Parmassa kinkkua, juustoa ja kappeli

Reissun ”aiesuunnitelmaan” oli tälle päivälle merkitty retki Parmaan.

Pehtoorin kanssa päätimme jo eilen, että ainakin me lähdetään. Ja ilman kovin pitkiä ja ihmeellisiä myyntipuheita molemmat nuoret paritkin päättivät lähteä ”isolle kirkolle”. Mukava juttu tämä. Annoin itseni ymmärtää, etteivät katuneet mukaan lähtöä. 🙂

Kymmeneltä pakkauduimme meidän Volkswagen Caravelleen, ja suunta itään. Tunti autostradaa ja olimme Emilia-Romagnassa Parman vanhan kaupungin laitamilla.

Parma on parmankinkun ja parmesaanin kotikaupunki, sielläkin on kaunis Duomo ja vielä kuuluisampi kastekappeli (baptisteeria) ja kaunis ”citta alta” historiallinen keskusta. Kaksi eka kertaa Italiaan matkannuttakin näkivät muuta kuin Lombardian maaseutua ja Franciacortan kyliä.

Aamupäivällä kaupungin turistinähtävyyksillä ei ollut vielä ruuhkaa, eikä liian kuumaa, lämmintä toki 🙂 .

Duomo

Kastekappeli (Johannes Kastajalle pyhitetty kahdeksankulmainen korkea kaunis goottilainen rakennus) on  Benedetto Antelamin aloittama valtava työ, joka häneltä jäi kesken 16 vuoden työskentelyn jälkeen:  Kappelin sisäseiniä kiertävä ”Vuodenajat ja kuukaudet” freskot ja veistokset näimme ensimmäistä kertaa, vaikka portailla on Pehtoorin kanssa jo seitsemän vuotta sitten oltukin. Olivat ne hienot. melkein 1000 vuotta vanhat, kertovat vuodenkierrosta, arjen historiasta, aikansa teknisiä ja taiteellisia saavutuksia. Kannattaa käydä katsomassa jos paikalle sattuu. 😉

Kiertelimme, kaartelimme, kävelimme. Caffe Cavour sattui sopivasti kohdalle, kun etsiskelimme vessaa, ja päätimme istahtaa: espresso vai jotain muuta? – No otetaan pullollinen proseccoa: puolenpäivän prosecco! Eikä siinä vielä kaikki! Pöytään tupsahti kolme tällaista antipastilautasellista – pyytämättä ja tilaamatta. Mietimme, jotta mitähän moinen lysti maksaisi, semminkin kun olimme niin keskellä kaupunkia ja sen nähtävyyksiä kuin mahdollista. Arvaahan? – Tasan 25 € koko setti. Lasilliset viiniä ja hyvät välipalat kuudelle!

Muutoinkin täällä on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Ainakin ruoka ja viini. Paljon muutapa ei olla ostettukaan. No ja bensa (2€/l).

Puolenpäivän aikoihin alkoi varsinkin nuorilla miehillä olla nälkä, toki muillakin jo lounas mielessä. Kävimmepä Garibaldin aukiolla olevassa pizzeriassa jo istahtamassakin, mutta siellä oli olematon ilmanvaihto, vähän paikallisia, muoviset pöytäliinat, ”liian halvat hinnat” (pizzat 6 auroa), joten teimme oharit, lähdimme epäkohteliaasti ulos, toki anteeksipyydellen, mutisten jotain epämääräistä huonovointisuudesta.

Onneksi lähdimme. Reissun paras ruokapaikka sattui kohdalle vähän myöhemmin: ristorante Angiol d´Or. Culatelloa ja vihersalaattia minulle, tarjoilija kysyi, haluaisinko paikallista frittileipää? – Sí, mikseipä? Sitä tuli sitten koko pöydälle. Ja sehän olikin – lämpimänä – mahdottoman hyvää. Gnocchi fritti on Emilia-Romagnan alueen erikoisuus. Onttoja, pieniä leipäsiä.

Culatello on prosciuttoa ohuempaa, hienompaa, kevyempää. Sopivan suolaista, salaatin ja noiden leipästen kanssa hellepäivän (Parmassa 35 C, talolla ehkä sama, mutta se tuuli!!) hieno herkkulounas.

Ja taas käveltiinn.

Juniori oli päivän kuski (ajo-oikeus vuokra-autoon vain Juniorilla ja Pehtoorilla, joten meidän muiden ei tarvitse edes yrittää) ja poika ajaa hyvin aika vilkkaassakin liikenteessä. Me muut saimme vain huilailla. Kunhan pääsimme Casalle, tuli uima-altaan olemassaolo todetuksi niiiiiiiin hyväksi asiaksi!

EIkä minun tarvinnut tänäänkään rientää illallisen tekoon: Juniorin & Miniän vuoro. Tämä hyvä, mie sain kierrellä pihapiirissä, tehdä kuvia, uida, ennen kuin istahdimme pitkälle viipyilevälle illalliselle. Ja ääneen pohdiskeluille. Tänään vähemmän naurua, mutta enemmän asiaa kuin eilen. Opin taas paljon uutta. Itsestänikin.

Nyt Buona notte, Huomenna viimeinen päivä tätä lämpöä, yhteiseloa, Italiaa, maaseudun rauhaa….

Tässä meidän ”toimisto”, josta sieltäkin näkymät niin kauniit.

Luppoilua Lombardiassa

Joskus aamukuuden aikoihin vielä loikoillessani sängyssä suoraan edestä ikkunasta avautui tällainen maisema. Öinen ukkonen oli ohi, ilma raikas ja kostea. Luonto puhdas ja edelleen tavattoman kaunis.

Muiden vielä nukkuessa (paitsi J. taisi olla jo lukemassa terassilla) tein eiliseen postaukseen täydennystä. Nyt siellä on kuvia ja vähän lisää tekstiäkin.

Ja sitten kiertelemään talossamme, jotta voin jakaa teille kuvia tästä meidän Ca´ del Ventosta.

Tässä kuvassa on meidän olohuone, jossa on oltu todella vähän. Olemme ulkona enimmäkseen. Olohuoneen yläpuolella on ”parvi”, kerrros numero puolitoista. Siellä on kaksi makkaria, joista toisesta on tehty ”toimisto”. Täällä minä nytkin läppärin ääressä postailen.

Olohuoneesta on ovi takapihalle, terassille ja altaalle. Kuvan oikeassa reunassa näkyy meidän ruokasali. Ison pöydän ääressä eilen syötiin myöhäinen illallinen, Franciacortan reissulta palattiin kaupan kautta talolle joskus seitsemän jälkeen. Ja ennen kuin Pehtoorin kanssa saatiin ruoka tehdyksi ja pöytään, oli jo myöhä ja sade alkamassa, joten syötiin sisällä.

Tänäänkin päädyttiin syömään sisällä; Vävy & Tyär kokkasivat meille Pasta alla Carbonaran. Pehtoorin lempparipasta. Ja jälkkäriksi pieni mercadon kolmen suklaan kakku. Niin hyvää, niin italialaista. Ja jutut! Poskilihakset vieläkin vähän krampissa nauramisesta. Oi, että kuinka hillitön nauraminen on hyväksi.

Ruokahuoneen kuvasta näkyy olkkariin. Kuten kuvista näette, talo on täynnä tilpehööriä, koriste-esineitä, tauluja, kippoja ja kuppeja. Paljolti varmasti arvotonta vanhaa ”kirppiskamaa”, mutta joukossa muutama uniikki juttukin, ja esim. Alessin hedelmävati. On aika hienoa, että jatkuvasti vuokrattuna olevassa yli satavuotiaassa talossa on annettu tavaroiden olla, eikä niitä vuokralaiset ole matkamuistoikseen pöllineet.

Aamiaisvuoro oli meillä, tai oikeastaan minulla, koska Pehtoorin nimpparit. Näissä oloissa en kakkua ollut leiponut, joten astetta parempi hedelmä ja marjavati, ja karkkia. 😉

Kunhan mukavan viipyilevän aamiaisen olimme nauttineet, päätimme Pehtoorin kanssa lähteä kävelylle lähikyliin, ja saimme tyttären kaveriksi. Mukava juttu.

Fontanellaan ensin ja sitten vielä toinen pieni lenkki Zenevredoon.

Meidän kylän raitti. Vaaleanpunainen talo on municipal (ja apteekki) taustalla kirkko, ja siinä se. 🙂

Ja viinitarhoja! Niitä täällä riittää.

Kymppi saatiin täyteen, joten loppupäivä hyvä luppoilla altaalla. Lounaan toki värkkäsin, mutta päivällisen tekivät S & J. Kuten sanottu: pasta alla carbona! Oikein hyvää!

Retkipäivä

Tänään oli viikon ainoa suunniteltu (ja varattu) retkipäivä. Melkein kellon ympäri olemme olleet tien päällä ja viinitiloilla. Kaksi italialaisen laatukuohuviinin tuottajaa olivat kohteina, jotka Juniori oli meille suunnitellut ja varannut. Suunnitelmissa oli myös Bergamon vanhaan kaupunkiin ja sen ”henkeäsalpaavaan duomoon” tutustuminen, mutta suunnitelmathan muuttuvat. Bergamo nähtiin, mutta ei juuri vanhaa eikä henkeäsalpaavaa. Mutta viinitaloissa käynnit olivat antoisia.

Kävimme kahdessa viinitalossa Franciacortan alueella. Aiemmin pohdimme, mistä alueelle ja viinille on nimi tullut. Koskapa franciacortaa pidetään Italian kuohujuomista parhaana, samppanjaan verrattavana, heittelimme ajatusta, että on kyse ”lyhyestä ranskalaisesta, pikku ranskalaisesta” mutta eihän se nyt ihan noin kökkö selitys ole, vaan että alue vuosisatoja sitten ollessaan osa Frankkien valtakuntaa, on ollut vapautettuna veroista. Terrotorio on osa Bresciaa ja kuuluu Lombardiaan.

Ensimmäiseksi ajoimme Contadi Castaldille. Heidän kuohuvistaan Alkossa on kolme tuotetta. Mukava melkein parituntinen siellä vietettiin kierrellen, oppien ja maistaenkin.

 

Maistelussa eivät olleet nämä, mutta talolle ostettiin rosemagnum (keskimmäinen), koska keskiviikolle oli muutakin syytä nostaa malja kuin Pehtoorin nimppari.

Toinen talo, jossa kävimme oli Ca´del Bosco. Sen tilat olivat hulppeat. Jo portti kertonee siitä.

Mutta siellä oli sellainen vähän kylmähkö bisnesmeininki ja ulkoaopetultu – kuin nauhalta tullut – opastus. Kolme maisteluannosta saatiin, ja todettiin, että samppanjan veroisia olivat. Talon Cuvee Prestige on Alkossakin myynnissä, – on siitä tykätty.  Sieltä ei ostettu mitään, Juniori pyysi sentään ison pahvikassin. 😀

Täältä meidän asunnolta sinne oli noin 1½ tunnin matka suuntaansa. Sikäli olimme valinneet retkipäivän hyvin, että oli pilvistä, joten paljo autossa istuminen ei haitannut. Alue on d´Isoe- järven eteläpäässä, muutaman kymmenen kilometrin matkan päässä Gardalta, ja Gardalandiasta, jossa tällä lomalla ei nyt tulekaan käytyä.

Kulkiessa talosta toiseen, lounasaikaan, oli tarkoitus käydä tutustumassa Bergamoniin, lounastaa Citta Altassa, nauttia polentaa ja franciacortaa, muut kuin kuskit (Pehtoori & poika), mutta JUURI silloin kun oltiin kaupungissa nousi ukkonen, ja hillitön vesisade. Bergamosta tutuksi tuli lähinnä parkkihalli ja amerikkalaistyylinen lounaspaikka. Mutta käyty on.

Nyt alkaa olla vanhukselta voimat vähissä: Tuulentalossa sade ropisee, tai oikeastaan hakkaa kattoon, salamojen räiske näkyy ikkunaluukkujen läpi. Voisin väittää että on ilmassa jotain maagista…

Nyt luovutan tämän suosiolla ja jatkan huomenna. A domani, amici! Huomiseen, ystävät!

Lombardiassa ruoan parissa

 

Tässä talomme etupiha. Sisäänkäynti on tuolta oikean nurkan takaa päädystä. Meidän huone vasemmassa ylänurkassa.

Toinen aamu Ca´ del Ventossa alkoi sekin yhteisellä aamiaisella, tänäaamuna aamiaisvuorossa Tyär & J. Ja maltoimme jo istua yhdessä rauhassa vähän kauemmin talon terassilla nauttien lämpimästä aamusta, hedelmistä, erinomaisen hyvistä kirsikoista ja viinirypäleistä, maalaisleivästä, leikkeleistä, kahvista. Hyvää kahvia on täällä opittu tekemään. Sellaista cappuccinon ja cafe au lait´n välimuotoa. Päivän ohjelmaa suunniteltiin.

Pehtoorin kanssa ilmoitimme lähtevämme Oltrepo Pavesen retkeillyreitille tai pikkutielle kumpuilevaan maisemaan tepastelemaan, sellaista pikkupatikkaa suunnittelimme. Juniori ja R. lähtivät mukaan, mukava juttu, S & J omille teilleen, ihan lähikyliä katselemaan.

Tämä tienoo, jossa nyt viikon asustelemme, on nimeltään Oltrepò Pavese. Nimi tulee siitä, että alue on Pavian maakunnassa ja sijaitsee Po-joen eteläpuolella. Se on oltre (´yli´, ´lisäksi´) Pon, kun sitä tarkastellaan provinssin pääkaupungista Paviasta ja yleensä muualta Lombardiasta. Ja Oltrepó Pavese on viinialue (DOC). Suomessa alueen viinejä on hyvin harvoin tarjolla, eikä me (vielä) olla yhdelläkään tilalla käyty, kaupasta on ostettu italialaisia kuohuvia: Ferrari forever!

Patikkapolkumme (kapea asfaltoitu kylätie) kulki viinitarhojen läpi: laskeuduimme Montu Beccariasta Rovetoon (160 m > 100 m) muutaman kilometrin, kävimme kylän Tabaccherian ulkopöydässä virvokkeilla ja Pehtoori & poika nauttivat suklaacornettot.

Oli kuulemma hyvää ja ”palauttavaa” 🙂 ennen nousua takaisin. 😉 Maisema täällä on todella kumpuilevaa, kaunista, mäkien (eivät ole vaaroja, eivät  tuntureita, eivätkä minusta ihan vuoriakaan, vaikka monen kukkulan nimi onkin ”Montu”). Kavutessa kyllä hiki virtasi, ja kameran muistikortille tallentui paljon kuvia. Juniori ja R. ”ihan ammatillisista syistä” perehtyivät viinitarhoihin, niiden eroihin, rypäleisiin etc.

Any way, kävelimme enemmän kuin viisi kilometriä, josta ainakin puolet aika napakkaa nousua. Palasimme talolle ja altaalle puolenpäivän jälkeen, nuoret lähtivät kauppaan ja minä ryhdyin Insalata Capresen ja bruschettojen tekoon.

Iltapäivällä uitiin, uitiin, uitiin. Helle nousi yli +30 C asteeseen, mutta uimisen ja tuulen leyhyttelyjen vuoksi ei millään muotoa tukalaa.

(Tässä nautimme  aamiaisemme sekä lounaat. Tänään päivällinen syötiin sisällä.)

Myös päivällinen syötiin tänään ”kotona”. Menussa pääosassa cannellonit. Ne oli melkein ”pakko” edes kerran tällä reissulla tehdä, sillä olemme ihan itse nimenneet ryhmämme ”Gruppo Cannelloniksi”. Harkinnassa oli myös monia muita vaihtoehtoja, La Dolce Vita, Lombaarit, … en edes muista, mutta Cannellonit on meidän WA-ryhmän nimi. Siksi yritys tänään tehdä niitä. Eihän se sitten pelittänyt: kolmesta kaupasta nuoret ovat yrittäneet niitä löytää. Ja no! EI löydy täältä makaroniputkiloita.

Ja sitten meillä venähti pihalla jutellessa aika pitkään ennen kuin hoksasin, että NYT vihdoin ryhdyttävä puuhaamaan ruokaa. Onneksi kaikki tulivat avuksi, Pehtoori oli jo päivällä ”melkein itse” tehnyt kirsikkatiramisun. 😊

Ja olihan sovellettavaa: monia reseptiin kuuluvia ainesosia puuttui etc. Melkoisen pastahässäkän ilman canelloneja yritin meidät saada tekemään. Kimpassa illallisen väsättiin, ja kyllä nälkä lähti, mutta enpä voi väittää onnistuneeni. Noh, meillä oli hyvää franciakortaa ja italialaista musiikkia, liikkunut, aurinkoinen päivä takana, vielä iltauinti tiedossa, joten paljon hyvääkin. 😊

Keittiömme. Jonka pintapuolinen siisteys on parin viime päivän aikana kohentunut olennaisesti kiitos minun ja Pehtoorin.

Ehkä eilisen huippuhyvän ravintolakokemuksen jälkeen rimani oli aika korkealla. Naapurikylän Montu Beccarian ravintolassa tulimme palvelluksi erinomaisesti, oli ilo istua pöytään, jossa oli kaunis valkoinen pöytäliina, kirkkaat lasit, ystävällinen henkilökunta joka jopa ymmärsi muutamat italian sanani, homma toimi.

Tunnelma levollinen, ravintolassa, joka oli ihan tien vieressä, oli pukeutuneita (toki hieman iäkkäämpiä paikallisia) ja meidän poppoo.

Iltauinteja, aamu-uinteja, näitä maisemia tulen kaipaamaan helmikuussa. Loma on vasta puolessa, ja minä jo ikävöin tänne takaisin. Tiedän, olen toivoton.

Ca’ del Vento – perfetto!

Meidän talomme on nyt hyväksi, meille sopivaksi, molto buono havaittu! Ja ennen kaikkea tämä on hurjan hienossa maisemassa, kukkulan laella.

Talomme nimi on Ca´ del Vento. Toki sen hoksasin jo varausta tehdessä, mutta vasta pitkällä viiveellä tajusin, mitä se on suomeksi: Tuulen koti, Tuulen talo. Se tuntuu nyt tosi hyvälle, juuri nyt tällä lomalla, pitkään odotetulla matkalla. Tiedättehän: Tuulestatemmattua-blogi, mökkinimet ovat Tuulentupa, Myötätuuli, mökkitontti Tunturituuli. Ja nyt meillä on tämän viikon Lombardian maaseudulla Tuulen koti, – Ca´ del Vento.

Paitsi että nimi on merkityksellinen meille, se kertoo myös siitä, että tämä talo on kukkulan huipulla, mikä tarjoaa 360 astetta mahdottoman hienot maisemat ja pienen tuulenvireen ja välillä enemmänkin hellettä helpottavaa vilvoittavaa tuulta. Tänään on ollut lämmin päivä, mutta ei tuskastuttavaa hellettä, semminkin kun olemme olleet melkein koko päivän Tuulen talon pihalla.

Sen verran vielä innossani ja ylikierroksilla, että heräsin viideltä, ja kyllä kannatti. Auringonnousu oli ihan yhtä lumoava kuin eilinen auringonlasku. Aamu-uinnille lähdettiin Pehtoorin kanssa vasta kuuden jälkeen.

Me valitsimme Pehtoorin kanssa talon monesta makuuhuoneesta sen, josta näkee ehkä kaikkein parhaiten, ei hienoin tai suurin huone, mutta parhaat näkymät. Talossa on 3½ kerrosta, 5 makuuhuonetta ja 3 kylppäriä ja yksi erillinen ”pikkuvessa”. Neliöitä on hulppeat 450, joten kyllä me kuudestaan tänne viikoksi mahdutaan. Oikeassa ylänurkassa on meidän huone, Tyär & J. ovat samassa kerroksessa vasemmalla, ja nuorempi nuoripari on keskikerroksessa. Kuva on ”takapihalta” , altaalta päin otettu. Laittelen joka päivä jotain kuvia talosta, sisältä ja ulkoa….

Kuten usein ennenkin näissä vuokrataloissa, minun on saatava vähän siivota (keittiössä), joten koskapa meillä oli tänään aamiaisen laittovuoro, käytimme Pehtoorin kanssa reilun tunteroisen siivoiluun ja kaiken tarpeellisen etsimiseen ja totutteluun. Hyvän aamiaisen katoimme!

Ja kuten olin toivonut ja osannut odottaa, kuulimme kirkonkellot ja kukon laulun, ja paljon muita lintuja. Muutoin maaseutu hiljainen, sunnuntaiaamun raukeus tuntui tulvivan… Idylliä yllin kyllin.

Kaksin lähdimme aamukävelylle, kohti Zenevredon pikku kyläämme.

Parahiksi sunnuntaiaamun messun aikaan olimme paikalla, joten olihan se tovi kirkossa viivähdettävä. Pienessä kirkossa oli ehkä parikymmentä paikallista, nuoria ja vanhoja, ei muita lapsia kuin yksi pieni vaunuissaan. Ajattelin, että olenkohan koskaan Suomessa nähnyt äitiä vauvan kanssa jumalanpalveluksessa – heilutellen vaunuja käytävällä.

Jatkoimme lenkkiä läpi viininviljelysten ja auringonkukkapeltojen.

 

Alakuvassa keskellä, korkeimmalla mäen päällä on meidän Ca´del Vento.

Lounaaksi oli toivottu bruschettaa ja burrataa, salaattia ja hedelmiä, niitä sitten tarjolle.

Iltapäivä uitiin, otettiin aurinkoa, oltiin hyvillä mielin, torkuttiin, höpöteltiin.

Ja nyt minua jo huudellaan tuolta alakerrasta. Lähdemme naapurikylään syömään tänne.

Ehkä raportoin kun palaamme, viimeistään huomenna.

A domani!

Pieni pala taivasta?

Meidän huoneen ikkunasta näyttää juuri nyt (klo 22 paikallista aikaa tältä. On juhannuspäivän ilta. On epätodellinen olo.

Olemme päivän matkanneet. Nauttineet matkalla olostakin, ja päässeet perille. Teen huomenna tämänkin päivän postauksen, nyt on väsy. Aamuneljältä heräsin ja torkahdin vain puolen tunnin unet Milanon lennolla, joka kesti mukavasti vain kolme tuntia.

Laukkuja jouduimmekin sitten odottelemaan tunnin, sitten vielä autonvuokrausprotokolla, ja sitten tien päälle.

Milanossa ehdimme olla vain pari tuntia. Pranzo ~ lounas nautittiin lähellä Vittorio Emanuelin galleriaa. SItten kohti Zenevredoa. Ja kuudelta jo olimme uimassa,. Paikka ja talo on ylittänyt odotukset. Nyt tuntuu että on elettävänä pieni pala taivasta.

Me ollaan reissussa!!

Siinä se meni juhannusaattoilta pimeässä, täydessä ravintolasalissa istuskellen.

Tai noh, ei me oltu siellä kuin reilu puolitoista tuntia. Yli tunti meni odotukseen, ja sitten aika nopsasti söimme ”makuja Pohjolasta” -annokset ja nautimme viinilasilliset/oluet. Ruoka oli hyvää, todella, oikeinkin. Oikein mikään muu ei sitten ollutkaan. Mutta onneksi ei kiire muualle kuin nukkumaan.

Iltapäivällä Juniori & R. tulivat Rantapeltoon, josta lähdimme lentokentälle. Piiiiiitkästä aikaa lennolle. Juniori on kulkenut koulutuksissa ja tenteissä Helsingissä pitkin kevättä (kolme kertaa?) ja Miniäkin ainakin kerran, mutta meillä kahdella oli melkein harjoittelemista siinä, miten käyttäytyä kun matkaan lähdetään. 😀 Mutta osasimme ja Helsinki-Vantaalla oltiin seitsemän jälkeen.

Uutta, uljasta lentokenttää ihasteltiin, pikkuisen etsiskeltiin hotellia (Scandic Airport) ja kirjaiduimme sisään.

Iltapalallle ja loman aloituslasillisille päätimme mennä hotellin ravintolaan. Virhe! Olisi kannattanut jäädä lentoaseman puolelle, jossa oli jos vaikka kuinka monenlaisia uusia ravintoloita. Noh, aikamme jonotettuamme saimme kuitenkin pöydän, ja tunnin jälkeen jo tilauksemme. Eipä oikeastaan juhannuksesta tietoakaan, mutta omapa on valintamme. Loma on alkanut. Niin hyvä.

Nyt nukkumaan, herätys on 4.45. A domani ~ huomiseen!

Lähtövalmiina

[Kuva Toscanasta heinäkuussa 2010]

Kukkamekkoja, väljiä liuhuvia housuja, pino t-paitoja ja pellavapaitiksia, uimapuku, kaksikin, muutama pitkähihainen, parit kengät ja mahdoton määrä kaikkea ATKoota kuten Pehtoori asian ilmaisee. Pitäähän mulla olla mukana kohtuullinen kuvausvälineistö, piuhat ja akut niitä varten, lisäksi läppäri, kovalevyt, kortinlukijat, vara-akut etc. etc.  Ihan vaan, että pystyn postailemaan reissusta. Tai ainakin ottamaan kuvia ja kirjoittamaan matkapäiväkirjaa. Ja eräskin putkilo ja purnukka, – vielä tärkeämpi kuin aurinkovoide on nivelgeeli. 😀 Nyt alkaa olla lähes kaikki pakattuna, vaikka vasta huomenna illansuussa lennetään Helsinkiin.

JOS mentäisiin vuokrataloon autolla, olisin pakannut vielä kassillinen kaikenmoista keittiötarviketta, muutaman ruutuliinan, maustelaatikon, wettexit ja omat veitset, mutta nyt en. Vuokratalossa on pärjättävä siellä olevilla kamoilla. Nyt talon vuokraan kuuluvat lakanat ja pyyhkeet, mutta kesällä 1999, kun menimme Alsacen Gerardemeriin, siellä ne EIVÄT olleet vakiovarustuksena. Olin kuitenkin lukenut, että alueella on poikkeuksellisen paljon ja hienoja liina- ja vuodevaateliikkeitä, joten päätin, että ei oteta pussilakanoita ollenkaan mukaan, vaan ostan sieltä meille hienot uudet, jotka sitten saavat toimia myös ”matkamuistoina” ja tarpeellisina kotiin tuomisina.

Ennen vuokratalolle menoa löysimme pienen kylän keskustasta YHDEN liikkeen, joissa oli paikallisia kangasteollisuuden tuotteita. Paikkakunta oli pieni, eivätkä kaupan tädit puhuneet englantia, enkä minä ranskaa, joten vain liinavaatepakkauksien tekstejä lueskelin ja koetin valita kaksi lasten ja kaksi aikuisten pussilakanaa. Löysinkin oikein kauniit sini-valkoiset, joissa oli höyheniä – unten maille niiden kera olisi hyvä nukahtaa ja sopisivat myös kotona makkarin väreihin. Kun illansuussa saimme avaimet vuokra-asuntoon, ryhdyin ensi töikseni petaamaan sänkyjä valmiiksi. Revin paketit auki ja — ? Kahdet sivuverhot ja kaksi pikkukappaa!! Oikein kauniit olivat. 😀

Tämänkertainen vuokratalomme on iso (kahdeksallehan sen varasinkin); siinä on viisi makuuhuonetta ja iso ruokahuone ja aika iso keittiö. Ja siinä on 11-metrinen uima-allas isohkolla pihalla. Oi, että: aamu-uinneista olen haaveillut jo kauan. Naapurustossa on muutama paikallinen talo ja lähin kylä on kilometrin päässä. Talo on mäen päällä (300 mpy) ja sieltä näkyy ympäröivää maaseutua, pääosin viininviljelyksiä. Matkaa Milanoon on noin 70 km. Meidän ”Casa” on Lombardian maakunnan eteläosissa, Pavian provinssissa ja Zenevredon kunnassa. Pienessä kunnassa on viitisensataa asukasta, eikä se todellakaan ole mikään turistikohde.

[Kuva Zenovredosta, kunnan omilta sivuilta kopio]

Syrjäinen sijainti ja aie kierrellä, ainakin jonkin verran, vaatii tietysti auton, ja sellainen on vuokrattu. Ja se onkin reissun tähän asti yllätyksellisin osa: tila-auto vuokrattiin (kalliilla hinnalla, talo sen sijaan on minusta edullinen) jo pari kuukautta sitten, saatiin vahvistus ja silti kaksi viikkoa sitten tuli tieto: ”Sori, ei onnistukaan. Meillä ei olekaan teille autoa. Koettakaa jostain toisesta kaupungista tai toiseen aikaan!!”  Ihan uskomaton juttu: peruivat jo vahvistetun varauksen. Aikamme etsimme, harkittiin jo kahden henkilöauton vuokrausta, mutta lopulta löytyi yksi tila-auto. Se on vielä kalliimpi kuin ensimmäinen. Se on nyt jo maksettukin, joten luotamme siihen, että meillä tosiaan on auto lauantaina aamupäivänä Milanon Malpensan kentällä. 🙂 Sitä kohti.

Lomamatkalle jonnekin Eurooppaan…

Reissuhaave jo lähellä toteutumistaan. Melkein kolme vuotta tullut säästettyä rahaa ja luontoa, kun ei olla lennelty ja huideltu maailmalla.

Koronan rajoittaessa matkustelua sopeuduimme, jopa minäkin, aika hyvin kotoiluun, eikä edes Helsingissä tullut käytyä. Reissaamattomuuteen varsinkin viime vuonna vaikutti myös oma ja varsinkin äidin enempi vähempi epävakaa terveys. Ei niin, ettenkö olisi periaatteessa voinut viikoksi jättää vierailut äidin luona, kotonaan, sairaalassa ja hoivakodissa; varsinkin  kun hänelle saatiin kesän lopulla paikka hoivakotiin, jossa minulla ei ollut ”mitään tekemistä”. Mutta juuri siellä käynnit liki joka toinen päivä tuntuivat tärkeille, – itselle ja äidille.

Ja käytiinhän me Pehtoorin kanssa mökillä montakin kertaa viime vuonnakin. Sinne aiotut reissut oli tarvittaessa helppo siirtää ja tulla kesken poiskin, kun oli akuutti tilanne. Viime vuoden alkukesällä,  jolloin koronatilanne olisi jo mahdollistanut reissaamisen, alkoi olla sellainen epävarma tunne, että en uskaltanut mihinkään kauas varata matkaa: peruuntumisen uhka tuntui olevan koko ajan mahdollinen, äidin pitkän evakkotaipaleen loppumatka oli jo hyvin epävakaata, enkä minä reissussa olisi osannut edes ihan huoletonna olla. Tuntui kaikin puolin parhaalta pysytellä edelleen kotosalla.

Helmikuussa tilanne oli toinen, äidin lähdettyä viimeiselle matkalleen, ja aloin etsiä meille reissukohdetta. Ensimmäisenä ajatus, että lähdetään toukokuussa Alpeille (Italiaan tai Itävaltaan) patikoimaan tai sittenkin jonnekin jo lämpimään, ehkä Sisiliaan tai Kroatiaan. Lähdetään kaksistaan.

Sitten kun oltiin hiihtolomalla mökillä ja pienetkin mukana siellä, aloinkin haaveilla, että entäs jos lähdettäisiin yhdessä heidän kanssaan, luonnollisesti Juniori ja R. mukaan, ja ehkä Tyär ja J.  jos he töiltään ja opiskeluiltaan vain pääsevät ja meidän ”lapsiperheseuraan” haluavat tulla.

Koska reissuporukassa olisi neljä duunaria ja yksi eskarilainen olisikin loman ajankohta siirrettävä lomasesonkiin. Nuoret parit innostuivat, anoivat lomansa juhannukselta alkavaksi, koska juuri siihen aikaan olisi löytämäni monin tavoin meidän poppoolle oivallinen TALO vuokrattavissa. Talovaraus onnistui, lomat onnistuivat, mutta selvisi, että pienten kesäloma olisikin toisaalla juuri silloin. Suruissani haaveeni hiipumisesta jo peruin koko reissun, kunnes parin päivän jälkeen kyselin, että entäs, jos lähdettäisiinkin aikuisporukalla ja ehdoilla. Niin nyt tehdään: me, meidän aikuiset muksut, Miniä ja Vävy lähdetään lomamatkalle kimpassa!

Me ollaan vuokrattu Interhomelta/Gaia Travelsilta talo seitsemän kertaa aiemminkin: Kataloniasta 1995, Gardalta 1997, Alsacesta 1999, Loiresta 2001, Toscanasta 2007, Costa Bravalta 2009 ja Umbriasta 2011 (täällä niistä enemmän). Määrä kertonee, että talonvuokraus Euroopasta on ollut mieluista. Toscanan ja Katalonian kakkosreissua (2009) lukuun ottamatta kohteisiin on menty omalla autolla, mutta tällä kertaa ei mennä, vaan lennellään. Lennetään ylihuomenna illalla viettämään juhannusaattoa Helsinki-Vantaan lentokenttähotelliin. 😀 Ennenkokematonta sekin. Juniori ja R. tulevat samaa matkaa minun ja Pehtoorin kanssa ja aamulla tytär ja Vävy tulevat Järvenpäästä suoraan kentälle.

Ja mihinkäs lennämmekään? – Muutama blogin lukija esitti arvauksensa lomakohteestamme, ja kaikki olivat hyviä vastauksia. Kaikki mahdollisia, harkittuja vaihtoehtoja, mutta kyllähän tämä matka, tämäkin (!) matka tehdään Italiaan. (Tiinan ja MS:n vastaukset taidan palkita: minulla on käyttämättömättämiä Mari-pussukoita, jotka ovat tulleet tilaajalahjoina joskus, ja ne ehdin postittaa voittajille. Kummallekin olen joskus aiemminkin lähettänyt palkintoja – kai? mutta en löydä osoitteita, joten laitatteko minulle sähköpostilla tiedon, ja Tiina täsmäarvauksen tehneenä saa valita ensin:  punainen vai sininen pussukka?)

Taitaa olla kahdestoista kerta, kun pääsen Italiaan. Juuri sinne tämän pitkän reissaamistauon jälkeen tuntuu erityisen hyvälle lähteä. Olkoonkin, että siellä on nyt tuhottoman kuuma, ja että siellä alkaa jo olla paljon turistejakin. Mutta mepä asutaankin viikko landella ja meidän talon pihassa on uima-allas (ja leikkikenttä ja jalkapallomaali).

Kerron talosta ja sen sijainnista lisää vaikka huomenna tai ylihuomenna: sen verran jo nyt, että lennämme Milanoon ja loma vietetään Lombardian maakunnassa, jossa ei olla ennen asuttukaan, – Milanossa on tosin vietty yksi pidennetty viikonloppu (2007) ja oltu yksi yö Ligurian patikkareissun aikana. Mutta nyt ei jäädäkään Milanoon, vaan suunnataan maaseudun rauhaan.

 

 

 

 

Matkakuumeisena

Tuota kohti vei tämänpäiväinen reittini,  – Takkurannan kautta myötäisessä oli hyvä kulkea melko joutuisasti. En niinkään hengellistä ravintoa ollut hakemassa, vaan aamu(päivä)kahvit toivoin voivani tapulikahvilassa, Cafe Mission, nauttia. Mutta olinpa taas liian aikaisin liikkeellä. Oli tyydyttävä hakemaan Haukiputaan – liki ikoniselta Seolta – vitamiini-kofeiinipullollinen juotavaa kun tapulikahvila ei ollut auki.

Paljon muuta mainittavaa en tänään olekaan saanut aikaiseksi. Kunhan olen lukenut, surffannut, käynyt hierojalla, kesäkukka- ja yrttimaahuoltoa tehnyt. Siis kaikkea mikä liittyy reissuun. 😀