Neljäs Sardinian matkan päivä: alkuperäinen ohjelmaa oli oppaiden – ja ennen kaikkea luonnonvoimien – vuoksi muutettu. Tiedä häntä menetettiinkö mitään, sillä ihan hurjan hieno, aika lailla uudenlaisia maisemia, polkuja, merenpoukamia.
Jotain sateen uhkaa oli YR (norjalainen pettämätön? metereologi-instituutti) jaellut mutta uhaksi jäi. Porukalla oli eilen päätetty, että reppuihin pakataan sadeviitat kuin talismaaneiksi takaamaan poutainen sää, ja sehän se takasi meille upean patikkasään.
Aamulla lähtö yhdeksältä yli startti hotellin pihasta. Lupaavalta sää vaikutti.
Päivän retki alkoi pikkubussin kyydillä Alturan alueelle. Linnakkeen juurella käynnistelimme päivää. Kuvaukselliset portaat ikuistimme yhtä aikaa Riitan kanssa.
Aika jännä kuva!
Linnakkeelta matka jatkui kohti Porto Rafaelia. Matkalla meri taas hienona, hengittelin syvään.
La Maddalena saari, jonne mennään huomenna ja takana kaukana Korsika.
Kapeita polkuja pensaikkojen keskellä, asfalttipätkiä, lehmien laitumia, kallioisia jylhiä rinteitä, merenrantaa seurailevia polkuja. Mahdottoman vaihtelevaa oli kulku tänään. Ja kyllähän minä nyt olen niin vuorikiipeilijää, niin vuorikiipeilijää. Ei sentään kiipeilty, mitä nyt kavuttiin kallioita ja kivijärkäleitä ylös, paikoin melkein nelinkontin, ja sitten varovasti taas alas.
Ei pitkiä, kipakoita nousuja, ei lussakoita laskuja – vrt. Saariselän ja Lemmenjoen maisemat, paljakat, tuntureiden kupeet. Ja sitten tietysti myös matkaseura ja opastus vaikuttavat: Pehtoorin kanssa kun kaksistaan pohjoisessa kuljetaan niin silloin ei ”turhia” pysähdellä, vaan pohkeet pinkeinä taival taittuu, toki sentään kamera kaulalla roikkuen voin sielläkin hyvin perustein vähän hengähtää kuvaamiseen vedoten. 😀
Tämän patikkaporukan joukossa on muitakin kamera mukana kulkijoita, ja muutoinkin kuljetaan ajan kanssa.
Näimme hulppeita huviloita, kallioiden päällä, kukkuloiden rinteillä. Kuva yhden sisäänkäynnistä.
Punta Sardegnan majakalla meillä oli välipalatauko. Höpinöitä ja helppoa oloa. Taas kerran mietin, että tällaisia päiviä voisi mahtua vuoteeni useamminkin. Ja matka jatkui. Tavoitteena saapua uimarannalle. Uimaan ja evästelemään. Kyllä saatiin oikeasti tepastella, ei matka, ei vauhti, huimannut, mutta paikka paikoin vähän jännäakin oli kallioilla kulku. Askeleet oli hyvä sovitella sopiviksi. Ja välillä melkoisessa pensaikossa. Kilometrikaupalla kapeaa polkua tiheässä metsässä. Välillä asfalttiteitä joiden varsilla värejä!!
Ja vihdoin Cala di Trana! Vain metsä- ja kalliopolkuja pitkin saavutettava ranta, smaragdinvihreä ranta. Ja siellä meillä puolenpäivän aikaan mahdollisuus uintiin ja eväslounaan nauttimiseen. Minähän uin, naturalmente. Merivesi, kirkas sini, aurinko. Kaikkea hyvää pienessä hetkessä.
Kymmenen kilometrin jälkeen olimme vihdoin paratiisin portilla: Porta sel Paradiso.
Bussilla pääsimme takaisin kohti Palauta ja hotelliamme ja matkalla olikin viininmaistelua! Se oli alkuperäisohjelmassa perjantaillle, mutta mehän pääsimmekin sinne tänään.
Toki aika suolaisesta merestä, hiekasta, patikkaisesta nuhjaantuneisuudesta nuutuneena, mutta kyllähän tunteroinen Tenute Filigheddun terassilla huikeiden leikkele- ja juustolautasten äärellä ja talon kolmea viiniä maistellen iltapäivän loppu sujui.
Huom. – paikallisesta korkista tehdyt tarjoiluastiat.
Pullollinen vermentino-viiniä meilläkin lähti mukaan.Hotellilla viiden jälkeen. Vähän väsyneenä, mutta niiiiin tyytyväisenä päivään. Illalliselle siistiydyttiin, kuvaediittiä, postailua perheen kanssa ja taas paljon oppineena ja kokeneena. Reissu jo yli puolen …
