Helsingissä kaikki hyvin

Helsinki on yleensä, useimmiten ollut hyvä. On sitten kyse lomasta, työstä, opiskelusta tai juhlista, yksin tai yhdessä, isolla tai pienellä porukalla, kesäisin tietysti parasta, mutta yhtä kaikki: Helsingissä on mukava käydä. Siltä tänäänkin on tuntunut.

Puolenpäivän aikaan olimme Rautatieasemalla, jonka kupeeseen aika vastikään avattuun Grand Centraliin (Scandic) oli huonevaraus, kävimme viemässä laukut matkatavarasäilytykseen. Sitten kaupunkiin!

Akateemisesti  aloitettiin: Akateemiseen kirjakauppaan ja sen Aalto-kahvilaan lounaskahveille. Sen leppoisa, rauhallinen tunnelma, ja ympärillä vanha kunnon kirjakauppa!! Muistoja menneiltä ajoilta, hassu tunne, että maailmassa ei mitään pahaa olekaan tekeillä (mikä korona? mikä sota?mitä kaikkea tässä onkaan ollut?) teetä ja croissant, Pehtoori kerta kaikkisen lomalla: cappuccino ja sacher-kakku. Hyvä alku.

Nyt kun Oulun Lumo-festivaali jää näkemättä, niin edes Stockan jouluikkuna.

Ja Stockalle: vielä vain kiertelyä. Joululahja-ajatuksia vain… Ja sitten Kapteenska: siellähän oli tummansiniset vakosamettihousut!! Johan olen sellaisia kaivannut, – nettikaupoista EI voi ostaa vakosammareita. Siellä ei ole, ja jos on, niin housuja on mahdotonta ostaa netistä. Kapteenskassa oli, ja nyt on minullakin.

Chez Marius Bulevardilla: molempiin nuorten koteihin yhdet joululahjajutut, huomiseksi Järvenpäähän tuliainen ja omaankin keittiöön kaikkea tuikitarpeellista pientä – niin kuin esim. pirtelöpillit!! Mikä mummila on sellainen, jossa ei ole pirtelöpillejä? – Muovisiahan ei saa enää mistään ja pahviset ovat ihan, sanonko millaisia… Nyt on muksuille toimivat pirtelöpillit!

Mariuksen vieressä  on Pieni astiakauppa! Olihan se päästävä näkemään ”livenä”: kaupasta olen tilannut keittiöömme vuokia, nyt en ryhtynyt ostamaan mitään isoa, – konmaritus-vuodet ovat opettaneet välttelemään heräteostoksia. En tarvitse mitään, taas jotain pientä nuorten huusholleihin.

Kävelimme hotellille, kirjauduimme sisään ja saimme komean huoneen. Sisäpihan puolelta, rauhallinen, historian tuntua on tässä paikassa.

Hyväksi lopuksi: ystävien kanssa syömään. Olimme kutsutut Emo-ravintolaan. Lähellä, mutta hyytyvässä tuulessa sinne oli käveltävä. Kannatti. Ruoankin vuoksi, mutta myös ystävien kohtaamisen. Kolme ja puoli korona- ja ties mitä kurjaa vuotta, ettei ole tavattu. Nyt. Oli aika. Korkea aika. Jatkettiin siitä, mihin kesän 2019 kalaaseissa jäätiin. Vuosikymmenien ja lähivuosien juttuja kerrattiin, kuulumisia vaihdettiin. Tulevaakin suunniteltiin. Vielä yömyssyillä Cafe Engelissä (valitsemaani huonoa argentiinalaista malbecia, ei voi kuin itseään syytellä), mutta vielä tovi istahdettiin… hyvä niin. Oikein hyvä.

Ja nyt minä yritän liittää päivän kuvasatoa, mutta eihän se ongelmitta suju, ei ollenkaan. Pahoittelen, omasta ja lukijoiden puolesta. Palaan aamusella. (EDIT: la aamuyhdeksältä: nyt on vähän kuvia.)  Muutoin kaikki hyvin.