Hetkeksi taas meidän kahden hengen kupla puhkesi, kun saimme kuin saimmekin pienet tänään meille.
Oli mummin perhepäivähoidon aamutuuri. Ajelin aamusella pienten kotiin, nautittiin aamiaista, ja sitten siirryttiin mummilaan: reilun kilometrin matka on kyllä ideaali tässä elämäntilanteessa. Ensin pelailtiin (Yatzy on nyt ”in”), leikittiin (uusilla ”tyttöjen huttu” = tyttöjen juttu Duploilla) ja sitten metsään. Lapset olivat eilen illansuussa käyneet isänsä kanssa metsäkävelyllä, ja se oli ollut mahtava juttu, joten tänään uudelleen.
Sieneen Apsu halusi ja oli kyllä tosi kiinnostunut niistä. Ei montakaan sientä ollut katsastettu kun jo polun varresta kuului: ”Rousku! Mummi, täällä on rousku!!” Ja haaparouskuhan siellä. Myös pulleat (madonsyömät, isot) tatit opittiin tunnistamaan. Ja seitikit. Tämän päivän jälkeen Apsulle seitikkejä ovat kaikki sienet, joilla on hatussa pieni kupu, nokka, kumpu. Ja joilla on ruskeat heltat. Niitäkin poika näki ja hylkäsi monta.
Sammalmatto pienen pienellä metsäaukiolla ihastutti, ojien yli kulkeminen hyppien tai lankkuja pitkin oli kuin parhaastakin toimintapiirretystä. Ja Eevis jaksoi taapertaa. Kummasti tuli puhtia lisää kun mummi hoksasi yhden mättään reunalla kaksi pientä linnunmunaa, ihan selvästi pääsiäistipun jäljiltä jääneitä. Eevis hihkui: ”kananmunia”! Koetin edelleen hämmästyttää kertomalla, että kyllä ne suklaamunia on, ja pääsiäiseltä metsään piilotettuja. Hyvin kelpasivat kuusivuotiaallekin vaikka pikkuisen epäuskoinen olikin, saatikka pikkusiskolle.
Metsäreissun jälkeen poimimaan pihapuista omenoita. Sekin oli elämys meille kaikille neljälle.
Aamupäivävuorosta puolenpäivän jälkeen palannut iskä lähti lasten kanssa kotiin palatakseen illansuussa lasagnelle ja jätskille. Siinä välissä ehdin käydä kahden päivän tauon jälkeen sykkelöimässä puolitoistatuntisen. Olihan se kylmää, mutta niin kaunista! Ja teki hyvää. Liike on lääke!
Lasagne hupeni, samoin jälkkärijätski ja sitten taas laskeutui hiljaisuus …