Kun apu ei olekaan ihan lähellä
Pehtoori on palannut pohjoisesta, ja minun yksikseen oloiluni on nyt tällä erää ohi. Vähän tähän liittyen tuli eilen pyöräillessä pieni ongelma ja siitä sitten mieleen juttu vuosikymmenien takaa.
Helkamastani on tässä alkuviikolla alkanut kuulua merkillistä rahinaa, ihan kuin joku osa olisi irti tai ”laakereissa jotain häikkää”. Eilen vähän jo mietin, että tietysti just nyt, kun henkilökohtainen korjausmieheni on kaukana pohjoisessa, eikä siis ole kunnostamassa pyörää. – Noh, tänään jo ymmärsin [ja osasinkin! 😀 ] etsiä autotallista tippakannua, jota en kyllä löytänyt, mutta löysin pyörän kettingeille tarkoitetun spray-pullon, ja voila! Kunnossa on, rahinat loppuivat.
Tästä episodista tupsahti mieleen muisto syksyltä 1997 tai ehkä 1998? – Olin Helsingissä työreissulla, tavan mukaan muutama tutkimuspäivä Kansallis- ja/tai sota-arkistossa ja/tai Yliopiston kirjastossa, ja illalla soittelin majapaikasta (yleensä Asema-aukion Sokos-hotelli tai Seurahuone) kotiin ja alakoululainen Juniori halusi myös jutella: ”Milloin tuut takasin kotiin?” Minullahan tietysti läikähti iloisesti ja melkein silmäkulmia pyyhkien kyselin, että ”Voi, että – joko sulla on kova ikävä?” Mihin poika lakonisesti totesi, että ”No, ei, mutta ku sain J:ltä lainaksi uuden pelin, eikä iskä osaa sitä romppua koneelle asentaa!”
Kaalilaatikkoa kirjailijan ohjeella
Jo viime syksynä bongasin kirjailija-dekkaristi-kulinaristi Outi Pakkasen FB-sivulta ”Lähes täydellisen kaalilaatikon” -ohjeen, ja ostin jo kaalinkin ohjeen kokeilemiseksi, mutta kun oli juuri noihin aikoihin tehtävä ruokavalion remontti ( IBS > fodmap!), jäi laatikko tekemättä.
Meidän Toivoniemessä asumisvuosina (1981 – 1987) opiskelu- ja raksa-aikana juuri kaalilaatikko oli yksi eniten tekemistäni uuniruoista. Myöhemminkin anopilta saatu ohje oli käytössä vuosikymmeniä, mutta hyvin harvakseltaan viime aikoina.
Tänään kokeilussa uusi resepti! Tuli hyvää. Oikein hyvää. Ehkä vähän vähemmän haudutan ensi kerralla, pieni ´al denten´ -häivähdys olisi saanut kaaliin jäädä. Ehkä se on juuri se syy, miksi tämä on ”vain” ´Lähes täydellinen´. Toisaalta ihan heti ei tarvitse uudelleen tehdä, sillä annoksesta tuli kaksi vuoallista, joten pakkaseen sujahtaa ainakin parin seuraavan kerran ruoka. Mutta jos tälle syksylle vielä teen, niin sitten tällaisen.
Puolukkasurvoksen tein aika makeaksi. Sellaisesta tykkäämme myös poronkäristyksen ohessa. Kurkkuja ei minun mielestäni olisi edes tarvinnut…
Oi, miten herkun näköinen kaalilaatikko! Minun lemppari, mutta kukaan muu perheessä ei tykkää, joten eipä tule tehtyä. Minä olen opetellut kolmen toimenpiteen pyörähuoltorutiinin, laitanpa sulle vaikka mesessä videon
Kiitos videosta: huoltorutiineissani on selvästi ollut puutteita.
Kaalilaatikko ei kyllä ole mikään pikaruoka, eikä juuri yhden hengen sapuskaksi kannatakaan valmistaa. Ei meilläkään lapset erikoisesti siitä ainakaan pienempinä tykänneet.
Minunkin varmasti pitäisi tuota fodmap-ruokavaliota noudattaa, mutta en pysty. Siihen kun on listattuna melkeinpä kaikki suosikkivihannekset – ja juurekset. Raakana mielelläni niitä aika paljon syön ja nimen omaan sehän ei ole suositeltavaa. Parempi olisi syödä haudutettuna, höyrytettynä hapatettuna… mutta silloin kun mieliteko iskee ei järkiperustelut paljon pidättele minua. Kaaliruokia ei voi pitkään pitää edes jääkaapissa saati huoneenlämmössä. Ravitsemusasiantuntijoiden keskuudesta kuulee myös perusteluja ettei kilpirauhaspotilaiden tulisi syödä kaaleja raakana koska niiden sisältämät goitrogeenit häiritsevät suurina määrinä ( mikä on suuri määrä kenenkin kilpirauhaselle ? ) jodin imeytymistä, myöskin retiisi kuuluu näihin kasveihin. Toisaalta kehotetaan syömään raakoja kasviksia ja juureksia , koska hyödylliset entsyymit ja myöskin vitamiinit eivät kestä kuumentamista. Kaali kuitenkin taipuu niin monen eri käyttötarkoitukseen . Lehtikaali on myös monipuolinen raaka-aine. Yksi herkullisimmista makukokemuksista mitä olen maistanut on paahdetuista paprikosita tehty sosekeitto ja sen päälle ripotellut kale-sipsit.
Fodmap tuli minulle tutuksi vasta vuosi sitten, enkä suinkaan ilolla sitä ottanut vastaan. Mutta kun oli vaan ”pakko” kokeilla sitäkin, sen verran kipeänä suunnilleen kaiken syömisen jälkeen aloin olla. Ja kyllä se ja lääkkeet, aika ja elämä lopulta veivät jatkuvat (öiset) kivut pois, ja hiljalleen olen palannut melkein entiseen ruokavalioon. Tosin kahvi ja punaviini, sienet, parsa, vesimeloni (!!) ja grillattu/voissa paistettu ruoka edelleen aika lailla pannassa. On vaan opeteltava mitä sietää. Järkiperustelut ovat minullekin ruoka-asioissa vähän vaikeita. 😀
Lehtikaali on kyllä hyvä, ja paahdetut paprikat.
Kyllä tuli vesi kielelle kaalilaatikosta. Täytyypä tehdä ,sehän vain paranee ,kun lämmittää.
. Ainahan voi kutsua ystäviä syömään.
Meillä on ollut tapana pojan anopin kanssa urakoida syksyisin kaalikääryleitä koko suvulle. Tähtäimessä 100. Siihen ei ole vielä päästy mutta 80-90 välille on jäänyt. Kiva päivä. Ei mitään tosikko touhua vaan mukavaa rentoa yhdessäoloa.Ensi viikolle on urakka suunniteltu.
Onpa hieno tuo teidän kaalikääryletalkoot-juttu! Kerta kaikkisen mainiolta kuulostaa: tähtäimessä 100! Ja ihan hurjan hyvää herkkua teette! Iloa ja rentoutta seuraavaankin kääryleurakkaan.