Parmassa kinkkua, juustoa ja kappeli

Reissun ”aiesuunnitelmaan” oli tälle päivälle merkitty retki Parmaan.

Pehtoorin kanssa päätimme jo eilen, että ainakin me lähdetään. Ja ilman kovin pitkiä ja ihmeellisiä myyntipuheita molemmat nuoret paritkin päättivät lähteä ”isolle kirkolle”. Mukava juttu tämä. Annoin itseni ymmärtää, etteivät katuneet mukaan lähtöä. 🙂

Kymmeneltä pakkauduimme meidän Volkswagen Caravelleen, ja suunta itään. Tunti autostradaa ja olimme Emilia-Romagnassa Parman vanhan kaupungin laitamilla.

Parma on parmankinkun ja parmesaanin kotikaupunki, sielläkin on kaunis Duomo ja vielä kuuluisampi kastekappeli (baptisteeria) ja kaunis ”citta alta” historiallinen keskusta. Kaksi eka kertaa Italiaan matkannuttakin näkivät muuta kuin Lombardian maaseutua ja Franciacortan kyliä.

Aamupäivällä kaupungin turistinähtävyyksillä ei ollut vielä ruuhkaa, eikä liian kuumaa, lämmintä toki 🙂 .

Duomo

Kastekappeli (Johannes Kastajalle pyhitetty kahdeksankulmainen korkea kaunis goottilainen rakennus) on  Benedetto Antelamin aloittama valtava työ, joka häneltä jäi kesken 16 vuoden työskentelyn jälkeen:  Kappelin sisäseiniä kiertävä ”Vuodenajat ja kuukaudet” freskot ja veistokset näimme ensimmäistä kertaa, vaikka portailla on Pehtoorin kanssa jo seitsemän vuotta sitten oltukin. Olivat ne hienot. melkein 1000 vuotta vanhat, kertovat vuodenkierrosta, arjen historiasta, aikansa teknisiä ja taiteellisia saavutuksia. Kannattaa käydä katsomassa jos paikalle sattuu. 😉

Kiertelimme, kaartelimme, kävelimme. Caffe Cavour sattui sopivasti kohdalle, kun etsiskelimme vessaa, ja päätimme istahtaa: espresso vai jotain muuta? – No otetaan pullollinen proseccoa: puolenpäivän prosecco! Eikä siinä vielä kaikki! Pöytään tupsahti kolme tällaista antipastilautasellista – pyytämättä ja tilaamatta. Mietimme, jotta mitähän moinen lysti maksaisi, semminkin kun olimme niin keskellä kaupunkia ja sen nähtävyyksiä kuin mahdollista. Arvaahan? – Tasan 25 € koko setti. Lasilliset viiniä ja hyvät välipalat kuudelle!

Muutoinkin täällä on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Ainakin ruoka ja viini. Paljon muutapa ei olla ostettukaan. No ja bensa (2€/l).

Puolenpäivän aikoihin alkoi varsinkin nuorilla miehillä olla nälkä, toki muillakin jo lounas mielessä. Kävimmepä Garibaldin aukiolla olevassa pizzeriassa jo istahtamassakin, mutta siellä oli olematon ilmanvaihto, vähän paikallisia, muoviset pöytäliinat, ”liian halvat hinnat” (pizzat 6 auroa), joten teimme oharit, lähdimme epäkohteliaasti ulos, toki anteeksipyydellen, mutisten jotain epämääräistä huonovointisuudesta.

Onneksi lähdimme. Reissun paras ruokapaikka sattui kohdalle vähän myöhemmin: ristorante Angiol d´Or. Culatelloa ja vihersalaattia minulle, tarjoilija kysyi, haluaisinko paikallista frittileipää? – Sí, mikseipä? Sitä tuli sitten koko pöydälle. Ja sehän olikin – lämpimänä – mahdottoman hyvää. Gnocchi fritti on Emilia-Romagnan alueen erikoisuus. Onttoja, pieniä leipäsiä.

Culatello on prosciuttoa ohuempaa, hienompaa, kevyempää. Sopivan suolaista, salaatin ja noiden leipästen kanssa hellepäivän (Parmassa 35 C, talolla ehkä sama, mutta se tuuli!!) hieno herkkulounas.

Ja taas käveltiinn.

Juniori oli päivän kuski (ajo-oikeus vuokra-autoon vain Juniorilla ja Pehtoorilla, joten meidän muiden ei tarvitse edes yrittää) ja poika ajaa hyvin aika vilkkaassakin liikenteessä. Me muut saimme vain huilailla. Kunhan pääsimme Casalle, tuli uima-altaan olemassaolo todetuksi niiiiiiiin hyväksi asiaksi!

EIkä minun tarvinnut tänäänkään rientää illallisen tekoon: Juniorin & Miniän vuoro. Tämä hyvä, mie sain kierrellä pihapiirissä, tehdä kuvia, uida, ennen kuin istahdimme pitkälle viipyilevälle illalliselle. Ja ääneen pohdiskeluille. Tänään vähemmän naurua, mutta enemmän asiaa kuin eilen. Opin taas paljon uutta. Itsestänikin.

Nyt Buona notte, Huomenna viimeinen päivä tätä lämpöä, yhteiseloa, Italiaa, maaseudun rauhaa….

Tässä meidän ”toimisto”, josta sieltäkin näkymät niin kauniit.

Luppoilua Lombardiassa

Joskus aamukuuden aikoihin vielä loikoillessani sängyssä suoraan edestä ikkunasta avautui tällainen maisema. Öinen ukkonen oli ohi, ilma raikas ja kostea. Luonto puhdas ja edelleen tavattoman kaunis.

Muiden vielä nukkuessa (paitsi J. taisi olla jo lukemassa terassilla) tein eiliseen postaukseen täydennystä. Nyt siellä on kuvia ja vähän lisää tekstiäkin.

Ja sitten kiertelemään talossamme, jotta voin jakaa teille kuvia tästä meidän Ca´ del Ventosta.

Tässä kuvassa on meidän olohuone, jossa on oltu todella vähän. Olemme ulkona enimmäkseen. Olohuoneen yläpuolella on ”parvi”, kerrros numero puolitoista. Siellä on kaksi makkaria, joista toisesta on tehty ”toimisto”. Täällä minä nytkin läppärin ääressä postailen.

Olohuoneesta on ovi takapihalle, terassille ja altaalle. Kuvan oikeassa reunassa näkyy meidän ruokasali. Ison pöydän ääressä eilen syötiin myöhäinen illallinen, Franciacortan reissulta palattiin kaupan kautta talolle joskus seitsemän jälkeen. Ja ennen kuin Pehtoorin kanssa saatiin ruoka tehdyksi ja pöytään, oli jo myöhä ja sade alkamassa, joten syötiin sisällä.

Tänäänkin päädyttiin syömään sisällä; Vävy & Tyär kokkasivat meille Pasta alla Carbonaran. Pehtoorin lempparipasta. Ja jälkkäriksi pieni mercadon kolmen suklaan kakku. Niin hyvää, niin italialaista. Ja jutut! Poskilihakset vieläkin vähän krampissa nauramisesta. Oi, että kuinka hillitön nauraminen on hyväksi.

Ruokahuoneen kuvasta näkyy olkkariin. Kuten kuvista näette, talo on täynnä tilpehööriä, koriste-esineitä, tauluja, kippoja ja kuppeja. Paljolti varmasti arvotonta vanhaa ”kirppiskamaa”, mutta joukossa muutama uniikki juttukin, ja esim. Alessin hedelmävati. On aika hienoa, että jatkuvasti vuokrattuna olevassa yli satavuotiaassa talossa on annettu tavaroiden olla, eikä niitä vuokralaiset ole matkamuistoikseen pöllineet.

Aamiaisvuoro oli meillä, tai oikeastaan minulla, koska Pehtoorin nimpparit. Näissä oloissa en kakkua ollut leiponut, joten astetta parempi hedelmä ja marjavati, ja karkkia. 😉

Kunhan mukavan viipyilevän aamiaisen olimme nauttineet, päätimme Pehtoorin kanssa lähteä kävelylle lähikyliin, ja saimme tyttären kaveriksi. Mukava juttu.

Fontanellaan ensin ja sitten vielä toinen pieni lenkki Zenevredoon.

Meidän kylän raitti. Vaaleanpunainen talo on municipal (ja apteekki) taustalla kirkko, ja siinä se. 🙂

Ja viinitarhoja! Niitä täällä riittää.

Kymppi saatiin täyteen, joten loppupäivä hyvä luppoilla altaalla. Lounaan toki värkkäsin, mutta päivällisen tekivät S & J. Kuten sanottu: pasta alla carbona! Oikein hyvää!

Retkipäivä

Tänään oli viikon ainoa suunniteltu (ja varattu) retkipäivä. Melkein kellon ympäri olemme olleet tien päällä ja viinitiloilla. Kaksi italialaisen laatukuohuviinin tuottajaa olivat kohteina, jotka Juniori oli meille suunnitellut ja varannut. Suunnitelmissa oli myös Bergamon vanhaan kaupunkiin ja sen ”henkeäsalpaavaan duomoon” tutustuminen, mutta suunnitelmathan muuttuvat. Bergamo nähtiin, mutta ei juuri vanhaa eikä henkeäsalpaavaa. Mutta viinitaloissa käynnit olivat antoisia.

Kävimme kahdessa viinitalossa Franciacortan alueella. Aiemmin pohdimme, mistä alueelle ja viinille on nimi tullut. Koskapa franciacortaa pidetään Italian kuohujuomista parhaana, samppanjaan verrattavana, heittelimme ajatusta, että on kyse ”lyhyestä ranskalaisesta, pikku ranskalaisesta” mutta eihän se nyt ihan noin kökkö selitys ole, vaan että alue vuosisatoja sitten ollessaan osa Frankkien valtakuntaa, on ollut vapautettuna veroista. Terrotorio on osa Bresciaa ja kuuluu Lombardiaan.

Ensimmäiseksi ajoimme Contadi Castaldille. Heidän kuohuvistaan Alkossa on kolme tuotetta. Mukava melkein parituntinen siellä vietettiin kierrellen, oppien ja maistaenkin.

 

Maistelussa eivät olleet nämä, mutta talolle ostettiin rosemagnum (keskimmäinen), koska keskiviikolle oli muutakin syytä nostaa malja kuin Pehtoorin nimppari.

Toinen talo, jossa kävimme oli Ca´del Bosco. Sen tilat olivat hulppeat. Jo portti kertonee siitä.

Mutta siellä oli sellainen vähän kylmähkö bisnesmeininki ja ulkoaopetultu – kuin nauhalta tullut – opastus. Kolme maisteluannosta saatiin, ja todettiin, että samppanjan veroisia olivat. Talon Cuvee Prestige on Alkossakin myynnissä, – on siitä tykätty.  Sieltä ei ostettu mitään, Juniori pyysi sentään ison pahvikassin. 😀

Täältä meidän asunnolta sinne oli noin 1½ tunnin matka suuntaansa. Sikäli olimme valinneet retkipäivän hyvin, että oli pilvistä, joten paljo autossa istuminen ei haitannut. Alue on d´Isoe- järven eteläpäässä, muutaman kymmenen kilometrin matkan päässä Gardalta, ja Gardalandiasta, jossa tällä lomalla ei nyt tulekaan käytyä.

Kulkiessa talosta toiseen, lounasaikaan, oli tarkoitus käydä tutustumassa Bergamoniin, lounastaa Citta Altassa, nauttia polentaa ja franciacortaa, muut kuin kuskit (Pehtoori & poika), mutta JUURI silloin kun oltiin kaupungissa nousi ukkonen, ja hillitön vesisade. Bergamosta tutuksi tuli lähinnä parkkihalli ja amerikkalaistyylinen lounaspaikka. Mutta käyty on.

Nyt alkaa olla vanhukselta voimat vähissä: Tuulentalossa sade ropisee, tai oikeastaan hakkaa kattoon, salamojen räiske näkyy ikkunaluukkujen läpi. Voisin väittää että on ilmassa jotain maagista…

Nyt luovutan tämän suosiolla ja jatkan huomenna. A domani, amici! Huomiseen, ystävät!

Lombardiassa ruoan parissa

 

Tässä talomme etupiha. Sisäänkäynti on tuolta oikean nurkan takaa päädystä. Meidän huone vasemmassa ylänurkassa.

Toinen aamu Ca´ del Ventossa alkoi sekin yhteisellä aamiaisella, tänäaamuna aamiaisvuorossa Tyär & J. Ja maltoimme jo istua yhdessä rauhassa vähän kauemmin talon terassilla nauttien lämpimästä aamusta, hedelmistä, erinomaisen hyvistä kirsikoista ja viinirypäleistä, maalaisleivästä, leikkeleistä, kahvista. Hyvää kahvia on täällä opittu tekemään. Sellaista cappuccinon ja cafe au lait´n välimuotoa. Päivän ohjelmaa suunniteltiin.

Pehtoorin kanssa ilmoitimme lähtevämme Oltrepo Pavesen retkeillyreitille tai pikkutielle kumpuilevaan maisemaan tepastelemaan, sellaista pikkupatikkaa suunnittelimme. Juniori ja R. lähtivät mukaan, mukava juttu, S & J omille teilleen, ihan lähikyliä katselemaan.

Tämä tienoo, jossa nyt viikon asustelemme, on nimeltään Oltrepò Pavese. Nimi tulee siitä, että alue on Pavian maakunnassa ja sijaitsee Po-joen eteläpuolella. Se on oltre (´yli´, ´lisäksi´) Pon, kun sitä tarkastellaan provinssin pääkaupungista Paviasta ja yleensä muualta Lombardiasta. Ja Oltrepó Pavese on viinialue (DOC). Suomessa alueen viinejä on hyvin harvoin tarjolla, eikä me (vielä) olla yhdelläkään tilalla käyty, kaupasta on ostettu italialaisia kuohuvia: Ferrari forever!

Patikkapolkumme (kapea asfaltoitu kylätie) kulki viinitarhojen läpi: laskeuduimme Montu Beccariasta Rovetoon (160 m > 100 m) muutaman kilometrin, kävimme kylän Tabaccherian ulkopöydässä virvokkeilla ja Pehtoori & poika nauttivat suklaacornettot.

Oli kuulemma hyvää ja ”palauttavaa” 🙂 ennen nousua takaisin. 😉 Maisema täällä on todella kumpuilevaa, kaunista, mäkien (eivät ole vaaroja, eivät  tuntureita, eivätkä minusta ihan vuoriakaan, vaikka monen kukkulan nimi onkin ”Montu”). Kavutessa kyllä hiki virtasi, ja kameran muistikortille tallentui paljon kuvia. Juniori ja R. ”ihan ammatillisista syistä” perehtyivät viinitarhoihin, niiden eroihin, rypäleisiin etc.

Any way, kävelimme enemmän kuin viisi kilometriä, josta ainakin puolet aika napakkaa nousua. Palasimme talolle ja altaalle puolenpäivän jälkeen, nuoret lähtivät kauppaan ja minä ryhdyin Insalata Capresen ja bruschettojen tekoon.

Iltapäivällä uitiin, uitiin, uitiin. Helle nousi yli +30 C asteeseen, mutta uimisen ja tuulen leyhyttelyjen vuoksi ei millään muotoa tukalaa.

(Tässä nautimme  aamiaisemme sekä lounaat. Tänään päivällinen syötiin sisällä.)

Myös päivällinen syötiin tänään ”kotona”. Menussa pääosassa cannellonit. Ne oli melkein ”pakko” edes kerran tällä reissulla tehdä, sillä olemme ihan itse nimenneet ryhmämme ”Gruppo Cannelloniksi”. Harkinnassa oli myös monia muita vaihtoehtoja, La Dolce Vita, Lombaarit, … en edes muista, mutta Cannellonit on meidän WA-ryhmän nimi. Siksi yritys tänään tehdä niitä. Eihän se sitten pelittänyt: kolmesta kaupasta nuoret ovat yrittäneet niitä löytää. Ja no! EI löydy täältä makaroniputkiloita.

Ja sitten meillä venähti pihalla jutellessa aika pitkään ennen kuin hoksasin, että NYT vihdoin ryhdyttävä puuhaamaan ruokaa. Onneksi kaikki tulivat avuksi, Pehtoori oli jo päivällä ”melkein itse” tehnyt kirsikkatiramisun. 😊

Ja olihan sovellettavaa: monia reseptiin kuuluvia ainesosia puuttui etc. Melkoisen pastahässäkän ilman canelloneja yritin meidät saada tekemään. Kimpassa illallisen väsättiin, ja kyllä nälkä lähti, mutta enpä voi väittää onnistuneeni. Noh, meillä oli hyvää franciakortaa ja italialaista musiikkia, liikkunut, aurinkoinen päivä takana, vielä iltauinti tiedossa, joten paljon hyvääkin. 😊

Keittiömme. Jonka pintapuolinen siisteys on parin viime päivän aikana kohentunut olennaisesti kiitos minun ja Pehtoorin.

Ehkä eilisen huippuhyvän ravintolakokemuksen jälkeen rimani oli aika korkealla. Naapurikylän Montu Beccarian ravintolassa tulimme palvelluksi erinomaisesti, oli ilo istua pöytään, jossa oli kaunis valkoinen pöytäliina, kirkkaat lasit, ystävällinen henkilökunta joka jopa ymmärsi muutamat italian sanani, homma toimi.

Tunnelma levollinen, ravintolassa, joka oli ihan tien vieressä, oli pukeutuneita (toki hieman iäkkäämpiä paikallisia) ja meidän poppoo.

Iltauinteja, aamu-uinteja, näitä maisemia tulen kaipaamaan helmikuussa. Loma on vasta puolessa, ja minä jo ikävöin tänne takaisin. Tiedän, olen toivoton.

Ca’ del Vento – perfetto!

Meidän talomme on nyt hyväksi, meille sopivaksi, molto buono havaittu! Ja ennen kaikkea tämä on hurjan hienossa maisemassa, kukkulan laella.

Talomme nimi on Ca´ del Vento. Toki sen hoksasin jo varausta tehdessä, mutta vasta pitkällä viiveellä tajusin, mitä se on suomeksi: Tuulen koti, Tuulen talo. Se tuntuu nyt tosi hyvälle, juuri nyt tällä lomalla, pitkään odotetulla matkalla. Tiedättehän: Tuulestatemmattua-blogi, mökkinimet ovat Tuulentupa, Myötätuuli, mökkitontti Tunturituuli. Ja nyt meillä on tämän viikon Lombardian maaseudulla Tuulen koti, – Ca´ del Vento.

Paitsi että nimi on merkityksellinen meille, se kertoo myös siitä, että tämä talo on kukkulan huipulla, mikä tarjoaa 360 astetta mahdottoman hienot maisemat ja pienen tuulenvireen ja välillä enemmänkin hellettä helpottavaa vilvoittavaa tuulta. Tänään on ollut lämmin päivä, mutta ei tuskastuttavaa hellettä, semminkin kun olemme olleet melkein koko päivän Tuulen talon pihalla.

Sen verran vielä innossani ja ylikierroksilla, että heräsin viideltä, ja kyllä kannatti. Auringonnousu oli ihan yhtä lumoava kuin eilinen auringonlasku. Aamu-uinnille lähdettiin Pehtoorin kanssa vasta kuuden jälkeen.

Me valitsimme Pehtoorin kanssa talon monesta makuuhuoneesta sen, josta näkee ehkä kaikkein parhaiten, ei hienoin tai suurin huone, mutta parhaat näkymät. Talossa on 3½ kerrosta, 5 makuuhuonetta ja 3 kylppäriä ja yksi erillinen ”pikkuvessa”. Neliöitä on hulppeat 450, joten kyllä me kuudestaan tänne viikoksi mahdutaan. Oikeassa ylänurkassa on meidän huone, Tyär & J. ovat samassa kerroksessa vasemmalla, ja nuorempi nuoripari on keskikerroksessa. Kuva on ”takapihalta” , altaalta päin otettu. Laittelen joka päivä jotain kuvia talosta, sisältä ja ulkoa….

Kuten usein ennenkin näissä vuokrataloissa, minun on saatava vähän siivota (keittiössä), joten koskapa meillä oli tänään aamiaisen laittovuoro, käytimme Pehtoorin kanssa reilun tunteroisen siivoiluun ja kaiken tarpeellisen etsimiseen ja totutteluun. Hyvän aamiaisen katoimme!

Ja kuten olin toivonut ja osannut odottaa, kuulimme kirkonkellot ja kukon laulun, ja paljon muita lintuja. Muutoin maaseutu hiljainen, sunnuntaiaamun raukeus tuntui tulvivan… Idylliä yllin kyllin.

Kaksin lähdimme aamukävelylle, kohti Zenevredon pikku kyläämme.

Parahiksi sunnuntaiaamun messun aikaan olimme paikalla, joten olihan se tovi kirkossa viivähdettävä. Pienessä kirkossa oli ehkä parikymmentä paikallista, nuoria ja vanhoja, ei muita lapsia kuin yksi pieni vaunuissaan. Ajattelin, että olenkohan koskaan Suomessa nähnyt äitiä vauvan kanssa jumalanpalveluksessa – heilutellen vaunuja käytävällä.

Jatkoimme lenkkiä läpi viininviljelysten ja auringonkukkapeltojen.

 

Alakuvassa keskellä, korkeimmalla mäen päällä on meidän Ca´del Vento.

Lounaaksi oli toivottu bruschettaa ja burrataa, salaattia ja hedelmiä, niitä sitten tarjolle.

Iltapäivä uitiin, otettiin aurinkoa, oltiin hyvillä mielin, torkuttiin, höpöteltiin.

Ja nyt minua jo huudellaan tuolta alakerrasta. Lähdemme naapurikylään syömään tänne.

Ehkä raportoin kun palaamme, viimeistään huomenna.

A domani!

Pieni pala taivasta?

Meidän huoneen ikkunasta näyttää juuri nyt (klo 22 paikallista aikaa tältä. On juhannuspäivän ilta. On epätodellinen olo.

Olemme päivän matkanneet. Nauttineet matkalla olostakin, ja päässeet perille. Teen huomenna tämänkin päivän postauksen, nyt on väsy. Aamuneljältä heräsin ja torkahdin vain puolen tunnin unet Milanon lennolla, joka kesti mukavasti vain kolme tuntia.

Laukkuja jouduimmekin sitten odottelemaan tunnin, sitten vielä autonvuokrausprotokolla, ja sitten tien päälle.

Milanossa ehdimme olla vain pari tuntia. Pranzo ~ lounas nautittiin lähellä Vittorio Emanuelin galleriaa. SItten kohti Zenevredoa. Ja kuudelta jo olimme uimassa,. Paikka ja talo on ylittänyt odotukset. Nyt tuntuu että on elettävänä pieni pala taivasta.

Me ollaan reissussa!!

Siinä se meni juhannusaattoilta pimeässä, täydessä ravintolasalissa istuskellen.

Tai noh, ei me oltu siellä kuin reilu puolitoista tuntia. Yli tunti meni odotukseen, ja sitten aika nopsasti söimme ”makuja Pohjolasta” -annokset ja nautimme viinilasilliset/oluet. Ruoka oli hyvää, todella, oikeinkin. Oikein mikään muu ei sitten ollutkaan. Mutta onneksi ei kiire muualle kuin nukkumaan.

Iltapäivällä Juniori & R. tulivat Rantapeltoon, josta lähdimme lentokentälle. Piiiiiitkästä aikaa lennolle. Juniori on kulkenut koulutuksissa ja tenteissä Helsingissä pitkin kevättä (kolme kertaa?) ja Miniäkin ainakin kerran, mutta meillä kahdella oli melkein harjoittelemista siinä, miten käyttäytyä kun matkaan lähdetään. 😀 Mutta osasimme ja Helsinki-Vantaalla oltiin seitsemän jälkeen.

Uutta, uljasta lentokenttää ihasteltiin, pikkuisen etsiskeltiin hotellia (Scandic Airport) ja kirjaiduimme sisään.

Iltapalallle ja loman aloituslasillisille päätimme mennä hotellin ravintolaan. Virhe! Olisi kannattanut jäädä lentoaseman puolelle, jossa oli jos vaikka kuinka monenlaisia uusia ravintoloita. Noh, aikamme jonotettuamme saimme kuitenkin pöydän, ja tunnin jälkeen jo tilauksemme. Eipä oikeastaan juhannuksesta tietoakaan, mutta omapa on valintamme. Loma on alkanut. Niin hyvä.

Nyt nukkumaan, herätys on 4.45. A domani ~ huomiseen!

Lähtövalmiina

[Kuva Toscanasta heinäkuussa 2010]

Kukkamekkoja, väljiä liuhuvia housuja, pino t-paitoja ja pellavapaitiksia, uimapuku, kaksikin, muutama pitkähihainen, parit kengät ja mahdoton määrä kaikkea ATKoota kuten Pehtoori asian ilmaisee. Pitäähän mulla olla mukana kohtuullinen kuvausvälineistö, piuhat ja akut niitä varten, lisäksi läppäri, kovalevyt, kortinlukijat, vara-akut etc. etc.  Ihan vaan, että pystyn postailemaan reissusta. Tai ainakin ottamaan kuvia ja kirjoittamaan matkapäiväkirjaa. Ja eräskin putkilo ja purnukka, – vielä tärkeämpi kuin aurinkovoide on nivelgeeli. 😀 Nyt alkaa olla lähes kaikki pakattuna, vaikka vasta huomenna illansuussa lennetään Helsinkiin.

JOS mentäisiin vuokrataloon autolla, olisin pakannut vielä kassillinen kaikenmoista keittiötarviketta, muutaman ruutuliinan, maustelaatikon, wettexit ja omat veitset, mutta nyt en. Vuokratalossa on pärjättävä siellä olevilla kamoilla. Nyt talon vuokraan kuuluvat lakanat ja pyyhkeet, mutta kesällä 1999, kun menimme Alsacen Gerardemeriin, siellä ne EIVÄT olleet vakiovarustuksena. Olin kuitenkin lukenut, että alueella on poikkeuksellisen paljon ja hienoja liina- ja vuodevaateliikkeitä, joten päätin, että ei oteta pussilakanoita ollenkaan mukaan, vaan ostan sieltä meille hienot uudet, jotka sitten saavat toimia myös ”matkamuistoina” ja tarpeellisina kotiin tuomisina.

Ennen vuokratalolle menoa löysimme pienen kylän keskustasta YHDEN liikkeen, joissa oli paikallisia kangasteollisuuden tuotteita. Paikkakunta oli pieni, eivätkä kaupan tädit puhuneet englantia, enkä minä ranskaa, joten vain liinavaatepakkauksien tekstejä lueskelin ja koetin valita kaksi lasten ja kaksi aikuisten pussilakanaa. Löysinkin oikein kauniit sini-valkoiset, joissa oli höyheniä – unten maille niiden kera olisi hyvä nukahtaa ja sopisivat myös kotona makkarin väreihin. Kun illansuussa saimme avaimet vuokra-asuntoon, ryhdyin ensi töikseni petaamaan sänkyjä valmiiksi. Revin paketit auki ja — ? Kahdet sivuverhot ja kaksi pikkukappaa!! Oikein kauniit olivat. 😀

Tämänkertainen vuokratalomme on iso (kahdeksallehan sen varasinkin); siinä on viisi makuuhuonetta ja iso ruokahuone ja aika iso keittiö. Ja siinä on 11-metrinen uima-allas isohkolla pihalla. Oi, että: aamu-uinneista olen haaveillut jo kauan. Naapurustossa on muutama paikallinen talo ja lähin kylä on kilometrin päässä. Talo on mäen päällä (300 mpy) ja sieltä näkyy ympäröivää maaseutua, pääosin viininviljelyksiä. Matkaa Milanoon on noin 70 km. Meidän ”Casa” on Lombardian maakunnan eteläosissa, Pavian provinssissa ja Zenevredon kunnassa. Pienessä kunnassa on viitisensataa asukasta, eikä se todellakaan ole mikään turistikohde.

[Kuva Zenovredosta, kunnan omilta sivuilta kopio]

Syrjäinen sijainti ja aie kierrellä, ainakin jonkin verran, vaatii tietysti auton, ja sellainen on vuokrattu. Ja se onkin reissun tähän asti yllätyksellisin osa: tila-auto vuokrattiin (kalliilla hinnalla, talo sen sijaan on minusta edullinen) jo pari kuukautta sitten, saatiin vahvistus ja silti kaksi viikkoa sitten tuli tieto: ”Sori, ei onnistukaan. Meillä ei olekaan teille autoa. Koettakaa jostain toisesta kaupungista tai toiseen aikaan!!”  Ihan uskomaton juttu: peruivat jo vahvistetun varauksen. Aikamme etsimme, harkittiin jo kahden henkilöauton vuokrausta, mutta lopulta löytyi yksi tila-auto. Se on vielä kalliimpi kuin ensimmäinen. Se on nyt jo maksettukin, joten luotamme siihen, että meillä tosiaan on auto lauantaina aamupäivänä Milanon Malpensan kentällä. 🙂 Sitä kohti.

Lomamatkalle jonnekin Eurooppaan…

Reissuhaave jo lähellä toteutumistaan. Melkein kolme vuotta tullut säästettyä rahaa ja luontoa, kun ei olla lennelty ja huideltu maailmalla.

Koronan rajoittaessa matkustelua sopeuduimme, jopa minäkin, aika hyvin kotoiluun, eikä edes Helsingissä tullut käytyä. Reissaamattomuuteen varsinkin viime vuonna vaikutti myös oma ja varsinkin äidin enempi vähempi epävakaa terveys. Ei niin, ettenkö olisi periaatteessa voinut viikoksi jättää vierailut äidin luona, kotonaan, sairaalassa ja hoivakodissa; varsinkin  kun hänelle saatiin kesän lopulla paikka hoivakotiin, jossa minulla ei ollut ”mitään tekemistä”. Mutta juuri siellä käynnit liki joka toinen päivä tuntuivat tärkeille, – itselle ja äidille.

Ja käytiinhän me Pehtoorin kanssa mökillä montakin kertaa viime vuonnakin. Sinne aiotut reissut oli tarvittaessa helppo siirtää ja tulla kesken poiskin, kun oli akuutti tilanne. Viime vuoden alkukesällä,  jolloin koronatilanne olisi jo mahdollistanut reissaamisen, alkoi olla sellainen epävarma tunne, että en uskaltanut mihinkään kauas varata matkaa: peruuntumisen uhka tuntui olevan koko ajan mahdollinen, äidin pitkän evakkotaipaleen loppumatka oli jo hyvin epävakaata, enkä minä reissussa olisi osannut edes ihan huoletonna olla. Tuntui kaikin puolin parhaalta pysytellä edelleen kotosalla.

Helmikuussa tilanne oli toinen, äidin lähdettyä viimeiselle matkalleen, ja aloin etsiä meille reissukohdetta. Ensimmäisenä ajatus, että lähdetään toukokuussa Alpeille (Italiaan tai Itävaltaan) patikoimaan tai sittenkin jonnekin jo lämpimään, ehkä Sisiliaan tai Kroatiaan. Lähdetään kaksistaan.

Sitten kun oltiin hiihtolomalla mökillä ja pienetkin mukana siellä, aloinkin haaveilla, että entäs jos lähdettäisiin yhdessä heidän kanssaan, luonnollisesti Juniori ja R. mukaan, ja ehkä Tyär ja J.  jos he töiltään ja opiskeluiltaan vain pääsevät ja meidän ”lapsiperheseuraan” haluavat tulla.

Koska reissuporukassa olisi neljä duunaria ja yksi eskarilainen olisikin loman ajankohta siirrettävä lomasesonkiin. Nuoret parit innostuivat, anoivat lomansa juhannukselta alkavaksi, koska juuri siihen aikaan olisi löytämäni monin tavoin meidän poppoolle oivallinen TALO vuokrattavissa. Talovaraus onnistui, lomat onnistuivat, mutta selvisi, että pienten kesäloma olisikin toisaalla juuri silloin. Suruissani haaveeni hiipumisesta jo peruin koko reissun, kunnes parin päivän jälkeen kyselin, että entäs, jos lähdettäisiinkin aikuisporukalla ja ehdoilla. Niin nyt tehdään: me, meidän aikuiset muksut, Miniä ja Vävy lähdetään lomamatkalle kimpassa!

Me ollaan vuokrattu Interhomelta/Gaia Travelsilta talo seitsemän kertaa aiemminkin: Kataloniasta 1995, Gardalta 1997, Alsacesta 1999, Loiresta 2001, Toscanasta 2007, Costa Bravalta 2009 ja Umbriasta 2011 (täällä niistä enemmän). Määrä kertonee, että talonvuokraus Euroopasta on ollut mieluista. Toscanan ja Katalonian kakkosreissua (2009) lukuun ottamatta kohteisiin on menty omalla autolla, mutta tällä kertaa ei mennä, vaan lennellään. Lennetään ylihuomenna illalla viettämään juhannusaattoa Helsinki-Vantaan lentokenttähotelliin. 😀 Ennenkokematonta sekin. Juniori ja R. tulevat samaa matkaa minun ja Pehtoorin kanssa ja aamulla tytär ja Vävy tulevat Järvenpäästä suoraan kentälle.

Ja mihinkäs lennämmekään? – Muutama blogin lukija esitti arvauksensa lomakohteestamme, ja kaikki olivat hyviä vastauksia. Kaikki mahdollisia, harkittuja vaihtoehtoja, mutta kyllähän tämä matka, tämäkin (!) matka tehdään Italiaan. (Tiinan ja MS:n vastaukset taidan palkita: minulla on käyttämättömättämiä Mari-pussukoita, jotka ovat tulleet tilaajalahjoina joskus, ja ne ehdin postittaa voittajille. Kummallekin olen joskus aiemminkin lähettänyt palkintoja – kai? mutta en löydä osoitteita, joten laitatteko minulle sähköpostilla tiedon, ja Tiina täsmäarvauksen tehneenä saa valita ensin:  punainen vai sininen pussukka?)

Taitaa olla kahdestoista kerta, kun pääsen Italiaan. Juuri sinne tämän pitkän reissaamistauon jälkeen tuntuu erityisen hyvälle lähteä. Olkoonkin, että siellä on nyt tuhottoman kuuma, ja että siellä alkaa jo olla paljon turistejakin. Mutta mepä asutaankin viikko landella ja meidän talon pihassa on uima-allas (ja leikkikenttä ja jalkapallomaali).

Kerron talosta ja sen sijainnista lisää vaikka huomenna tai ylihuomenna: sen verran jo nyt, että lennämme Milanoon ja loma vietetään Lombardian maakunnassa, jossa ei olla ennen asuttukaan, – Milanossa on tosin vietty yksi pidennetty viikonloppu (2007) ja oltu yksi yö Ligurian patikkareissun aikana. Mutta nyt ei jäädäkään Milanoon, vaan suunnataan maaseudun rauhaan.

 

 

 

 

Matkakuumeisena

Tuota kohti vei tämänpäiväinen reittini,  – Takkurannan kautta myötäisessä oli hyvä kulkea melko joutuisasti. En niinkään hengellistä ravintoa ollut hakemassa, vaan aamu(päivä)kahvit toivoin voivani tapulikahvilassa, Cafe Mission, nauttia. Mutta olinpa taas liian aikaisin liikkeellä. Oli tyydyttävä hakemaan Haukiputaan – liki ikoniselta Seolta – vitamiini-kofeiinipullollinen juotavaa kun tapulikahvila ei ollut auki.

Paljon muuta mainittavaa en tänään olekaan saanut aikaiseksi. Kunhan olen lukenut, surffannut, käynyt hierojalla, kesäkukka- ja yrttimaahuoltoa tehnyt. Siis kaikkea mikä liittyy reissuun. 😀

Toiveikkaana

Tänään yritys parantaa tämän kesän pyöräilykilometrisaldoa, joka on jäänyt edellisista vuosista aika lailla jälkeen.

Sateiset kelit, myöhemmin aloitettu kausi, pitkä mökkireissu ja kropan krempat ja kipuilut ovat selityksiä, jotka olen hyväksynyt syiksi olla lähtemättä Helkamani kanssa matkaan. Toisaalta nuo seikat ovat olleet enemmänkin esteitä kuin tekosyitä – olisin halunnut enemmänkin ajella: just ja just 1000 kilometriä on nyt täynnä.

Tänään oli kyllä erinomainen sää pyöräillä. Hietasaaressa ajelin ristiin rastiin, metsäteitäkin. Kesä on  kauneimmillaan, tuoksuukin vihreälle. Tuiranpuistossa alppiruusut just NYT täysin kukassa. Siellä ei mulla ollut kameraa mukana, mutta onhan kukkivia alppiruusuja kotipihassakin kuvattavaksi.

Kotipihalla on tämä pystikin. Tänään meillä kävi Telian korjaaja laittamassa laajakaistamme kuntoon, ja hän tuota kilometritolppaa ihmetteli kovasti. Tykkäsi sitten kyllä ajatuksesta, kun kerrottiin, että siinä on kilometrit mökille ja Roomaan. Meidän monien matkojemme kohteet.

Pikkuisen on menossa sellainen ”kituviikko-fiilis”, ja kun ei ole mitään akuutteja projekteja, ei keikkoja, ei muksuja, joten melkein joutuu keksimään tekemistä. Matkan suunnittelu ja odottaminen on aina ollut merkityksellistä, iloa ja hyvää hyrinää tuovaa, osa reissaamisen riemua, mutta nyt minulla on tosi vahvasti mukana ajatus ”JOS me päästään lähtemään” ja ”TOIVOTTAVASTI me päästään lähtemään”. Viime vuosina kaikkeen tulevaan on oppinut suhtautumaan varovaisesti, varauksellisesti.  Ja on tähänkin reissuun jo yksi iso takapakki tullutkin.

Mutta kyllä me lähdetään; tällä kertaa EI lähdetä mökille, eikä Roomaankaan.

Sähköpostipostini ”Matkavarauksia”-kansiossa ei ole vuosiin ollut juuri mitään: nyt on.

Matkaan lähdetään perjantaina… toivottavasti.

Arvauksia siitä minne mennään? Arvonta on auki keskiviikkoiltaan asti.

 

 

Sunnuntaina ruokapäivä

Aamulla oli jotenkin lohdutonta, kun sää oli kaikkea muuta kuin kesäinen, ei mitään suvisunnuntai-fiiliksiä. Toisaalta eipä ollut mitään, minkä sade olisi pilannut. Pihahommiakin tein tasan tarkkaan sen verran kuin oli pakko siivotakseni oravan vai harakan aiheuttamia tuohoja. Nyt jo toinen neilikkaruukku on revitty ja riepoteltu. Ei ole noita ennen ollut, enkä kyllä enää laitakkaan, kun jälki on tämän näköistä.

Niinpä vetäydyin tekemään ruokaa pitemmän kaavan mukaan, paljon kippoja ja kuppeja täyteen pieniä juttuja. Kesäsunnuntain viettoon ja kesälomien järkkäilyyn olin kutsunut Juniorin & R:n; neljän hengen (aikuis)päivälliselle tein alkuun burrataa (ennen kokeilematon resepti täällä. Hyvä ohje oli tämä, teen toistekin.) ja paahdettuja kirsikkatomaatteja.

Pääruoka koostui merenelävistä. Sain Kauppahallista M:lta paketin lumirapuja. – ”Kokeilehan mitä näistä voisi tehdä”. Olen etsinyt netin syövereistä ohjetta, mutta kun en oikein tiennyt, mitä pakastepaketissa oli sisällä, en osannut ohjetta valita. Otin paketin eilen sulamaan jääkaappiin ja tänään aamupäivällä totesin, että kyllä netistä saatu tieto ”lumiravut ovat kuin surimin ja kuningasravun välimuoto”, pitää paikkansa. Mutta mitä ihmettä niistä tekisin?

Paketissa on siis lumiravun sisus ja jalkojen sisus. Rapumössöä ja pillimäiset suikaleet ravun jaloista. Keitettynä ja perattuna onneksi.

Kun en muutakaan keksinyt tein ensin tomaattipohjaisen tahnan (oliiviöljyä, valkosipulia, sipulia, tomaattimursketta, ruohosipuli Crema Bonjouria, ja keittelin niitä puolisen tuntia ja annoin jäähtyä. Lisäsin joukkoon suolatun ja pippuroidun rapumassan. Massan päälle pariloin ravun jalat (oliiviöljyä ja suolaa, ripaus bbq-maustetta). Ja tällainen siitä tuli. Maalaisleivän kanssa ihan kelpo rapuruoka. Mahdollisuuksia parempaankin varmasti olisi. 🙂

Onneksi pöydässä oli lisäksi myös kampasimpukoita ja scampeja, eilistä risottoa. Ja jälkkäriksi mansikka-tiramisua. Hyvinhän me lopulta söimme. Ja joimmekin, nuoret toivat hienon italialaisen kuohuvan. Kaunis pullo, erinomainen viini.

Aikuisten sapuskaa. Tällä poppoolla sitä on aika harvoin, yleensä kun on myös pienet ovat pöydässä, ja mummilla menee siihen huomio. Silloin ruokalistakin on aika lailla toisin perustein laadittu. Mutta tänään tällaista.

Kohti keskikesän juhlaa

Haukiputaan kirkon tapulikahvila, kesän eka Turkansaaren retki vai korvapuustille Koitelinkoskelle? – Oli tarve vähän tavallista pidemmälle päivän pyöräretkelle. Mutta eihän sitten mihinkään näistä; vähän tätä luopumisen opettelua tänäänkin. Mutta sainpas sentään parikymmentä kilometriä liikuntaa aikaiseksi.

Kunhan kuljin, muutama pysähdys, pieniä hankintoja (huomiseksi).

Huomiseen liittyen jo tänään tein risottoa. Risotto kestää lämmitystä, eikä nyt ollut mikä tahansa risotto: eka kertaa ikinä tein korvasienirisottoa. Mihin me tatteja enää tarvitaan? – Tulipa hyvää. Tämän sadon sienistä, – nyt kun niitä ei tarvitse juhannuksen perhepäivälliselle säästellä, niin tein sienirisoton tänään. Ui jui, olipa hyvää.

Viininä oli jämät eilistä roseeta (Pipoli, minulle) ja Pehtoorille saman talon punaviini: Pipoli Aglianico – ei monillekaan niin tuttu rypäle, mutta ainakin tässä viinissä toimi hyvin pienen kassler-vartaan kanssa. Viini sopii juhannuksen grilliruoalle, myös makkaralle, possulle ja naudanlihalle varsin hyvä, ja on suht edullinen viini.

Näitä Pipoli-talon viinejä meillä on vuosien varrella ollut satunnaisesti, mutta nyt taas nämä löysin about kuukausi sitten, jolloin talon valkoviini (Alkon nuiva luonnehdinta ei minusta tee oikeutta viinille, siinä on myös syvyyttä, intensiteettiä, makua) tuli ostetuksi. Kolmen sarjasta (punaviini, roseeviini, valkoviini) juuri valkoinen miellyttää minua eniten. Sen ostettuani tilasin talon roseeta ja punaista (“Barolo of the South” – mutta pehmeämpi on kuin ”oikea” Barolo) muutaman pullollisen.

Siis ei muuta (suosittelen) kuin Alkon sivuille ja tilaamaan niin monta punaista, roseeta ja valkoista kuin juhannuksena tai vaikka mökkilomalla arvelet perheesi ja vieraidesi kanssa tarvitsevasi. Voit sitten kotikellarista/kaapista valita viinin/viinit ruoan ja ruokapöydässä istuvien määrän ja laadun mukaisesti – on sitten valittavana eri viineistä tykkääville. Kaikki nämä kolme ovat kelpo viinejä Etelä-Italiasta, Basilicatan maakunnasta, melkein saappan korosta. Varsinkin valkoinen on hyvä, kaikki ovat. Ja jolleivät kulu juhannuksena, on kotikäyttöön hyviä viinejä jemmassa. Kelpaavat toistekin.

Tilausvalikoiman käyttö on kätevää, ei tarvi jonotella, koluta hyllyjä, ja mökkitienoon Alkoonkin saa omia suosikkejaan, etc. Näiden minun aika vähien suositusten lisäksi voisin jakaa saman linkin kuin viime vuonna: linkki Juniorin duunissaan antamiin ”valtakunnallisiin” suosituksiin on täällä.

Juhannuksen juomavalikoimiin ”on pakko” suositella myös ”soft drinkkejä”, alkoholittomia kuohuvia, joita on ainakin meidän lähi-K-kaupassa: Mocktails!

Strawberry margarita on todella hyvää vaikka mökkinotskilla (kokemusta on), lantranttuna vaikka minkä kanssa, viiniäkin voi tällä ”kuplittaa” ja laimentaa. Hyvä monikäyttöinen tölkki.

Sarjassa on monia hyviä juomia, jotka maistunevat varsinkin jos juhannus on lämmin. Ja kyllä näistä saa kauniita alkoholittomia drinksuja (täälläkin niihin hyviä ohjeita) vaikka sateisiinkin kesäpäiviin.

 

[kuva: https://mocktails.fi/]

Italian Spritz maistuu vähän Aperolille, sellaisenaan, ja kuinka hyvää se onkaan sekoitettuna kuohuviinin tai juurikin sen Aperolin kanssa, tai näitä kaikkia edellisiä kolmea yhdessä. Lasiin jäitä, appelsiiniviipaleita ja aurinkoa taivaalle, ja kuin olisit Italiassa!

Meillä on huomenna vähän kuin juhannus-etkot. Aika pienellä poppoolla, mutta ehkä sitten sitäkin intensiivisemmät. Semminkin kun juhannuksena ollaan reissuissa, ei kotona eikä mökillä, vaan me lähdemme reissuun!! Ja ihan ulkomaille! Edellinen ulkomaan matka oli lokakuussa 2019, jolloin olimme kaksistaan Madeiran patikkareissulla – onhan sitä kaiholla muisteltu.

Nyt on taas ilo, uskallus ja mahdollisuus lähteä jonnekin muualle kuin Tampereelle (2020) tai  Kolille (2021). Arvaattekos, minne suuntaamme? Minne kolmen vuoden ulkomaanmaan matkatauon jälkeen ja millaiselle lomalle? Ehkä palkitsen parhaiten arvanneen. 🙂

Melko tekemätön päivä

Ikkunasta kuuluu linnunlaulu ja autonkin ääni, ja huoneessa tuntuu raikas henkäys -ajattelen herätessä, että täytyy olla kesä, sillä muulloin meillä ei ole ikkuna auki, eikä sisälle juuri kuulu ääni. Kesähän se. Kaikki jo kylläisen vihreää, tiuhaa, valoisaa. Keltaista valoa, ei sinisen kylmää…

Kalenterissa ei mitään merkintöjä, ei mitään tähdellistä, jota olisi tehtävä. Tai noh, tulostuspaperin metsästykseen päätin aamupäivällä lähteä. On jotenkin käsittämätöntä, että Suomessa on paperin saatavuusongelmia. Kolllegalta kuulin tässä joku aika sitten, että jos on kirja tekeillä, on parasta kirjapainon kanssa jo sopia ja varmistaa, että kun on painatuksen aika, että on paperia. Eipä tullut koskaan tuollaista eteen kirjojen toimitusten ja kirjoittamisen kanssa. Paperia olisi kyllä aina ollut, kunhan vain sai tekstiä valmiiksi. Ja kyllä, kyllä minä Tokmannista riisin verran kävin paperia pyöräntarakalle ostamassa.

Samalla reissulla kävin hakemassa Mon Chousta croissanteja ja Kauppahallista nieriää, jonka Pehtoori savusti. Lisäksi pikatsatsiki ja uunissa paahdettuja miniluumutomaatteja, ja niiden päälle vähän ricottahippuja, pippuria, oliiviöljyä, suolaa pieni ripaus ja basilikaa. Kolmas päivä peräjälkeen kun söimme hyvin. Poikkeuksellisen hyvin.

Laiska töitään luettelee. Eikä nämäkään edes töitä, joten todella laiskottelupäivä tänään.

 

Italica Taberna Oulussa!

Ouluun on saatu italialainen taverna!
Italica Taberna on Rotuaarilla, ihan pallon vieressä.

Tämän avaamisesta on ollut juttua pitkin kevättä, ja se on ollut nyt pari viikkoa auki. Systerin nimpparit (maanantaiset) päätimme viettää siellä. Meidän vuoro Pehtoorin kanssa tarjota yhteinen päivällinen.

Joten luonnollisesti me kolme Italia-friikkiä halusimme tutustua uuteen tavernaan. Eikä niinkään sen kahvila-konditoriaan, vaan halusimme syödä (melkein) kuten Italiassa: primo, secondi ja dolce. Minun valintani oli tällainen:

Gambrini con cuscus
Tagliatelli con pesto e liquirizia (pastaa ja lakua! – perfetto!)
Pavlova con frutta

Jokainen annos erilaisella näyttävällä lautasellaan…

Tagliatellea ja lakua!
Dolce!
Pehtoorin ja sisaren alkuruoka oli tällainen.
*   *  *

Ruokalistalla on tuttuja italialaisia antipastoja, pastaa, myös joku liha ja kala-annos näytti olevan, muutama jälkkkäri. Pehtoori ja sisar söivät rapean täytetyn leivoksen, minusta näytti isolta lehtevältä vaniljakastikkeella ja kirsikalla täytetyltä herkulta. Maistoin sitäkin, hyvää oli, mutta pavlovani hedelmineen maistui minusta paremmalta. 😀

Lisäksi on mainittava hyvä, rauhallinen, sujuva palvelu (italialainen pariskunta kaksin hoitaa kaiken) ja tunnelma, kauniit astiat, hyvä viini, miellyttävästi ”erilainen” sisustus.

Taverna on bistro, mutta myös konditoria ja kahvila. Molto bene!

Meillä oli pöytä varattuna, ehkä näin hyytävän kylmänä torstaina ei olisi tarvinnut, mutta ei haitannutkaan. Koko ajan pikkuisessa bistrossa kulki väkeä: syömässä tai ”vain” konditoriatuotteista nauttimassa. Konsepti on siis vähän poikkeuksellinen Suomessa. Se ja sama. Me aiomme ehdottomasti mennä toistekin.

Nettisivuja ei vielä ole, vain Facebook, mutta ne ovat kuulemma tulossa.

Näitä hetkiä tarvitaan

Kuinka moni on päässyt Suomessa ruokapöytään, jossa erinomaisesti savustettu lohi tarjoillaan kotipuutarhan sitruunoiden kera?

– Me ollaan, pari tuntia sitten istuimme ruokapöydässä tiukan viinihaastekisan jälkeen ja siellä (Oulunsalossa) oli tarjolla kotipihan (kasvihuoneen) sitruunoita. Ja paljon muuta.

Karhunlaukan kukilla (luonnollisesti kotipihalta) ”somistettua” salaattia, tsatsikia, tattimuhennosta, yrttikastiketta. – ja viinejä.

Ennen kaikkea tätä tarjoiltua hienoa illallista oli  ”The 17th BOTRYTIS CHALLENGE TASTING”. Viinikerhomme 17. maisteluhaaste oli tällä kertaa ”helppo” . Oli tunnistettava ´vain´ rypäle, maa ja alue. Ja hah! Helppo! 30-vuotinen yhteinen maistelukokemus kaikilla, eikä lähellekään maksimipisteitä kenelläkään. Mutta tällä kertaa tuntui sentään olevan mahdollisuuksia.

Noh. Pehtoori oli pronssilla, minä neljäs (osallistujia kahdeksan). Huonommin ja paremmin on tässä kisassa pärjätty. Mutta oli mikä parasta?  Nähdä ystäviä livenä, muistaa hienosti Ukrainaa, maistella uusia viinejä, nauraa, nauttia ruoasta, yhdessä, livenä.

Ja meille Pehtoorin kanssa vielä bonuksena, että emme edes reissulla joutuneet ennustetun vesisateen kastelemiksi, vaikka suuntaansa 20 kilometrin matkan pyöräilimmekin. Kesäillat on hyviä. Elämä on.

Asiakaspalvelusta ja sen puutteesta

On tässä illan mittaan pari kertaa ollut pakko lähteä pihalle jäähylle. Puhallella (siellä itikoiden seassa) ja ottaa muutama kuva ihan rentoutumismielessä, ajatella muuta kuin nettiyhteyksiä, reitittimiä, modeemeja, laajakaistoja, HDMI ykköstä ja kakkosta, Error 714 ja Error 4 ja kaikkea muuta ”aateekoota” kuten insinöörimieheni kaikkea digitaalitaalista ja sen sellaista nimittää. Netti pelittää, mutta telkkari ei.

Ja on saatu tuhannen sutturaan kaikki asetukset. Eikä vähäisin syy lopulliseen sotkuun ja jäähyn tarpeeseen ole ollut Telian asiakaspalvelun chatti! Pehtoori roikkui chattijonossa melkein tunnin, ja pääsi jutun alkuun, minä (joka oikeasti ymmärrän näistä jutuista paljon enemmän kuin Pehtoori) koetin olla sivustatukena, auttaa termien kanssa etc. Ja puolentunnin verkkaisen neuvonnan jälkeen Telian ihminen poistui linjoilta sanoen: ”ai teillä on tuo hybridisysteemi, ja näyttää että laajakaista on käytössä”. Se siitä! ARGH! Järki lähtee!

Tänään kaksi muutakin asiakaspalvelukokemusta, joista ei ole iloa ollut. Niissä sentään lopulta, pitkällisen selvittämisen jälkeen, ehkä asiat etenevät. Ensinnäkin aamupäivällä kävin sähköpostiviesteilyä LampGallerian kanssa. Tilasin sieltä lampunvarjostimen yli kuukausi sitten, se tuli kun oltiin pohjoisessa, eilen aukaisin paketin, ja? – Varjostin on rikki. Kangas on irti kehikosta. Lähetin aamulla tiedustelun (kuvan kera): miten palautan, miten saan rahani takaisin. Huom. heidän etusivullaan on oheinen tiedoksianto   <-

Oli kirjoitettava ja kuvattava vielä kolme viestiä, että lopulta myönsivät, että resun varjostimen palautus on ok ja että rahanikin saan (kai) takaisin.

Ja kaikkein eniten lisälyöntejä ja beetasalpaajan tarvetta aiheutti (taas kerran!!) Nordea! Se ei ole koskaan ollut minun pankkini, eikä tule olemaankaan, – paitsi että tänään ”oli pakko” avata sinne tili! Äidillä oli siellä käyttötili, ja nyt olen tehnyt aika lailla paperitöitä, hommannut valtakirjat koko perikunnalta ja ottanut pankkkin yhteyttä kirjeitse, Nordean omapostin kautta, sähköpostitse, puhelimitse (jo pelkän puhelinyhteyden löytäminen ja aikaansaaminen on hiton monimutkaista), chatin kautta, että saisin siellä asiat selvitettyä ja tilin lopetettua etc. Ja TÄNÄÄN selvisi, ettei hommat hoidu, jollen avaa tiliä Nordeaan! EIkä tätä ole voitu minulle kertoa esimerkiksi maaliskuussa! Enkä ole ainoa, joka on vanhempiensa – edesmenneiden tai elossa olevien – raha-asioiden hoitamisen kanssa joutunut ko. pankin kanssa tuskastumaan.

En voi väittää, että olisi ollut kovinkaan onnistuneita palvelukokemuksia tälle päivälle. Asiakas ei taida olla aina oikeassa, mutta olisi ollut mahdottoman mukava kokea, että olisi autettu olemaan.

Pikkutaloille puutarhat

Talvella tilasin muutamia talolyhtyjä, ja olen niitä siirrellyt huoneesta ja tilanteesta toiseen, – pidän niistä edelleen. Yhden (näkyy tässä kuvassa) vein mökille, ja sinne se sopikin sisustukseen oikein hyvin, niin hyvin, että tilasin sinne kaksi uuttakin lyhtyä. Jotka kuitenkin toin nyt tänne Ouluun. 🙂 Liikkuvaisia pikkutaloja ovat nämä. Näin kesällä ne eivät oikein kynttilälyhtyinä ”toimi”. Siksipä tänään poljin Bauhausiin ja kävin ostamassa kolme pientä viherkasvia, vähän kuin pihapuiksi ja pensaiksi noille.

Tämän pikkutalon seuraksi laitoin pennimuorin. Pennimuorin ruotsinkielinen nimi ”ören på snören” on aika kuvaava. Kunhan se vähän kasvaa, on minunkin nostettava tämä niin, että korvat pääsevät roikkumaan nyöristään, talon ”seinustakasviksi”.

Kaksi muuta taloa on nyt olohuoneen pöydällä, ja niiden takana ”puiston” muodostaa varjoviikuna.

Ostin kolmannenkin kasvin, pikkuisen kahvipensaan. Hyvin pikkuisen, about 10 cm. Sillä oli myös mukava ruukku, laittelen kuvan siitäkin joku päivä. Bauhaus on kyllä paras viherkasvipaikka, ja varsin edullinen. Nuo kolme eivät maksaneet ihan neljääkymppiäkään.

Kotimatkan (n. 15 km) poljin suunnilleen ennätysvauhtia, sillä tummanpuhuva pilven etureuna oli kohdalla ja ripsutteli aika isoja pisaroita juuri kun astuin liikkeestä ulos. Se oli hyvä kirittäjä, ja onnistuinkin pääsemään kastumatta kotiin.

Näitä Ib Laursenin talolyhtyjä on myynnissä mm. Puutarhamajassa. Nyt sinne on tullut monia uusiakin. Puutarhamajan nettikaupassa, josta paketti tuli Saariselän postiin kolmessa päivässä, on paljon muutakin mukavaa kuin noita taloja. Mökkinaapuri oli tilannut sieltä todella viehättävät, käsintehdyt, puiset pyyhekoukut mökkisaunaan. Putiikista siis puutarhaan ja parvekkeelle, kotiin ja keittiöön pientä arjen iloa.

Kalasatamassa ja vaaterekkien äärellä

Eka kertaa tälle kesälle pyöräilin Kellon Kiviniemeen. Kalasataman Kalapuohi on auki sunnuntaisinkin, ja tänäänkin siellä rannassa oli muutamia asiakkaita lohisopalla. Oli minulle vielä turhan aikaista ryhtyä lounastamaan/päivällisen nauttimiseen, joten ostinpa kotipakettiin muutaman lohiruusukkeen.

Kotimatkalla poljin vielä pienen mutkan Ideaparkin kautta: pikaisesti kävin muutamat halpisvaatekaupat kävelemässä läpi etsien jotain kesähousuja. Sellaisia löysiä, vilpoisia, kotiolohousuja. Henkka Maukalla olikin muutamat pellavasekoite-löysäily-kuminauhavyötärö-ei-niin-väliä-miltä-näyttää -byksorit, muttei mun kokoa, ja New Yorkerissa aika mukavat musta-valkokukalliset haaremihousut, mutta …

Tiedättekös miksen voinut ostaa? – Ne oli liian halvat!! Ne maksoivat 14,90 €! Koko kauppa on täynnä vaatteita, joiden hinnat on 3,90 €, 4,90 €, 9,90 € ja 19,90 € etc. Liekkö yli viidenkympin kamppeita yhtäkään. En voi mitään, mutta iski kumma vastenmielisyys.

Puuvillakankaisten housujen tekemiseen ja jostain Aasiasta niiden roudaamiseen Oulun Ideaparkkiin vaaditaan ihan mieletön määrä kaikkea: luonnonvaroja, työtä (ja heti tulee mieleen, että lapsityövoimaa), monenlaista työtä, puuvillan tuottamista, kankaiden tekoa, suunnittelua, ompelua, tekemistä, pakkaamista, muovia, rahtia, myyntiä, välikäsiä –  ja sitten rekissä myydään housut, jotka todennäköisesti kestävät pesun tai kaksi, minkä jälkeen ne joutuvat kiertoon, roskiin, kuljetettavaksi uudelleen käytettäväksi… jne.

Kummasti tuli paha olo. Ja ei, en ostanut ostanut housuja. Enkä mitään muutakaan. ”Kertakäyttökamppeet” ei oo mun juttu. Olen joskus ostanutkin, mutta tänään iski joku eettinen huoli, pieni ilmastoaktivisti minussa heräsi, huono omatunto kuluttamisesta nakersi – ja kotona löysinkin vanhat, aika lailla turhankin isot, oranssit pellavapöksyt. Ne jalassa oli hyvä vähän pihahommia puuhailla. Ja Pehtoorin kanssa päivällinen piazzallamme nauttia.

Garderobini koostuu turhankin kestävistä, pitkäikäisistä, – ja kyllä, aika tyyriistä – kamppeista. Nyt kun vaatekokoni on muuttunut numerolla, parilla, on vähän ikävää, kun on kaapeissa ihan hyvinä säilyneitä tummansinisiä villatakkeja ja valkoisia pikeepaitoja, kukkamekkoja ja kesäpuseroita (montakohan ylikokoista Masaita on kaapissa?), verkkareita ja tunikoita, jotka ovat vielä odottamassa lopullista hylkäämistä, Konttiin kuskaamista. MUTTA: niistä on sittenkin vielä hyviä vaatteita jollekin. Ne eivät joudu esim. UFF:n kautta rahtilaivalla roudattavaksi jonnekin maailman lumpputehtaalle. Näin ainakin haluan uskoa.

No mutta, ei päivä näin synkissä mietteissä ole kulkenut. Päinvastoin. Aurinkoisella kotipihalla on ollut hyvä. Pohjarusketusta hankkien. … 🙂

Vauhtia, muttei vaarallisia tilanteita

On vähän sellainen lösö tunnelma. Tyven, raskaskin. Sadekuuron jälkeen ei edes raikastunut, ehkä tulee vielä yksi ryöpsähdys vettä.

Tänään on liikuttu, älykellon askelmittari näyttää käveltyjä kilometrejä seitsemän, vaikka mitään ”varsinaista” liikuntasuoritusta ei ole tullut tehdyksi. Onpahan vain kahden ikiliikkujan kanssa vietetty monta tuntia.

Kyllä käytiin aamusella vilkas ja monivivahteinen keskustelu siitä, minne mentäisiin. Eilen oli jo sovittu, että Tivoliin tänään. Onneksi en ostanut nettilippuja valmiiksi jo eilen, koskapa tänään Apsu ilmoitti haluavansa sittenkin liikennepuistoon (eilinen kokemus ilmeisen mukava) ja Eevis halusi Tivoliin, vaikkei ole siellä koskaan käynytkään. Ja jossain vaiheessa keskusteluun tuli vaihtoehtona mukaan myös Vauhtipuisto. Voisin väittää että oli pientä säätämistä ennen kuin ilmoitin, että mennään piipahtamaan liikennepuistossa, josta sitten yhdeksitoista VAuhtipuistoon. Ja se sopikin kaikille oikein hyvin. Siispä pakkaudumme autoon, ja kohti Hollihakaa, jossa liikennepuisto on. Ja MITÄ ihmettä? – Se ei kesälauantaina olekaan auki. Kaupunki ilmeisesti säästää juuri tässä kohdassa. Huoh.

Ajelimme Nallikariin, siellä on hyvä leikkipuisto, ja sieltä Vauhtipuistoon! ja vauhtia riitti! Olen käynyt siellä Apsun kanssa siitä asti, kun hän oli 3-vuotias – siis samanikäinen kuin Eevis on nyt. Ja kyllä on sisaruksilla ihan eri meno ja meininki! Eipä juuri sellaista laitetta ja härpäkettä ollut, jota Eevis ei olisi halunnut kokeilla, – jos vain suinkin puiston säännöt sen sallivat. Tosin aika moniin menemisen edellytyksenä oli, että ”mummi tulee mun viereen”. Ah onnea mummille. Ja se lasten riemu, nauru, innostus.

Eipä sitten ole papan kanssa lasten lähdettyä kummoisia puuhailtu. 😀

Kesää kaupungissa

Se syy, miksi mökiltä eilen palauduimme, konkretisoitui varhain tänäaamuna, kun meidän ”brunssipöytään” tuli pari mieluista vierasta. Vaihdeltiin kuulumisia, oltiin iloisia kesäsäästä, mietittiin tekemistä aamupäiväksi, ja kaksi asiaa ylitse muiden: Blippi ja Liikennepuisto. Ja Blippiä (”opettavaisia videoita” in english) pitää ehdottomasti katsoa yhdessä mummin kans. Kunhan aamupala ja Blippi oli hoideltu, lähdettiin kaupunkiin.

Hienoa kun oltiin ajoissa Liikennepuistossa, lapset saivat valita mieluiset kulkupelinsä, eikä ollut ruuhkaa. Se sallittu tunti kului nopesti, ja tänä vuonna Eeviskin jo pystyi kunnolla polkemaan ralliautoa, ja eka kertaa (tämä on neljäs kesä kun yhdessä ollaan ajelemassa) Apsu ylsi ajamaan traktoria. Ja sai kehuja puiston väeltä rauhallisesta ajosta ja tarkoista parkkeerauksista.

Viereissä leikkipuistossakin viihdyttiin pitkään. Lopuksi kävimme torilla ostamassa mansikoita, heippaamassa toripolliisia, jätskivälipalalla ja hakemassa Hallista lohta. Mäkkäri skipattiin yhteispäätöksellä. Tori on jo pienille tuttu ja mieluisa paikka – niin monen kesän kokemus, A:lla varsinkin. Selvästikin viihtyivät.

Rantapellossa lounas ja sen jäkeen pihahommiin. Koskapa meillä Pehtoorin kanssa mökkielon jälkeen on pihahommia, käytimme sumeilematta lapsityövoimaa apuna. Semminkin kun mielellään niitä puuhasivat. Apsu oli takapihan voikukkien kitkennässä (siihen on sellainen laite, jota poika jaksoi ja halusi käyttää) Pehtoorin apuna ja minä sain Eeviksestä kaverin yrttipenkkien kitkentään (taisi kyllä yksi hyvä basilikan taimi hävitäkin 🙂 ) ja kesäkukkien kasteluun apuja.

Kunhan Juniori töistään pääsi ja lapset lähtivät kotiin, oli minun ”pakko” lähteä vähän liikkumaan: pyöräilin kaupungin ja hautuumaan kautta vähän kauemmas, ja pyöräillessä palasin äänikirjojen maailmaan. On ollut reilun viikon tauko niistä. Ennätyspitkä tauko.

Kaupunkikesä näyttää kauniilta, puut kukkivat, kaikki on rehevää ja tänään niin hyvä ilma!

Oulujokivarressa polkiessa voikukka”peltojen” ja joen värit kummasti tuntuivat tutuilta; edellisenä kesinä tämä väriyhdistelmä ei aiheuttanut mitään tuntemuksia, mutta nyt heti sattui silmiin, ja tallentui kameran muistikortillekin.

Kulleroiden aikaan

En ole koskaan nähnyt niin paljon kulleroita kuin tänään kotimatkalla mökiltä Ouluun. Rovaniemen ja Kemin välillä, varsinkin Tervolassa, tienvarrella kulki keltainen kymmenien kilometrien mittainen nauha … Voikukkiakin toki joukossa, mutta kulleroita! Paljon ihania kulleroita.

Pysähdyin poimimaan niitä maljakollisen kotiinkin.

Kesäpäivä mökkipihassa

”Vartti metsässä lisää elinaikaa päivällä” vai miten se menikään?

Joka tapuksessa olimme aamulla/aamupäivällä metsässä kauemmin kuin vartin. Ja ihan sama, tuliko elinaikaa lisää, mutta oli niin levollista, kaunista ja päällimmäisenä tuntui epätodellisen hyvä olo. Yhdessä ja erikseen kiertelimme Hangasojan ja Rönkönlammentien välisessä maastossa, niin kauniissa kangasmetsässä, auringonpaisteessa, oli hyvä hengittää, sellainen ”maadoittuva” olo. Positiivisella tavalla. Perusasioita käsillä. Ja kyllä, käsillä myös tekemistä, kuvaamisen lisäksi.

Siellä oli siis lisää korvasieniä.

Korvasieniä jopa siinä määrin, että raskin meille kahdelle keitellä keiton niistä. Sekaan vähän savuporolastuja.

Terassilla nautiskelimme. Oli siinä hyvä kun aurinko paistoi, lämmintäkin kait jotain + 17 C ja lisälämpöä tuli, kun Pehtoori oli päiväpuhteina siirtänyt terassin toisen lämpövastuksen ”oikeaan paikkaan”. Kaikkien näiden täällä 15 vuoden aikana vietettyjen mökkielojen jälkeen se on nyt oikein hyvä. Pitkään istuskeltiin, suunniteltiin: Huvila & Huussi -meininkiä tiedossa enemmältikin kuin vain lämmittimen siirron osalta.

Jo aamupäivällä metsästä palattua olimme viettäneet ruokajuhlaa, ja juhlaa muutenkin. Sille oli syynsä. Kahden hengen de luxe -brunssi 🙂 poroa, btietä, croissanteja, muffineja, pieni pullo kuohujuomaa.

Kaiken syömisen ohessa paljon kuvailuja, paljon liikkumista pihapiirissä, paljon levollista kävelyä puronrannalla. Auringosta, puron solinasta, taivaanvuohen merkillisestä äänestä, valosta, rauhasta nauttimista. Toivoin olkavarren parempaa ja ennen kaikkea voimallisempaa toimintaa, mutta paljon sillä pystyy kuitenkin tekemäänkin. 🙂

Kaiken ohessa vielä viimeistelin minun tämänvuotisen beaivin. Toivottavasti saamelaiset eivät koe tätä kulttuurisena omimisena.

Kysyinkin kerran asiasta yhdeltä paikalliselta, mutta hän ei nähnyt mitään sellaista tässä minun pihapiirin puuhastelussani. Tällä kertaa tähän symboliin ei minulla liity niin paljon latausta, ei kyyneleitä kuin kerran aiemmin, ei sairastapauksia. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni värkkäilin. Pihapiirin somistukseksi, ja kyllä, kyllä vähän myös terveyttä ajatellen. Ehkä myös minussa hyvin heikkona elävän luovuuden merkkinä. 😀

Kuvasin myös kaikki mökkipihan erilaiset koivut, tai paremminkin niiden lehdet.

Hieskoivu, tunturikoivu ja vaivaiskoivu.

Hieskoivun lehti on ehtinut viikossa jo näin isoksi.

Vaivaiskoivu (joka on itseasiassa kai varpukasvi) on pieni ja kaunis.

Pensasmainen tunturikoivu on jo lehdiltään vahvan näköinen.

Koivuja kaikki tyynni. Ja tänne jäävät.

Taas tunturiin maastopyörällä!

Hangasojan varrella, kuten muuallakin näillä leveysasteilla, on jo yötön yö; aurinko ei enää laske horisontin alapuolelle. Ja silti tuntuu, että olen pari viime yötä nukkunut paremmin kuin aiemmin koko tänä vuonna. Levollisia, pitkiä unia – ihan aamuun asti.

Ja kuinka ollakkaan, mehän ajelimme  – taas 😀 – kylille ja Siulan parkkiin: pyörävuokraamo on pikku-Kuukkelin alakerrassa, joten sinne siis. Kyllä jäi torstainen sähkömaastopyöräily niin kutkuttamaan, että oli vielä toisenkin kerran tällä reissulla tunturiin päästävä polkemaan. Ja sain kuin sainkin saman pyörän kuin torstaina. Hyvä juttu sekin.

Vähän on nyt sellainen paha aavistus, että voi olla vaikeaa Oulussa taas innostua citysykkelöinnistä näiden maastopyöräretkipäivien jälkeen.

Tänään keskipäivällä Luulammella vähän ripsi vettä, mutta muuten kirkas, kauaskantava näköala kaikkialle, aurinkoa, pumpulipilviä, ei kylläkään kovin lämmintä, mutta oikein hyvä kulkea.

Tuntereilla jo vihreää, ojanpenkoilla, hetteiköissä rentukoita, linnunlaulua kaikkialla, muutoin hiljaista, ei pohjoista, eikä ikävää itäistäkään tuulta. Jo satunnaisia muita kulkijoita, retkeilijöitä, pyöräilijöitä, patikoijia Saariselän tuntureilla ja kuruja kulkemassa.

Meillä oli aie ajella Rautulammelle, joten suuntasimme aluksi Saariselältä suoraan (ei Kiilopään kautta, eikä Laanilan kautta) kohti Rumakurua, ja sieltä edelleen Luulammelle.

Luulammella

Eikä kilometriäkään, kun poroaidan jälkeen edessä oli Kulasjoen? tulviva uoma. Ei puhettakaan päästä yli. Siispä paluumatkalle Välimaan kautta Piispanojalle, Laanilaan ja sieltä taas Saariselälle. Ihan mukava pätkä sekin.

Mihin sitten? – Viime vuonna suunnilleen samalla viikolla ajelimme läskipyörillä Kaunispään huipulle Luttotuvan kautta, siis latupohjaa pitkin ylös. Silloin reitillä oli vielä lunta ja pehmeää hiekkaa, jäätä, eikä Pehtoorin pyörän sähköstä ollut apua kuin osan noususta, joten olimme aika lailla puhki, kun huipulle pääsimme. Tänään otimme revanssin: nousimme huipulle asfalttitietä pitkin ja laskettelimme latupohjaa Palo-ojan laavulle. Näin päin paljon helpompi. Semminkin kun pyörä toimi.

Puron solinassa, iltapäivän auringossa, leppeässä lämmössä, tuulettomassa taukopaikassa evästelimme, mietimme paluureittiä ja toivoimme, että Luttojoen varren suon yli olisi pitkospuut.

Ja jo vain! Siellä oli tehty melkein tie! Hyvin pääsimme joen yli. Poikkesimmepa vielä Luttotuvallekin. Viiden kilometrin eestakainen pätkä oli kyllä melkoista sorakkoa, isohkoja kiviä, mutta ei juuri korkeuseroa ja pyörässä täysjousitus, mikä juuri tuollaisella paikalla on keino selvitä rampauttamatta jo muutenkin kuluneita niveliä. 🙂

Luttotuvalla

Viimeinen kymppi kohti Saariselkää, pyörän palautusta ja pyöräretken päättymistä sujui nopsasti. Luttojoen reunaa kulkeva reitti (yksi talven lumipyrypäivien vakio hiihtolenkki) on tasaista, mukavaa metsätaivalta Pietarinvaaran juurella.

Reilun neljän tunnin reissulla kilometrejä kertyi puolensataa, kuvia vähän enemmän.

Aiottu korvasieniretki siirtyi huomiselle, tyydyimme lämmittämänn saunan, tekemään ruokaa. Ja olemaan tyytyväisiä, että vielä tänään ei tarvi pakata …

Patikalla ja puhellen

Aamupäivän vilkuteltiin lähtöä tunturiin. Kaikenmoista pientä puuhaa, ja kun joku ripsaus vettäkin satoi, niin vasta puoleltapäivin olimme liikkeessä. Ajoimme Magneettimäen levikkeelle: Kuusipään ja Urupään väliin Jäämerentien P-paikalle. Ja toisin kuin perjantaina, tänään lähdimmekin kohti itää, kohti Urupään huippua. Ja sieltä jatkoimme vielä muutaman kilometrin kohti Palopäätä. Ennenkokematon pätkä oli se! Ja siinä parasta, kun näki korkealta kauas. 360 astetta ja kohti ääretöntä ja sen yli.

Alkumatkasta maa huokui kosteutta. Sateen jälkeen maasta nousi sumua, ja samalla ilma taisi vähän lämmetäkin. Lähtöluku oli +10 C. Hanskat ois olleet kivat.

Noh, pian lämpeni. Jossain välissä muistin, että on maanantai. Siitä tuli hyvä mieli. Maanantaina tunturissa. Vielä minä jaksan iloita näistä jutuista: työpäivänä vapaalla. 😉

Kaikenlaista mietin, sitäkin, että miksi ihmeessä lähtisimme jo keskiviikkona kotiin, kun nyt näyttääkin siltä, että mummia ei tarvita ennen kuin perjantaina. Siispä meillä on vielä pari päivää täällä! Yesh!

Kaunispää on Urupään eteläinen naapuritunturi, joka tänään näkyi aika hyvin. Kuten myös heleänvihreä tunturikoivikko. Myös vaivaiskoivut ovat saaneet pienet pyöreät lehtensä. Seilikkö on kukassa, samoin jänkärikko.

Pieni lähteitä, lumijättöjä, lampia tunturin rinteellä… EIhän me ihan kymppiä saatu täyteen, mutta väliälös sillä. Hyvää teki tämäkin.

Kunhan iltapäivällä mökkeidyimme, tuli viesti, että kutsuttu tuttu tulisi miehensä kanssa piipahtamaan meidän möksällä. Mahdottoman mukavaa oli, – ihan poikkeuksellisen sosiaalista ovat mökkielomme viime päivät olleet. Hyvä niin. Onhan tässä pari vuotta täällä(kin) erakoiduttu. Ilta-aurinko näytti pihapiirimme parhaat puolet, purohan on kaikista AINA kiehtova. Myös luontohavaintoja teimme: George Clooney ja taivaanvuohi kilpailivat suosiosta. 🙂

Luppoilupäivä

Sunnuntaiaamiaispöydässäkin jaksettiin vielä nauraa ja höpöttää; sen jälkeen pidennetyn viikonlopun vietossa olleet ystävät lähtivät kotimatkalle kohti Oulua, ja meillä pohdinta millehän alettaisiin.

Puuhattuamme aikamme ”kotitöitä” ja päivitystä yhden sun toisen asian suhteen lähdimme molemmat omille teillemme: Pehtoori kohti Pieranvaaraa korvasienten toivossa ja minä autolla kylille: auton ja jääkaapin tankkausta, hautalehdossa äidille kynttilä ja kuleksimista pitkin poikin, kameran kanssa luonnollisesti. Kovin oli hiljainen kylätie.

Saariselän kappelin kupeessa oleva hautalehto, tuhkalehto, on kunnostettu, ja saanut lauta-aidan ympärilleen. Ennen kuin harmaantuu on vähän karja-aitauksen näköinen, mutta aita on varmasti tarpeen, etteivät porot pääse alueelle ”laiduntamaan”.

Muistokivi oli sekin uusittu ja siistitty.

Pehtoori palasi metsäretkeltään raekuuron saattelemana mukanaan pari kiloa korvasieniä – enpä viitsinyt vielä ryhtyä ryöppäilemään, huomenna sitten. Lähdimme tervehdyskäynnille ”Lähes naapurin” luo, puron toiselle puolen. Vähän kuin tupareihin tunkesimme; uusi mökki todettiin tunnelmalliseksi, ajatuksella rakennetuksi ja sisustetuksi.

Kuten kuvista näkyy, viikossa on tännekin saatu koivuihin lehdet, vaikka lämpöasteet taas putosivatkin aika lailla.

Kultamailla

Lauantaiko? Kesäkuu?

Mökkiviikonlopun aamiaisella viivähdimme kohtuullisen kauan. Äänin 4 – 0 todettiin, että kaurapuuro täällä on parempaa kuin kotona. Toki paljon muutakin …

Aluksi kohti Sivakkaojaa ja sen mukavaa laavupaikkaa. Elokuussa siellä oli värikkäämpää, kevättalvella pehmeämpää (yli metriset hanget) ja kimmeltävämpää, mutta viehättävä se oli nytkin. Olimme lopultakin päättäneet jättää makkarat ja muut eväät mökille, jotta lounastamme vasta siellä, mutta päätimmepä lähteä sittenkin käymään Kutturan, tänään uuteen sesonkiin avatussa,, Kultakioskissa ja kahvilassa (Kafea Gufihtar). Edellisestä käynnistä on yli 10 vuotta, joten korkea aika päivittää kokemus.

Ja kyllähän se kannatti! Jo matkan varrella kultakenttiä, ”elinkautisten” ja muiden kaivajien leirejä, kaivuualueita, valtauksia. Meidän seurueessamme yksi ”kaivaja” ylitse muiden: arkeologia myös kullankaivuukulttuuri kiinnosti kovasti. Aika kaukana kaikesta siitä romanttisesta näkemyksestä, joka kultakuumeeseen liittyy, kaivuu tänä päivänä on.

Mutta Kafea Gufihtar ja sen ympäristö on ehdottomasti käymisen väärti. Jopa siinä määrin eksoottinen, että ostimme jääkaappimagneetin. 🙂

Kullankaivajien postilaatikkorivi on harventunut sitten viime näkemän.

Mutta viitoitus on monipuolinen, mm. ”Taivasten valtakunta” on (kai) löydettävissä, jopa samasta suunnasta kuin ”Väkivaltaus”.

Kahvilassa piipahdimme. ”Cash is King” – sen verran syrjässä tämä originelli kuppila on. 🙂 Poroburgereita näytti asiakkaille kelpaavan, mutta me emme lounastamaan ryhtyneet.

Sotajoellakin piipahdimme, ihan nostalgiasyistä: olen siellä käynyt yli puolivuosisataa sitten, kalastamassa luonnollisesti. Olin pentuna tuttavaperheen kanssa Lapin reissulla, ja Sotajoella oltiin yksi yö (jossain kämpässä vai teltassa, en muista) ja silloin ainakin aikuiset kalastivat tammukoita joesta.

Eihän se kulku näillä kairoilla vieläkään ongelmatonta ole. 😀

Iltapäivällä mökkiterassilla Aperolit ja grillimakkarat, että jaksettiin saunoa ja tehdä illallista. Ei hellettä, mutta hyvä oli ulkosalla istuskella.

Ilta sujui varsin rauhallisesti. Aika tavanomaisin menoin. Hyvää ruokaa, pelailua, lepoilua.

Hyvää mökkielämää

Tämä päivä on kulunut hyvässä seurassa kaloreita kuluttaessa ja niitä hankkiessa. Tai, toisin sanoen, pienellä patikalla, viipyilevällä aamiaisella, notskilounaalla ja kohtuullisella päivällisellä, jonka jälkeen uusi peli (Bananagrams) muutaman erän koekäyttöön.

Ei paljon tarvita, että on hyvä päivä. Välissä sauna ja tovi huilailua. Paljon puhetta ja naurua, minulla taas roskiakin silmissä. Hyvä päivä tänään.

Ystävät (PP) ovat olleet täällä kanssamme ehkä jo kymmenisen kertaa, useimmiten uutena vuonna, tänä vuonna; nyt. Hyvähän tämä on ollut näin. Oikein hyvä.

Kuusitunturilla tämä vasa esiintyi kuin kutsuttuna. Teekeili ja katseli. Katseli ja osoitti oivaa, kyvyttä liikehdintää. Poron lisäksi tunturissa oli paljon lintuja. Kapustarinta, kuovi, paljon muita tunnistamattomia – ja käki. Käen kukunta pienten vesirippusten tippuessa juuri kun olimme huipulla. Pieni sade ei haitannut.

Tänäänkin tunturimaisema teki hyvää.

Ja illan menu. Grillattu perunasalaatti,

(Oulun Kauppahallista ”pyydettyä”) siikaa savustettuna ja sen ohessa katkarapusoosi tai salsa tai millä nimellä kukin tätä kehitelmääni haluaakaan nimittää…

Ja jälkkäriksi hillamisua. Pitkästä aikaa. Hieman poikkeuksellisella tavalla koottuna (Pikku-Kuukkelista kun ei ihan kaikkea löydy). Onhan se helppo ja hyvä mökkijälkkäri. Ja juhlaruoka ja sopii aina. Tänäänkin.

Tuliaispeli Bananagrams otettiin käyttöön. Mukava peli. Harjoitukset jatkunevat huomenna. 🙂

Nyt sataa vettä, lujasti. Huomenna kaikki on vihreämpää!

eMTB – juhlaa tunturissa!

Saariselkä – Laanila – Rönkönlampi – Muotkan maja – Kiilopää – Luulampi – Rumakuru – Prospektori – Saariselkä

Tuttuja paikkoja, moneen kertaan niihin hiihdetty, patikoitu. Kesät, talvet nuo paikat ovat olleet tuttuja päiväretkien kohteita. Tänään koettiin ne kaikki!

Meillähän on kerran kesässä ollut tapana vuokrata moottoroitu fatbike, jolla on pitkin mökkituntureiden kupeita poljettu. – Pehtoori Ja Juniori useammin kuin minä. Ja onhan sitä (vähän) ajettu omilla maastopyörilläkin.

Saariselkä FB-ryhmästä hoksasin uuden vuokraamon, jolla oli nimenomaan sähkö-maastopyöriä, mikä minua houkutti enemmän kuin fatbike, joka ei ole ihan helppo ajettava. Siispä sinne heti aamuyhdeksältä.

Saimme molemmille kelpo Cubet, jo koeajo Siulan pihassa vakuutti, että tämä on hyvä! Ja hyvä että sai koeajon. Ja säädöt kohdilleen. Minun pyörä ihan bränikkä: neitsytmatkalle pääsin sen kanssa. Vähän sellainen täti- eiku lady-versio = jalusta, tarakka ja lokasuojat, mitkä kaikki ilahduttivat minua. Ja eiku menoksi.

Olin ilmoittanut, etten halua mihinkään rakka-ryteikkö-pystysuora-sulamisvesihetteikköön – alkaa tuollainen ekstreme olla mun osalta koettu ja kiitti riitti. 🙂 Toiveena maisemapyöräilyä tutuilla tuntureilla, kuvausmahiksia ja aikaa pysähdellä, lounasmakkarat jossain päivätuvan notskipaikalla. Niin ja vielä hyvää keliä, ei kovia tuulia, ei hellettä, ei sadetta vaan pumpulipilviä sinitaivaalla. Ja? – Ihan mahdottoman hieno päivä (neljä tuntia) tuntureilla ja liikkumisen iloa eikä verenmaku suussa revittelyä.

 

Jossain välissä, oisko ollut matkalla Rönkönlammelta (yllä) Muotkan majalle) mietin, että tällaisenhan minä ostan, mitään uutta kameraa tarvitse, eMTB se olkoon seuraava hankinta. Valokuvaaja tarvitsee sähköistetyn maastopyörän! Mutta sitten: onhan minulla Oulussa sähköpyörä, ja hyvä onkin, möksällä ollaan kuitenkin aika vähän ja silloin kun patikoinnin haluaa vaihtaa polkemiseen on hyvä vuokrata muutamalla kympillä hyvä pyörä. Niin kuin tänäänkin.

Kiilopäällä

Ja hyvää oli vielä sekin, että meidän molempien resuille kropille valittiin täysjousitettu pyörä. Kyllä laskeutuessa Kiilopäältä Luulammelle (siitä ei tietenkään kuvia, piti keskittyä) repeytynyt, rikkoontunut olkapääni kiitti jousituksesta, myös Pehtoori totesi, ettei hän ja selkänsä enää ilman jousitusta rakkaan lähde.

Luulammella

EbikeRental on Siulassa, pikku-Kuukkelin alakerrassa. Siellä on monenkokoisia pyöriä, siellä on mukava, asiantunteva palvelu, reittineuvontaakin saatiin ja ainakin meillä tänään  oli hyvät pyörät. ”Fatbike-urani” (4 vuokrauskertaa 😀 ) on luultavasti ohi. Täysinjousitettu sähköistetty maastopyörä taitaa tulla vuokratuksi seuraavallakin mökkireissulla.

Rumakurun kesä.

Kaiken kaikkiaan kymmeniä kuvia – ensi vuoden Saariselkä-kalenteri alkaa olla puoliväliin asti valmis. 🙂

Mökille palauduttua käväisin ”lähes naapurin” mökillä: raparperinippu Lounais-Suomesta Hangasojan varteen. Kiitos. Piirakka on jo tehty.

Nyt odotellaan ystäviä Oulusta saapuvaksi, ja toivotaan sään suosivan vielä seuraavatkin päivät.

 

Lähituntureilla, pihapiirissä

Päivät menevät nopeasti. Turhankin.

Erinäisten tietoliikenneyhteys ongelmien vuoksi uloslähtöni (Reititin-Reijaksi perhe jo nimitteli! Että tuskastun noiden asennus/yhteysongelmien kanssa!!) viivähti pitkälti yli kymmeneen, mikä ei ollut mieleeni, mutta ehdimmepä silti kaikenmoista.

Beaivia taas tein pihalle, ehkä vasta  huomenissa valmiina ja kuvauskelpoinen. 🙂 Huomiseen liittyen myös Tuulentuvan ”ylöspanoa”; toiveissa saada ystävät viikonlopuksi seuraksi tänne mökkeilemään, joten pientä fiksausta vanhaan mökkiinkin.

Koskapa etelänpuolelta nousi tummia pilviä, keskeytyimme mökkihommat ja lähdimme tunturiin että ehdittäisiin pois sateen alta. Tämän kesän Iisakkipään huiputus oli vuorossa tänään. Ja hyvin ehdittiin ennen sadetta. Tai siis ei ole vieläkään satanut. Nyt jo paistaakin. 🙂

Ja kurunpohjissa, etelärinteillä on jo vihreää!

Tässä sama maisema kuin eilen mutta nyt pohjoisesta etelään. Etualalla Kiilopää ja taustalla Nattaset.

Saunan lämmittelin ja tsadaa: pulahdin purossa: + 6 C ei innostanut polskimaan, mutta talviturkki on nyt heti kesäkuun alussa heitetty!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aurinko laskee enää tunniksi horisontin alapuolelle, joten melkein yötön yö jo. Iltakymmeneltä aurinko vielä korkealla, ja pihalla lämmin tunnelma.