Lukukokemuksia ja -suosituksia

Lukeminen ja kuuntelu on jatkunut huhtikuussa valmistuneen lukuhaasteen jälkeenkin. Luokattoman huonosti olen niistä muistiinpanoja tehnyt, lista ja muutama huomio on sentään kirjattuna, koetan viimeinkin täydennellä ja pisteyttää. Kaikkiaan 27 kirjaa on kolmessa kuukaudessa tullut listattua.

Niiden lisäksi on poikkeuksellisen paljon kirjoja, jotka olen lopettanut alkumetreillä ja puolitusinaa, joita en vaan ole saanut loppuun, vaikka kunnianhimoisena ajatuksena sellainen on ollutkin. Niitä ovat mm. Mihail Bulgakovin klassikko ”Saatana saapuu Moskovaan”, Tolkienin ”Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit” (en siis VIELÄKÄÄN ole sitä lukenut), Pascal Mercier, Sanojen paino (liikaa jaaritusta!) ja Sophia Lorenin elämänkerta (yli puoleen väliin sentään Italia-ikävässäni pääsin).

Luettuja ovat alla olevat. Kuten tavallista aika lailla yhtä paljon miesten kuin naisten kirjoittamia, samoin kotimainen ja käännöskirjallisuus tasoissa, ihan silkkaa fiktiota on vähän enemmän kuin puolet, muutama ”kepeä kesäromaani” joukossa, elämäkertoja, muistelmia tai tietokirjoja on fifty-sixty –  juuri ne taitavat olla parhaiten pisteitä saaneita. (punaisella merkityt kirjan nimet vievät kirjan esittelyteksiin)

 

Petri Tamminen, Meriromaani (4)

Tämä pieni romaani Wilhelm Huurnasta, josta tulee vahingossa merikapteeni ja jonka laivat 1800-luvun puolivälin kulkevat ja uppoavatkin Euroopan merillä, on lämminhenkinen, melankolinen, aika hyvin ajankuvasta ja merenkulun historiasta  kertova kirja. Tammisen lauseet ovat harkittuja, eläviä, tarkkoja ja saavat välillä hymyilemään. Ja ajattelemaan elonkaarta ja kulkua. Tykkäsinhän minä. Niin kuin kai kaikista lukemistani Tammisen kirjoista.

Richard Powers, Ikipuut (3½)

Vaikea sanoa mitään tästä. Toisaalta tämä yli 600-sivuinen järkäle ansaitsisi saada täydet pisteet: se on ”suurromaani” muutenkin kuin sivumäärän puolesta. Siinä on valtavasti tietoa, puunhalaaja minussa on paikoin todella vaikuttunut – ja huolestunut. Kirjassa luonnon diversiteetti, ekokatastrofi ja yksilöiden radikalisoituminen ovat pääjuonteita. Siinä on monta sisäkkäistä kertomusta ja elämää. Minulle ehkä liikaa, kuuntelin tätä hyvin hajamielisesti, huolimattomasti, mikä ehkä on syynä siihen, etten jäänyt sen vietäväksi. Ei mun kirja.


Antti Halme, Saattaen vaihdettava (4)

Tämä on ns. suomalainen nykyromaani. Sellaisena hyvä. Kolmen aikuisen elämät ja kuolemat on ajateltu ja kirjoitettu hyvin. Tässä on ”hyvää läppää”, vähän ärsyttävää äijähuumoriakin, mutta ennen kaikkea tarkkaan suomalaisten elämän kipupisteitä ja elämäntapaa kirjoitettu. Hyvä kesäkirja.


Alexander McCall Smith, Elämän kirkas keskipäivä (3)

Tämä on yksi Alexander McCall Smithin ”Naisten etsivätoimisto no1” -romaanisarjan ties kuinka mones osa. Etsivätoimisto sijaitsee Gaboronessa Botswanassa ja kirjan päähenkilö on pääetsivä Precious Ramotswe. Olen lukenut sarjan kirjoista monta edellistä. Ehkä se on syy, etten tästä enää niin innostunut. Loppua kohti kirjan ote parani, joskin oli aika ennalta-arvattava. Joka tapauksessa Etsivätoimisto-sarjaan kannattaa kyllä tutustua. Lukeminen avartaa!

Hunter Biden, Kauniita asioita (4½)

Yhdysvaltain presidentin hulttiopoika Hunter Biden, joka mm. oli Trumpin vaalikampanjan raadeltavana ja revittävänä, on isänsä valinnan ja hänen itsensä saatua elämänsä raiteilleen kirjoittanut tähän astisen elämäkertansa. Samalla tulee tietysti esiin Joe Bidenin elämästä paljon, mitä ainakaan minä en tiennyt aiemmin. Tavattoman rehellinen, nöyrä ja avoin kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kertoo paljon myös amerikkalaisesta maailmankuvasta ja yhteiskunnasta.

Lucy Diamond, Rantakahvila (3½) 

Romanttista hömppää? Se on sitäkin, mutta ei yltiösiirappisesti. Oikein hyvä kirja aurinkotuolissa luettavaksi.


Antti Heikkinen, Einari. Ponssen perustajan Einari Vidgrenin elämä (4) 

Tämä jos joku kirja on ehdottomasti ÄÄNIkirja. Kirjan kirjoittanut Antti Heikkinen lukee kirjan muikealla ja aidolla savon murteella. Minulle Einari Vidgren on ollut täysin tuntematon mies, mutta kannatti kirjan verran tutustua.

Erling Kagge, Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni (4)

Vähän varauksellisesti aloitin tämän kirjan: onko norjalainen Erling Kagge, ensimmäinen ihminen, joka on kävellyt maapallon kolmeen ääripisteeseen, pohjoisnavalle, etelänavalle ja Mount Everestille kirjoittanut saavutuksistaan sellaisen supermieskertomuksen, kirjan hurjista, hengenvaarallisista hetkistä ja niistä pelastumisesta ja hehkutuksen omasta erinomaisuudestaan.

Mutta onneksi ei. Kirjassa on lyhyitä juttuja näistä kolmesta huiputuksesta, elämästä niiden välissä, niiden jälkeen. Kirjassa on paljon hienoja ajatuksia ja pohdintoaja elämästä ja sen nousuista ja laskuista. Kirjassa pohditaan onnistumisia, mutta myös epäonnistumisen tärkeyttä, yksinolon sietämätöntä autuutta ja toisten huomioonottamisen ja avunannon syvintä olemusta. Viisas kirja.


Anna-Leena, Härkönen Rikospaikka (3½)

Tämä taitaa olla autofiktiivinenkin, ainakin Härkösen omasta elämästä pätkiä tuntuu olevan päähenkilön eroissa ja urissa. Pidän hänen reippaasta kirjoitustyylistään, tavasta ja taidosta muutamalla lauseella kuvata henkilöidensä luonteenpiirteet ja elämäntavan. Loppuratkaisu oli yllättävä, – nosti koko kirjan ”arvosanaa”. 😀


Sally Thorne, Toinen ensivaikutelma (2½)

En tiedä, miksi ja miten kuuntelin tämän loppuun. Oli kovin ennalta-arvattava, ja varmasti hyvä käsikirjoituspohja romanttiselle komedialle!


Teemu Keskisarja, Kyllikki Saari (4½)

Kustantajan sivuilta lainaus: ”Historiateos Suomen kuuluisimmasta henkirikoksesta, arkistotutkimusten ja ennen julkaisemattomien lähteiden pohjalta. Suomen luetuin historioitsija Teemu Keskisarja kertoo Kyllikki Saaren koko tarinan ja siihen liittyvät ihmiskohtalot 1950-luvun Suomessa.” Siinä se on sanottu. Tämä kirja on syntynyt tutkimustiedon perusteella. Vaikka ”dekkarin” loppuratkaisun tietää, on tämä ”ahmittavan” kiinnostava. Semminkin kun Keskisarja on erinomainen kirjoittamaan, sarkastinenkin.


Jenni Räinä, Kulkijat (4½)

Toinen kirja, joka perustuu, ainakin osin, tutkimustietoon. Tämä ei ole tavallinen ”eräkirja” vaan kertoo naisista, jotka ovat vaeltaneet ja vaeltavat Suomen Lapissa, metsissä ja kotisoilla. Naisten erävaelluksilla eivät koirat hauku, eivätkä aseet roiku olalla. Tässä on paljon samaistuttavaa, paljon kiehtovaa ja kummeksuttavaakin. Tässä on Suomen matkailuhistoriaa, naisten elämäntarinoita hyvin kerrottuna ja kuvattuna.

Richard Osman, Torstain murhakerho 3½

Ehkä luonnehtisin tätä ”kepeäksi epätavalliseksi murhadekkariksi”. Vanhusten palvelutalon neljän hengen poppoo selvittelee murhaa, murhia, paremmin kuin paikallinen poliisi. Kesään kuuluu dekkarit, tämä on ihan hyvä valinta siihen tarkoitukseen.


Patricia Harman, Hope Riverin kätilö (4½)

Kirjan kansikuva on joskus syy, miksi kirjaan tarttuu. Tämän kirjan kansi on minusta aika lailla ristiriitainen kirjan sisällön kanssa. Kansi on ihan kaunis, mutta kirjan maailma ei ole tuollainen. Patricia Harmanin romaani ”Hope Riverin kätilö” vie 1930-luvun suuren laman tunnelmiin Appalakkien vuoristoon. Tämä on lukuromaani isolla L:llä. Kasvukertomus, historiallinen romaani, romaani naisten asemasta, mustien asemasta, eriarvoisuudesta, luonnosta ja ihmissuhteista. Koukuttavasti kerrottu tarina.


Lucinda Riley, Kadonnut sisar (3½)

Lucinda Rileyn seitsenosaisen ”Seitsemän sisasta”-kirjasarjan odotettu, pohdittu ja kehuttu päätösosa. Olen kuunnellut kaikki kuusi edellistä, pidin niistä niinkin paljon, että aloitin aina seuraavan osan. Parasta sarjassa on ollut jokaisen sisaren ”kotimaan” historian, yhteiskunnan, elämäntavan, maisemien ja perinteiden etc. luoma ”näyttämö”, jonka kirjailija on huolellisella taustatyöllä rakentanut. ”Kadonneen sisaren” ensimmäinen puolisko oli paljon vanhan kertausta ja muutenkin odotettua vaisumpaa. Loppuratkaisu oli minusta ”outo”.

Satu Rämö, Talo maailman reunalla (3½)

Islannissa asuvalta ja kirjoittavalta suomalaiselta Satu Rämöltä olen lukenut melkein koko tuotannon. Tämäkin kirja on esim BookBeatin lukijoiden pisteytyksissä saanut hyviä arvosanoja. En tiedä, mikä minussa oli vinksallaan kun tätä kuuntelin.


Marian Keyes, Aikuiset ihmiset (3)

”Mestarikomediennen täsmäisku Caseyn perheeseen, jonka glamoröösit kulissit kaatuvat, kun aivotärähdyksen saanut Cara paljastaa kaikkien salaisuudet. Veljekset Johnny, Ed ja Liam Casey ovat onnenpekkoja. Heillä on kauniit ja lahjakkaat vaimot vierellään – Jessie, Cara ja Nell – sekä iso liuta lapsia. Lomat ja juhlahetket Caseyn perhe viettää yhdessä, mutta kaikki ei ole niin auvoista kuin miltä näyttää.” 

Vaikka kustantajan esittelyssä lukee näin, minä SILTI aloitin ja kuuntelin tämän. Minä en käyttäisi ainakaan tämän kirjan perusteella Marian Keyesistä nimitystä ”mestarikomedienne” tai ”nykykirjallisuuden merkittävä feministi”.


Laura Honkasalo Vie minut jonnekin (4)

Kirja, jossa puhutaan lapsettomuudesta ja bloggaamisesta, sisaruksista ja äitisuhteesta, urasta ja parisuhteista. Tämä opetti paljon, nuorista naisista, vähän vanhemmistakin naisista, suomalaisesta työkulttuurista, elämänmenosta …

No kyllä! Kyllä oli hyvä kirja.


Anna-Liisa Haavikko, Kaari (4)

Tästä kirjoitinkin jo aiemmin. Kaari Utrion elämänkerta on ehdottomasti hyvä elämäkerta.


Mikko With, Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (4½)

Tähän tarttuessani ajattelin vähän kuin aloittaessani Kaggen vaelluskirjaa: ”mies kirjoittaa sankaritarinaa omasta elämästään”. Olin tämänkin kohdalla niin väärässä, niin väärässä olettamukseni/pahan aavistukseni kanssa.

Kirja Within perheen kahdeksasta vuodesta äidin sairastaessa syöpää/syöpiä on hyvin koskettava, mukavasti arkinen, hauskakin, herkkä, lohduttava, sympaattinen, myötäelettävä, itkettävä ja tärkeä kirja.

Frida Skybäck, Kirjakauppa Thamesin varrella (3½)

”Välipalakirja”. Ei jättänyt minuun mitään jälkeä.


Ilja Leonard Pfeijffer, Grand Hotel Europa (4½)

”Grand Hotel Europa huokuu entisaikojen loistoa, ja sen houkuttamana kirjailija vetäytyy hotellin suojiin. Hän muistelee kuvankaunista Clioa, heidän yhteistä aikaansa ja kadonnutta Caravaggion maalausta, jota he jäljittivät yhdessä.”

Tämä on rakkaustarina, dekkari, taidehistorian oppitunti, ”turismin historia, nousu ja uhkakuvat” -pamfletti. Kirjassa on paljon mielenkiintoista faktatietoa turismista, enemmän Italiaa, sopivasti merkillistä menneen maailman nostalgiaa. Vaikka kirja on melkoinen järkäle (22 tuntia, yli 600 sivua) se kulkee, ei kyllästytä.

Kirsi Hiilamo – Heli Pruuki, Aina tytär, aina äiti, (4)

Tämä on yksi niistä tietokirjoista, joista olen saanut paljon tietoa, helpotusta ja kykyä ymmärtää monia asioita ja vaiheita.


Peter Franzén, Särkyneen pyörän karjatila (4+)

Tässä on suomalaista melankoliaa, apatiaa, surkuhupaisaa sukudraamaa. Franzén on paitsi hyvä näyttelijä myös hyvä kertoja. Tunnelmat on elävästi kirjoitettu, kirjaa lukiessa on helppo ”asettua” suomalaiseen kesäiltaan, Kemijoen rannalle, miljööseen ja yhteisöön. En ihmettelisi vaikka kirjan pohjalta elokuva joskus tehtäisiin.


Enni Mustonen, Näkijä (3½)

Mustosen ”Syrjästäkatsojan tarinoita” -sarjan viimeisin ”Näkijä”, joka sijoittuu enimmäkseen Los Angelesiin, on vaatimattomin muutoin niin hyvän kirjasarjan ketjussa. Vaikka tapahtumissa on suomalaisen yhteiskunnan muutokset ja historia vahvasti mukana kuten tavallistakin, vaikka Mustonen on armoitettu kertoja, ei tämä tarina ”vieraalla maalla” kulje kuten aiemmat osat. Mutta sukusaagaa lukeneille tietysti ”must” luettava.


Vera Vala, Aprikoosiyöt (4)

Hyvää viihdettä Italia-friikeille. Dekkari, jonka tapahtumat sijoittuvat pieneen toscanalaiseen Tolftin kylään.


Anneli Kanto, Rottien pyhimys (4½)

Romaani kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaamisesta 1500-luvulla. Kuulostaako tylsältä? – Ei todellakaan ole.

Kirja ei perustu päiväkirjoihin eikä muihinkaan kirjallisiin lähteisiin, joista kirjailija olisi voinut selvittää ”keitä olivat maalarit, jotka koristivat Suomen keskiaikaisia kirkkoja pyhimysten ja Raamatun kertomusten kuvin? Miten he maalasivat, mitä he tavoittelivat, mitä ajattelivat?” Mutta Anneli Kanto (joka on aiemmin kirjoittanut pääasiassa sisällissodan vaiheista) on tehnyt perusteellista ja ansiokasta taustatyötä, historiantutkimusta ja kirjoittanut fiktiivisen kirjan, joka ”voisi olla totta”. Myös historiantutkijat pitävät hänen romaaniaan ansiokkaana.

Kustantamon sivuilla on videopätkä, jossa Anneli Kanto on Hattulan kirkossa esittelemässä maalauksia, joista kirja kertoo. Kannattaa lukemisen ohessa katsoa.

(Tämän postauksen jälkeen vannotan itseäni, että en jätä enää ikinä näin pitkää kirjalistaa rästiin. Kymmenen kirjaa olkoon tavoite! Liki 30 kirjan muistelu ja kirjaaminen vie koko illan!)

4 kommenttia artikkeliin ”Lukukokemuksia ja -suosituksia”

  1. Hei, kiitos! Juuri taas mietin, mitä seuraavaksi lukisin. Mikko Within kirjan äärellä itkeä tihrustin viime kesänä. Tarina oli tuttu yhteisten tuttavien kautta, kirja oli silti silmiä avaava ja hyvä. Härkösen kirja oli minusta paras pitkään aikaan, pari edellistä ovat olleet pettymyksiä. Taidan tarttua Tammiseen, Halmeeseen tai Honkasaloon tai Franzeniin seuraavaksi…

    Vastaa
  2. Within kirjan, tai paremminkin syöpäsairaan perheenäidin, koskettavin ja ehkä vaikuttavin juttu, kantava voima, oli asenne: ”syövälle ei anneta mitään muuta kuin mitä on pakko”, vaikka olihan sille elämä annettava. Kirja ei ole ”opas”, mutta se on tavallaan kuitenkin hieno selviytymistarina.

    Erityismaininta: ota ensiksi Honkasalo tai Franzen. 🙂

    Vastaa
  3. Aloitin Honkasaloa ja muistin muutaman sivun jälkeen, että olen lukenut kirjan joskus. Hah! Seuraavaksi latasin Franzenin Annanpa vaihtarina vinkin aika hyvästä kirjasta, jonka luin vasta: Saara Cantellin ”Kaikki tuoksuu lumelta”

    Vastaa
    • Ei ole kyllä mitenkään harvinaista tuollainen ”hei, minä oon tään jo joskus lukenut” -ilmiö. Jos olen kirjan merkinnyt lukupäiväkirjaani (nykyisin hyvin harvoin) tai maininnut sen postauksessa (siis tehnyt siitä MUISTIINPANON), minä myös muistan jo nimestä kirjan lukeneeni. Näin ne muistiinpanot toimivat. 😀

      Kiitos vaihtarista. Kirjasuositukset ovat aina tervetulleita!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Katri Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.