Kohti parempia aikoja…

Ulkona paukkuu jo. Saa paukkua. Ei pienintäkään aietta lähteä ulos katselemaan ilotulitteita, ei edes tähtisädetikkuja polttelemaan, vaikka niitä on monta laatikkoa kaapissa: pienille ne hankittiin, joten ehkä sitten loppiaisena.

Tänään lumisateisena aamuna, herättyäni taas kerran aivan liian aikaisin, ajelin kaupungille. Siellä tepastellen nuhjuisilla, tyhjillä kaduilla. Mietin kulunutta vuotta, ja ajattelin tulevaa. Ei nyt voi väittää, että mitään riemunsekaisia tuntemuksia olisi kumpaankaan suuntaan. Kuluneessa vuodessa on jotenkin paikallaan polkemisen tunnelma, ja päällimmäisenä tietysti äidin elämässä mukanaolo entistä enemmän, mutta myös jälkipolven kanssa vietetyt juhlahetket, joita koronakurimus on itseasiassa luonut enemmän kuin ehkä ”vanhana normaalina” olisi ollut. On oltu keskenään, eikä kuljettu maailmalla ja sen riennoissa. Ja etelän etätyöläiset ovat aika usein olleet ”lanssipaikalla” Oulussa matkalla etelästä pohjoiseen ja takaisin. Sehän on tietysti ollut mukavaa.

Radiossa kyselivät, mikä on ollut vuoden kohokohta, ja aika äkkiä muistan ne pari päivää Valkeajärven rannalla, Kolin kupeessa, heinäkuun alussa. Ne eivät hevin unohdu.

Näitä muistellen kuljin Kauppahalliin, jossa oli systerin kanssa teetreffit. Hänen ensi vuoden suunnitelmansa ovatkin ihan eri levelillä kuin minun pienet puuhasteluni ja aikeet.

Kun kerran Hallissa olin, hain samalla meidän kolmen hengen (Pehtoori & Tyär) kotipileisiin herkkuja: simpukoita alkuruoaksi, lisäksi hapanjuurileipää, pääruoaksi kaikkia mun herkkuja: graavilohta, katkarapuherkkua ja scampivartaita, lisäksi tein vuohenjuustosalaatin. Ja jälkkäriksi Mojito-kakkua.

Ja nautimme samppanjaa! Kuplat ovat olleet harvinaisia tämän vuoden juomissani, mutta tänään niistä nautin. Pullollinen Kalle Heikkistä (Charles Heidsieck) on saatu kiitokseksi vävyltä ”kun on mökillä saatu olla etc.” … (Huom. maalarinteippi samppanjapullon kaulassa. 🙂 )  Kalle ei petä koskaan!

Tälle joululle ja vuodenvaihteelle ei tullut perinteisiä jouluviinisuosituksiakaan laadituksi ja kuvatuksi – vaikka jokunen blogin lukija niitä jo kyselikin. Kovin vähän olen viinejä syksyn ja talven aikana nauttinut, joten ei mitään kompetenssia viineistä kirjoitella. Puna- ja kuohuviinilasit ovat  joulukuun alkuun asti olleet kohdallani lähinnä rekvisiittana, valkoviinejä sentään olen nauttinut monilla viikonlopun aterioilla, mutta eipä niillä kokemuksilla paljon jaella ”kokemusasiantuntijan” vinkkejä. Tänään samppanja maistuikin erityisen hyvälle.

Mutta ei puhettakaan, että puolille öin jaksettaisiin valvoa. Ei aina olla jaksettu mökilläkään, jossa on monta vuodenvaihdetta ystävien kanssa vietetty. Jopa viime vuonna moninkertaisissa poikkeusoloissa. Tänään kotosalla, mökillekin päästään ehkä jo piankin.

Vanhan vuoden lopulla

Vuodenvaihde menee meillä ilman isompia manöövereitä; ei kestiystäviä, ei juuri perhettäkään, ei menoja. Siitä huolimatta jotain sentään valmistelin tänään. Kävin kaupassa sillä aikaa kun Tyär imuroi. Kauppalapussa ainekset aika keväiseen kakkuun: Mojito-palat

Limeä, kookosta, rahkaa – mun lempparijuttuja. Pienet palat äsken jo nautimme. Olipa hyvää, raikasta, vaikka mukavasti tömäkkä rakenne onkin. Valion sivuilla luokiteltiin helpoksi ja sitä se kyllä olikin. Jollet pakkaskeleihin innostu kokeilemaan niin harkitsehan viimeistään pääsiäispöytään. Ainakin meillä tämä menee heittämällä jatkoon.

Lenkin ja Vuoksin, ruoanlaiton ja pyykin lisäksi kortti-invertaariota, viimeisiä laskutuksia ja samalla pohdintaa ja punnitsemista, kuinka paljon ensi vuonna enää Muistikuvia-hommia pyöritän. Tämä vuosi on ollut pikkuruisen yritykseni tuottoisin; on ollut muutamia (minun toiminnassani) isohkoja toimeksiantoja (Liikekeskus, eka hääkuvaus, Vastavalon kautta myyntejä, muutama yritys) ja sitten paljon, paljon kortti- ja kalenterimyyntiä. Tänä vuonna mainostin (somessa) paljon, tai siis monta kertaa, ja se sekä korttieni tunnettuus varmasti lisäsivät menekkiä. Käsityötähän tällainen kotoa kauppaaminen, toimittaminen ja postittaminen tietysti vaatii, mutta ainakin tänä vuonna tuntui ihan mukavalle.

Monille valokuvaajille korona-aikana on merkinnyt töiden hupenemista, mutta minä olen saanut uusia asiakkaita. Jos kohta ihan viimeisen päälle kevytyrittämistähän tämä on ollut ja on. Kunhan on jotain tekemistä ja oppimista, projekteja ja niiden valmiiksi saamista. Semmoisesta tykkään.

Vuosi alkaa olla paketoituna…

Jokohan valoa näkyvissä?

Pari päivää ennen vuoden vaihtumista, juuri tänään on tapahtunut asioita, jotka saattavat isostikin vaikuttaa ensi vuoden elämänmenooni, arjen iloihin ja suruihin, mahdollisuuksiin harrastaa, olla ja elellä. Juuri nyt näyttää siltä, että kolme asiaa antavat lupauksia hyviin kokemuksiin.

Varoitus: nyt tulee taas sairauskertomusta – koko syksyn edestä. Voit skipata. Ja lupaan, ettei taas ihan heti tämän jälkeen….

Tähän mennessä tapahtunutta: 
Olen vapun jälkeen käynyt 21 kertaa lääkärissä ja erilaisissa tutkimuksissa/kokeissa, lisäksi muutamat hammaslääkärireissut. Siis yhteensä 25 kertaa!

Monta diagnoosia on tehty, hoitoja ja lääkkeitä on määrätty, ja moni kipu ja oire on saatu taltutettua tai poistettua. Moni, muttei kaikkia. Pahimmat pelot ovat – toivottavasti – ohi.

Sisätautilääkärin, nenä-, kurkku- ja korvalääkärin, hammaslääkärin, kahden kardiologin, radiologin, gynekologin, gastroenterologian erikoislääkärin luona on tullut käydyksi, useimpien luona useastikin.

Tutkimuksia on tehty: sinuksen kartiokeilakuvaus, hampaiston röntgenit, 2 x EKG, rasitus-EKG, Holter (EKG), kuusi eri ultraäänitutkimusta (sylkirauhaset, kilpirauhaset, sisäelimet, sydän, kohtu/munasarjat ja rinnat), gastroskopia (vatsalaukun tähystys), Thorax-natiivikuvaus (keuhkot), mammografia, kymmeniä verikokeita, lisäksi viikkoja kestänyt verenpaineen, sykkeen ja painon seuranta.

Ja mitä on löytynyt (mm:):
G50.1:: Epätyypillinen kasvokipu. Maligneja soluja ei nähdä.  Sylkirauhaskiviä. Struuma.
K08.1: Onnettomuuden, hampaiden poiston tai hampaan kiinnityskudoksen paikallisen sairauden aiheuttama hampaiden menetys (kahden vanhan kruunun purku ja uusien teko).
IBS (= ärtyvän suolen oireyhtymä), dyspepsia, vatsakalvon tulehdus  ja ”jonkin verran sappirefluksia”,
”Potilaan tavallisesta (110/60) kohonnut verenpaine (140/75) Kiputila taustalla?”. (Ja väittäisin että myös pelko syynä: määräykset mammografiaan, ultraäänitutkimuksiin, koepalat ja ohutneulanäytteet saavat pelkäämään!).
”Tuumorimuutoksia ei tule esille.” ”Huimausta äkillisesti ylösnoustessa, ei kollapsia, ei dyspneaa”
”Kalium-arvo viitearvojen alareunassa, samoin ferritiini.”
”Pientä aortan kalkkeutumista, yksi LBBB tyyppinen lisälyönti, esiintyy runsaasti kammiolisälyöntejä (7830 kpl/vuorokaudessa!!). Diagnoosi: Ennenaikainen kammiodepolarisaatio (I49.3) (= rytmihäiriö) ja Määrittämätön rintakipu (R07.4)”

Todettu, että monille taudeille altistavia tekijöitä (diabetes, tupakointi, ylipaino, perimä, liikkumattomuus) ei ole, minkä jälkeen epigriiseissä toistuvasti lukee ”kivun syy epäselvä.”

Lääkkeitä on määrätty aika vähän: happosalpaajia, beetasalpaaja, kalium, hampaistoon särkylääkkeitä ja ohjeistettu kokeilemaan FODMAP-ruokavaliota, hierojaa ja liikkumista mahdollisuuksien mukaan sekä kehotettu välttämään stressiä ja huolia. Ja ennen kaikkea luottamaan, että syy(t) kipuihin ja huonoon oloon vielä löytyvät ja sitä kautta hoito ja terveempi olo.

Hoito- ja tutkimuslinjaa vaihdeltu:  kahdenviikon ”horkkatauti” pahoinvointeineen vei koronatesteihinkin (negat.), gastriitti alkaa olla voitettu (mm. FODMAP), rytmihäiriöön lääke määrätty ja tarkkailuaikataulu laadittu, mutta ”määrittämätön rintakipu”, joka ”liikkuu”, on eriasteista, puristavaa, painavaa, särkevää, myös selkäpuolella, on osa lähes jokaista päivääni, öitäkin joskus.

Tähän mennessä on mennyt jo monta tonnia rahaa, mutta onneksi vakuutus sentään korvaa ison osan. Ja onneksi Suomessa on hyvä sairaanhoito, onneksi olen päässyt lääkäreihin, ja apuja jo saanutkin. Onneksi ei ole löytynyt syöpää eikä ”isompaa” sydänvikaa. Onneksi vielä voidaan etsiä ratkaisuja elämänlaadun parantamiseksi.

Seuraavaksi on vuorossa fysiatrian ja reumatologian erikoislääkärit ja ehkä magneettikuvaus. Kuulemma kartoiteaan, olisiko kyse (vain) TULES-oireista (ja niitähän minun romahtanut, ahdas, jäätynyt, räjähtänyt olkapääni on osoittanut jo vuosia) ja/tai fibromyalgiasta tai … En enää tiedä. Epätietoisuus ei ole hyväksi.

Ja mitä hyvää tänään on tapahtunut? Saimme kolmannen rokotteen, tänään julkaistiin uusi Helmet-lukuhaaste ja kävin osteopaatilla. Kaikki nuo ovat hyviä asioita. Vaikuttavat pitkälle ensi vuoteenkin.

Ikinä ennen en ole käynyt osteopaatilla; tänään kävin. Ja nyt, juuri nyt minua ei särje mistään. Se lupaa hyvää.  Valoa näkyvissä.

Liikkumisen iloa

Parasta tässä päivässä oli aamun pitkä ulkoilu, ja hyvä kirja kuuntelussa. Minä vain kävelin, sellaista ”täytyy kävellä näin” -teputtelua 10 000 askelta huomaamatta. Oli kaunis, valkoisenharmaa pakkassää.

Kun ei ollut kameraakaan mukana, ei tullut kummoisia pysähdeltyä. Ajatukset ovat kyllä tänään olleet aika pysähtyneet. Tekemiset vähissä.

 

Kohti uutta

Maanantaiaamuunkin oli ilo herätä kun oli tiedossa, että saisin pari tuntia viettää kahden pienen pulputtajan kanssa. Aikuiset lähtivät pelaamaan: Juniori ja R., jotka saivat joululahjaksi sulkismailat sekä Tytär ja Pehtoori lähtivät jouluherkkujen sulatukseen Nallisporttiin, joten minä sain mummihommia. Meillä lasten kanssa ”tonttujahtia” ja Legoja, ja lounaaksi lohta – Apsun herkkua melkein enemmän kuin tortillat.

Iltapäivällä siivoilin jo vähän joulua pois, Festasta ja jääkaapeista ainakin. Siivoilujen ja järjestelyjen jälkeen istahdin ihan itsekseni, tuosta vaan keskellä päivää kutomaan – ja kuuntelemaan kirjaa.

Kirjoista puheenollen. Ylihuomenna julkistetaan Helmet-lukuhaaste 2022. Tänä vuonnahan osallistuin haasteeseen eka kertaa, ja kokemus oli kyllä innostava, uudenlaisiin kirjoihin ”tartuttava”. Lukuhaasteen sain valmiiksi jo huhtikuussa, mutta ideahan ei olekaan kuka nopeiten lukee 50 kirjaa tai kuka lukee haasteeseen ”sopivimmat” kirjat, vaan jokainen voi muokata haasteen itselleen parhaaksi. Ensi vuonna aionkin etsiä haasteeseen kirjoja koko vuoden, vaikka useammankin kirjan yhteen kohtaan. Voin kyllä suositella ryhtymistä mukaan – ainakin kokeeksi. Voitaisiin täällä blogissakin sitten jakaa vinkkejä puolin ja toisin, eikös vain?

Ensi vuoden kirjojen parissa ei taida syntyä riddareita ja muita neuleita tämän ja edellisen vuoden malliin, sillä kehoni ei kaipaa kutomista niin paljon kuin mieleni, päinvastoin: selkeitä hylkimisreaktioita pitkille neulostasessioille on ollut aistittavissa.

Tässä nyt lupaamani kuva tyttärelle joululahjaksi neulomastani kaarrokeneuleesta. Mieluinen ja sopiva oli lahjani. 🙂

Joulun lopulla

Kolmisin Pehtoorin ja tyttären kanssa istuimme aamukahdeksan jälkeen aamupuurolla ja -kahvilla, ja mietimme ääneen päivän kulkua, katselimme pakkasmittaria ( – 19 C). Mietin pientä lenkkiä, Pehtoori muistutti: sunhan piti mennä kuvaamaan Villa Hannalan uuden jouluvalot. Ja siltä istumalta lähdin pakkaamaan ylle lämmintä, kameran reppuun, uudet valokuvaajan pakkasrukkaset völökkiin ja eikun autolla kohti Hietasaarta. Tovin siellä kiertellin, Hannalankin kuvasin. Ja aika pian ihan seitinohut kylmän hohka hiipi kaikkien lämpökerrosten läpi. Jatkoin matkaa, kohti hautausmaata. Jotenkin sinne mieli taas veti.

Siellä oli kaunista. Koskettavaa.

Se kaikki suru, se kaikki ikävä, se kaikki rakkaus. …

Nouseva aurinko, muualle haudattujen muistomerkin sadat kynttilät. Ikävä on.

Viivyin paleltumiseen asti… silti jatkoin vielä laajan kaaren kiertäen, iskällekin kävin heipat heittämässä. Ajatuksissani kuljin, kylmäkään ei tuntunut.

Jatkoin vielä Oulujokivarteen, Oulujoen kirkon olisin halunnut kuvata sinisenä hetkenä, mutta jo valkeni. Kaunista silti. Kirkonmenot olivat juuri alkaneet, – en sisälle kuitenkaan mennyt. Tänä jouluna ei edes jouluhartaudessa tullut käytyä. Tänä jouluna moni asia on ollut eri tavoin kuin ennen.

Tapaninpäivän kahvit äidin luona, ja sitten vielä kerran katoin perheelle joulupöydän. Tänään rääppiäisiä, paljon niitäkin. Lapsille mehua ja cokista (huom. lasit), merkki juhlasta sekin.

Ja Apsulle suurinta juhlaa on, kun kummitäti on Oulussa ja sen kans sai ”jälkkäriksi” pelata Mario Cartia. Nostalgista myös minulle. Mario Cartista alkoi meidän perheessä Nintendo-aikakausi. Kokeilin kerran, kaksi. Ei ollut mun juttu.

Pari tuntisen jälkeen täällä taas hiljeni. Tämä joulu on taputeltu. Toisin kuin usein ennen, emme huomenna lähdekään kohti Hangasojaa, emme kohti mökkieloa. Nyt on parempi, tarpeenkin, olla kotosalla ensi vuoden puolelle asti.

Joulunaikaan

On jo joulupäivän ilta.

On jo hiljaista. Täyteläisiä päiviä ollut.

Parin erilaisen joulun jälkeen nyt rauha. Olkoonkin, että olenhan touhunnut, tänään ehdin ihan hyvin uloskin, mutta silti rauhassa, mielen levossa olen ollut. Ei mitään kalvavaa huolta ylisukupolvisesti suuntaan tai toiseen. Nyt –  juuri nyt, ainakin hetken – joulun rauha, yhdessäolo, kohtaamiset ovat olleet juuri sellaisia leppoisia kuin toivonkin.

Eilen aattoilta, melkein yön puolelle asti, aikuisten kesken. Hyvin ja hitaasti syötiin perinteisesti (kalaa ja äyriäisiä alkuun, poroa ja laatikot pääruoaksi, jälkkkäriksi systerin tuoma joulukakku), nautittiin muutama excellent viini, puhuttiin paljon. Ei leikitty, ei laulettu – kukaan ei sellaista todellakaan kaivannut. Oli hyvä.

Tänään molempien lasten avecit, eivät enää kokelaita, vaan vävy ja miniä sekä kaksi, joista ainakin toinen uskoo joulupukkiin kympillä, toivat jouluun lisää iloa ja eloa Festan pitkän pöydän ympärille joulun tunnelmaan. Tänään paljon, liiankin, ruokaa. Osa italialaisella twistillä (mm. vitello tonnato ja porkkanarisotto – jotka alkavat olla meidän perinteisiä jouluruokia). Muutamiin kokkailuihin tulen palaamaan, – ehkä vinkiksi uudenvuoden vaihtumisen juhlistamiseksi.

 

Pinjamännynkäpy avautui tänään: jokohan siitä saisi siemenet salaattiin?

Taasko ajattelin ruokaa!

Aatonaaton uusia ja vanhoja perinteitä

Verkkaisesti puuhasimme lähtöä päivän kierrokselle… Pakkailtiin viemisiä mummuille, kynttilöitä haudoille, pikkuisen parempaa ylle, – ja testituloksen odottelua. Tuli takaumia yli 30 vuoden taakse: silloin niin monta kertaa odotin testistä kahta viivaa, ei tullut. Tänään olin tyytyväinen kun testitulos oli negatiivinen. Toivottavasti antigeenitesteistä ei tule uusi perinne, vaikka aika moni näyttää sen näinä päivinä jouluhommiinsa liittäneen.

Puutarhan (kuva sieltä)  kautta ajelimme Jääliin, jossa kahviteltiin leppoisasti, verkkaisesti sielläkin oltiin. Eipä kiirettä.

Pehtoori ja Tyär lähtivät vielä käymään Hallissa hakemaan tilauksemme, samaan aikaan minä jo katoin huomiseksi pöydän. Harrastukseni, tiedättehän. 🙂 Siihen menee aikaa.

Sitten äidin luo. Sisarusten kanssa ollaan jaettu joulunajan päiviä, että joka päivä kävisi joku ja ettei olisi äidille liian väsyttävää Eikä hoivakodin puolelta kyllä juuri kannustetakaan vierailuihin.

Lenkin skippasin tänään, tein mahdollisimman paljon valmiiksi huomista varten, – toiveena, että huomenna aamupäivällä saisin lähdettyä ulkoilemaan…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 * * * 23 * * * 

Hiljalleen hämärässä

Ylihuomenna on jouluaatto.

Siihen hieman yllättäen mieleeni humplahtaneeseen tietoon havahduin tänään aamuviideltä. Mutta ei, ei minulla mitään isompaa kiirettä tai tekemistä, ehkä se vaan tämä lapsen mieli, joka joulun alla herättelee varhain.

Aamun puuhailtuani kaikkea pientä rohkenin ulos, huolimatta että edelleen oli pakkasta reilustikin. (- 17 C).

Läntisellä taivaalla jo laskeva kuu ja purppurainen taivaanranta. Kun on luntakin, toisin kuin viime vuonna tähän aikaan, näytti melkein siltä kuin olisi Lapissa. Paitsi ettei mitään tuntureita – tietenkään.

Tämä kuvattuna (Oulun) Elban kärjestä.

Vastoin ennakko-oletuksia en palellutkaan, joten kävin Tuiran puolella toivottelemassa nousevan auringon tervetulleeksi. Ja se nousikin komeasti, melkein uhmakkaasti – oikein pilarin kera. Åströmin tehtaiden vanha vesitorni, nyk. Tietomaan torni, vieressä.

Kaupan kautta kotiin. Jouluruukku ja tähtipulla kokkailtava. (linkkien takana muitakin joulutarjottavia…)  Molemmat jo perinteisiä meidän jouluviikon juttuja: jouluruukku on tyttären(kin) mieliruoka, joten siksikin sitä. Hän kun tuli avokkinsa kanssa Ouluun iltakuuden junalla. J. majoittuu ainakin näin joulun tienoon vanhempiensa luona, Tyär täällä kotikotonaan. Huomenna mennään porukalla Jäälin mummulaan, ja sinnepä perinteisesti tähtipullan vien.

Meille on joulupäivinä (aatto -joulupäivä – tapaninpäivä) tulossa ruokapöytään vähintään kuusi henkeä enintään kahdeksan henkeä kerrallaan, joten ruokaa oltava aika lailla. Kovin paljoa en etukäteen taaskaan tee, mutta kyllä jääkaapit alkavat olla aika täynnä raaka-aineita. Kyllä nautin, kun on aikaa ja mahdollisuus hiljalleen valmistella. Nyt voi jo vaivihkaa laskeutua jouluun… Joulupukki on jo tulossa. Tai itse asiassa näyttää olevan jo Oulussa, Torinrannassa; ravintola Hugon patiolta bongasin jo reilu viikko sitten.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*  * * 22 * * * 

Pimeitä hetkiä, ja valoa

Auringon kiertoakselin kallistuskulman muutos tapahtuu vuonna 2021 joulukuun 21. päivänä kello 17.59.
Se on talvipäivänseisaus.

Meille tuli tänään aamulla meidän oma luottosiivoojamme, joten lähdimme Pehtoorin kanssa pois alta. 🙂 Juhlallista tällainen. Ensin tahoillemme hoitelemaan jouluasioita ja sitten vielä lounaalle thaimaalaiseen.

Mutta ihan ensin lähdin napakasta pakkasesta (- 16 C) huolimatta jokivarteen kuvailemaan. Tuiranrantaan parkkeerasin Beetleni, ja vankasti pukeutuneena lähdin jalustan ja kameran kanssa tepastelemaan.

Talven pimeinkin päivä sai auringonnousun. Huomenna jo kolme minuuttia pidempi päivä.

Tänään olisi ollut myös kahvittelupäivä äidin luona, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. Ehdin tehdä jopa koronapikatestin varuilta, ja pakata kakkua ja pullaa mukaan, ennen kuin lähdin kierrokselleni. Olen nyt pari viime kertaa ennen hoivakotiin menoa tehnyt testin. Ihan vaan varuilta, vaikka mitään koronaoireita ei ole ollutkaan.

Näin siksi, että ei äiti, eivätkä muutkaan hoivakodin asukkaat ole vielä saaneet kolmatta rokotetta, enkä ole vielä minäkään. Meillä Pehtoorin kanssa tulee edellisestä rokotuksesta 5 kk täyteen vasta joulupyhinä, joten aika on saatu vasta ensi viikolle. Ei hoivakodissa kyllä vaadita mitään pikatestejä tai koronapasseja, maskit toki, mutta turvallisemmalla mielellä menen, kun olen testannut ja FFP2-maskeja käytän. Huomenna on toivottavasti parempi päivä ja äiti saa kahvinsa ja joulukakkua.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 * * *  21 * * * 

Perulaista ja perunaa

Aji de gallina

useimmissa resepteissä se tarjotaan  riisin kanssa tai jopa niin, että ruoka kypsennetään riisin kanssa. Minun versioni perunan kanssa on harvinaisempi, myös sellaisia  tarjoamistapoja näyttää olevan, että on sekä riisiä että perunaa. ks. kuvia täältä

Ruoan nimen käännös on (kai) chili(pippuri)kana. Minun mukaeltu versioni ei ole kovin chilinen, sillä käytin vain punaista chiliä, enkä tulisempaa keltaista. Näin koska halusin, että ruoka ei peittäisi viinien makuja alleen.

Englannin ja espanjankielisiä ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja soveltelin niistä omani. Suomeksi (kone)käännetty versiokin löytyi – se on varsin mielenkiintoista luettavaa. Ohje alkaa näin:
”Valmista ainesosat: hieno silppuaminen sipuli; poistamalla reunat pannulla ja upotettiin maitotiiviste; valmistella keitettyä munaa (pitää kiehuvassa vedessä 8 minuuttia).”

Siispä silppua sipuli, poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon. Keitä kananmunat koviksi.

Ja sitten ”Kypsennä broilerin rintaa suolalla. Kun lista, murentua ja varata liemi.”   Tulkitsin sen tarkoittavan jotain tällaista kuin ”hiero broilerin rintaleikkeisiin suola, paista leikkeisiin ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä”.

Tässä selkokielinen versio (neljälle)

Perulainen keltainen kana ~ Ají de gallina

2 isoa broilerin rintafilettä (minulla oli merisuolalla maustettuja jyväbroilerin fileitä)
2 rkl rypsiöljyä, nokare voita
1 fondikuppi
2 dl vettä

1 pieni maalaisleipä/ranskanleipä tms. (ei haittaa vaikka on jo kuivunut)
1 prk kondensoitua maitoa
2 keltasipulia
1 keltainen paprika
1 punainen chilipalko
½  – 1 tl currya
½ – 1 dl pecanpähkinöitä
(suolaa, jollei sitä jo ole broilerissa)

4 kananmunaa
8 perunaa
1 punainen paprika

Poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon.
Hiero broilerin rintaleikkeisiin/fileisiin suola ja muut haluamasi mausteet.
Paista broileriin pannulla ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä.
Paloittele broileri ja siirrä kattilaan.
Silppua sipuli, kuullota pannulla, – ei haittaa vaikka saa vähän väriäkin.
Pilko paprika ja punainen chili  ja lisää sipulin kanssa kattilaan.
Lisää kattilaan myös leipä-kondensoitumaitomassa sekä curry ja pecanpähkinät.
Käytä tehosekoitinta ja sekoita kaikki tasaiseksi massaksi. LIsää tarvittaessa vähän vettä tai kanalientä.

Keitä kananmunat aika koviksi ja kuori ne valmiiksi.

Kuori ja keitä perunat. Laita samaan aikaan kanamassa miedolle lämmölle ja sekoittele välillä, lisää tarvittaessa nestettä.

Viipaloi punainen paprika.

Kokoa lautasille annokset ja laita loput gallina-massasta tarjoiluastiaan.

Makua ja tulisuutta voi varioida mielensä mukaan; tästä minun ”suomentamasta” Perun kansallisruoasta on nyt ainakin kymmenkunta ihmistä tykännyt. Ruoka on aika helppo ja nopea tehdä, se on merkillinen sekoitus makeaa ja mausteista, mietoa ja vähän chilistä. Olisiko uudenvuoden ruokapöydässänne tällaista? 🙂 Bolivialainen punaviini sopii hyvin kaveriksi. Tai tietysti perulainen, suklainen ja pippurinen Tabermero.

Lauantainakin meillä oli – taas – perunaruokaa. Alkuperäisohje on Viinilehdestä, jossa tämä juhlava perunaherkku on paritettu samppnajan kanssa. No meillä ei ollut samppanjaa, mutta hyviä nämä olivat. Nämä sopisivat kyllä vaikka joulupöytään tai uudenvuoden tarjoiluihin. Luulenpa, että tästä tulee meidän mökkiruokapöytäämme hyvä tarjottava.

Alkuperäisohjetta muutin sen verran, että vaihdoin pororouheen 150 g  (joka on minusta ihan liian suolaista, savuista tai muuten ei-niin-hyvää) kylmäsavuporolastuihin (100g).

Puikulaperunoita ja poromoussea

Ainekset:
12 puikulaperunaa (isoa)
öljyä
suolaa

Porotäyte:
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 prk (200 g) tuorejuustoa
100 g savupolastuja silputtuna (tai 150 g pororouhetta)
1 ruukku ruohosipulia
mustapippuria

Valmistusohje:
1. Tee porotäyte hyvissä ajoin etukäteen jääkaappiin, jotta se ehtii maustua ja paksuuntua. Sekoita ranskankerma tuorejuustoon. Lisää joukkoon poro ja silputtu ruohosipuli, mausta mustapippurilla.
2. Pese puikulat hyvin karkealla harjalla. Puolita perunat pitkittäin. Levitä perunat leivinpaperoidulle uunipellille, sipaise leikkuupinnat öljyllä ja mausta perunat ripauksella sormisuolaa.
3. Kypsennä perunat 200-asteisessa uunissa juuri ja juuri kypsiksi, noin 30 minuuttia. Anna perunoiden jäähtyä haaleiksi.
4. Lusikoi tai pursota täyte perunoiden päälle.

Kalenterikuvassa on seimi, joka sattui aamuisella lenkillä kohdalle. Hietasaareen on kesällä valmistunut Oulun kristillisen koulun iso hirsikoulu, jonka portin pieleen on tehty tällainen iso seimi. Seimeen pääsevät pikkulapset käymään kin. Luulenpa että eräskin joulukorttikuva on otettu tuossa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* * * 20 * * * 

Jouluvalmisteluja

On tunnustettava, ettei ole – taaskaan – tullut pyhitetyksi pyhäpäivää. Aamuvarhaisesta lähtien olen touhunnut ja kulkenut, tehnyt ja nauttinut tekemisestä. Kaukana mikään joulustressi.

Aamupäivällä teimme Pehtoorin kanssa porkkana- ja lanttulaatikot, vuosi vuodelta niitä on tehtävä vähemmän, mutta meni niissä kuitenkin tovi. Kuva EI ole meidän keittiössä, mutta voisi kyllä olla teinivuosieni kodista: Kenwood, Viri-kaakaopurkki, peltiset Aarikan purkit etc. Juuri tuollaiset – tosin meillä oli kyllä vihreät kaakelit, ei keltaiset. 🙂
Kuva on Pohjois-Pohjanmaan museosta, jossa on nyt joulu”kattauksia”. Kävin eilisen lenkin varrella siellä. Suosittelen. Ja lapsille ja teineille on nyt myös hieno Lego-näyttely. Eikä ainakaan eilen ollut ruuhkaa eikä maskittomia vierailijoita, koronapassikin piti olla.

Tänään kunhan sain laatikot uuniin, lähdin lenkille, keskipäivän aikaan pieniä läikähdyksiä taivaalla, mutta lopultakin kovin harmaata, onneksi sentään lumista.

Kotiin palattuani oli vihdoin aika paketoida hankkimani lahjat. Niitäkin ehkä vähemmän kuin koskaan ennen. Mutta paketointi, fiilistely, vie aikaa … kuuntelin samalla liki siirappista joulu-feelgood-kirjaa (Joanna Bolouri, Paras aika vuodesta). Juuri sellainen romanttinen komedia -elokuva-ainesta oleva kirja tuntui tänään oikein hyvältä. Oikein hyvältä.

Suora lainaus Museon joulukalenterista…

Viettäessään vuoden kääntymisen juhlaa muinaiset suomalaiset vaihtoivat keskenään uhrilahjoja ja hyvän vuodentulon toivotuksia. Tapa on siirtynyt sellaisenaan jouluun. Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on syntynyt Itämaan tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen myötä.

Perhepiirissä annetut joululahjat yleistyivät 1800-luvun alkupuolella ensin kartanoissa ja pappiloissa. Niistä tapa levisi talonpoikaiston keskuuteen. Herrasväen lahjat olivat aluksi itse valmistettuja esineitä, vaatteita tai herkullista syötävää. Talonpoikaisväestön keskuudessa oli tapana, että jouluksi saatiin uutta päälle pantavaa. Vaatteet kuuluivat osana palkkaukseen, mutta niiden antaminen joulun tienoissa antoi vaatteille lahjan arvon.

Vanhin tunnettu tieto joululahjoista Suomessa on Turusta vuodelta 1705, kun kauppias Gustaf Wittfoothin liikkeestä varastettiin joululahjoiksi tarkoitettuja tafti- ja silkkinauhoja.

Tässä hyvä esimerkki siitä, mistä historiantutkimus saa tietoja menneiden vuosisatojen ihmisten arjesta ja juhlasta. Vain varkauden kautta on saatu tieto ensimmäisistä Suomessa hankittavissa olevista (kaupallisista) joululahjoista. Ilman käräjille joutunutta juttua meillä ei olisi tietoa 300 vuoden takaisesta joululahjavalikoimasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Enkeleitä elämäänne. 

* * * 19 * * * 

 

 

Viiniä maailmanlaidalta

Palatakseni eiliseen: tasting ja ruoka olivat vähintääkin erikoiset.

”Viinejä maailman laidoilta” tarkoitti valkoviinejä Japanista ja Gruusiasta (Georgia), punaviinejä Etelä-Amerikasta (Bolivia, Meksiko ja Peru) sekä niinkin oudoista viinimaista kuin Montenegro, Syyria ja Ruotsi. Maistelun alussa oli kuohuva Brasiliasta ja lopussa jälkiruokaviini Golanin kukkuloilta. Ainakin ne herättivät keskustelua: yhtä lailla hämmästelyä ja puistatuksia kuin myös ilahtunutta hyväksyntää.

Valkoviineinä oli kaksi todella erikoista viiniä, erikoisista rypäleistä: japanilainen Soryu-viini koshu-rypäleestä (illan kolmanneksi kallein viini 34,86 €) ja Rkatsiteli-rypäleestä Gruusiassa tehty viini, joka sai kyseenalaisen kunnian olla viinikerhomme 30-vuotisen taipaleen surkeimmat pisteet saanut viini: tyly tuomio oli vain 5,8 pistettä (asteikko 4 -10)  ja pullollinen joutui viemäriin maistelutilkkasten jälkeen. Tbilvino Qvevris-Rkatsiteli on siis se, jota viimeiseksi suosittelemme.

Kolmen punaviinin sokkomaistelun ensimmäiseen sarjaan olin valinnut ja hankkinut viinejä Etelä-Amerikasta. Sieltähän suomalaisten lempiviinejä tulee paljon; eilen ei kuitenkaan yhtäkään chileläistä, vaan viinit olivat Boliviasta, Meksikosta ja Perusta.

Aikansa haarukoituaan-  ja kun kerroin, että kolme viiniä ovat samalta mantereelta – maistelijat päätyivät aivan oikein arvelemaan viinien olevan kotoisin lämpimästä Etelä-Amerikasta. Bolivialainen merlot-, caberbet sauvignon-, syrah-viini sai eniten myönteisiä kommentteja. Sitähän voisi nimensä perustella harkita jopa jouluviiniksikin: La Concepcion tarkoittaa Neitsyt Marian perisynnitöntä sikiämistä. Kaikkinensa nämä kolme todettiin ihan kelvollisiksi, hyviksi perusviineiksi, ja erityisesti ruokaviineiksi. Pisteet 8+ – 8.

Jälkimmäinen kolmen punaviinin sarja olikin sitten vielä erikoisempi: Montenegro, Syyria ja Ruotsi.

Jööteporilainen barbera? Mitä ihmettä? Sitähän sitä sitten mietittiin! Kolmenkympin Common People 2020 on hyvin italialaisen oloinen; se onkin italialaisista rypäleistä Ruotsissa tehty viini. Melkoinen kuriositeetti, ruma etiketti, mutta ei ollenkaan huono (pisteiden keskiarvo 8, tosin hajontaa oli seiskasta ysiin).

Ja Syyrian viinintuotanto? Kuinkas moni on siihen perehtynyt? Neljällä kympillä sai hyvää, voimakasta CB-Merlot-Syrah -viiniä. Mutta ei se niin hyvää ollut, että toiste ostettaisiin, saatikka että tuota hintaa maksettaisiin, mutta kun kustannukset jaetaan porukalla ja halua kokeilla ja oppia on suuri, niin kyllä tämäkin kannatti hankkia.

Montenegron viini on ihan kelpo, aika italialaisen oloinen erikoisesta vranac-rypäleestä tehty punaviini. Ei taida olla saatavilla enää mistään.

Kaiken kaikkiaan eilisten viinien saatavuus ei ole ihan helpoin juttu. Olen keräillyt näitä Alkosta melkein pari vuotta: ”erikoiseristä” ja ”Muut maat” -hyllystä olen katsellut ”kummallisuuksia” ja ostanut kerholle jemmaan. Nyt niitä oli tarpeeksi, melkein liikaakin, maistelun järjestämiseksi. Mukavahan tämmöisiä oli testailla, porukalla miettiä ja kummastella. Mutta tuskin Ruotsi tai Syyria koskaan tulevat olemaan lemppari-viinintuottajamaitani. 🙂 Jouluna on hyvä palata Italian, Australian ja USAn viinien maailmaan.

Jälkkäriksi tarjolla olleen italialaisen kuivakakun keralle oli tilkat jälkiruokaviiniä: Golanin kukkuloilta!!! poimituista jäätyneistä gewürztraminer-rypäleistä puristetusta Yarden Heightswine 2017 -viinistä tykättiin. Se oli makea, silti raikas. Pieni pullo (0,375 cl) maksaa 25 €, joten ei mikään halpa ostos. Mutta lahjaviiniksi voisi sopia.

Melkoinen määrä maisteltavia, eivätkä kaikki pullot suinkaan tyhjentyneet, meille jäi kastike- ja pataviinejä pullojen pohjille, näin siitä huolimatta, että maistelukierroksen jälkeen jaoimme viinejä myös ruoalle. Menun olin koettanut tarinallistaa menun viiniteeman mukaisesti

Makuja maailman laidoilta

Terveisiä Jäämereltä
– saaristolaisleipä, kuningasrapumajoneesi, surimia, kaviaaria

Lapin makumuistoja
 – suolasienisalaattia ruotsalaisen rieskan kera

Etelä-Amerikan ruokaa
– Aji de Gallina – perulainen tulinen kana, paprikaa, perunaa ja kananmunia

Skandinavia ja Ranska kohtaavat
– piparit ja roquefortvaahto

Maustekakkua Italian tapaan
 – pistaaseja, limeä ja valkosuklaat

Alkupaloina oli pieniä leipäsiä: jäämeren salaatin ostin valmiina Hallista Pekurilta. Päälle Cavi Artia (merilevävalmiste, näyttää ja (vähän) maistuu mädille) ja rucolanversoja.

Pågenin Hönö-rieskaset ovat hyvä alusta monille leipäruoille, rucola ja sienisalaatti olivat passeli päällyste.

Ja sitten pääruoka. Kyllä minulla kesti löytää illan teemaan sopiva tarjottava! Lopulta perulainen kansallisruoka Aji de Gallina valikoitui! Minun versioni ei ole kovin tulinen, mutta sopi hyvin näille rustiikkisille viineille. Se on vähän sellainen ”alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka samassa annoksessa” -ruoka. Sipulia ja paprikaa, leipää, broileria ja kondensoitua, makeaa maitoa!! Mutta se on hyvää! Netistä löytyy jos jonkilaisia versioita ja resepteissä on monia muunnoksia, – en löytänyt yhtäkään suomenkielistä, joten lopulta soveltelin oman versioni. Koetan huomenissa sen tähän lisätä. Se voisi olla vaikka vuodenvaihteen ruoka?

Ja jälkkäri? – Minun leivinjauhesähläyksestäni huolimatta kakku olikin oikein hyvää. ”Tuhtia tavaraa”, kuten yksi maistelijoista totesi. Oikein hyvin valkosuklainen pistaasikakku sopii vaikka joulupöydän jälkkäriksi, ja kuten alkuperäisohjeessa todetaan, puolimakea samppanja olisi varmasti mitä hienoin pari tälle kakulle. Ei siitä paljon jäänyt…

Melkoinen makumuistojen kirjo! Oli hyvä ilta. Hyvä mieli ja maku jäi.

BO 30 v. juhlavuoden lopulla

 

Nyt on hyvä mieli, hyvä olo.

Me näimme, kokoonnuimme, juttelimme, söimme, nauroimme, muistelimme menneitä, suunnittelimme tulevaa, maistoimme merkillisiä viinejä, hyviäkin. Vuosikymmenien ystävyys kantaa, kantaa, kantaa.

Näiden ihmisten kanssa ilo olla, syödä, juoda, jutella. He tulevat mielellään, nälkäisinä, ennakkoluulottomina (sitä tänään tarvittiin), ja onneksi tietävät, että ovat mieluisia meidän ruokapöydässä. Olipa mukava.

Minulla – järjestävänä osapuolena – vähän huoli kuinka sujuisi. Sujuihan se sitten, että olikin leppoisa, rauhallinen, nostalginen ilta. Huomenna huolellinen raportti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

 *  *  *  17 * * * 

Piparin muodolla on väliä!

 

 

Vaihtelevalla menestyksellä tämä päivä

On kuutamo, ja päivällä paistoi aurinko! Pikkupakkanen eikä tuulta.

Osaisinpa luisteluhiihtoa, tai olisipa perinteisen ladut jo avattu, – ei ole. Oli siis käveltävä tänään. Ja tehtävä joogaharjoitus: harvoin niitä teen – joskus tekee hyvää, useimmiten olen ihan liian malttamaton keskittymään, tuntuu etten osaa hengittää. Tänään muutenkin epävire, eikä kroppa rauhoittunut, ei rentoutunut. Niinpä jo nyt päätin, että huomenna kävelen kunnolla, – ainakin puolitoista tuntia. Se tekee hyvää.

Hyvää tekevää oli kun vein Vuoksiin (hoivakoti jossa äiti on) pari valokuvataulua, jotka ovat yliopistolta lähtöni jälkeen olleet vaatehuoneessa piilossa. Ne olivat ihan hyvät Linnanmaalla työhuoneessani, mutta eivät kodin seinille oikein sovi. Kun VUoksissa on muutenkin valokuvatauluja Oulusta, kyselin, josko haluaisivat sinne yhteisiin tiloihin, ja johtaja ilahtui ja sanoi mieluusti ne ottavansa. Pääsivät uuteen kotiin.

Yliopistosta puheenollen: tänään on yliopiston hallitus tehnyt käsittämättömän päätöksen, että hanke, jolla yliopistokampus hajotetaan ja jonka toteutuessa osa tiedekunnista on tarkoitus siirtää kaupungin keskustaan (Raksilaan), saa edetä. Hankkeelle näytettiin vihreää valoa. En ymmärrä, kuten ei moni muukaan. Eihän asia minua enää juuri koske: minähän olen sieltä jo roudannut tauluni hoivakotiin. 🙂 Silti!

Tänään olen leiponut: pistaasikakun (Etiketti-lehden resepti) Epävireisyys tai ehkä sittenkin vain huolimattomuus ylsi siihenkin asti. Unohdinpa taikinasta leivinjauheen, minkä hoksasin vasta kun kakku oli ollut uunissa jo viitisen minuuttia. RIskeerasin, kiskoin vuoan ulos uunista, uudesta vispattavaksi ja takaisin vuokaan ja uuniin. No ainakin se kohosi. Ja läsähti. Ei todellakaan ole sen näköinen kuin tuossa reseptin yhteydessä. Saapa nähdä, mille sen kanssa huomenna ryhdyn: ainakaan toista en tee. Katsotaan miten soveltelen, jotta kehtaisin tarjota.

Muutoinkin huomista valmistellut. Pöydän kattaminen oli mukavaa, mieluisaa ja jälki sen mukaista. Huomenna on ”Viinejä maailman laidoilta” – josko niistä löytyisi joku jouluviini suositeltavaksi. Palaan asiaan …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* * * 16 * * * 

 

 

 

Menneen maailman juttuja

Minulla on ollut aikeissa  – toki monikin asia – mutta myös käydä kuvaamassa ”Tervaleijonan kuusi”, joka on Oulussa Tuiran siltojen kupeessa. Ent. PYP/SYP-talon puistossa on aina joulunaikaan komea kuusi, jonka valaisusta vastaa Lions Club Terva Oulu. Ja koska kerrostalon katolla on jäänteenä menneestä Merijalin Tervaleijonan mainos, kuusi on mulle ”Tervaleijonan kuusi”.

Merijalin (edesmenneen) karkkitehtaan perusti ouluianen apteekkari Y. W. Jalander vuonna 1915 (tehdas oli lähellä tuota kuusta). Tervaleijona-pastilli syntyi Jalanderin ja Leipzigin yliopiston yhteistyössä 1930-luvun alussa. Nimensä pastilli sai saman kuin oli Jalanderin kahdella apteekilla: Leijona-apteekit ja siksi Leijona-pastilli. Sopiva yhdistelmä tervan makua (esanssi) ja arabikumin sitkeyttä ovat pian sata vuotta maistuneet oululaisille ja muillekin Tervaleijonan ystäville. Pian satavuotiaan Tervaleijonan valmistaja on 1990-luvulta lähtien ollut Leaf, ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta Cloetta. Sehän tekee nykyisin myös Sisu-pastillit, joten yhteispohjoismainen makeisteollisuus on ominut nämä suomalaiset klassikkolakritsipastillit.

Mutta siis. Tänään sitten lähdin hämärähyssyssä kameran kanssa liikkeelle, tarkoituksena kuvata Tervaleijonan kuusi kauniissa pakkasaamussa. Ja kunhan kohdalle pääsin, tuli rännän sekaista lunta ihan nauhana, märästi kasvoja piiskaavana. Kuvan otin, kun kerran sitä varten olin liikkeellä!

Jatkoin vielä Pikisaareen. Sade taukosi, ja Merimiehenmuseon ikkunoista ja ovesta sainkin kauniita kalenterikuvia.

Vaikka – sattuneesta syystä – museoon ei tänä jouluntienoona sisälle pääsekään,
voi museoon (= Matilan talo Pikisaaressa) luvan kanssa kurkkia ikkunoista sisään:
viehättävästi on jouluista menneen maailman tunnelmaa.

 

* * * 15 * * * 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Ei onnistu

Eilen oli webhotelli jumissa, ei auennut blogi, ei Muistikuvia, ei mikään oman domainin sivu. Tänään ovat kuvankäsittelyn ja -arkiston ohjelmat (Light Room Classic ja Photari) hyvin takkuilevia, nyt kokonaan sutturassa ja sykerössä: ”ei vastaa” lukee ohjelman yläotsakkeessa.

Netti pätkii, uusien kuvien lataus ei onnistu.

Eikä voi väittää, ettenkö olisi yrittänyt.

Siispä lataan mökki-ikävissäni vanhan kuvan Kaunispäältä kalenterikuvaksi, toivottelen hyvää yötä sekä kärsivällisyyttä lukijoille ja itselleni, suljen koneen ja odottelen huomisesta parempaa päivää.

Paljon pieniä juttuja

Lucian päivä. Millään muotoa en ole sitä tänään viettänyt; ei nissepullia, ei kulkueita, ei kynttiläkruunuja näköpiirissä. Tiedätkös/muistatkos Lucian päivän historian? Lyhyen kertauksen siitä voit lukea tästä postauksestani. Samassa yhteydessä on myös hienon hienon glögin ohje, – josko vaikka tekisit lahjaksi ja omaan käyttöön?

Päiväni on kulunut koneella (kirjeenvaihtoa ja whatsappeilua, laskutusta ja pankkiasioita etc.), tädin kanssa pitkä tovi puhelimessa, sitten hierojalle. Todella tuntui olevan tarve sille, mutta toisin kuin yleensä sepä ei ollutkaan niin hyvä idea. Tai ehkä palautuminen vie aikaa… Ehkä olisi sittenkin pitänyt lähteä lenkille, eikä vain touhuilla sisähommissa.

Kauppareissulla oli tarkoitus ostaa silkkkipaperia ja koettaa tehdä ikkunaan paperihiutaleita. Niihin ihastuin lauantaina ystävien luona, jossa talon isäntä oli ihan hurahtanut näihin. Aikaa opetteluun oli mennyt, mutta jälki oli todella kaunista! Onko muilla jotain omatekoisia koristeita, joista voisi pölliä ideoita?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Tonttuovella ruuhkaa!

Pikkujoulupäivä. Todellakin koko päivä pikkujoulujen merkeissä.

Perjantai-illansuussa kun Apsu ja Eevis olivat tuulikaapissa jo pukemassa, lähdössä isänsä kanssa kotiin, Apsu ilmoitti ”Me voitais viettää täällä huomenna pikkujoulut!” Hämmästyttyäni, hetken päästä totesin, että ei se oikein käy, kun mummilla ja papalla on muutakin tekemistä ja menoa, mutta ehkä sunnuntaina. Eilen vielä soiteltiin ja kyselin pojalta, että millaisethan pikkujoulut hän haluaisi viettää ja että minä en oikein tiedä, millaiset juhlat järjestäisin…” Ja siihen Apsu ilmoitti samalla kertaa sekä luottavaisesti että lakonisesti: ”Kyllä sinä, mummi, keksit jotain!” Tällaisen luottamuslauseen jälkeenhän se ei auttanut muuta kuin ryhtyä miettimään.

Pikkujouluissahan on usein ”leikkimielisiä kilpailuja”, glögiä, joululauluja, pieniä paketteja, ei välttämättä niin kovin hyvää ruokaa, mutta ruokaa kuitenkin… Pikkujouluvieraat lupasivat tuoda tullessa itse leivottuja torttuja ja kortit, joten niiltä osin meillä vähemmän tekemistä. Näillä spekseillä sitten ryhdyin tänään aamusta asti touhuilemaan.

Tein briossitaikinan, katkasalaatin pohjan, katoin pöydän, etsin tähtisadetikkuja, Spotifysta lasten joululaulut, glögimukit, kynttilöitä lisää, Pehtoori lupautui laittamaan pihalle roihut, ….

Puolenpäivän aikoihin lähdin lenkille kaupunkiin, ja hain lelukaupasta joulusukkiin pienet yllärit. Pikkuinen lasten Rubikin kuutio askarrutti, raivostutti, kiinnosti ja kiehtoi Apsua enemmän kuin voisi ajatella kuusivuotiasta kiinnostavan. Mutta kuinka minä siinä näinkään tyttäremme! Ihan samanlainen on Tyär aina ollut.

SItten paluu keittiöön ja kolmelta tuli pikkujouluväki.

Pikkujoulujen alussa oli piparinkoristelukilpailu, jossa luontevasti muodostui kaksi joukkuetta: Apsu ja Juniori = Ironmänit ja Eevis ja R. = Pipsat. Aiemman yhteisen piparinleivontasession jäljiltä oli kaapissa tummahkoja pipareita ja muutama tuubi Oetkerin sokerikuorrutetta ja erilaisia koristeaineksia, joten siinä oli tarpeelliset ”pelivälineet”. Me toimimme Pehtoorin kanssa tuomareina ja glögi- sekä juustonaksutarjoiluvastaavina. Eevis ilmoitti heti alkuun, ettei tykkää glögistä eikä naksuista, – ja kaikki meni! 🙂

 

Kilpailun, enkelikellon rakentamisen, joulusukkien tyhjentämisen jälkeen oli aika siirtyä ruokapöytään. Ei mitään loisteliasta, mutta nälkä lähti. Ja pöytä oli kauniisti katettu.

Kunhan oli syöty tavallisia pikkujouluja paremmin, oli vielä aikaa olla yhdessä, katsella tonttuovella touhuja, yhdessä sytytellä kynttilöitä, höpötellä, kutitella.

Hyvä päivä tänään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tonttuovella tapahtuu….

 

Benvenuti, Cari Amici!

Juhlapäivä tänään.

Meidät oli kutsuttu!

Me kolme historian opiskelijaa vuosikymmenten takaa… me ja meidän avecit. Istuimme koko herkullisen, mukavan illan ruokapöydässä. Syöden hyvin, erinomaisesti. Kauniisti katetussa pöydässä, jouluisessa kodissa.

Lohiterriini ja ja siikatartar olivat jotain ylivertaisen hyvää. Kuten myös yrttiporo, sen kypsyys oli perfetto. Minä – viskiä kaihtava – suhtauduin hieman varauksella jälkkkäriin: Bourbonkakku! Mitä ihmettä! Mutta olihan siinä mahtava makujen harmonia, monia vivahteita, tuhtia koostumusta, juuri sopiva häivähdys viskiä, – sulloin turhat ennakkoluuloni jonnekin hävöksiin ja nautin.

Niinhän se jo on, että enemmän kuin työelämää, enemmän kuin lapsia, enemmän kuin matkoja, enemmän kuin säätä, jutut koskettelevat omia ja läheisten vointia, arjen sujumista kun vuosikymmeniä alkaa olla jo aika paljon. Tästä huolimatta naurua riitti. Tällaista tarvitaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalenterikuvassa on Villa Hannala, jonka kävin aika varhaisella aamuisella lenkilläni kuvaamassa. Tänään pitkästä aikaa vain vähän pakkasta, hyvä kulkea ja hengittää. Pitsihuvilan pihapiirissä oli mainoksia, että siellä on joulupuuroa tarjolla – olisikohan ensi viikolla sen aika?

Pitkä päivä

Pitkän päivän illassa mietin tätä päivää, jossa on ollut elämistä, kokemista, tekemistä, olemista yllin kyllin, ihan kuin aamuviiden jälkeen olisinkin elänyt ainakin kaksi vuorokautta.

Tänään Tiernatorin avajaiset Rotuaarin aukiolla. Olinpa – luonnollisesti – siellä sekä Hallissa kuvailemassa tänään aamupäivällä. Eipä kovin ruuhkaista ollut. Nyt yksi tämän vuoden isohko kuvaustoimeksianto on paketissa. Oikeastaan helpotus senkin osalta.

Iltapäivän puolella sain hakea pari pientä meille, vieteltiin oikein mukava iltapäivä, alkuilta. Metkaa kuinka Apsu 6 v. ei voi sisarensa, eikä oikein edes mumminsa, nähden leikkiä tonttuoven äärellä, mutta viihtyipä yksikseen pitkän tovin sen parissa.

Eeviksen kanssa lueskeltiin ainakin tunteroinen.Tyttö istui sylissäni, mikä on hyvin rentouttavaa, puhua pulputti, kuunteli kun luin, katseltiin yhdessä kuvia, juteltiin niistä, – mahdottomasti hyvää mieltä tuli tuosta tuokiosta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterissa kuva Tiernarististä: Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oli Oulun keskustan joulun keskus vuosikymmeniä.

Kuva on 70 vuoden takaa, vuodelta 1951. Muistan aika hyvin vieläkin, kuinka 1960-luvulla käytiin perheen kanssa kaupungissa katsomassa tiernaristiä, Kirkkokadun jouluvaloja, joulukadun avajaisia, väkeä on paikalla valtavasti, ruuhkaksi, tungokseen asti.

[Kuva: Journalistinen kuva-arkisto JOKA/Museovirasto]

Yllä ja alla sama risteys.

Kirkkokadun ilme, ja esim. oikealla oleva ”Hammarin kulma”, ovat nyt kovin erinäköisiä kuin vielä lapsuudessani.

 

Keväistä ruokaa ja jouluisia koristeita

Torstai on meillä aika usein pastapäivä. Niin tänään. Ainekset Harri Syrjäsen Instasta bongaamaani yhden potin pastaan hankin jo viime viikonlopuksi, mutta vasta tänään tuon tein. Lista on pitkä, mutta lopultakin – kuten nämä OnePot Pastat yleensäkin – ruoka oli varsin helppo ja nopea tehdä. Pak Choita (pinaattikiinankaali) en ole juuri käyttänyt, mutta ehkäpä tämä saa sijansa  meidän keittiössä. Ainakin tätä pastaa teen toistekin.

Orange Chix OnePot Pasta

300 g broilerin rintafilee tai paistileike
300 g pastaa
9 dl mietoa kanalientä
3 kpl pientä pak choita
1- 2 oksaa varsiselleriä
1 punainen chili
3 kpl valkosipulinkynsi
pieni pala inkivääriä
2 appelsiinia
1 sitruuna
nippu lehtipersiljaa
1 rkl maizena
1 rkl ruokosokeri
1 rkl seesaminsiemen
0,5 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl soijaa
suolaa, mustapippuria

Pilko pak choi ja ja varsiselleri pieneksi. Silppua valkosipuli ja leikkaa chili renkaiksi. Kuori ja raasta inkivääri. Raasta appelsiinista kuori. Suikaloi broileri. Silppua lehtipersilja. Halkaise sitruuna ja appelsiinit.

Sekoita kulhossa broilerin joukkoon maizena. Kaada kasariin oliiviöljyä ja lisää broilerit kuumalle pannulle. Lisää valkosipuli, varsiselleri, chili, valkoviinietikka ja soija.

Purista appelsiinien ja sitruunan mehut, lisää ne kasariin, samoin raastettu inkivääri ja appelsiininkuori sekä ruokosokeri. Sekoita ja lisää kanaliemi.

Kiehauta ja lisää pasta. Keittele kunnes pasta on lähes kypsää.

Lisää joukkoon pak choi ja sekoita.

Lisää lehtipersilja ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta annos lautaselle ja lisää päälle seesaminsiemeniä.

Syrjäsen Insta-tilillä on video ja kuvat tästä potista: https://www.instagram.com/p/CXBXJ2utmTW/ 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt vasta esittelen minun tämänvuotisen joulukalenterini.

Se on Villeroy & Boch´n Toys Delight -sarjaa. Saman sarjan kaitaliinan tilasin jo joskus syksyllä. Muutamia saman sarjan astioita ja koristeita olen saanut lahjaksi ja ostanut aiempina vuosinakin. Niissä on jotain nostalgista, eivät ole rihkamaa, päinvastoin: ovat sellaisia ”loppuelämän hankintoja”, joita tykkään muutenkin tehdä. Mutta kyllä joka vuosi jonkun uuden jutun jouluksi hankin: liinan, kranssin, lyhdyn, glögimukit, jotain kuitenkin.  Tänään vein postilaatikon meidän japaninmarjakuusen juurelle ja kuvailin siellä.

Katselin eilen Maikkarin Kauneimmmat joulukodit -ohjelmaa, ja kauniita koteja olikin!! Ja minä kun olen luullut olevani jotenkin jouluihminen; eilisiä koteja ja niiden sisustajia ja koristelijoita katsellessa totesin olevani ihan puulaakisarjalainen näissä jutuissa. Mutta oman elämäni jouluihminen olen. Ja vanhan kansan kalenterin mukaan juuri Annan päivä, 9. päivä, aloittaa jouluvalmistelut toden teolla. Minulla ei vielä tänään oikein alkanut, mutta josko huomenna.

Pientä askaretta koko päivän

Tänään kaupungilla joululahjaostoksilla ja asioilla. Kävin mm. Käsityöläisten Joulutorilla Isollakadulla (ent. Anttila). Joulutorille (sisätilassa) pääsemiseksi oli näytettävä koronapassia; minulla ei mitään sitä vastaan, minulla oli ihan tulostettuna käden ulottuvilla, mutta aika moni joutui kääntymään mutisten ja tupisten pois. Enkä nyt tiedä, oliko ”passintarkastus” nyt aivan paragraafien mukaan järjestetty. Ovella mies skannasi minun paperilappusen, jossa ei ollut mitään muuta kuin QR-koodi, ja homma sillä selvä. Sehän olisi nyt voinut kenen hyvänsä lappunen eli passi. Henkkareita ei kyselty.

Mutta toriltapa löytyi kuin löytyikin vävylle oikein hyvä lahjakin. Ja toinen hyvä juttu oli, että tapasin tuttuja vuosien takaiselta patikkalomalta; yhdessä tykkäsimme ajatuksesta, että oltaisiin joskus yhtä aikaa Madeiran patikkareiteillä. Voi kunpa oltaisiinkin. Minä en osaa vielä aika monestakaan syystä edes ajatella varaavani matkaa mihinkään, vaikka kyllä jo tekis mieli.

Iltapäivällä oli tänäänkin studiokuvauspäivä. Ensimmäisten yliopistovuosieni kaverin tytär on tämän syksyn ylioppilaita ja minä sain olla hänen yo-kuviensa ottaja. Olipa mukava.  Mukava tavata heitä molempia, ja ottaa kuvat. Nyt niitä valkkailen ja kehittelen valmiiksi. Alkuun tämänvuotiset kuvaushommat alkaa olla aika lailla loppusuoralla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Auringon painuessa Kuusisaaren ja Pikisaaren taakse se purppuroi vienosti pilviä, heippaa hyvästit pienellä halopilareilla, jonka kuvajainen näkyy vielä Alakanavan pinnalla. Kanava, Hartaanselkä ja Toppilansalmi eivät ole vielä jäässä, mutta meri on saanut jääpeitteen, – poikkeuksellisen aikaisin.

8

 

 

Jouluisia valmisteluja

Juniori ilmoitti jo viikolla, että voisivat Itsenäisyyspäivänä tuoda tullessaan samppanjan, jos tarjolla olisi jotain pientä, jotain ”hors d’œuvre” tai ”amuse-bouche” -tyylistä. Kutsui siis itsensä ja R:n meille syömään. Lupasin jotain tarjota. Tarjoutui oiva tilaisuus testata yksi resepti ja sillä syntyvän ruoan maku.

Toiveissa nimittäin on, että viinikerho tulee meille reilun viikon päästä ja minulla on pitkään ollut keräilyssä viinejä, joiden kotimaa ei ole tuiki tuttu tai kovinkaan tavallinen. Olen jo tehnyt aiheeseen liittyvän ”prujun” ja nimesin illan teemaksi: ”Viinejä maailman laidoilta”. Ei siis mikään jouluviinimaistelu, vaan kertakaikkisen sekalainen kokoelma – ehkä hieman arveluttaviakin – viinejä. Joten hakusessa on ollut jokin ruokaohje ”maailman laidalta”. Eilen siis sen testasin, ja kyllä me kaikki neljä siitä tykättiin. Oli ainakin ihan uudenlainen ruoka. Valitettavasti en vielä voi paljastaa sitä, jottei kukaan viinikerhosta tiedä, mitä lautasella on. Ruoan alkuperämaa voisi paljastaa myös jotain sokkona maisteltavien viinien kotimaasta. Mutta kunhan olemme kokoontuneet, kerron ja julkaisen reseptin. Ruoasta voi olla vähän vaikea saada herkullista kuvaa. Sen paras puoli ei ole esteettisyys tai herkullinen ulkonäkö. 😀

Leipaisin myös joulupullia: puolen litran taikinasta kaulin kaksi levyä, joista toiselle levitin Valion Vanilja Kreemiä ja toiselle Kaneli Kreemiä. Kierrepullat muotteihin ja uuniin. Hyviä tuli. Eihän nyt mikään kunnon korvapuusteja voita, mutta kyllä nämä vaihtelusta käy.

Ennen iltasta kävin jokivarressa ja kaupungilla kävelyllä Canonin kanssa. On niin kaunista. Laanilanrannan venesatamassa on valaistu joulukuusi, joka sinisessä hetkessä, punamultaisten veneaittojen edustalla teki maisemasta idyllisen. Sellainen pikkukaupungin tuntu. Oli kovin hiljaistakin.

Tämän päivän isoin juttu on ollut studion kokoaminen ja tonttukuvat. Ne oli aie ottaa jo paljon aiemmin, mutta jouduttiin perumaan terveydellisistä syistä. Tänään kaikki osapuolet olivat kunnossa, ja minä ehdin aamupäivällä vähän treenailla pitkään hautautuneita studiokuvaustaitojani ennen kuin kuvattavat saapuivat. Kyllä me ihan mukavia otoksia saatiin, vaikka Eeviksellä meinasi välillä loppua motivaatio. 😀

Joulukalenterikuva olkoon tämä!

Tonttukuvat ”behind the scenes”! 

 

 

Mielen vapaus – hyvää itsenäisyyspäivää

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

                               (Vexi Salmi)

 

Pakkastouhuja ja -mietteitä

Kello löi jo viisi, … heräsinhän minä.

Jokin sukupolvien perinne selkäytimessä, että pyhänä ei kovin kovasti saisi touhuta, lepopäivää olisi yritettävä viettää, joten yritinpä sitten edes aamun ottaa levollisesti.

Aamupäivällä sain eilisen joulubrunssin kuvasaaliin peratuksi, kehitetyksi ja julkaisuunkin jo: KLIKS. Kuinkahan kauan vielä menee, että suostun pimeässä tilassa käyttämään salamaa? – Varmaan kauan.

Äidin luokse meninkin tänään poikkeuksellisen aikaisin, melkein heti lounaan jälkeen, ja olin poikkeuksellisen kauan. Kahvittelimme, tai siis äiti nautti kahvista ja baakkelsista, pitkät tovit jutustelimme kaikkea ei niin todellista ja sitten katseltiin albumillinen vanhoja kuvia. Opin taas omastakin menneisyydestä paljon uutta.

Vuoksista ajelin suoraan hautausmaalle. Pakkasta paljon (- 22 C), mutta sehän tekee miljöön kauniiksi. Toisaalta kuvailu on aika hyytävää, sillä on kuitenkin osan aikaa avokäsin värkkäiltävä. Olisiko tässä selitys sille, ettei viidestäkymmenestä kuvasta ole montakaan julkaisukelpoista. Isän haudalla kävin taas kertomassa kuulumisia, miettimässä kaikenmoista.

Ja hautausmaan toiselle laidallekin vein kynttilän, melkein vuosi on siitäkin. … Koko ulkoilurupeama/lenkki hautausmaalla.

Kaamos on tänään laskeutunut Saariselälle, menee 36 vrk, että aurinko nousee siellä seuraavan kerran. Tänään tuntui, että täällä Oulussakin on pakkaskaamos tullut.

Meni illansuuhun ennen kuin sain meille sapuskan tehdyksi. Pääruoka oli jotain niinkin ihmeellistä kuin hunajamelonisalaattia ja poro-aurajuustomakkaraa (tuotu mökin lähikaupasta), mutta eturuoka ansaitsee erillismaininnan. Vanha kunnon porkkana-juustokeitto tuunattuna ihan salonkikelpoiseksi gourmet-keitoksi. Se gourmet-osuus on tuossa pallerossa, johon idea muutaman viikon takaiselta Uleåborgin illalliselta.

Gourmet-pallero keittoon (kaksi palleroa)

½ prk creme fraichea
50 g savuporolastuja pienittynä (Kylmäseltä Kauppahallista saa hyvää poroa!!)
pippuria
lehtipersiljaa, timjamia (jota ei koskaan ole liikaa)
tilkka ruokakermaa

Tee aineksista tahna, muotoile kahdella lusikalla tai pieneen kippoon palleroksi, anna jähmettyä pakkasessa (tänään oli sopiva hetki pistää toviksi hangelle jähmettymään) ja laita kuumaan keittoon koristellen lehtipersiljalla.

Valkoviiniä nautimme keiton ohella: ”moottorikelkkavalkkari” Lynx oli oikein passeli tässä yhteydessä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Itsenäisyyspäivän aattona. Joulukalenteri Oulun hautausmaan sankarihauta-alueelta. Vanha, ”pikku kappeli”, kello”tapuli”” ja luomujoulukuusi, kaupungin toiseksi kaunein.

Huom. vain yksi lyhty sankarihaudoilla. Huomenna varmaan satoja. …

Brunssilla

Tänään pitkästä aikaa oikein hyvä päivä.

Aamupäivä kampaajalla: sain vaaleaa harmaata hiuksiini, sen myötä vähän valoa naamallekin. Samaan syssyyn kulmat kondikseen ja kohennusleikkaus hiuksiin. Olipa jo korkea aika.  Tekipä hyvää.

Ja puolelta päivin oli aika brunssille. Rotissöörien kolmas joulubrunssi-tapahtuma oli tänään. Viime vuonna se jätettiin väliin, mutta nyt – monista rajoituksista huolimatta – se oli mahdollisuus järjestää. Opetusravintola Hilikun opiskelijat keittiössä ja salin puolella olivat tehneet töitä ja saimme nautittavaksi varsin runsaan ja makoisan brunssin.

”Sallaatit ja muut hörhelöt” (3), ”Suolaiset sipustukset” (8) ja ”Makiat mussutettavat”  (4) eivät (onneksi!) olleet mitenkään jouluisia. Uusia makumuistoja kuitenkin, ja hyvässä seurassa rupatellen: kuinka ollakkaan meidän neljän hengen pöytäseurueessa ikääntyminen, yliopisto(urat), luottamustoimet rotissöörielämässä (ei, todellakaan en enää lähde mukaan!), myös juorut – myönnetään, ruoka, tuleva, ja taas ruoka olivat parituntisen leppoisan ja makoisan brunssin keskustelussa mukana.

Kirjolohi-wasabikakku oli sellainen, jota otin toisenkin pienen palan. Wasabia oli vain häivähdys, liivatetta (?) ei liikaa ja pohjana oli munakasta. Tuli hyvä kakku!

Hiliwurstit karitsasta ja hirvestä jallu-sinapin kera oli toinen, jota hieman varauksellisesti otin lautaselleni, mutta joka kiilasi kärkikolmikkoon. Olihan hyvää. Muna-kokotti ohssa oli kivan näköinen. Sepä sen paras ominaisuus sitten olikin. 🙂

Jälkkärilautasen kuvasin naapurilta, – noista lemon curd -tikkareista pidin ja en. Mutta glögipannacotta pisti miettimään, että voisipa vaikka kokeilla tehdä itsekin. Churrot jätin väliin, mutta pikku pannareiden kanssa tarjottu passionhillo oli hyvää, mielessä pidettävää.

Talkoohengessä kuvailin tapahtuman rotissöörisivuille (ehkä huomenna laitan linkin kunhan saan sivun tehtyä), ja kun kerran kuvaajana ”esiinnyin”, niin olihin hyvä mahdollisuus saada joulukortteja monen monta nippua myydyksi. Nyt alkaa siltä osin olla tämän vuoden kaupat tehtynä. On tuonut hyvää mieltä ja tunne, että kannatti tehdä, kun niistä on tykätty ja niitä on mennyt yhteensä jo muutama tuhat. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterikuvan tekemiseen ja (edes jonkinlaiseen) onnistuneeseen tulokseen päästäkseni oli kyllä askarreltava ja paleltava pihalla pakkasessa. Siis meidän omenapuun kausivalot ovat nyt

Enkelparven tie

                   – –    Enkeleitä elämäänne toisen adventin alla.

Ruokajoulua kohti

Oulun 120 vuotta vanha Kauppahalli ja Toripolliisi

Tänään Kauppahallissa kuvauskeikalla. Tarkoitus oli olla siellä jo viime lauantaina, mutta sehän peruuntui. Tänään piti olla ylioppilaskuvauskeikalla, mutta sehän peruuntui. Siispä tänään Halliin.

Ja Vuoksiin äidin luo, siellä oli tarkoitus käydä eilen, mutta sehän peruuntui, joten menin tänään.

Mutta kunnon lenkillä en ole käynyt pariin viikkoon, pakkasta, tekosyitä, voipumusta, vihmovaa tuulta ja sateen kaltaista estettä, ja olo alkaa siksikin olla enemmän kuin outo. Onneksi sentään pieniä tepasteluja ulkoilmassa, tänäänkin.

Palatakseni Kauppahalli-asiaan. Lämpimästi suosittelen siellä käymistä, varsinkin näin joulun alla. Onhan siellä kaikkea hyvää, spesiaalia. Ja kahviloissa on kiva istahtaa, ei ole tunkua, mutta on kaakaota, lohileipiä, jos jonkinlaisia baakkelseja, lounastakin.

Minulla on pitkään, varmaan pari kuukautta, ollut sellainen ”edellä olon” tuntu. Tuntuu, että joulu on jo paljon lähempänä kuin kolmen viikon päässä. Asian olo näin päin on tietysti hyvä juttu, mutta ei välttämättä merkitse sitä, etteikö tulisi kiire. Kun maanantaille, itsenäisyyspäivälle, aiottu juttu peruuntui, huoh!, niin ehkä käytän itsenäisyyspäivästä ison osan leipomiseen.

Olen ostanut jo pari joululehteä, kolunnut omat kansioni läpi, mutta en ole löytänyt mitään uutta innostavaa joulukakun ohjetta. Toiveena olisi a) joku ”konservatiivinen” kakku, siis ei mitään isompia kikkailuja ja ”outoja” makuja (koska vien kakun anopille) ja b) joku ihan uudenlainen, rohkea vaikka suolaisen ja makean yhdistelmä tai suklaakakku, jossa jokin ”juju”.

Löytyisikö kenenkään reseptikätköistä, pinterest-kansioista, bookmarkkien takaa tai perittynä tarpeisiini ja jaettavaksi ohje? Kuva reseptistä, linkki tai kommenttilaatikkoon kirjoitettu ohje olisi tervetullut. Josko ohjeita tulee enemmän kuin kolme, järjestän viikon päästä arvonnan: voittajalle paketti joulupostikorttejani (3 x 4 kortti = 12 kpl = 10 €).

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen.

Vähän jo joulun tunnelmaa

Oli päästävä liikkeelle tänään, ja maltettava odottaa, että on sinisen hetken aika. Vähän ennen neljää oli.

Tuomiokirkko ja sen keltainen väri ovat niin kauniita talvi-illan samettisen sinistä taivasta vasten. Viime vuonna tähän aikaan oli vain mustaa, kiiltävää asfalttia, mutta nyt on tunnelmallista.  Liikennevalojen palaessa punaisena tuli lisää punaista kuvaan (sellainenkin versio on), mutta tuo punainen pikkuauto saa nyt olla se joulun punainen tässä kuvassa.

Niin toivon, että olisipa seurakunta valaissut myös pikkukirkon, lasten kirkon, joka on sakastin puolella, kirkon takana. Siitä(kin) saisi tällaisella säällä kauniita kalenteri- ja korttikuvia.

Jouluista siivoilua, pyykkejä, manklausta, kaikkea muuta kotoilua, parit joululahjat nettikaupoista, Spotifystä oma joulubiisilista (2021) koottuna, ja muuta arkaretta ja kotoilua. Vähän kuin sellainen ”kotoilu-pikkujoulu”. Kipolliset Blossan tämän vuotista glögiäkin nautimme äsken. Sepäs oli hyvää. Vähän sitruksista, inkiväärin häivähdys hyvä, ei tahmaisen makeaa, ei punaviinillistä, mikä näinä aikoina on mulle hyväksi.

Ja taas monessa asiassa muistutuksia, ettei itsestäänselvyyksiä ole. Ainakin huomisen sen taas muistan. Vähän niin kuin yhden lahjan olisin jo saanut.

Joulukalenterin eka päivä

Tänään on kalenteri ollut monessa mietinnässä mukana. Eikä vain joulukalenteri, vaan olen sekä päiviä että viikkoja laskenut, kuvauksia ja tapaamisia kalenteriin merkinnyt ja poispyyhkinyt, menneitä ja tulevia aikoja miettinyt.

Ja tehnyt kalenterikuvia, tulevillekin päiville. Mm. tuon bannerikuvan, jonka taustalla on kuva Saariselän keskustasta. Vähän levoton tuli bannerista, joten ehkäpä se vaihtuu taas pian. 🙂

Kuten jokunen vuosi sitten Joulukalenteri-jutussani kirjoitinkin, ensimmäinen Suomessa myyty kalenteri syntyi vuonna 1947. Silloin en juttuuni löytänyt  mistään kuvaa ensimmäisestä suomalaisesta joulukalenterista, mutta tänään sellainen sitten sattui silmiini!

Pohjois-Pohjanmaan museon FB-sivulla avautui tänään joulukalenteri, ja sen ensimmäisessä luukussa oli tuo ylläoleva kuva. Ja kuvatekstissä lukee, että ”kuva-aiheena oli piparkakkutalo, jonka ikkunoita avattiin ja viimeiseen ikkunan takaa paljastui Beetlehemin seimi.” Museon kalenterin pitäjällä on myös tieto, että tämä ensimmäinen kalenteri ei ollut mikään myyntimenestys, koska kalenteri-idea ei ollut vielä tuttu juttu, mutta jo 1940-luvun lopulla partiotyttöjen kalenterista oli tullut ”varsin suosittu”.

Tuota museon joulukalenteria ajattelin ryhtyä seuraamaan, ehkä myös vastaisuudessa vohkin sieltä ideoita ja juttuja tänne blogiin. 🙂 Tästä kaikesta voinette päätellä, että kyllä minä sitten olen taas päättänyt tänäkin vuonna Tuulestatemmatun joulukalenterin koota. Kuten tänäänkin kuvat eivät aina ehkä ole omiani, mutta katsellaan nyt, mitä saan aikaiseksi.

Mukavaa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille! 

 

Alla kollaaseja muutamista aiempien vuosien kalentereistani.