenna ja maanantainakin kuvia ja arvioita… Nyt kuulutus Oulun koneelle.

On aika palata kesän alkuun. Ja jatkaa seuraavatkin 40 vuotta kimpassa reissuja samaan suuntaan. Merenrantoihin, tuntureille, metropoleihin, ruokapöytiin, kotiin, uusiin seikkailuihin, turvalliseen arkeen…

Kroatia 2023 Liikkuminen Ravintolat Ruoka ja viini

Merellinen päivä – Hvarin saarella

Tänään Pehtoorilla olisi ollut Tekun luokkakokous ja minulla LähiTapiola -historiaprojektin isot juhlat – Oulussa molemmat.

Ja mehän lähdimmekin Hvarin saarelle.

Eilen iltapäivällä tilasin Jadrolinijan katamariinille liput: klo 9.30 lähtö ja paluu lähti saarelta klo 14 (65 min. suuntaansa). Edestakaisin kahden hengen liput maksoivat 80 €.

Olimme kolme ja puolituntia kauniin Hvarin saaren pääkaupungissa. Ehdimme reilut pari tuntia kulkea ja kierrellä, ja tunti meni lounastaessa rauhassa.

Kuten kaikki muukin myös satama on lähellä hotelliamme. Tänäänkin jätimme hotellin aamupalan väliin, kävelimme yhteen rantakatu Rivan kahviloista, nautimme rauhallisessa aamussa cappuccinot ja lämpimät, rapeat croissantit ja sitten siirryimme satamaan odottelemaan lähtöä.

Hvarin kaupunki näytti elävän turismilla. Mutta historian havinaa sielläkin. Lämpötila nousi jo hellerajan yläpuolelle, mutta leppeä merituuli takasi, ettei ollut tukahduttavan kuumaa tepastella.

Kauniita, kunnostettuja rakennuksia 1300-luvulta lähtien. Linnoituksen ajoitusta en hoksannut edes etsiä.

Ensimmäiseksi kiipesimme linnavuorelle.

Hieno reitti, huikeat näköalat, paljon viehättäviä yksityiskohtia, polunpätkiä, kasveja, kukkia, kappeli.

Ja vihdoin pääsin kuvailemaan unikkojakin. Aina ne minua ilahduttavat.

Tällainen installaatio yhden talon pihalla. 🙂

Kirkoissa ei käyty sisällä, eikä yhdessäkään museossa… Kiertelimme rannoilla ja sokkeloisilla kujilla.

Laskeuduttuamme takaisin alas aukiolle jatkoimme kohti fransiskaaniluostaria ja hautausmaata, mutta tänään minua viehätti paljon enemmän turkoosi ranta. Kirkas Adrianmeren välke.

Yhden aikoihin oli hakeuduttava jonnekin lounaalle. Valinnanvaraa oli liiankin kanssa. Hyvä, todella viehättävä paikka löytyi, – sitruuna- ja mandariinipuiden alla sisäpihalla.

Ja sitten paluumatkalle. Kolmen jälkeen katamariini oli takaisin Splitin rannassa.

Käveltiin hotellille, jonne Pehtoori jäi huilimaan, mutta minä lähdin vielä kävelemään. Lähibiitsille on melkein parin kilometrin matka, en mennyt uimaan, mutta nauttimaan auringosta ja pienistä mainingeista, merestä! Lopulta taisi tulla kuljettua viikon ennätysmäärä kilometrejä.

Illan tullen aika vielä syömään jotain: vahingossa satuttiin hienoon adrialais-aasialaiseen ravintolaan, joka taitaa olla kaupungin ainoa, jossa saa myös sushia, mutta ei todellakaan tilattu sitä. Minulla pikkutonnikalaa (tataki tonno) ja Pehtoorilla vaihteeksi seabas. (kuvat liittelen… )

Päivän merellinen teema jatkui myös illallisella. Ravintolan miljöö, kattaus, tarjoilu – kaikki olivat erittäin tyylikästä, mutta ei pönötystä.

Samettisessa illassa jo yhdeksäksi hotellille – väsy on nyt. Huomenna vielä matkalla…

Hautausmailla Kroatia 2023 Liikkuminen

Krkan kansallispuiston putouksilla

Heräsin aamulla kesken unen, jossa olin kuulevinani auton tiukat jarrutusäänet ja törmäyksen. Hieman kirosin turhan varhaista heräämistä (klo 6), mutta siirryin ”terassiluukkumme” ihailemaan tyyntä merta, ja pian Pehtoorikin hereillä.

Päivän ohjelmassa oli retki Krkan kansallispuistoon. Emme jääneet odottelemaan kahdeksalta katettavaa aamupalaa, vaan nautimme huoneemme jääkaapista vähän retkieväitä, banaaneja, paikallista prosciuttoa, tuoremehua, pikkutomaatteja (niin hyviä!!!) ja suklaata, pakkasimme patikointi- ja uimakamppeet, kameran etc. ja lähdimme hakemaan viereisestä parkkihallista vuokra-automme.

Ja kuinka ollakkaan, siinä melkein meidän hotellihuoneen nurkalla oli kuin olikin vielä selvityksessä kolari, jossa hollantilainen ja paikallinen sporttinen auto olivat ajaneet aika pahannäköisen kolarin. On täytynyt ajaa todella lujaa, että jälki oli niin pahaa kuin oli. Siis en ollutkaan nähnyt unta!

Lähtiessä otimme vielä yhteisselfien ja lähetettiin Apsulle 8-vuotisonnittelut! Kahdeksan!

Kohti pohjoista, kohti kansallispuistoa. Lyhyestä nimestään huolimatta Krkan kansallispuisto on iso. Kooltaan ja vaikuttavuudeltaan.

Kaupungissa aamun työmatkalaisia, liikennettä puolikahdeksalta jo paljon.

Yritimme löytää reitin ohi mootttoritien, jokunen kylän väli siten ajeltiin, mutta lopulta päädyimme hienolle A1:lle, jossa ei juuri muuta liikennettä kuin 150 kilometriä tunnissa ajelevia Lexuksia, Bemareita, Mersuja, Audeja, isoja prätkiä, isoja Skodia ja meidän lisäksemme muutama hissuksiin ajeleva vuokra-autoileva turisti.

Noin tunnin matka Splitistä luonnonpuiston parkkiin ja infoon.

Haimme liput, saimme ohjeet ja kartan: kohti Skradinski Bukin vesiputouksia. Mutta heti alkuun satuttiin hautausmaan kulmille, joten kävimme ensiksi siellä. Olipa aika nuupahtanut, kuivahtanut. Ihan erilainen kuin esim. Igranen vuoristohautausmaa, jossa syksyllä 2017 kävimme. Kunhan kotiudumme ja perkailen kuvia, niin laittelen näkvyille…

Patikkareitti kulki Krka-joen rantaa, oli hiljjaista, vihreä jokiuoma, pinjametsä, lintujen laulu, noin 23 C ja liikkumisen ilo!

Ja noin neljän kilometrin jälkeen saavuimme reittimme kohteeseen: Skradinski Buk -vesiputoukselle. Se on 800 m pitkä ja korkeusero on 46 metriä. Se oli vaikuttava. Todella hieno.

Kuvaajakin tuli kuvatuksi.

Vesiputouksille pääsee myös bussilla ja jokilaivalla, mikä selittää sen. että kohteessa oli paljon, paljon väkeä.

Mutta mahduimme mukaan. Kiertelimme, kuvailimme, katselimme, – ja kun alkoi olla jo lounasaika istahdimme paikalla olleista kojuista ostettujen eväiden äärelle: pieni tonnikalasalaatti ja Nutella-creps puoliksi!! Kaikkea sitä. Ja hyväähän se oli.

Koska kansallispuiston lipunhintaan kuului myös jokilaivakyyti ajattelimme nauttia paluumatkan sen kyydissä, mutta jono seuraavalle paatille oli noin tunnin, joten päätimme kävellä takaisinkin päin.

Olin pitkin päivää ilmoitellut, että palatessamme kaupunkiin haluaisin piipahtaa lähibiitsillä uimassa ennen auton palautusta, mutta ukkelihan hoksautti, että voisinhan uida Krka-joessa, onhan ihan autojen parkkipaikan lähellä uimaranta, – ei muuta kuin jokeen vain. Ja minähän menin. Oli muuten aikalailla kylmempää kuin merivesi, mutta teki todella hyvää monen tunnin patikan jälkeen.

Ja sitten paluumatkalle. Neljän tienoissa kotikadulla, jossa on sekä autovuokraamo että hotellimme. ”Heloposti”, sanoisi Juniori.

Huilailua, perhechattia, viesteilyä suuntaan jos toiseenkin, terassi-istuskelua, Pehtoori haki lähellä olevasta viini-tryffeliputiikista pullollisen Posip-rypäleestä tehtyä jääkylmää laatuviiniä, mie aloittelin postausta, tilasin huomiseksi liput, ja mietimme ruokapaikkaa.

Syömään – taas – aika varhain. Onhan huomennakin liikkumisen päivä …

Kaksi edellistä iltaa on syöty aika tyyriisti ja hienosti, mutta tänään haluttiin helposti ja runsas askelmäärä vaati tuhdimpaa ruokaa kuin scampeja. Siis tänään Gourmet Basta Bar, jossa Pehtoorille pizzaa ”tämä on erilaista kuin ikinä missään, mutta ihan hyvää” ja minulle ”pagnuttiellina Napoletana”.

Enpä ole koskaan ennen moisesta kuullutkaan. Pizzan, salaatin, leivän, pitaleivän, … ties minkä kaiken risteymä. Hyvää oli sekin.

Kroatia 2023 Niitä näitä

Retkipäivä Thorigiin

Selittelyä…

Nyt hyvät blogiseuraajat, on todettava, että … !

Palasimme juuri aika jumalaiselta kalaillalliselta.

Joten päädynpä siihen, että sekä eilisen, että tämänpäiväisen iltaruoan ja sen aiemmin mainitsemani Pehtoorin ritarillisen toiminnan ”raportoinnin” teen kuvien kera joku toinen ilta, ehkä lauantaina paluumatkalla, … nyt vain lyhyesti tästä päivästä.

Thorig – kannatti käydä!

Tänään oli retkipäivä.

Naapurikadulla on autovuokraamo, josta haimme varaamamme auton aamukymmeneltä. Ihan uusi MG. Se on vuokrattuna myös huomiseksi, laitan sitten kuvan.

Thorig on 35 km päässä Splitistä pohjoiseen. Yli 2000 vuotinen asutus, yli 1000 vuotinen kaupunki, jossa vanha kaupunki (Grad) ja Riva ovat sielläkin hyvin samankaltaisia kuin täällä Splitissä – parisataavuotinen venetsialaisaika näkyy vanhan kaupungin kujilla, taloissa, palatseissa, katedraaleissa.

Museoihin ei sisälle menty, mutta Pyhän Laurentiuksen, St. Lawrencen, San Lorenzon, Pyhän Laurin katedraaliin oli – tietysti – tutustuttava. Meidän ”suojelupyhimyshän” San Lorenzo on. Oli kyllä vaikuttava katedraali, siellä oli myös toinen ”tuttu”: Fransiskus Assisilainen, jonka vaiheisiin tutustuttiin toukokuussa 2012 Umbrian lomalla. Kaikkien vanhojen kuvataiteen helmien keskellä tämä pikkuinen Fransis oli minusta kovin hellyyttävä.

Käytimme monta tuntia kuljeskeluun pikkukujilla, etsien hautausmaata, istuskellen rannassa, ja lounaalle istahdimme Rivan varren kalaravintolaan, Gastro Story (vahva suositus): Pehtoori söi katkapastaa ja minä tonnikalatartaria ja guacamolea, – paitsi, että annos oli kuin koru, se oli myös erinomaisen hyvää. Ei ollut Abban tunaa, oli tuoreesta graavattua ja maustettua. Kuvassa ei valitettavasti näy annoksen kirkas mäti – mitä lieneekään, mutta hyvää, raikasta oli.

Paikallinen alakoulu ei ollut mikään parakkipytinki. Tässä kuva sen sisäänkäynnistä.

Kuten täällä Splitissäkin myös Trogirissa oli hyvin leppoisa tunnelma, kaikkialle mahtuu jonottamatta, kapeilla kujilla ei ole tungosta, eivätkä isot ryhmämatkaporukat tuki kirkkoja ja muita nähtävyyksiä. Ei vaikka Unescon maailmanperintökohteita molemmat ovatkin.

Ja tänäänkin ihan mahdottoman miellyttävä ilma: aurinko siniseltä taivaalta, leppeä tuuli, mutta ei tukahduttavaa hellettä, eikä polttavaa paistetta. Edellinen Kroatian reissu oli syyskuussa ja silloin vähän samanlaiset fiilikset. Siis jos joskus vielä tänne matkaamme – mikä ei suinkaan ole mahdoton ajatus – tulemme touko- tai syyskuussa.

Minulla oli toive, että paluumatkalla, palattuamme Splitiin, ajelisimme vielä jonkun lähibiitsin kautta: kaikki uimavehkeetkin oli mukana, mutta kyllähän se niin kävi, että navigaattori, me ja iltapäivän ruuhka motarilla saivat aikaan sen, että päädyimmekin ajelemaan suoraan hotellille.

Hautausmailla Kroatia 2023 Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Rantalomalla kaupungissa

Eilen illalla – Diocletianuksen palatsissa

Diocletianuksen palatsi on rakennettu 300-luvulla, jolloin rakentamiseen käytetyt valkoiset kivet tuotiin Splitin edustalla sijaitsevalta Bračin saarelta (josta viety kivet myös Washingtonin Valkoiseen taloon). Lisäksi rakennusmateriaaleja on tuotu muualtakin: marmori on peräisin Italiasta ja Kreikasta, pylväät ja sfinksit Egyptistä.

Palatsialue oli 300-luvulla keisari Diocletianuksen asuinpaikka, mutta se on ollut myös armeijan linnake ja linnoitettu kaupunki. Palatsialue on iso: noin 200 x 200 metriä, ja siinä on yhteensä yhteensä 220 rakennusta. Sen sisällä on monta kerrosta ja paljon sokkeloisia kapeita kujia, rakennuksia vuosisatojen varrelta, ränsistyneitä nurkkia, kunnostettuja isoja taloja, isoja aukioita.

Nyt siellä on paljon putiikkeja, ravintoloita, vaateliikkeitä, paikallisia tuotteita (laventelia, hunajaa, liköörejä, taidekäsitöitä, tryffeliä … ) myyviä kauppoja. Kahviloita, ravintoloita, apartementoksia, vuokrahuoneistoja. Sileitä kivettyjä katuja, pylväitä ja kauniita ikkunaluukkuja.

Lähdettiin sinne eilen jo viiden jälkeen. Shoppailtiin pieniä tuliaisia muksuille ja kotiin – ja ostin itselleni kaulakorun. Sellainen kesähömppäkoru se on. 🙂 Kaikenlaista oli myynnissä: saippuat olivat monessa putiikissa näyttävästi esillä.

Ja arvatkaapas kuka saa yhden näistä tuliaiseksi…:)

Ohessa tuli pidettyä Pehtoorille kreikkalaisten pylvästyylien kertauskurssi: nyt on korinttilaiset, doorilaiset ja joonialaiset pylväät taas hallussa.

Peristyylipihalla ennennäkemätön juttu: ravintola Luxor tarjoilee antiikin raunioille ruokaa ja juomaa – ravintolasali vailla vertaa. Emme kuitenkaan testanneet.

En tiedä, mistä johtuu, mutta tällaiset näkymät saavat jotenkin luottamaan ihmiseen, maailmaan. Olisikohan kysymys pysyvyydestä – että sitä kuitenkin on, vaikka vain raunioina…

Seuraavaksi tarkoituksemme oli mennä AK:n vinkkaamaan Gourmet Bar Bastaan syömään, sehän on tästä meiltä muutaman sadan metrin päässä. Sinne kävelimmekin, mutta tilaa oli vain jossain takarivillä – siis sisällä, kaukana. Siispä siirryimme vielä lähemmäs hotelliamme, suunnilleen pihalle, jossa on Buffet Fife. Se on joka päivä ohi kävellessämme ollut aamuin, päivin, illoin täynnä. Sitä suositellaan monessa yhteydessä.

Päädyimme meriahveneen (seabass) ja hammasahveneen (seabrew): ja kalahan oli hyvää, ei mitään pipertelyä, ei kallista. Velmu tarjoilija ei oikein tykännyt, kun emme hänen suosituksestaan huolimatta ottaneet talon valkoviiniä, vaan jotain muuta (joka ei kyllä ollut kummoista). Silti. Hyvä kokemus tuokin.

Toreille tiistaina

Ihan liian aikaisin hereillä, joten heti kahdeksalta aamupalalla, ja sitten lähdimme toreille. Kalahalli on Marmantova-kadun kupeessa, karu halli, jossa oli turisteja ja paikallisia.

Osa myyjistä esitteli tuotteita mielellään, osa ei todellakaan. Scampit maksoivat 30 € kilo. Noita söin toissailtana. Kroatialaisittain valmistettuna (tomaatti-viinikastikkeessa kokonaisina leivän kera). Ei tullut ähky, mutta hyvää oli. Palaan näihin ja moniin muihin ruokakokemuksiin kotosalla – toivottavasti muistan. 🙂

Pikkutonnikala (alla) oli ennennäkemätön ja sitten paljon muita tuntemattomia. Mutta mukava oli kierrellä.

Hallin jälkeen siirryimme torille.

Se oli iso ja värikylläinen. Kaikkea hyvää tuoretta. Keräsimme evästä lounaspiknikille: persikoita, nektariineja, pikku banaaneja, mansikoita, brikok (fetapiirakan tyylistä paikallista, tyypillistä) ja Pehtoorille vielä jonkinlainen munkki.

Biitsipäivä

Kävimme hotellilla (jonka keskeinen sijainti on niiiiiin hyvä asia), pakkasimme rantakamppeet, eväät ja lähdimme biitsille! Splitistä on moneksi. Myös rantalomakohteeksi.

Menimme Bacvicen rannalle, josta on tehty hiekkaranta. Kroatian rannat ovat luonnostaan pikkukivirantoja, mutta täällä pohja on kuin Nallikarissa, ja oli kahlattava pitkälle, että pääsi uimaan kunnolla! Mutta kuinka minä nautinkaan, kun pääsin mereen uimaan! Turkoosin siniseen Adrianmereen. Oi että! Ihan hurjan hienoa!

Rannalla oli mukava leppoinen tunnelma, eikä ruuhkaa. TAAS tuli mieleen, miltähän täällä näyttää elokuussa. Ainoa hieman enemmän ääntä aiheuttanut juttu oli paikallisten nuorten miesten peli, picigin, jossa pientä kumipalloa löydään kämmenellä pelaajalta toiselle ringissä ja retkautukset olivat näyttiviä ja äänekkäitä!

Kolmen jälkeen tepastelimme rannan kautta hotelliin, jossa uikkarit kuivumaan, vesipullot täyteen, – ja vielä pienelle lenkille.

Tänäänkin Marjan-kukkulalle: eilen jäi juutalaisten vanhaan hautausmaahan tutustumatta (käveltiin huomaamatta ohi!), mutta tänään sinne. Hautausmaabongari sai taas uudenlaisen jutun koettavaksi. Metsittynut vuosisatojen (per. 1573) takainen hautalehto oli vähän surullinen, mutta toisaalta – muistijälkiä sielläkin.

Hautakivien tekstejä ei ollut kyky lukea.

Näköalatasanteen kahvilassa nautimme lasilliset proseccoa, puolenpäivän proseccon aika oli viivähtänyt hyvinkin loppuiltapäivään … Mutta reissun tähän asti lämpimimmän, täysin sateettoman päivän iltapäivällä kylmä kuplajuoma maistui erinomaisesti.

Hotellissa taas kuvien työstämistä, huolellista suihkuttelua, hetken huilausta ja sitten loman puolivälin dinnerille: juhlaillallisen aika oli tänään. Siis kukkamekko ylle ja etukäteen valittuun ja varattuun ravintolaan. Pitkään aikaan ei mitään niin hyvää ravintolakokemusta. Siitä kerron, kertonen huomenna. …

Kroatia 2023

Luonnonnpuistossa kaupungissa – Marjanin patikka

Marjanin niemimaan peittää 178 metriä korkea kukkula Marjan, jonka huipulle lähtee reitti meidän hotellin nurkalta.

Sinne lähdimme aamupuolikymmeneltä kapuamaan. Sää paras mahdollinen.

Kävelimme läpi koko niemimaan, ja sitten vielä Benen kalliouimarannan suuntaan reilun kilometrin verran. Pysähdeltiin paljon, kuvasin paljon, kuuntelimme lintujen aamulauluja, niitä oli paljon ja erilaisia, mereltä kuului välillä isojen risteilyalusten kumea hurina, toinen lähti, toinen tuli. Sellaisia 300 metriä pitkiä 15-20 -kerroksisia ”kerrostaloja” on satamassa suoraan ikkunastamme ollut koko ajan yksi tai kaksi. Noin 2000 amerikkalaista/englantilaista tulee päiväksi täyttämään Splitin rantapromenadin ja vanhan kaupungin.

Polku oli hyvin vaihteleva, erilaisia pintoja, korkeuseroja, portaita ja polkuja, kasvillisuus vaihtui, tuttuja juttuja ja jotain uusia. Opastekylttien (joita oli reitillä kiitettävän paljon ja niissä paljon mielenkiintoista tietoa) mukaan sekä endeemisiä, ”ainoita” maailmassa että tuikitavallisia kaktuksia, timoteitä, ruusuja, kaikenmoisia.

Reitin varrella on meteorologinen asema, pieniä kappeleita, eläintarha, kahvila, linnoituksen raunioita, iso lasten leikkipuisto, piknik-alueita, tasanteita ja penkkejä. Kissoja ja perhosia oli paljon, ja ötököitä. On siellä kuulemma pupuja ja kauriitakin, mutta eipä meidän kohdalle sattuneet. Paljon pinjamäntyjä isoine käpyineen, ja aika vähän muita kulkijoita.

Näköalat kaupunkiin ja naapurimaihin asti huikeat.

Tässä kuvassa tuo rannassa näkyvä pinja- ja sypressivyöhyke on se vanha luostarialue/puisto, jossa eilen kävimme ja josta pidin hyvin paljon.

Puolenpäivän aikaan olimme määränpäässä: Benen rannalla, jossa on Va Bene -kahvila-ravintola. Meillähän ei ollut mitään eväitä, joten kyseltiin ravintolasta, olisko jotain pientä suolaista ”sandwich with dalmatian prosciutto, please” tai jotain sellaista, ja lasillisen after-hiking kuohuvaa lomamaanantain lounaalle.

Ja tulihan meille jotain pientä! Molemmille omat tuollaiset leipätornit! Jätimme suunnilleen kaikki paahtoleivät syömättä, mutta leipien välistä kananmuna, dalmatian kinkku, tomaatit, salaatit, kurkut ja ehkä elämäni paras rapea pekoni olivat kerrassaan perfetto. Ja koko muhkea lounas kahdelle kuohuviineineen, Orangireineen, espressoineen, tyylikkäässä puistoravintolassa ja huom. kankaiset mankeloidut lautasliinat (eivätkös ne ole joka patikoijan toive 🙂 🙂 ) maksoi 31 euroa. Va bene!

Alla kuvakavalkadi – toivottavasti kertoo edes vähän hienosta päivästä. (Osa kuvista kummallisen keltaisia, turhan ”lämpimiä” sävyiltään. Lämmintä on kyllä ollutkin – ehkä noin 24 C, ja tuolla luonnonpuistossa korkealla ehkä vähän vähemmän. Siis aika lailla paras mahdollinen patikkakeli.

Yhden jälkeen lähdimme rannalta bussilla n:o 12 takaisin keskustaan (2 €/henk., parikymmentä minuuttia kului matkaan niemimaan eteläreunaa pitkin.

Kaupan kautta hotellille, huilailua ja kuvien perkaamista ja editointia, huoneen terassilla istuskelua, ja viiden aikaan lähdimme vanhaan kaupunkiin, tutustumaan Diocletianuksen palatsiin sekä kiertelemään putiikeissa. Ja syömään. Niistä sitten huomenissa… Nyt silmät jo luppasevat, askelia sen verran takana, että uni on tarpeen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Hautausmailla Kroatia 2023

Sunnuntaikävelyllä Splitin rannoilla

Otsikkokuvassa on meidän hotelli Galeria Valeria.

Eilen illalla käytyämme viiinimessuilla nauttimassa muutamat maistiaiset aperitiiviksi ja ostamassa nuorille deliosastolta paikallisia herkkuja tuliaisiksi, astuimme linnan kellarista ulos ja silloin jo satoi vettä, lämmintä vettä, lämpimässä, pimenevässä illassa. Niinpä aika nopeasti valitsimme vanhan kaupungin (Grad) kymmenien ravintoloiden joukosta sellaisen, jossa pääsimme sisätiloihin.

Chops-Grill oli jotenkin vanhanaikainen, aika ´hieno´, aavistuksen tunkkainen, mutta hyvä merkki oli se, että siellä oli myös paikallisia. Grillattuja mereneläviä ja lihaa listalla. Me valitsimme merikrottia (monkfish, ei sittenkään kissakalaa kuten ensin luulimme. Merikrottihan on hyvin lihaisaa, — jos sokkona olisi pitänyt eilinen hiillostettu kala maistaa, olisin saattanut luulla liharuoaksi, ehkä sen kanssa tarjottu tryffelikastike myös hämäsi maussa. Mutta kyllä pidimme siitä kovasti.

Unta ei tarvinnut odotella, ja sitä riitti aamukahdeksaan. Sininen taivas, kimmeltävä meri ja korkealta paistava aurinko ilahduttivat todella paljon – illan sateen jälkeen osattiin arvostaa sunnuntaiaamun kauneutta.

Hotellin kattoterassilla (kuvassa näkyy metalliset kaiteet siitä) viivähdettiin (aika vaatimattoman) aamupalan jälkeen pitkään, ensin suunniteltiin lähtevämme viereiselle Marjan-kukkulalle (näkyy kuvassa) käveleskelemään, jonne lähtee polku hotellimme takaa, mutta lähdimmekin kiertämään kaupungin rantoja.

Parin kilometrin päässä hotellistamme tulimme vanhalle luostarialueelle – Sustipan. Siinä on ollut keskiajalla benediktiläisluostari, 1800-luvulla yksi Kroatian kauneimmista hautalehdoista, joka 1900-luvulla kommunistien toimesta kuitenkin hävitettiin. Aivan mahdottoman kaunis puisto, vanha hautalehto, pieni kappeli, jossa messu. Urkujen soitto ja padren puhe kuuluivat ulos asti, ja kappelin vieressä olevasta varastosta ihmiset kävivät hakemassa tuoleja ja asettuivat puiston alueelle – osallistuivat siten palvelukseen.

Me kiertelimme ja istuskelimme puistossa aika kauan, katseltiin kaupunkia mereltä päin, katseltiin merelle, ihailtiin kun satamasta lähti jahteja ja purjeveneitä … Niin kaunista, ja itsellä hyvä tyyni mieli, rauhallinen olo.

Lounaalle palasimme hotelliin, omalla terassilla leikkeleitä, hedelmiä, mangoldileipää …

Minä siirryin kattoterassille huilaamaan, katselemaan pilviä ja ottamaan aurinkoa, mikä keskeytyi kun ukkonen nousi kolmen jälkeen, ja kunnon sadekuuro siihen päälle. Pehtoori jäi huoneeseen torkuille.

Ja saipa mies tällä 40-vuotishäämatkalla osoittaa pelastavan ritarin taitonsa. Kerron huomenna, sillä nyt lähdemme taas kohti vanhaa kaupunkia, alkaa olla aika etsiä ruokapaikka.

Kroatia 2023 Niitä näitä

@Split – ollaan reissussa!

Klo 4.10 soivat kellot – herätyskellot. Puoli tuntia sen jälkeen istahdettiin lentokenttäkuljetukseen: Juniori ja R. jaksoivat ja halusivatkin (sitä minä ihmettelen ja kiittelen vieläkin) toimia taksipalveluna. Laukut suoraan jatkolennolle, ja ennen seitsemää Helsinki-Vantaalla, jossa vieläkin vähän remppaa. Tax-freestä monen vuoden jälkeen Elisabeth Ardenin 8 hour -huulivoide. Pieni iso arjen asia.

Lento AY1841 Helsinki – Split klo 9.10 (olen aloittanut tekstien kuvaamisen!)

Lentokentältä hotellille noin 20 minuutin matka, eikä suinkaan ollut edullinen, ja koska emme ole ryhmämatkalla, ja autonvuokrauskin vain pariksi päiväksi viikolla, niin taksiinhan se oli turvauduttava (eikä suinkaan ollut edullinen).

Hotelliin oli satsattu – juhlamatkahan tämä: 40-vuotinen aviotaival (erinomainen syy reissata astetta paremmin). Hotellimme valintaan kulutimme rutkasti aikaa: haluttiin mahdollisimman läheltä merta, ehdottomasti näköala merelle ja mielellään jotenkin omanlaisensa, ja sellainen löydettiin. Palaan tähän monin kuvin ja sanoin!!

Kolmen tunnin lennon (just sopiva!!) jälkeen laskeuduimme Splitin kentälle.

Galeria Valerias Boutique on satama-alueella, Splitin ranrtapromenadi Rivan päässä. Sijainti ihan huippu!

Kaikki huoneet ovat erilaisia, ja koko hotellissa on vain parikymmentä huonetta/sviittiä. Huoneemme on toisessa kerroksessa. Meillä ei ole varsinaista parveketta, mutta seinän kokoinen ikkuna aukeaa kokonaan, joten vähänkuin kakkoskerroksen terassi.

Valerian galleria on saanut nimensä keisari Diocletianuksen tyttären mukaan. Diocletianus on juuri se Rooman keisari, joka tänne (= Splitiin) 300-luvulla rakennutti itselleen linnan vetäytyäkseen viettämään vanhuuttaan. Hän olikin ensimmäinen Rooman keisareista, joka jäi eläkkeelle – kaikki muut tapettiin tai kuolivat kesken hallitsijakautta. Diocletiaukseen ja hänen huvilaansa varmastikin palaan vielä.

Hotellirakennuksemme ei ole antiikin aikainen, ei edes antiikkinen, vaan oikein miellyttävästi rustiikkinen vanha (about 100 vuotta)kivirakennus. Boutique-hotellin tyyliin täällä on kaikki huoneet erilaisia, seinällä grafiikkaa, koristemaalauksia, vähän övereitä huonekaluja.

Saimme kuin saimmekin huoneen heti puolenpäivän jälkeen (ehkä eilinen spostini edesauttoi asiaa), purimme pikaisesti laukut, ja sitten rantapromenadille. Lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Muutamia tärppejä olin jo netistä etsiskellyt, joten niitä kohti. Nälkä hirmuinen.

Kiersimme, kaarsimme, ihastuimme, oli vaikea päättää mihin, ravintoloita, konubeja, on paljon! Löysimme Diocletianuksen linnan muurien sisältä pienen ravintolan: mustekalaa perunoiden kera. Se oli mahdottoman hyvää!!!

Ja sitten satuimme kuin satuimmekin viinimessuille. Nekin Diocletianuksen muurien suojissa, kellarikerroksessa. 15 €/henkilö ja mahdollisuus valita 400 viinistä tilkat maisteltavaksi. Keskityimme Posit-viiniin. Sitä kun ei Suomesta saa, ja viime reissuilla löysimme monta hyvää sitä … monta lasin pohjallista sitä maisteleimme, pari kelvollista.

Ja sitten taas tepastelemaan kaupungille. Minimarketin kautta hotelliin, huilimaan ja postaamaan.

Kaikki siis hyvin, nyt lähdemme vielä iltapalalle, – vaikka totta puhuen väsyttää aika lailla.

Huomenna pyhäpäivä. Ensimmäinen koko päivä Splitin lomalla.:)

Kroatia 2023

Lähdön tunnelmaa…

Ihan hoppupäivä ollut tänään.

Pieni keidas kaiken kulkemisen ja touhuamisen, pakkaamisen ja monenlaisen kirjeenvaihdon välissä oli, kun olimme ystävän kanssa Pekurin Ravintola Patiolla lounaalla. Plan B:ssä iso scampisalaatti maistui. Ja asiaahan meillä taas oli.

Pyöräilin puolensataa kilometriä väsyttääkseni itseni, että tulisi mentyä ajoissa nukkumaan. Ja myös nukuttua.

Huomenna kello soi neljältä, joten nyt levolle ja huomiseen. Yritän postailla Adrianmeren rannalta. Joten tervetuloa nojatuolireissulle tulevalla viikolla.