Kun ei ole paljon tekemistä, ei tule tehtyä paljon mitään.
Tähän kiteytyy koko päiväni syvämietteinen yhteenveto.
Noh, joka tapauksessa, kun Vävy yövyttyään kotikotonaan tuli aamukahdeksan aikaan hakemaan Tyärtä ja lähtivät sitten ajelemaan melkein kahden kuukauden Oulu – Hangasoja – Oulu -oleskelunsa jälkeen kohti kotiaan, kohti Järvenpäätä, mie lähdin hiihtelemään. Oulun latupalvelun nettisivuilta olin löytänyt tiedon, että Pyykkärin (Pyykösjärven) latukin oli nyt avattu, enkä ole siellä koskaan ennen käynyt, päätin ajella autolla lähtöpisteeseen. Mukavahan se taas oli…
Aamupäivällä kun Apsu ja isänsä lähtivät sählytreeneihin, Eevis tuli – koska eilen oli ilmoittanut niin tekevänsä – kanssani askartelemaan ja pelaamaan. Luettiinhan me myös. Ja yhtäkkiä kesken kaiken hän toteaa pöllön kuvia katsellessamme: ”unohin eilen sanoa, että ossaan jo sanoa ”pallo” ja ”suklaa”!
Tytöllä on L-kirjan ollut hukassa, korvattuna ässällä. Yleensä muksuille vaikeampi ässä vaatii kypsyttelyä kauemmin kuin ällä, mutta Eeviksellä se on ollut toisin päin: nyt tuli pöLLökin ihan oikein, eikä ollut kuvakirjassa enää pössöjä.
Eilen jäi postaamatta – vaikka tarjolla olikin – uudesta pikkuherkusta, – karkin korvikkeesta. En ole kovinkaan paljon karkkien ystävä, enkä todellakaan sellainen suklaansyöjä kuin Pehtoori 🙂 , vaikka toki joskus ostankin irtiksiä: persikoita, vanhoja autoja (salmiakki), lehmätoffeita, englannin lakritsia tms. ja melkein jokaisella kaupppareissulla yhden turkinpippurilakun. Yksi riittää. Tuoreus on olennaista.
Eilinen ”Lauantaikarkki”, josta muut eivät paljon perustaneet, olivat kuivatut karpalot, joita olin pyöritellyt raakalakritsijauheessa (vrt. lapsuuden apteekin salmiakkipulveri). En muista, mistä moinen vinkki on tullut tietooni, mutta kun kaapissa on taas ollut johonkin jälkkäriin tarvittua raakalakritsijauhetta (jo yliaikaista 🙁 ) ja aina myös kuivattuja karpaloita (kreikkalaisen jukurtin sekaan niitä ja pähkinöitä), niin päätin kokeilla tätä. Näillä voisi koristella vaikka täytekakkua tai jotain rahkajälkkäriä. Ja kyllä minä saan nämä napsittua ihan tällaisenaan, ihan itseksenikin.
Meillä oli myös kuopuksella pitkään L kadoksissa, se sanottiin veenä. Kummitäti-puheterapeutin vinkeillä homma lähti viimein sujumaan, kun aika oli oikea. Isona apuna oli pehmokettu Repo, joka piti iltaisin ennen nukahtamista pienen älläkoulun. Lupasin, että lapsi saa Lollipallon (mummi varmaan tietää LOL-lelut) heti, kun osaa sen sanoa. Vuosi sitten tuo päivä viimein koitti
Kirjainten ”valmistuminen” vie usein aikansa, – ja onhan se sitten lapsellekin ilo, kun hoksaa, että nyt on kohilllaan. Eevikselle ei (ainakaan tietääkseni) ole älläkoulua ollut, nyt oli vaan aika. Ihan kaikessa puheessa sitä ei vielä ole, mutta asettunee paikalleen piakkoin. Lollipallottakin 🙂 , – ne eivät ihan ykköslemppareita Eevikselle olekaan. My Little Ponit, yksisarviset ja ”kaikki” pinkki kyllä on, paitsi että Pipsa Possu tosin on jo förbi.