Pyhäinpäivä pienesti, levollisesti

Eero poika metsäs häärii, katseleepi puita väärii”, näinhän Aleksis Kivi kirjoitteli Seitsemässä veljeksessä joukon nuorimmaisesta.

Mie en häärinyt tänään metsässä, mutta puita väärii tai muuten erikoisia katselin ja ihailin. Mietin, – en sentään halaillut. Vain mökkipihan voimapuu saa halaukseni: yksipuinen kun olen.  😀 Kaupunkimaisemassa, nyt kun enin osa puista on riisunut lehtensä, kun ovat paljaimmillaan, omimmillaan, monet aivan uuden näköisinä, puita oli hyvä katsella, ja niitä(kin) miettiä. Sellainen hissuksiksiin kulkeminen, puulta toiselle, sopi pyhäinpäivän tunnelmaan. Hautausmaan laitamilla kiertelin, tänään en sinne muiden sekaan tunkenut – kävin jo aiemmin ja menen taas. Siellä kun on minun mielenmaisemani – silloin tällöin ainakin.

Pyhäinpäivään kuului hyvin syöminenkin, olkoonkin, että vain kaksistaan. Pehtoori haki eilen hallista ahvenfileitä ja niistä tein meille vallan hyvän päivällisen: paneroidut ahvenfileet. 

Pieni perfektionisti minussa heräsi iltapäivällä: Miniälle tekeillä olevassa riddarissa kun oli aika paha virhe kaarrokkeessa (Pehtoori kyllä väitti, ettei edes näy…) , joten purkuunhan se meni. Tosin vain kaarroke, eikä sekään kokonaan. Aiemmista, en edes ensimmäisestäni, purkanut kerrostakaan, mutta nyt sellaisen aika. Yleensä en ole niin kovin tarkka tekemisteni suhteen, en ainakaan niuhottamiseen asti, mutta nyt kävi näin. Hyvin on vielä aikaa tällaiselle.

Ja hyvin ehdin vielä skannailla kuvia, kutoa, torkkua takkatulen ääressä,  … Leppoilu tekee hyvää.