Reissut – Sivu 4 – Tuulestatemmattua

Päivä Malcesineä kiertäen

Myrsky-, sade- ja aurinkopäivä.

Hotellissamme on paksut kiviseinät, eikä ääniä huoneeseen juuri kuulu, mutta aamuseitsemältä ei ollut epäselvää, etteikö tänään olisi myrskypäivä. Satoi ja tuuli niin, että järvellä oli pieniä vaahtopäitä. Siispä sateenpitävää ylle ja patikkakengät jalkaan, sadekelillä ihan katu-uskottavat nekin. Tänään ei tarvittu aurinkorasvaa, eikä Pehtoori uutta Stetsoniaan.

Eilisissä videoissa ja kuvissa vilahtanut hattu hankittiin jo Oulusta, – lääkärin määräyksestä. Pääsiäisen alla Pehtoorilla todettiin molemmissa poskissa aurinkokeratoosi, johon saatu lääkekuuri vei kasvot aika hurjan näköisiksi, – nyt jo parantunut, mutta hattua on nyt auringossa pidettävä.

Aamupäivän vietimme hotellihuoneessa kuunnellen Spotifystä ”Italian Oldies 50s 60 s” -listaa. 🎶 Kun sade yhdentoista jälkeen jo hiipui, lähdimme ulos. Päivän teemana Malcesine. Kävellään tämä pikkukaupunki ristiin rastiin.

Aika käydä Scaliger´n linnassa.

Linnan historia alkaa ajanlaskun alun vaiheilta, mutta rakennuksen vanhimmat säilyneet osat ovat 1200- ja 1300-luvuilta, jolloin Alberto della Scalan ja hänen perheensä olivat sen valtiaita, siitä nimi La Scalan linna (Scaliger Castle). Sen jälkeen linna on ollut venetsialaisten, ranskalaisten, itävaltalaisten hallinnassa. Ja vuonna 1902 yhdistyneen Italian omaisuutta.

Siellä on sekä luonnonhistorian museo että historiallinen museo ja torni! Molemmat pikkumuseot olivat todella hyviä, informatiivisia, kiinnostavia. Näyttelyt oli tehty kiinnostaviksi ja helpoiksikin. Tornista näkee kauas!

Käveltiin vierasvenesatamaan, kirkkoon tutustuttiin ja tietysti pitkään oltiin myös hautausmaalla.

Cimitero oli siisti, valoisa, paljon kukkia! Enemmän kuin italialaisilla hautausmailla yleensä. Mutta muovisia suurin osa!

Pyhän Tapanin kirkko oli minusta vähän ikävä. Esirippu alttari”tauluna” ja kynttiläjalat ja kukkaruukut alttarrihyllynä eivät minua koskettaneet.

Nyt on lopetettava postaaminen, laittelen myöhemmin tai aamulla vielä jotain.

Nyt lähdemme tänne!

Monte Baldo huiputettu (huom. videot lisätty)

Sitruunakaupungin ilotulitus

Eilen illalla vastarannalla, Limonen kylässä, jossa oltiin käyty päivällä, oli ilotulitus. Siitä oltiin nähty päivällä mainoksia, ja tiesin tulituksen alkavan iltakymmeneltä, tuossa ihan vastapäätä (noin 4 km?). En ole oikein ilotulitusten ystävä, – en enää. Jotenkin niin turhaa rahan- ja luonnonkin haaskausta. En ole koskaan myöskään päässyt sellaisia kuvailemaan kunnolla, en vain ole viitsinyt mennä edes yrittämään. Mutta eilen kuitenkin, vaikka ei ole edes jalustaa täällä mukana, päätin koettaa muutaman kuvan ottaa, tästä meidän hotellinhuoneen parvekkeelta. Ja tulitusta kesti 20 minuuttia! 20! Olihan se hieno. Ja muutama kuva onnistuikin. 🙂

Monte Baldo!! 💙

Tälle päivälle oli luvattu, tai siis uhattu, taas sadetta. On jo satanutkin, mutta vasta illansuussa. Joten me pääsimme kuin pääsimmekin Monte Baldon patikalle! Aurinkoon, raikkaaseen vuoristoilmaan.

Olimme ennen yhdeksää kylän keskustassa, Monte Baldon funivian lippuluukulla: kauan haaveiltu patikka Monte Baldolla lähempänä kuin koskaan.

Reitinhän minä olin jo kotona valinnut; ei liian pitkää, mutta toiveissa paljon hienoja näköalapaikkoja, ”alppiniittyjä”, nousuja ja laskuja sopivasti, ei sadetta, aurinko olisi iso plussa.

Ja kaikkea tuota ja paljon muuta se olikin. Reittikuvauksissa mainittiin erityisesti, että reitti on

”A nice, exciting route along the trail of Ventrar: this is our botanical paradise. The landscape is partly rocky and partly panoramic with beautiful views over northern Lake Garda.”

Ja todellakin oli. Varmasti parikymmentä kukkivaa keltaista, lilaa, lemmikinsinistä, violettia, valkoista, punaista, … kukkaa nähtiin. Muutama koivu, paljon kuusia, – rotkoja!!

” … it is 4,88 km long (meillä oli pitempi, noin 6 km) with 514 mt of positive and 506 mt of negative height difference. …. classified from CAI as EE and suitable for experienced hikers.”

Nyt olen niiiiiin ”experienced”, semminkin kun sieltä hengissä selvittiin.

Todella kapeita polkuja, ei mitään kaiteita. Kahdeksassa, tai ehkä kymmenessä, vaikeimmassa kohdassa kuitenkin vaijerit vuorenseinämässä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut kuvailla siellä. Muutaman kerran vakavissani ehdotin, että käännytään takaisin, kun pystysuorilla seinämillä kulkevat kohdat eivät näyttäneet edes loppuvan.

Olikohan tuo hankala pätkä ehkä kilometrin mittainen, mutta se kyllä mentiin hitaasti, jokainen askel varmistaen (kuten olemme oppia saaneet sekä Kitzbühelin että La Comeran vaelluksilla), kiitellen siitä, ettei onneksi ollut liukasta kuin muutamassa kohdassa ja onneksi oli oikeat patikkakengät ja vähän kokemustakin.

Oikein kuuskutosten ”Route 66”. Tätä on vaikea unohtaa.

Kunto kyllä riitti, ja lopulta sitten rohkeuskin, mutta kyllä jälkimmäisen kanssa ihan rajoilla mentiin. Kolme tuntia melkein kahdessatuhannessa metrissä kulkien sai aikaan pakahduttavan olon, enimmäkseen hyvän, välillä oikeasti pelotti.

(Kuvassa vasemmassa reunassa juustola)

Loppukilometreillä ihan vaan patikoinnin juhlaa, toki tymäkkää ylämäkeä, mutta lintujen sirkutusta, laulua, käki kukkui, ”alppiniittyjen” lehmien kellot kalkattivat, lampaiden määkinä kuului jostain. Siinä vain tepastelin, kiittelin kaikesta kaikkia.

Tässä kuvassa, jonka otin kun oltiin kallioseinämien ja rotkopolkujen jälkeen jo kelpo poluilla, paikoin melkein tasaisella, kyltin alareunassa lukee ”Escursionisti, Esperti”!

Kyllä olin niin sankaria, ja etsin kovasti huipun putiikista pinssiä asiaan tai tähän huiputukseen liittyen. Mutta ei. Täällä taitaa patikoijille tämänpäiväiset polut olla ihan verryttelyreissuja. Me tapasimme vain yhden (ikäisemme saksalais)pariskunnan ja heidän kanssaan olimme yhtä mieltä, ettei ollut ihan helpoin polku.

Kuva alkumatkalta. Alhaalla näkyy Riva del Garda.

Ja me nähtiin alkumatkasta murmelikin! Huomionarvoista tässä jutussa on se, että meillä oli tapana kutsua äitiäni murmeliksi.

Hän käytti nimitystä myös itse, sähköpostinsa usein allekirjoitti lempinimellään ”Murmeli”. Kovin kaukaa kuvasin, mutta aika kauan sen liikkumista seurailimme.

Otin pieniä videopätkiä vuorilla, laittelin jo Instagramin stooreihini, liittelen myöhemmin tännekin….

Hyvinkin lounasajan jälkeen olimme takaisin funivian lähtöpisteessä, oli ansaitun ”after hikingin” aika. Pieni chiaretto bardolino (uusi tuttavuus) ja Focaccia Lago di Garda puoliksi maistuivat…

Iltapäivän loppu hotellissa – uimassa käyden, sadetta pidätellen, kuvia lataillen ja muokaten, perhechatissa ja sitten taas syömään: aika vaatimattomassa paikassa keskustassa kävimme ”Järven kalaa” ja polentaa syömässä, sateelta vältyimme.

Me päästiin Monte Baldolle! Ainakin tämän yhden kerran..

~~~~~~~~~~~~~~~~

Äänet päälle jälkimmäiseen videoon… 🎶

Garda Reissut

Veneretki Limoneen

Buongiorno hyvin nukutun yön jälkeen ja hotellin vallan monipuolisten aamiaistarjoilujen äärelle. Reippaasti lähdimme kohti patikkaloman ensimmäistä etappia.

Oltiin puolikymmeneltä patikkakamppeet päällä, reput selässä jonossa Funiviaan ja valmiina suunnitellulle ja odotetulle patikkaretkelle Monte Baldolle (korkein huippu yli 2200 mpy). Ventrar-lenkki oli toiveissa päästä kulkemaan, ehkä vielä muutakin – jos vielä iltapäivällä jaksettaisiin ja sää suosisi.

[Kuvan alareunassa meidän hotelli, ja siitä suoraan ylös funivian reitti. Monte Baldon huippu pilvien peitossa.]

Tovin jonotettuamme, saatuamme jo liputkin ostetuksi, tuli tieto, että gondoleille ei ole sähköä! Eikä tilanteen korjaantumisesta ollut tietoa: ehkä puoli tuntia, ehkä kolme. Eihän me patikkakengissä, paksuissa vaatteissa (ylhäällä oli aamukahdeksalta + 6 C) ja reppujen kanssa mihinkään lähelle haluttu jäädä käveleskelemään ja odottelemaan.

Siispä hotellille (vajaa kilometrin matka) vaihtamaan vermeet ja päätettiin, että lähdetään sitten tänään Limoneen: Gardajärven vastarannan pieneen ”sitruunakaupunkiin”.

Tutustuminen siihen on myös ollut tämän reissun toivekohteena, ja myös se vaatisi sateetonta keliä: ei innostaisi lähteä laivakyydillä järven yli ja kulkemaan sitruunalinnassa, La Limonaia del Castel.

Siispä vaihdetaan patikointi vuorilla venematkaan naapuriin, järven yli Venetosta Lombardiaan. Raja näiden alueiden välillä kulkee keskellä Gardajärveä.

Ja sehän olikin mukava retki. Ihan turistikylä, paljon saksalaisia kuten täällä kaikkialla.

Ei olla montakaan italian sanaa täällä kuultu, kun ravintoloissakin tarjoilijat puhuvat meillekin automaattisesti saksaa. Tänään kyllä lounaalla (piadineja ja lasilliset paikallista Luganaa) pääsimme muutamia osaamiamme italian fraaseja käyttämään ja tulimme jopa ymmärretyksi.

Mutta turistejahan mekin, joten hyvin mahduimme mukaan.

Käveleskeltiin, syötiin sitruunagelatoa, käytiin kirkossa (muistokynttilät sytytimme, tällä kertaa myös ystävälle), ja ihasteltiin sitruunapuita ainutlaatuisessa sitruunapuutarhassa, joka on tehty vanhaan linnaan.

”Puolenpäivän proseccon” sijaan nautimme puolenpäivän jälkeen limoncellospritzit. Ja juuri Limonessa ne olivat todella raikkaat ja hyvät, auringon paistaessa, Gardan aaltojen liplattaessa venesataman rantaan.

Kylässä oli putiikkeja, joissa oli kaikkea mitä saattaa kuvitella sitruunasta. Saippuaa, keksejä, pastaa, ihonhoitotuotteita, monenlaisia alkoholeja, herkkuja, vaatteita, kyniä, kaikkea. Ja niinhän siinä kävi, että sitruunasuolaa ja iso sitruunakuvioinen pöytäliina on nyt kotiinviemisinä. 🙂

Kolmen tunnin kiertelyn jälkeen venekyyti takaisin Malcesineen, – varttitunnissa takaisin Porto Vecchiossa.

Jäimme lounaalle yhteen sataman monista ristoranteista, nautimme lämmöstä, valosta, sunnuntaista… Epätodellisesta olosta.

Iltapäivän lopulla hotellin parvekkeelle, uimassakin kävimme.

[Kuvassa hotellimme. Huoneemme alakerrrassa, neljäs ikkuna vasemmalta. Ja etualalla uintipaikka. Eipä olla vielä nähty muita uimareita. 🙂 ]

Illan tullen ei maltettu pysyä pois ulkoa, Pehtoorilla vähän nälkäkin, kävelimme taas keskustaan. Trattoria Scalieri oli familiaari, pieni idyllinen ravintola, jossa Pehtoori söi – lemppariannoksensa ulkomailla – ”seabassia”, minulle riitti antipastiannos paistettuja sardiineja. Hyviä olivat.

”Kotimatkalla” hieno auringonlasku. Vielä siis aurinko ilonamme. Järvi liki tyyni, aika hiljaista rantapromenadilla. Sää samettinen. Hyvällehän se tämmöinen tuntuu.

Nyt toivotaan, että huomenna ainakin vielä aamupäivä olisi sateeton: kohti Monte Baldoa!

Garda Niitä näitä Reissut

Dove siamo – Malcesinessa ollaan

Aamulla.

Niin paljon jännitti, oli matkakuumetta, ei nukuttanut, tai jotain, että olimme molemmat vartin yli neljä aamulla hereillä. Siis hyvissä ajoin turvatarkastuksessa ja lentokentän Espresso Housessa cappuccinolla ja croissantilla, – eiku ´correttolla´. Italiaahan me ollaan menossa.

Kaikki sujui helposti ja nopeasti, – turhaan ei Helsinki-Vantaan kenttää ole rankattu korkealle maailman lentokenttien kesken.

Ja lento: samassa ajassa kun ajelemme mökkimatkalla pohjoiseen, Oulusta Rovaniemelle (talvirajoituksilla) olimme Helsingistä Veronassa, – kaksi tuntia ja kolme varttia on just sopiva lentomatkan kesto. Varsinkin jos onnistuu ottamaan unoset, kuten me teimme. Ei muuta kuin Spotifystä Andrea Botticellia nappikuulokkeisiin soimaan ja unille.

Tänään paavi on Veronassa, Giro di Italia Sirmionessa (Gardajärven eteläisimmässä kaupungissa) ja me Malcesinessa.

Matkalla Veronasta …

viinitarhoja, pittoreskeja kyliä, unikkoja tienvarsilla (ah, onnea!!), aika vähän liikennettä, italialaista maisemaa – kaikki tuntui merkillisen tutulle. Oisko se niin, että Italia on se mun juttu. 🙂

Ja tänään ei ole satanut! Liki hellerajalla lämpötilat, siksikin ulkona, liikkeellä koko päivä. Ahmimme aurinkoa, lämpöä, valoa, Italiaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Paikallista aikaa ennen kymmentä olimme jo bussissa matkalla kohti Malcesinea. Bussilastillinen aurinkomatkalaisia (paitsi että matkan varasin Aurinkomatkojen kautta, varasin myös kyydin Veronasta Gardalle) jäi välille: hotelleja meille ja muille turisteille oli pitkästi toistakymmentä (kylissä matkan varrella Lasize, Bardolino, Garda etc.) ja meidän Malcesinen hotelli vihoviimeisenä: Hotelli Europa

Oli oikeastaan ihan mukava istuskella bussin kyydissä, saatiin tietoa ja nähtiin Gardan itärannikot kylät, kun melkein parituntisen aikana niiden kautta jouduimme/saimme kulkea ja pääsimme omaan kohteeseen.

Sen jälkeen kun lomakohteeksi oli valittu Gardajärvi, oli ollut valittava kaupunki/kylä, jonne majoitutaan. Koska aikeena oli ja on liikkua paljon, valitsimme (= minä valitsin 🙂 ) Malcesinen, ja hotelliksi valikoitui juuri tämä, koska tämä on rannalla, koska tämä on vähän syrjässä, mutta lähellä, koska tämä on pieni, koska tämä ei ole mikään resort, ei spa, vaan 25 huoneen pieni, neljän tähden hotelli. Järven aaltoliike kuuluu huoneeseen, pieneltä parvekkeelta näkyy vastarannan vuoret ja Limonen kylä. Perfetto!

Ja me on jo käyty uimassakin! Jopa Pehtoori, joka ei ole vuosiin uinut, uskaltautui pulahtamaan.

Eipä muita tänään nähty järvessä uivan, – eikä se ollut edes kylmää. Loman tuntua ja freesausta sieltä saatiin.

Ja nautimme juuri äsken rannan tuntumassa, hotellin omassa ravintolassa, mini-illallisen: friteerattuja artisokkia, timjamikastiketta ja ravioleja.

~~~~~~~~~~~~~~

Kun olimme puolenpäivän jälkeen majoittuneet, lähdimme Malcesinen aurinkoiseen keskustaan. Rannan tuntumassa kulkee kävelyreitti, jota pitkin on alle kilometrin matka historialliseen keskustaan.

Siellä kuljimme, katselimme, nautimme lounaan: nuo tomaatit!!!! (palaan siihenkin huomenna), löysimme Euro-Sparin, suklaata ja evästä huomiseksi.

Tämä postaaminen on taas vähän vaivalloista, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin… Huomenna lisää. Ja ilokseni voin todeta, että kaikki hyvin, enemmänkin.

Reissut

Jo matkalla

Kohti Gardaa.

Ensimmäinen etappimme on Helsinki-Vantaalla: alkuillan (myöhässä olleella) lennolla tultiin, hotelli Hiltonissa ollaan ja odotellaan varhaista aamulentoa lähteväksi kohti Veronaa.

Kävimme hotellin alakerrassa syömässä ja nauttimassa lasilliset erinomaista grüner veltlineriä. Toast Skagen oli yksi parhaista ikinä, ravut todella, todella hyviä, ja niitä oli paljon. Palvelu pelasi ja ravintolassa oli reissutunnelmaa…

Sekä Oulussa että Helsingissä on paistanut, lämpötila hellerajoilla. Gardallakin on. Tänään, ja ehkä huomennakin. Mutta siinäpä se aurinkomatkaloma taitaa ollakin. Pääasia, että reissuun päästiin.

Lentokentällä jo varmuuden vuoksi latailimme Verona ATV -aplikaatiot puhelimeen. Siis Plan B on jo valmiina: jos on sadeviikko, niin ajellaan paikallisbussilla ympäri Gardajärveä ja pysähdellään cappuccinolle tai lounaspizzalle jossain vähäsateisessa kylässä tai kaupungissa.

Bussimatkailusta ilo irti: aivan ylimainostettua moinen vuoristoissa tarpominen. Voihan sitä patikoida Saariselän tuntuilla tuntureilla. Tehdäänkin siis kulinaarinen retki, kierrellään viinitiloja, joita niitäkin Gardan ympäristössä sekä Veneton (itärannikko) että Brescian (länsi- ja etelärannikko) alueilla on kymmeniä ja nautitaan maisemista helposti. Pikkukyliin ja -kylissä kävely nyt on niin pienimuotoista liikkumista, ettei niistä kuitenkaan olisi mitään kunnon liikuntaa saanutkaan.

Sitä paitsi mehän ollaan jo käyty (1997) Monte Baldolla, mitäpä tuolla päntiönnään ramppaamaan.

Ja meillähän oli Andalusiassa marraskuussa ja viime vuoden toukokuussa Kroatissa ihan poikkeuksellisen hienot aurinkoiset, leppeät säät, joten johan sellainen jatkuva päivänpaiste reissuilla alkaisi rassata.

Eiku oikeesti: reippaasti ja ilolla ollaan jo matkalla. Buona vacanza, buon viaggio!

Herätys on viiden jälkeen, joten nyt koetetaan kaveerata Nukku-Matin kanssa.

Niitä näitä Reissut

Lentoon lähdössä ✈🟩⬜🟥

Samalla kun surffailen, silittelen vaatteita, käyn pyörällä kaupungissa ripset ja kulmat ehostuttamassa loman kestäviksi, kuuntelen ”Kuuntele ja opi italiaa” -äänioppikirjaa ja mutisen ääntämistä itsekseni . . . Siinä samalla pakkailen ja ihmettelen tämän reissukuumeen korkeutta.

Lomareissuille on ollut aina mukava lähteä, joskus vielä jännempää kuin nyt, mutta on tässä on nyt melkoinen, ison ilon lataus mukana. Huolimatta siitä, että aika sateiselta Gardan viikkomme näyttää… Ja että Italiassa ollaan vasta lauantaina, huomenna illansuussa lento Helsinkiin.

– Due caffè, per favore! Uno normale e uno macchiato.
– Ecco a voi, signora. Altro?
– No grazie, va bene così. Quanto pago?
– Sono due euro. La cassa è lì in fondo.

Le piace la cucina italiana? Pidättekö italialaisesta ruoasta?

Le piace la cucina italiana?
Mi piace tanto.
Buon appetito!

Cucina Italiana kotonakin: Prosciutto e Melone, Insalata Caprese, tryffeliöljyllä (sorella ~ sisar, toi Firenzen reissultaan) maustettuja, paistettuja ruskeita herkkusieniä, salviamaustettua broilerfilettä.

Bussi- ja laiva-aikatauluja Malcesinesta Gardan muihin kyliin ja kaupunkeihin.

Onko markkinapäiviä niin kuin Umbriassa ja Lombardiassa?

Mitenkäs jos sittenkin omin neuvoin Veronaan?

Funivian aikataulut ja hinnat. Patikkareittikartta? – Löytyipäs aika hyvä. Monte Baldolle pitää muistaa ottaa mukaan kameralle paremmat remmit…

Oliko jossain vanha matkaopas, oikein kirja, jossa olisi vähän Lago di Gardan historiaa?

Ja pitäisikö sittenkin varata jo nyt se Michelin-ravintola! 😮 😋

Strada del vino BARDOLINO, tai jos sataa, mennäänkö bussilla Zenaton tai Masin viinitaloille asti?

Nyt sitten kaikki mahdolliset akut lataukseen, muistikortit- ja Visa-kortti reppuun, läppärin päivitykset kuntoon, ettei (taas) tarvitse niiden kanssa reissussa repeillä.

Andalusia Joulu

Jouluseimikoristeet

Kuvahommia riittää.

Riittäähän niitä kun varta vasten niitä itselleni järjestelen. Nyt ei mitään työhommia, ei kuvauskeikkoja, ei mitään ”asiakaspalvelua” vaan ihan vaan omaan käyttöön – niin ja matkakuvien viimeistelyä. Se on vihdoin jo loppusuoralla. Huomenna reissu kuvapaketoituna.

Vielä yhden pienen kuvakirjan tekaisin joululahjaksi. Ja eilisen studiokuvauksen jälkeen joulukortitkin jo Ifolorille painettavaksi.

Reissukuvista täytyy nostaa vähän kuin joulukalenterikuvina Sevillan katedraalin lähikaduilla olleista seimitarvikeputiikeista kuvia. Wienin joulutoreilla oli sellaisia myös, ja Roomassakin olen joulun tienoilla nähnyt myytävän hyllykaupalla pieniä vaippapöksyisiä Jeesus-vauvoja, mutta Sevillassa tämä touhu oli ihan omaa luokkaansa.

Minähän kiertelin puolentoista päivän aikana monta tuntia vanhan kaupungin kaduilla, rannoilla, puistoissa ja toreilla ja monta kertaa pysädyin katselemaan noita ja jo valitsin pieniä hahmoja kotiin tuotavaksi.

Ei minulla ole mitään aietta tehdä tänäkään vuonna seimiasetelmaa, mutta noissa kioskeissa ja myyntivaunuissa oli myös kaikkia pieniä eläinhahmoja, puita, aitoja, patsaita, rakennuksia, joille minulla olisi ollut käyttöä. Tonttuovelle sekä kotona että mökillä olisi voinut noita Beetlehemin tallin aineksia ja kedoilla olleita eläimiä laitella. Sellaisia olisi mukava laittaa bonsai-puun juurelle, mökin saunan ikkunalle ja ties mihin. Tosin arabiarkkitehtuuri ei ehkä suomalaisiin joulusomistuksiin ole ihan ominta, mutta oli siellä paljon sellaista, josta olisi ollut iloa.

Me ois Eepin kanssa kyllä saatu paljon pieniä satumaailmoja aikaiseksi. MUTTA minähän en sitten ostanut mitään, – itsekseni totesin monta kertaa, että ostan sitten kun palaudun hotellille, ihan siitä läheltä sitten. Ja höpsis. Niin jäi ostamatta. Nyt sitten harmittaa. Ei isosti kuitenkaan.

Andalusia

Takaumia ja tulevaa tehden

Päivään on kuulunut reissukuvien työstämistä, paluuta elettyyn. Tänään olen kerrannut reissun kolmatta päivää: älkää huoliko, en aio vastaisuudessa uudelleen näitä kaikkia täällä blogissa kertailla. Tänään kuitenkin.

Tässä yksi kuva, jonka otin, jotta muistan kiittää T:jea ja J:aa. He kun olivat tällä samaisella reissulla pari vuotta sitten, ja heidän innoittamana ja innostamana mekin Andalusiaan päätimme lähteä.

T. kun entisenä apteekkarina reissuillaan aina kaikki apteekit muistaa kuvata. 🙂

Tämä oli minulle ehkä reissun paras päivä, oliko se kolmas päivä, jolloin lähdimme Malagasta, kuljimme Frigilianan kautta Granadaan. Silloin olin vielä flunssan/koronan oireista täysin tietämätön, melkein pakahtunut matkustamisen riemusta.

Kylä oli ihan mahdottoman kaunis, ja siellä hurahdin kaikkiin värikkäisiin oviin. Kovin oli sellainen Santorini- tai Mykonos-tunnelma. Ja jotenkin tuntui ihan mahdottoman hyvälle tuolla. Olisin voinut kierrellä siellä koko päivän… Ja kuinka olisinkaan halunnut nähdä ihmisten arkea noiden ovien takana. Kuulla siitä, kuinka kauan sillä paikalla on asuttu, onko siellä vahva kotiseututunne, ovatko ovet tiukasti kiinni vain turistien tähden, ovatko läheiset oliivipuulehdot, granaattiomenaviljelykset, kaikki hedelmätarhat se tärkein juttu vuosien kierrossa… jäävätkö nuoret tähän kuvankauniiseen kylään, mikä on menneen merkitys, mitä toiveita on tulevaisuudelle?

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tämän ”Kohti Granadaa” – päivän muut kuvat ovat täällä: KLIKS!

Tuommoisen yllä olevan (isomman) koristeen olisin halunnut ostaa. Mökille, Myötätuulen terassille olisi just hyvä. Pehtoori ei innostunut rahtaamisesta.

Ja alla olevan kaltaisia kuvia haluaisin osata, hoksata ja ymmärtää ottaa enemmän. Vähän minimalismia, graafisuutta, kuitenkin tunnistettavuutta.

Majoituimme iltapäivällä Granadan hotelliin, meillä oli ”omaa aikaa”, jolloin ajelimme Pehtoorin kanssa taksilla näköalapaikalle, Miramar Nicolas, ja sieltä lähdimme kävellen tutustumaan kaupungin arabikortteleihin. Aika tuntui pysähtyneen. Hiljaisia, sulkeutuneita kujia, paljon mauriornamentiikkaa (onkohan oikea sana?). Illansuu lämmin, loma. Paluumatkalle taksin löytäminen vähän haasteellista, joten tulimme ihan liikkuneeksikin, hyvinkin pikkupatikka tehtiin. Ja sitten syömään, hyvässä seurassa, ja reissun tyyliin vähän turhan runsaasti. Näissä tunnelmissa tänään olen kuvia värkkäillyt.

Ja tänään kuvaprojektin kanssa lomittain, samaan aikaan yllättävänkin kristillistä joulua olen jo valmistellut. Nyt on koti jo aika jouluinen. Paljon tuikkuja, pientä punaista siellä täällä, lahjojakin jo paketoin. Ja Grand Designin ”rästijaksojen” katselua [että tykkään tuosta ohjelmasta!! Nimimerkillä ”pian 40 v. sitten omaa kotia rakentanut”]. Niiden aikana melkein huomaamatta Emmiliinille joululahjasukat valmistui. Glögikausikin avattiin. Kahden maailman välissä siis tämä päivä.

Niitä näitä Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Alfredin luona, ja Malagan kuvia

Kotipihalla on lunta, ja kausi/kaamos/jouluvaloja. Omppupuu näyttää melkein kukkivan.

Päivälenkillä hieman ankeaa sadetta, mutta sitten hanget kuitenkin kimmeltävät kauniisti. Ihan kuin olisi talvi. 🙂

Joten äärimmäisen hyvä aika ”perinteiselle” [historioitsijana katson, että minulla on vakaa ja oikeutettu asema todeta, että toinen kerta on jo perinne] joulunalus”lounaalle”.

Palasimme juuri syömästä Alfredin luota. Alfred on uusi ravintola Oulussa, lämmöllä tervetulleeksi toivotettu. Sinnehän tässä jo jokunen viikko sitten pyrimme pääsemään, emme päässeet, tänään sitten systerin ja avecinsa kanssa pääsimme, meillä kun oli varaus. Ja olihan meillä hyvät ruoat, kerrassaan kelpo jutut ja joulustakin jo paljon suunnitelmia.

Alfredissa tykkään ravintolan ”tarinallisuudesta”. Jokaisella ruokalajilla on tarinansa, syntyhistoriansa, perusteensa. Annokset olivat kauniita, eivätkä tolkuttoman kalliita (tosin jos vertaa viime viikon Espanjan hintoihin… hohhoijaa…) tarjoilu vähintäänkin ystävällistä ja asiantuntevaa, auttamishaluista ja asioista kertovaa. Miljöö ”nykyaikainen” ~ kaikki on mustaa, mutta ainakin tänään se toimi oikeinkin hyvin. Keväällä ehkä vielä paremmin.

Mie söin alkuruoaksi lohta sashimiliemessä. Pääruoaksi kurpitsarisottoa. Eikä poikkipuolista sanaa. Täyteläisiä, maukkaita, kauniisti pleitattuja nälän vieviä annoksia.

Menemme toistekin!

Ravintolan tarinallisessa menussa lukee näin: ”Isäntämme [Alfred] arvostaa lohta, joka koreilee tyylikkäästi vain maullaan. Sitruunamajoneesilla ja pikkelöidyllä retikalla ryyditetyn punakyljen kanssa käy oivallisesti erään japanilaisen kokin valmistama sashimiliemi. Sitä yllättävää makujen tanssia Alfred ei hevin unohda.”
En unohda minäkään. Paljon makua, tekstuureja, juuri oikean kokoinen, aika raikaskin, mutta helpotti hillittömään nälkään.

Pikkuisen nirhaisin Pehtoorin jälkkäristä. Ei todellakaan huono!!

Pienen iltajuhlan lisäksi lenkkiä, korttikauppaa, siivousta ja kuvaediittiä.

Andalusian reissun kahden ensimmäisen päivän kuvasaalis on nyt perattu ja editoitu.

Kun sivu aukeaa, klikkaa ensimmäinen (tällä hetkellä ainoa) kansio auki. Klikkaa kansion eka kuva auki, ja sitten voit edetä oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Enempiä selittelemättä laittelen tästä linkin kansioon…

Tai noh sittenkin on muutama sana sanottava.

Nythän on niin, että Barcelonan Sagrada Familia tiedetään keskeneräiseksi, mutta ei todellakaan ole ainoa Espanjan/Iberian niemimaan kirkko/katedraali, joka on vähän ”vaiheessa”. Malagan katedraalista puuttuu vielä – ja ilmeisesti – aina, toinen kellotorni. Ihan vaan suomalaisella sinnikkyydellä sekin on nyt sitten paikallaan. 😀 Käy vaikka katsomassa!

Katedraalissa on paljon muutakin kiehtovaa, kaunista, selittämättä jäänyttä. Kaksoisurut, elefantin nahan päälle maalattu lepakon näköinen ”pyhimys”, kirkkoisä, .. mikä lie? Tietääkö joku? Kysyin sitä paikallisoppaaltakin mutta meillä oli suhteellisen korkea kielimuuri, jota emme ylittäneet… Ja kuvissa kannattaa hoksata myös katedraalissa ollut apostoli Paavalin teloitusta käsittelevä maalaus. Se oli ehkä kaikkein valoisin teos koko kirkossa, mutta miten julma. Paavalihan tapettiin Roomassa, mutta taulun kuva tuskin on ”dokumentaarinen”. Joka tapauksessa se oli vaikuttava!

Niitä näitä Reissut

Matkoilla sattuu ja tapahtuu

Epäonnea reissussa! Tuntuu olevan ihan perusjuttu, että jotain sattuu ja tapahtuu, kun ulkolmaille matkustetaan.

Kyselyyn on tähän mennessä vastannut 18 henkeä, ja kolme kommenttiakin, kiitos kaikista, ja täydentää saa vielä! Reissaavaa porukkaa tuntuu blogini lukijakunta olevan, – onhan tästä toki ollut puhetta aiemminkin. Ja mitä kertovat tulokset?

Vastataudin on peräti kaksi kolmannesta vastaajasta joutunut kokemaan. Sepä ei taida olla yllätys. Ryhmämatkoilla taitaa ruokamyrkytystapaukset tms. olla aika tavallisia.

Meillähän sellainen oli Ligurian patikkaporukan kanssa syksyllä 2015. Se oli kyllä melkein surkuhupaisaa: meidän reilun parinkymmenen hengen porukasta kolmannes oli lääkäreitä, ja koko porukka simpukoiden ystäviä. Ammattikunnasta viis, melkein me kaikki makasimme pitkin Ligurian vuorten rinteitä huilailemassa ja poikkeamassa puskiin patikkamatkan varrella.. Ks. kuvia täältä ja kertomus sairaspäivästä täällä: Via Alta ja Rutto Gruppo

Meidän perheen ainoalla ja tod. näk. viimeisellä Thaimaan matkalla reilut 20 vuotta sitten, minä sairastin kahdesta lomaviikosta toisen jotain jota epäiltiin salmonellaksi tai yersinaksi, mutta ei se sitten ollut kumpaakaan. En kuitenkaan ikinä unohda sitä, kun kukkamekko hulmuten istuin riksan kyydissä matkalla Hua Hinin sairaalaan ja takaisin. Siellä oli hienossa aulassa erikseen jonot turisteille ja paikallisille, ja jo odotusaulassa ennen kuin minulta kysyttiin nimeäkään, minut vietiin vaa´alle: ”Tarkistetaan vain, ettet ole kuivunut”. Miten sen voi punnitsemalla todeta, jollei ole verrokkilukua? – No any way, sain droppeja, jotka auttoivat – vähän – ja monen päivän levon jälkeen uskalsin sentään lähteä lennolle kotiin.

Meidän muksut (silloin 5- ja 7-vuotiaat) olivat onneksi ihan terveitä ja ihan hirmuisia uimaan koko kaksi viikkoa. Molemmat kävivät noina vuosina uimatreeseissä, joten harrastus oli vahva. Lääkäri kysyikin minulta, onko seurueessani muita, ja kun kerroin lapsista ja Pehtoorista, hän kysyi, mitä he ovat syöneet. Kun kerroin, että lapset ovat syöneet suunnilleen vain pizzaa ja pastaa, limpparia ja karkkia, totesi lääkäri: ”Wise children!”

Kyselyni mukaan näyttää olevan tavallista myös se, että matkalaukkuun hajoaa jotain. Puolelle vastanneista on käynyt näin. Samoin tuliaisostoksissa on ollut vähän hapuilua: puolet on kotiin tultuaan kyseenalaistanut omat ostoksensa. Huijatuksi on tullut puolet, samoin majapaikka on pettänyt aika monen toiveet, autoja on jouduttu remontoimaan, joka kolmas on joutunut käymään lääkärissä, ja varkauksia on kohdannut melkein yhtä usea.

Viisi vastanneista (5/18) on ollut perillä kohteessa ennen kuin matkalaukku.
Eksyjiä ja puhelimen/kameran rikkoutumisen kokijoita vain muutamia.
Kahdelle on käynyt kuten minullekin, tieto läheisen kuolemasta on tullut matkalle (isäni kuoli kun olimme New Yorkissa syksyllä 2004).
Luonnonkatastrofit ovat häirinneet lopultakin aika harvoin, eikä kukaan vastanneista ole joutunut liikenneonnettomuuteen.

Hieman minua yllätti, että vain 4/18 on ollut reissussa, jolla lento on ollut enemmän kuin 12 tuntia myöhässä. Meillä kun on muutamankin kerran sattunut sellainen tapaus. Japanin matkalta palattiin 1½ vrk myöhässä kotiin! Mutta sitten sitäkin komeammin (ks. postaus linkin takaa)

Koronaan reissun päällä sairastuneita on kaksi (ja mehän ei Pehtoorin kanssa tähän kyselyyn vastattu), mutta matkan on joutunut ennen aikojaan keskeyttämään vain yksi.

Matkatunnelmissa olen tänään ollut muutenkin kuin tämän kyselyn parissa. Ensimmäinen kansiollinen kuvia Andalusian reissultamme alkaa olla editoitu – huomenna jo pääsette nojatuolimatkan alkuun.