Jouluisia kohtaamisia

Tänään kahdet ”pikkujoulut”.

Keskipäivän molemmin puolin vietimme ystävän kanssa monta tuntia joulupuoti- yms. kierroksella. Saatiin kuin saatiinkin lähdetyksi. Ja olihan se mukava, piristäväkin juttu.

Aloitimme Pohjankartanosta. Onneksi aloitimme, sillä joulumessuille oli tulossa väkeä pitkiksi jonoiksi asti. Me ehdimme sisälle jonottamatta. Emme etsineet varsinaisesti mitään, kunhan nautimme kaikista kauniista käsitöistä ja ideoista, joita kymmenien näytteilleasettajien pöydillä oli. Ystävä enemmän kuin minä tarkkaili myös (leivonnaisten, hillojen, yms.) hintoja ja valikoimaa. Kierroksen jälkeen olimme jo hyvinkin suunnitelleet yhteisen myyntipöydän tuotevalikoiman ensi vuoden tapahtumaan; oikeastiko vielä harkitsen kortti- ja kalenterikauppaa taas tekeväni?  Ja entä jos tekis riddareita tai muita neuleita? Perheellä kun neulepaitoja alkaa niitä olla jo kaksin kappalein – Aika näyttää.

Löysimme me jotain pientä jouluista ostettavaakin; molemmat löysimme mökeilleimme tästä pöydästä pienet naivistiset koristeet.

Pariinkin kertaan kävin lampaantaljapuodin (alla olevassa kuvassa oikealla keskellä) tuotteita ihastelemassa: Gotlanninlampaan kiiltävä, kauniin pikkukiharainen, harmaan krimiturkin näköinen talja olisi aika täydellinen mökille aika kulahtaneeseen  ”tohtorin tuoliin”. En vain raskinut.

Seuraavaksi ajelimme Kauppahalliin, paitsi hankkimaan kalaa perheiden ruokaröytään, myös katselemaan italialaiskeramiikkaa ja muuta mukavaa Ceramica e arte Kalsa -puotiin. Se on siirtynyt kesäisestä pihapiirikaupasta Kauppahalliin, ja se sai meidät pysähtymään ja tekemään pieniä hankintoja.

Reitti jatkui Pikisaareen, jossa Villatehtaan taiteilijayhteisössä oli avoimien (työhuone)ovien päivä: Pikijoulu. Tuttuja kuvataiteilijoita, tuntemattomiakin ja ennen näkemättömiä miljöitä. Siellä oli paljon kaunista, puhuttavaa, ihastuttavaa, jollain lailla ”läikähdyttävää”.

Monen monta teosta, joiden eteen jäätiin pohdistelemaan sitä, mikä niissä viehätti, miltähän näyttäisi kodin seinällä. Kari Södön ja Helena Kaikkosen työt koskettivat ihan erityisesti. Puureliefit ja luonnon materiaaleista tehdyt instaalliot viehättivät meitä metsissä ja tuntureilla kulkijoita.

Uusi kirjailijatuttavuuskin: Karihaaran sahan (historiallinen) yhteisö yhdistää meitä kahta. Hän kirjoittaa siitä helmikuussa ilmestyvässä romaanissaan. Minä kirjoitin siitä, mm. siitä, väitöskirjassani parikymmentä vuotta sitten.

Pikisaaresta sitten vielä oikein jouluiseen sisustuspuotiin: White Housesta me molemmat löysimme pienen pienet lautaset ja minulle pino serviettejä. Jouluisia tietysti. Aika kohtuullista oli sitten meidän shoppailu. Enemmän nautimme kulkemisesta ja katselemisesta.

Kotimatkalla pyörähdin vielä Rajahaudan kautta! Taivaan tulet, vai metsäpalo, haloilmiö?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja pikkujouluteema jatkui vielä iltasella: viinikerhon pikkujoulut. Tai siis maistiaiset joulukuussa, joten niitä voi nimittää pikkujouluiksi. Minullahan oli tavoitteena saada tähän maisteluun valmiiksi kerhomme menneistä vuosikymmenistä kuvakirja ja pieni historiaosuuskin siihen. Että olisi ollut vähän kuin kirjajulkkaritkin. Mutta ehei. Ihan on vielä kesken se homma. Mutta onneksi näyttää siltä, ettei meidän yhteiset maistelut, reissut, ruokakokeilut ja ystävyys ole millään muotoa loppumassa, joten ehdin minä vielä…

Illan viinit eivät mitään normikyykkyviinejä. Kolme ensimmäistä Moldoviasta! Keskimmäinen teemalla Slava Ukraini! Hieno kolmen sarja. Ja kyllä, kyllä ne olivat kelpo viinejä. Tilaus:  8wines.com 

Ja toinen sarja syrah/shiraz. Viimeinen Amon-Ra ”puhutteli” minua eniten. Ehkä minun on luettava Sinuhe vielä kerran!

Ja ruoat! On taas elossa olon tuntu.Olipa hyvä ilta. Teki hyvää. Sekin. Kuten koko päivä.

Ystävyys taitaa olla se yhteinen nimittäjä, jolla tästä päivästä jää hyvä muisto. Ystävyyteen kuuluu minun maailmassani yhdessä hyvin syöminen. Niin tänäänkin.