Kun apu ei olekaan ihan lähellä
Pehtoori on palannut pohjoisesta, ja minun yksikseen oloiluni on nyt tällä erää ohi. Vähän tähän liittyen tuli eilen pyöräillessä pieni ongelma ja siitä sitten mieleen juttu vuosikymmenien takaa.
Helkamastani on tässä alkuviikolla alkanut kuulua merkillistä rahinaa, ihan kuin joku osa olisi irti tai ”laakereissa jotain häikkää”. Eilen vähän jo mietin, että tietysti just nyt, kun henkilökohtainen korjausmieheni on kaukana pohjoisessa, eikä siis ole kunnostamassa pyörää. – Noh, tänään jo ymmärsin [ja osasinkin! 😀 ] etsiä autotallista tippakannua, jota en kyllä löytänyt, mutta löysin pyörän kettingeille tarkoitetun spray-pullon, ja voila! Kunnossa on, rahinat loppuivat.
Tästä episodista tupsahti mieleen muisto syksyltä 1997 tai ehkä 1998? – Olin Helsingissä työreissulla, tavan mukaan muutama tutkimuspäivä Kansallis- ja/tai sota-arkistossa ja/tai Yliopiston kirjastossa, ja illalla soittelin majapaikasta (yleensä Asema-aukion Sokos-hotelli tai Seurahuone) kotiin ja alakoululainen Juniori halusi myös jutella: ”Milloin tuut takasin kotiin?” Minullahan tietysti läikähti iloisesti ja melkein silmäkulmia pyyhkien kyselin, että ”Voi, että – joko sulla on kova ikävä?” Mihin poika lakonisesti totesi, että ”No, ei, mutta ku sain J:ltä lainaksi uuden pelin, eikä iskä osaa sitä romppua koneelle asentaa!”
Kaalilaatikkoa kirjailijan ohjeella
Jo viime syksynä bongasin kirjailija-dekkaristi-kulinaristi Outi Pakkasen FB-sivulta ”Lähes täydellisen kaalilaatikon” -ohjeen, ja ostin jo kaalinkin ohjeen kokeilemiseksi, mutta kun oli juuri noihin aikoihin tehtävä ruokavalion remontti ( IBS > fodmap!), jäi laatikko tekemättä.
Meidän Toivoniemessä asumisvuosina (1981 – 1987) opiskelu- ja raksa-aikana juuri kaalilaatikko oli yksi eniten tekemistäni uuniruoista. Myöhemminkin anopilta saatu ohje oli käytössä vuosikymmeniä, mutta hyvin harvakseltaan viime aikoina.
Tänään kokeilussa uusi resepti! Tuli hyvää. Oikein hyvää. Ehkä vähän vähemmän haudutan ensi kerralla, pieni ´al denten´ -häivähdys olisi saanut kaaliin jäädä. Ehkä se on juuri se syy, miksi tämä on ”vain” ´Lähes täydellinen´. Toisaalta ihan heti ei tarvitse uudelleen tehdä, sillä annoksesta tuli kaksi vuoallista, joten pakkaseen sujahtaa ainakin parin seuraavan kerran ruoka. Mutta jos tälle syksylle vielä teen, niin sitten tällaisen.
Puolukkasurvoksen tein aika makeaksi. Sellaisesta tykkäämme myös poronkäristyksen ohessa. Kurkkuja ei minun mielestäni olisi edes tarvinnut…
