Olen kehittänyt uuden hiihtotyylin! Ei mitään perinteistä pakertamista, saatikka vauhdikasta luistelua, vaan suksikävelyä luistelu-uralla! Olosuhteet vaativat muuntautumiskykyä.

Toki jo lähtiessä arvelin, että eilen illalla alkanut myrsky, joka jatkui pitkälle yöhön asti, oli saattanut roskata latua. Mutta jollain kummallisella logiikalla päättelin, että jos menen ladulle, jonka varrella on vähän havupuita, vältyn hiihtämisen vaaralliseksi tekeviltä kaarnan palasilta, havuilta ja neulasilta. Muutama pienikin risu tai kaarnahippu kun saattavat tökätä sen verran, että kaatuminen on todennäköistä.

Siispä päätin lähteä Pyykkäriä (Pyykösjärvi) kiertämään – siellä kun on nuorta tiheää koivumetsää, eikä siellä metsä ole ihan latu-urassa kiinni. Ja hah! Eihän se mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Kyllä olin hämmästynyt, että siellä sittenkin on myös huvapuita! Vaikka niillä kymmenillä kerroilla kuin siellä olen viime vuosina ollut, en ole niitä mitenkään hoksannut. Ja kyllähän ne koivut sotkevat ihan yhtä lailla! Ehkä enemmänkin.

Kuitenkin päätin suksilla päivän urheilusuorituksen tehdä. Pöhkö!

Aika monta kilometriä luistelu-ura olikin aika lailla roskaton, joten siinä sitten tavissuksilla lykin menemään. Tulipahan olkapääjumppaa tehtyä ihan huolella. 😀 Ja välillä käveleskelin sukset jalassa.

Kaikenlaista hulluutta se endorfiiniriippuvuus saa aikaan! Tai ehkä mun kohdalla on enemmän kyse ulkoilma- ja ulkoiluriippuvuudesta kuin mielihyvähormonin pakonomaisesta hankkimisesta. Ei ainakaan tämänpäiväisellä räpeltämisellä paljon endorfiinia tullut tuotetuksi. Mutta tunteroinen kuitenkin ulkona liikuttua. Ja sillä hyvä. 😀

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.