Oli päästävä merenrantaan. Päivät ovat nyt tavattoman pitkiä, ja yötkin tuntuvat pitkiltä.
Tänään kyllä ulkona tuntui, että ”on pantu valot päälle”. Kummallisen kirkasta. Melkein tunkeilevaa.
Iltapäivällä selvisin hautaustoimistossa käynnistä ihan reippaasti, – hassua, miten tuli sellaisia välähdyksiä 17 vuoden takaa; silloin ainoa aiempi kerta, jolloin on hautaustoimistossa tarvinnut käydä.
Ammattilaiset olivat tehneet hautausjärjestelyjen valmistelun ja valinnan sujuvaksi. Oli vain valittava vaihtoehdoista, ei tiedettävä, mitä tarvitaan. Ei tarvinnut osata kysyä, riitti kun osasi vastata. Se on hyvä tässä tilanteessa.
Ja sieltä palattua, kun oli juuri Vuoksin kahvitteluaika, iski ikävä. Ikävä, kun ei sitten ollutkaan tapaamista, ei äitiä, jonka luo mennä.
Eikä sitten ole huomennakaan ole asiaa Vuoksiin. Huomenna meillä oli tarkoitus käydä tyhjentämässä äidin hoivakodin koti, mutta tulipa ilmoitus, että siellä on nyt korona, eikä ketään ulkopuolisia tai läheisiäkään päästetä taloon.