Lempeä, luova, levoton,
ajatteleva, kaunis, sinnikäs,
herkkä, hyvä, rakas,
ainoa sisareni…

Tänään hänet saateltiin taivasmatkalle, – tuonilmaisiin.
Hänelle vihdoin rauha ja lepo.

Minä ja se kuollut kuulumme yhteen.
Katkerien narsissien maku kielelläni
toistaa: mennyttä, mennyttä, mennyttä, mennyttä…
Otan hänen uurnastaan tuhkaa kahmaloni täyteen
ja kohotan sen taivasta kohden: Mitä on minulla tässä?
Valkoiset pilvet, kerääntykää sinertävien kuilujen ylle:
todistakaa, todistakaa,
että se on tuhkaa, joka oli auringon valoa.

                             (Edith Södergran, Mennyttä, 1929)

 

20 Comments

  1. Suru, murhe, ikävä, kaipaus.
    Onneksi on muistot ja yhteinen elämä.
    Sitten yhtenä aamuna näen valon sarastuksen.
    Kevään aurinko ja vehreys tervehtii minua.
    Mutta en unohda – muistan hänet.

    Ajatuksen siivin voimia tähän aikaan.

  2. Lämmin osanottoni musertavaan suruusi. Suuri ja pysyvä muutos on tapahtunut elämässäsi. En löydä tällaisiin pakollisen pysähtymisen hetkiin mitään uutta persoonallista sanottavaa, mutta toivon sinulle vilpittömästi jaksamista niin henkisesti kuin ihan fyysisestikin.

    1. Eihän tarvitsekaan löytää ”persoonallista sanottavaa”, lohduttavia ovat kaikenlaiset myötäelämisen ´merkit´. Kiitos siis.

  3. Voi Reija ❤️! Äärettömästi voimia suruusi ❤️! En voi kuvitellakaan tuskaasi . Sisaruus on niin tärkeä voimavara elämässä ❤️.

Jokainen kommentti on ilo!