Tietysti sitä voisi istua siestan aikaan, auringon vielä hyvinkin lämmittäessä, Malagan kehutuissa tapasbaareissa. Lautasella olisi tammenterhoilla ruokituista sioista saatava jamón ibérico de bellota, sehän se on vielä parempaa kuin serrano- tai ibericokinkku. Bellota-kinkku on ilmakuivattujen kinkkujen kunkku – ainakin täällä Espanjassa! Jokaisen itseään kunnioittavan rotissöörin tulisi mahdollisuuksien mukaan ruokkia sellaisella itseään ja läheisiään Andalusian lomallaan. 🙂
Samalla voisi nauttia jääkylmää albarinhoa tai jopa jotain raikasta riojalaista. Ehkä jälkkäriksi sitten pikku lasilliset Pedro Ximénez -jälkiruokaviiniä. (Niin toivoin siitä ja sen valmistuksesta pääseväni kuulemaan tällä reissulla. Maistamaan ja ostamaan kotiin viinikerholle tuliaiseksi. MUTTA. … No niin enpä taaskaan valita.)
Ja kyllä sitä varmaankin voisi nauttia ryhmämatkalounaista jossain hieman syrjässä, hyvän ravintolan takakabinetissa, matkaseuralaisten kanssa höpötellessä, seuraavalle kohteelle siirtymistä odotellessa, kaikesta matkustamisen helppoudesta ja huolettomuudesta nauttien ja kuvia räpsien.
Mutta: minullahan siinä sitten jäi kuvatkin ottamatta kun meillä oli tänään ihan uudenlainen reissuruokakokemus! Hainpa hotellin naapurikorttelin yhdestä lounaskioskista isot palat erinomaisen hyvää tomaattifocacciaa ja pienet makeat. Pehtoori, joka on vielä melkoisten lääke-cocktailien nauttija, ei saanut kuin maistaa lämmintä (kehnoa) verdeljo-valkkaria, joillaista eilen illalla olin pikkupullollisen hotelliin tuonut.
Myönnettävä on että focaccia oli todella hyvää, mehukasta, tomaatit eivät todellakaan mitään lentotomaatteja. Nälkä lähti, ja mikä parasta, oikea nälkä on taas tullut elämään! Meillä kummallakaan ei korona ole kokonaan makuaistia vienyt, mutta Strepsilsille ja happamalle moni juttu on viime päivinä maistunut. Ja hunajateelle. Kuinkahan monta litraa sitä Cordoban hotellissa yksikseni lipittelin!
Kaikkinensa, kaikesta huolimatta, kyllä meillä on hyvä toipumispäivä ja hyvä päivä muutenkin ollut. Me molemmat nukuimme viime yönä viileässä, siistissä, hiljaisessa, rauhallisessa hotellihuoneessa yli kahdeksan tunnin parantavat yöunet! Pehtoorillakin jo toinen täysin kuumeeton päivä, eikä ukona yski enää ollenkaan.
Aamulla todettiin, että hotellin alakerrassa on pieni viehättävä ”caffio-bistro”, josta saisi aamiaista, jollainen ei kuulu tämän karanteenihotellimme hintaan, mutta me kävelimme satamaan ja iloksemme löysimme konditoria-kahvilan, jonka tarjonta oli silmiä ja makuhermoja hivelevä. Kallis, mutta kyllä me kummasti tunsimme herkkuaamiais-lounaan ansainneemme. Lohturuokaa ainakin! 🙂
Meri kimmelsi, aurinko paistoi, – kyllä tämä taas tästä.
Aika lailla päämäärätöntä tepastelua pitkin poikin rantaa, satamaa, vanhaa kaupunkia, ja Sohoa. Sellainenkin täällä on.
Muutamissa kirkoissa piipahdettiin, ja taas käytiin kauppahallissakin.
Esillepano on taidetta. Juuri noita ”boqueron” – tinapuikkojen näköisiä pikkukaloja me syötiin fritattuina tapaksina eka iltana täällä. ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa …” 🙂
Picasso-museo on tuossa vieressä, viinimuseo samoin, edelleen monta merkityksellistä kirkkoa ja kohdetta, mutta enpä ole oikein jaksanut innostua, en perehtyä. Matkanjohtajuuteni tältä osin on ollut totaalisesti lomalla. En todellakaan rupea itselleni historialuentoja pitämään!
Kunhan chillailtiin. Istahdettiin välillä puistonreunan kuppilaan kahville, – ja sangrialle (ei kuitenkaan parasetamoli-Pehtoorille).
Niin yltäkylläistä, kaunista, kulttuurista, historiallista ja hienoa kun Malagassa kaikki onkin, niin ei meidän tänne varmaankaan tarvitse enää toiste, tai siis kolmatta kertaa, tulla. Paikka on turhan ”turisti” meidän makuumme. Ja nyt täällä on tenniskansaa aika paljon!
En varsinaisesti ole mikään Picasso-fani. Madridissa ja Barcelonassa olen hänen töitään ”livenäkin” nähnyt, mutta ei oo mun juttu, mutta tänään kun kävelimme patsaansa ohi (toistamiseen), otatin kuvan, pistin kameran Pehtoorille käteen: ”Ota kuva”. Ei muuten tapahdu tuollaista usein. 😀
Aika monilta meidän reissuilta minusta ei ole yhtäkään kuvaa. Paitsi, että on niitä ”vessasta ulos tulo -kuvia”, joista joskus on ollut puhetta. Jotta tällaistakin se matkasuunnitelmien muutos saa aikaiseksi: tulee kuvatuksi!! Ja vieläpä Picasson kanssa, eikä vessasta tullessa. Ja ihan omalla luvalla julkaisen netissä! 🙂 Kaikenlaisia lieveilmiöitä koronasta.
Ja sitten taas toisaalta! Kuinka hyvä, että tämäkin päivä kuitenkin saatiin/voitiin/päätettiin täällä olla. Oikein hyvä karanteeritauko ennen huomiselle lennolle ja kotimatkalle lähtöä. Ennen Oulun lumisaateeseen siirtymistä. Poika viesteili käyneensä lumitöiden teossa, – hyvä niin.
Iltapäivällä mie kävin taas yksikseni kävelemässä, kuvailemassa, – mies sai huilailla hotellilla, mutta iltalenkille hain potilaan mukaan. Vanhan kaupungin kadut alkavat olla jo jotenkin tutut ja kartta niistä päässä. Malagaa on ainakin tällä erää ollut kylliksi.
Siispä adios. Tämä reissu kotimatkaa vaille valmis.
