Kotiin lähtiessä paluu alkuun…. 

Viimeinen loma-aamu Kroatiassa, lauantaiaamu Splitin Veli Varos -kaupunginosassa, oli tänään jo aamukuuden jälkeen aurinkoinen, hieman tuulinen tosin.

Ei, ei me mihinkään aamulenkille lähdetty, hotellihuoneemme terassilla katselimme merelle ja todettiin, että kyllä tähän kaupunkiin voisi tulla toistekin. Ainakin Kroatiaan. Hotellikokemuskin hyvä, vaikkei sittenkään ihan sitä, mitä olimme ostaneet, maksaneet.

Valinnassa isossa osassa oli hyvä sijainti ja näkymä merelle. Olkoonkin, ettei ollut omaa parveketta, niin ainakin oma ”terassiluukku”. Ja Aurinkomatkojen sivujen perusteella lähin uimaranta olisi 100 metrin päässä, mitä ei ollut, mutta kattoterassi käytettävissä auringonottoon ja oleiluun. Lupa viedä sinne omia eväitä tai tilata hotellin respasta jotain, – joten olihan meillä ajatuksena viettää kaupungin kattojen yllä aikaa, pienen boutiquehotellin rauhassa, päivän retkien jälkeen vetäytyä iltapäiväaurinkoon levolle toviksi.

(videon latautuminen kestää tovin. Äänet päälle… 😉 )

Ja niinhän me heti sunnuntaiaamuna, loman ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen noustiin katolle tutustumaan kattoterassiin: pyhäaamun auringossa ihailimme maisemaa ja hotellin sijaintia ”kaiken keskellä”. Iltapäivällä tepastelun jälkeen mie menin sinne auringonottoon, toviksi huilaamaan, kännykässä äänikirja ladattuna, luonnostelemaan bloggausta.

Vajaan tunnin ehdin katolla yksikseni olla, kunnes hoksasin lähestyvät ukkospilvet ja puhelimen akun loppuvan piakkoin, – siispä päätös palata huoneeseen.

Hissi ei kuitenkaan lukuisista yrityksistäni huolimatta nouse kattoterassille, joten päätän mennä portaita. MUTTA: eihän sieltä ollut portaita alas! Ei edes palotikkaita. Soitanpa siis kelloa, jolla pitäisi saada respasta joku terassille hakemaan tilaus. En tarvinnut mitään, en mitään muuta kuin avautuvan hissin.

Alkoi jo tuulla, lämpö laski, auringon lämmittämä iho palella.

Parikymmentä minuuttia odottelen, ja näen hissin jumittuneen kolmoseen (terassi on nelosessa). Kännykässä on vielä vähän virtaa, siispä laitan Pehtoorille viestin: ”menetkös repsaan ja sanot, että olen loukussa katolla, ukkonen jo alullaan, eikä hissi toimi.”

Kuluu reilu puoli tuntia, hissi kolahtelee, ja Pehtoori ilmoittaa, että huoltohenkilö on tullut. ISO plussa, että hän tuli nopeaa, vaikka oli sunnuntai. Puhelimeni hiipuu, minua palelee, ja vähän jo pelottaakin,  ja tulee mieleen, että entä jos olisi tulipalo, entä jos olisi iltamyöhä tai vaikka kiire aamulennolle. Entä jos ei olisi ollut puhelinta, entä jos olisin ollut yksin reissussa.

Samaan aikaan toisaalla Pehtoori oli respassa kysellyt, mikä on tilanne, joko vaimo pian pääsisi pois katolta. Tuolloin huoltomies oli jo kulkenut hissillä, – mutta ilmeisesti vasta tässä vaiheessa hänelle oli tehty tiettäväksi, että mie olen siellä odottamassa pois pääsyä kattoterassilla. Menee vielä aikaa…

Lopulta, reilusti yli tunnin jälkeen, hissin ovi avautui, ja pääsin seisomaan hissikopin katolle. Huoltomies käski seisoa tukevasti ja olla koskematta seiniin – luulen ainakin, että niin hän sanoi. Yhteistä kieltä meillä ei ollut. Erinäisten pienten vähän pelottavien rysähdysten (ylös ja alas) jälkeen pääsimme kolmanteen kerrokseen ja minä ulos. Huh!

Pian kuumaan suihkuun ja rauhoittumaan. Sitten nousi pieni kiukku: katolle en enää uskalla, joten hotellilla päivänpaisteessa istuskelu, auringonotto, auringonlaskujen kuvaaminen, etc. etc. ei ainakaan minulta onnistuisi.  Ei minulla ole ollut, eikä ole vieläkään, mitään hissifobiaa, mutta silti …

Hotellissa on niin monia muita hyviä, erinomaisia, puolia, että en oikopäätä ryhtynyt Aurinkomatkoille soittelemaan, reklamaatiota tekemään, hotellin vaihtoa vaatimaan. Soittelin vasta parin päivän päästä – onneksi niin, olin jo rauhoittunut. 🙂

Mutta katolle en enää mennyt. Onneksi meillä oli oma ”terassieriömme”, mutta ei siinä aurinkoa otettu. Yksi hotellinvalintaan olennaisesti vaikuttanut tekijä oli pettänyt. ☹

 

Galeria Valeria oli kuitenkin oikein hyvä, ja sijainti ihan paras! 

Hotelli on ihan parhaalla paikalla: Veli Varos -kaupunginosa on Stadi Gradin (vanha kaupunki) vieressä, melkein hotellin ovelta lähtee polku Marjan-kukkulalle, autovuokraamoon näkyi ikkunastamme, parkkihalli vieressä, rantabulevardi ja näkymä merelle suoraan edessä. Huoneemme oli hieno, isohko, kylppäri iso ja hyvä. Pikkusen alkuviikosta takkusi siivous yms. mutta pikkujuttuja.

Aamiainen kovin vaatimaton, mutta eipä me isompaa kaivattukaan, kahvi ja tuoremehu erinomaisia, ja kun illallinen oli syöty joskus kahdeksan, yhdeksän aikoihin, ei seuraavana aamuna puuroa tai kovin isoa leipävalikoimaa tarvittu.

Ja tässsä meidän huipputerassi.

Laittelen vielä huomenna ja maanantainakin kuvia ja arvioita… Nyt kuulutus Oulun koneelle.

On aika palata kesän alkuun. Ja jatkaa seuraavatkin 40 vuotta kimpassa reissuja samaan suuntaan. Merenrantoihin, tuntureille, metropoleihin, ruokapöytiin, kotiin, uusiin seikkailuihin, turvalliseen arkeen…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

You might also enjoy: