Vaalan kautta kotiin

Marraskuinen aamu avautui Rokualla harmaana, yöllä oli satanut vähän lunta. Ja paistanut täysikuu! Minkä kyllä hyvin tiesin pitkin yötä, – huolimatta siitä, että taivas oli pilvessä. Revontuliakin oli luvattu, ja iltasella selittelin Pehtoorille, kuinka olisi hienoa kuvata Rokua Health & Spa -hotellin edessä olevan lammen rannalla reposia maisemassa, jossa olisi heijaste vedestä, mutta ei valosaastetta nimeksikään, eikä silti tarvisi rämpiä pimeässä metsässä tai tunturin laella… . Eli ihan ideaalitilanne. Paitsi että oli pilvessä, ja totta puhuen ei minulla ollut edes sopivaa obiskaa, eikä edes jalustaa mukana, joten tuskin mitään kummoista olisi muistikortille tarttunutkaan. Joten ihan turhaa höpinää moinen.

Hotelliaamiainen aika perussettiä, joten päivä saatiin käyntiin. Periaatteessa olisi voinut lähteä toiseksikin päiväksi luontoon, kiertämään jonkun toisen kodan luo, tepastelemaan pehmeillä poluilla, muttaku … Minulla on nyt menossa vähän ruuhkaviikot monin tavoin, joten lähdimme jo ennen kymmentä kohti kotia. Paitsi että, yksi pieni mutka!

Olen monen vuoden ajan kuullut ja nähnyt tuttujen ja tuntemattomien somepäivityksissä vilahduksia ja tietoa löydöistä, joita Pänikästä ja piirongista on tehty. Joten maakuntamatkailuumme kuului myös pieni shoppailutuokio …

Pänikkä ja piironki on sekatavarakauppa Vaalan keskustassa (18 km Rokualta). Se on iso keltainen puurakennus ihan kylän keskustassa, eikä näkemättä ohi voi ajaa.

Se on sekä vanhan tavaran kauppa että sisustus-, vaate-, lahjatavara-, joulu-, pääsiäis- ties minkä kaiken mukavan tarpeellisen ja tarpeettoman tilpehöörin ja käyttöesineen putiikki. Tai siis valtava putiikki.

Jukeboxista torkkupeittoihin, mausteöljyistä julisteisiin, neuleista nukkekotikalusteisiin… Huom. Valentin Vaalan (joka ei ollut Vaalasta kotoisin) elokuvajulisteita seinällä, erityisesti huomiomme kiinnittyi tuohon ensimmäiseen oikealla. 😀

Löysin tonttuovelle jotain uutta pientä, lautasliinoja, yhden pienen lahjan, meidän tulevan sunnuntain lasten- ja aikuistenjuhlien ongintaan saaliita, pikkukassillinen ”sekatavaraa”.

Ihan nähtävyys tämä on, joten jos siellä päin on liikettä, niin kannattaa poiketa. Ja kauppa on myös verkkoversiona: Pänikkä ja piironki

Siellä on ainakin iso osa kaupan tavarapaljoudesta shoppailtavana netin kautta. Mutta kyllä liveversio ehdottomasti oli piipahduksen väärti.

Matkakassin purin kotiin palattua patikointi- ja kylpyläkamppeista, ja nyt se olisi pakattava ihan toisenlaisen vermein. Huomenna reissuun!