Touhottamisella tuhoja

Eihän tässä ollenkaan näin pitänyt käydä!

Kuten ehkä blogin ulkoasusta, layoutista, fonteista ja rrs-syötteen epävakaasta toiminnasta huomaatte olen taas tehnyt blogin julkaisujärjestelmän kanssa pari tuntia hommia, ja saanut rikottua vanhan näkymän, toiminnot hukattua, asettelut epäsopusuhtaistanut (onpa metka sana 🙂 ) … Vanha malli on saatava vuodenvaihteeseen mennessä pois käytöstä, ja olen satunnaisesti jo taustalla opetellut uutta ja tänään sitten rohkenin ryhtyä jo näkyvän ulkoasun muokkaamiseen, mutta eihän se nyt mitenkään hyvin mennyt.

Alla olevassa näkyy millainen on pohja, johon näitä jokapäiväisiä juttuja raapustelen. (klikkaa kuva halutessasi isommaksi…)

Joten jos/kun blogin ulkomuoto on enemmän vähemmän rähjäinen tai kokonaan näkymätön tulevina päivinä, ehkä viikkoina, niin se johtuu tästä rempasta.

Siivouspuuhia kotonakin, ja sumusta, sumusateesta ja sateesta huolimatta oli tormattava uloskin. Aika likomärkä olin palatessani. Oli hyvä ryhtyä kokkailemaan lämpimän leivinuunin ääressä.

Kukkakaalimuusia ja possunfilettä ruokana, mutta huomenna jo jotain pyhäinpäiväruokaa. Tai pitäisikö sanoa että Halloween-ruokaa kun kurpitsakeiton aattelin tehdä. Kaksikin mieluista versiota on olemassa. Lähi-idän mausteinen kurpitsakeitto ja myskikurpitsakeitto. Ehkä teen tuon ensimmäisen. Kohti viikonloppua, – onkin ollut aika touhukas viikko tässä.