Talvi-Matti.
Emmiliinin 7 kk-syntymäpäivä.
Venäjän hyökkäyssodan 2-vuotispäivä.
Viron tasavallan itsenäisyyspäivä.
Kansallinen hiihtopäivä.
Monenlainen ”merkkipäivä” tänään. Ulkona kuin maaliskuun loppu! Tiheää märkää lumisadetta, paikoin vettä, lämpöasteita, harmaata, apaattista, ja liki myrskyisä tuuli. Missä on helmikuun kimmeltävät hanget, korkea taivas, pakkaskelin ladut?
Säästä huolimatta kävin hiihtelemässä ja samaan aikaan Pehtoori aloitti lumien pudottelu-urakan katoilta. Siis mökkielämää säästä huolimatta.
Tänään oli myös meidän ”syödään-mökkirupeaman-aikana-kerran-ulkona” -päivä. Päätettiin mennä Aurora Queeniin, jossa oltiin liki päivälleen kaksi vuotta sitten. Ravintola oli auki, mutta lounasaika ohi, eikä a la carte ollut vielä tarjolla. (Tästä ei ollut nettisivuilla mitään tietoa, mikä harmitellen mainittakoon.)
Mihin sitten? No Fienoon tietysti. Kaikilla edellisillä, varsin lukuisilla, kerroilla siellä me on syöty pizzaa, mutta nyt kun olin/olimme asennoituneet syömään jotain muuta, rohkeasti tilasimme muita italialaisia herkkuja. Minulle alkuruoka + alkuruoka ja Pehtoorille yksi lemppariruuistaan ”Spaghetti alla Carbonara”.
LUCCIO AFFUMICATO CON OLIO AL LIMONE (G,L)
kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä, perunakroketti, pieni salaatti ja pinjansiemeniä
CHIPS DI MELANZANA CON MAIONESE AL PEPERONCINO
paneroituja ja friteerattuja munakoisolastuja ja chilillä maustettua majoneesia
SPAGHETTI ALLA CARBONARA alla FIENO (L)
spaghetti, pancetta, kananmunankeltuaista ja pecorino romano
Ja jälkkäriksi saimme espressot, jotka olivat parhaita piiiiiiiitkään aikaan missään.
Varsinkin tuo minun alkuruoka ”kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä etc ” oli mahdottoman hyvää.
Ja onhan se mukava paikka, me tunnetaan jo olevamme ihan kanta-asiakkaita, tuttuja. Siksikin aina mielellään sinne.
Mökki-illassa leffaa ja tiikerijätskiä.
Vanhana Saariselänkävijänä olen kyllä pitäny Fienon ruuista, mutta sydän vie silti joka reissulla vähintään kerran Pirkon Pirttiin poropizzalle! Kannattaa kokeilla, jos tämä saariselkäläinen klassikko ei ole vielä tuttu!
Kiitos, Sinikka kommentista ja vinkistä. Pirkon Pirtti ja sen poropizzakin ovat meillekin tuttuja. Vuosien, vuosikymmenten varrella, mekin on siellä kuljettu. Varmasti eniten Saariselän ravintoloista on käyty juuri siellä. Lapin herkkulautanen ja joskus vuosia sitten kuningasrapukeitto olivat ainakin minulle pizzojakin suositumpia.
Varmasti sielläkin taas käydään, mutta pizzat käydään kyllä Fienossa nauttimassa. 🙂