Osasinpas!

Pitkästä aikaa olen ollut historioitsijana, nimenomaan tilaushistoriahankkeisiin liittyen, ”töissä”, neuvonantajana etten sanoisi konsulttina! Tulipa muistoja ja ihmeesti ihan selkäytimestä lähti paljon asiaa. Tarjolla oli projektikin, kirjantekohommaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Enää ei ole intoa, eikä tarvettakaan ryhtyä tutkimus- ja kirjoittamishommiin, ei ainakaan kirjan kokoisiin.

Toiseenkin työtarjoukseen tuli vastikään sanottua ei. Olisin päässyt kuvaajaksi 100-vuotisjuhliin viime viikon lauantaina, mikä olisi ollut oikein mieluisa kuvauskeikka. Tämä oli eka kerta kun en ottanut vastaan tarjouttua mahdollisuutta päästä kuvaajaksi, mutta kerta kaikkisesti en halunnut meidän ruskalomaa lyhentää monella päivällä. Olisi pitänyt palata jo perjantaina Ouluun, mitä kyllä vähän harkitsin, mutta sittenkin ei.

Olen siis oppinut jotain tärkeää! Oppinut sanomaan ei. Eikä lopulta tuntunut edes pahalta. Olisinpa osannut joskus vuosia, vuosikymmeniä sitten… No mutta ”oppia ikä kaikki”.

2 kommenttia artikkeliin ”Osasinpas!”

  1. Hyvä,hyvä!Juuri noin!
    Olen -koronan takia-saanut sanotuksi ei,moneen juttuun.
    Se tuntuu niin vapauttavalta,taidanpa jättää tavaksi.
    Hyvää viikonloppua!

    Vastaa
    • Korona-aika on tuonut monelle myös hyviä uusia käytäntöjä, tapoja, ajatuksia, ei pelkkää kurjuutta.

      Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.