Kun kerran on päätetty…

Tänään tyttären jälkiä seuraten: kun on päätetty pyöräillä paikasta A paikkaan B, niin sitten pyöräillään. Me ”tosipyöräilijät” emme kysele, millainen sää on, emme pohdi, huvittaako lähteä polkemaan ja ovatko olosuhteet muutenkin kaikin puolin optimaaliset, vaan me pyöräilemme, jos niin on päiväjärjestykseen merkitty!

Jo treenatessaan matkaa pyörällä läpi Suomen (ks. Mankelimatka -Suomen läpi pyörällä) tytär teki päätöksen, että aiottu päivittäinen matka poljetaan jos kerran niin on tarkoitus. Todella vähän tätä ideaa mukaillen minä tänään sadetutkan ilmoittamassa välämässä hyppäsin pyörän selkään (kuten olin jo eilen illalla päättänyt), ja suuntasin kohti Kellon kalasatamaa, matkaa noin 20 km suuntaansa.

Ja jo menomatkalla totesin, että virhe! Minkä ihmeen takia tämän ikäinen ihminen ehdoin tahdoin lähtee kastumaan, kun kerran voisi hypätä oman Beetlen rattiin ja ajella Kauppahalliin hakemaan kalaa – voisi mennä kalakauppaan vaikka kukkamekon helmat hulmuten, ostaa tarvitsemansa, eikä ajella Helkamalla, goretexissa ja anorakissa pyörällä sotkien sateessa, kohti pohjoista merenrannan kalasatamaa?

Noh, me ”tosipyöräilijät” teemme niinkuin on tullut päätetyksi. Mies nimittää moista ”änkyryydeksi”, mutta paljon hienommalle kuulostavat ”periksiantamattomuus”, ”tahdonvoima” tai ”sää on vain pukeutumiskysymys” -asenne. Vähän noloa on kyllä se, että poljin aiotun matkan – vieläpä ilman apuja tai vain ”ecolla” – mutta se, etten jäänyt kalasatamaan ostoksille, vaan käänsin pyörän saman tien, välittömästi takaisin ja vinssasin vauhdilla kotiin, on vähän luuseria. Ja kotona lämpimään suihkuun! Oi, että. Siinäpä se oli hyvä olla ja lämmitellä.

dav_soft

Sen jälkeen oli mahdottoman mukava pukeutua farkkkuihin, huppariin ja lähteä autolla Kauppahalliin. 🙂 Siispä, joka tapauksessa tänään hyvä kala- ja scampipäivällinen, eka kertaa uusia perunoitakin. Melkein kuin olisi itse pyytänyt ja kasvattanut. 😀

Nyt kun tuli tytär mainituksi ja ”linkatuksi”, niin ihan tasapuolisuuden vuoksi ja omaa postauspainetta helpottaakseni laitan linkin juhannusviinisuosituksiin. En siis tee niitä itse, vaan annan Juniorin, ihan kansallisella 😉 foorumilla, hoitaa asian. Siis: pojasta polvi paranee? – Juniori on nykyisin äitiään parempi viiniasiantuntija: linkin takaa juhannusviinisuosituksia.  Kuvan asiantuntijasta sentään otin ihan itse. Olihan show sekin. 🙂

Muutoin päivään kuulunut uusien punaisten! housujen ostaminen, jotenkin haikea (mikä on poikkeuksellista) puhelu äidin kanssa, lisää syksyistä säätä ja sadetta, parkkisakoilta välttyminen, juhannusviikon ruokalistan laatiminen, – ja tunne kesäloman alkamisesta. Hassua. Sisäinen kelloko se sellaisen tuntee saa aikaiseksi? – Vai pihalla kukkivat alppiruusut ja lautasella uudet perunat? Kesäloma. Olkoon se nyt.

Pyöräillen vihreässä kaupungissa

[Taas kerran Oulujoen pappilan koivukujalla.]

Eilen oli kova ja kylmä tuuli ja muutenkin kylmä, eikä tänäänkään ennen iltapäivän loppua mitään kesähellettä, mutta kesäisen näköistä on. Eikä nyt ole satanut, joten hyvinkin on matkaa Helkaman kanssa taiteltu. Kylläkin hakeutuen pois pitkiltä vastatuulisuorilta, sivukatuja, suojaisia asutusalueiden teitä ristiin rastiin kulkien. Mikäpä siinä, meneehän se välillä näinkin. Vaikka kyllä tämä kesä tulee jäämään rutkasti jälkeen kahden edellisen kesän pyöräilysaldosta – ei ole enää sellaista vimmaa joka päivä veivata kymmeniä kilometrejä. Ainakin pidemmät päiväreissut ovat – monestakin  syystä – olleet harvinaisempia.

Pyöräteiden pientareita reunastaa koiranputkipitsi. Kauniita ovat ohikiitäessä.

Kunhan vähän ”työhommia” sain tehdyksi ja aika ihanaa katkarapupastaa nautittuamme lähdin vielä ilta-auringon aikaan käymään Kasvitieteellisessä puutarhassa. Onhan sielläkin nyt taas kaunista ja viihtyisää.

 

 

 

Samppanjaa kerrakseen

No nyt!

On päästy kokemaan viininmaistiaiset, joissa oli kuusi samppanjaa! Pelkkää samppanjaa kuusi lasillista ( a 8 cl) yhdeltä istumalta. Ja samassa huoneessa 18 henkeä, joista enemmän kuin puolet tuttuja:  läheisiä, ystäviä ja tuttuja ja muutamia ”uusia ihmisiä”. Tänäänkin kasvoja, ei maskeja, paljon hymyjä, kohtaamisia, – ei sentään halauksia tai kättelyitä. Kuultiin juttuja, oltiin yhdessä, kerrottiin menneistä – ajoista ennen koronaa ja koronan aikana – haaveiltiin tulevasta, ja paljon kuului, että ”jos” tai ”katsellaan nyt miten tästä”. Maailma on muuttunut mutta ystävyys on tärkeää, kohtaamiset ovat tärkeitä.

Noista kuudesta (Juniorin valitsemasta) samppanjasta Heikkisen Kalle (Charles Heidsieck) ja Robert olivat eniten minun mieleeni. Heidsieck on luottosamppanja. Aina hintansa väärti. Hinta-laatu vähintäänkin kohdallaan. Siihen kannattaa luottaa ja satsata. VIimeisenä maistiaissetissä  oli 80 euron Grand Couronnement (80 €!!!). Ei valittamista, mutta ei ole mitään tarvetta ostaa sitä. Robert oli mahtavasti ”punaviinillinen” samppanja. Ihan uudenlainen, voimakas, kaikelle ohessa tarjoilluille maistelulautaselle sopiva … Jopa lihaiselle ankalle.

Kaikkinensa paljon opettava, hyvin maistuva ilta.

Ja niin hyvä nähdä, kuulla, kohdata!

Oli Oulun Viininystävien (mini-)Dionysia -ilta. Viime vuoden ja tämän kevään tapahtumat oli peruttu, ja tänään sitten korvaava ilta. Kokoonnuimme Rauhalassa, ja nyt on hyvä mieli, toiveikaskin.

Paljon hyvää

Joskus sade ja myrsky sopivat päivän ohjelman laatijoiksi oikein hyvin: ne ovat hyviä ”reunaehtoja” päivän ulkoiluinnolle.

Tuntui hyvälle siivota kunnolla. Hiljaksiin. Tuuletella raikkaassa tuulessa.

Iltapäivällä sitten kaupassa käyden, sekin tehtiin kimpassa ja sekin tavallista perusteellisemmin. Varmuusvarastoa jo valmiiksi kun juhannus ja sen jälkeinen viikko tullenee vietettyä laajennetulla kokoonpanolla kun molemmilla lapsilla on loma ja ovat Oulussa kuten mekin.

Ja illansuussa olen tavannut ihmisiä! Olen ollut ”yksityistilaisuudessa” jossa oli monia ja jossa oltiin ilman maskeja. Oli ihana jutella, oli mahdottoman mukava nauraa, olla sosiaalinen, kertoa menneistä koronaeristyksen kuukausista ja tuntemuksista, toivoa parempia aikoja, nauttia pavlovaa.

Päivässä myös varjoisia hetkiä, mutta minä en niille voi mitään. Unohdan ne.  Muistan vain raikkaan tuoksun, värit, tuoksut ja naurut.

 

Tuiranpuiston alppiruusuja ihailemassa

Pyörälenkin aluksi ajelin postin kautta (ilo kun saa liki viikottain toimittaa Oulu-kortteja. Paketti ykkönen on kohta loppunut. 🙂  ) Tuiranpuistoon.

Se on tänä vuonna hienompi kuin koskaan. Sinne on istutettu uusia pensaita, – nyt niitä on paljon!

Ja monta eri väriä ja lajiketta.

Onhan meillä kotipihallakin komea rodo-penkki, ja sekin kukkii parhaillaan, mutta on tämä Tuiranpuiston kukkaloisto hyvä käydä pari, kolme kertaa kesässä ihailemassa, – turistina kotikaupungissa kulkea.

Katettuja polkuja on tehty lisää, joten vaikka rollaattorilla tai pyörätuolilla pääsee ihailemaan kukkaloistoa läheltä.

Nämä matalat valkoiset, tämä sydänkin!, olivat minun mielestäni uusia. Tai edellisinä kesinä ne eivät olleet kukkivia kun kävin.

Osa rodoista on vielä nuppuasteella, joten hyvin ehtii käydä niitä ihailemasa.

Matkani jatkui kohti Oulunsaloa. Kuuntelin loppuun Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta sarjan viimeisen ”Kadonnut sisar”. En spoilaa, mutta sen verran voinen todeta, että tämä oli varsinkin alkupuolen osalta pettymys, ehkä liian ennalta-arvattava. Mutta kun 7-osaisen kirjasarjan päätös kuitenkin kiinnosti, niin en jättänyt kesken, ja jälkipuoli kirjasta olikin parempi. Loppuratkaisusta en totea muuta kuin että onnistui se yllättämään.

Minulla onkin rästissa postaus koskien pitkää listaa kirjoista, jotka Helmet-lukuhaasteen täyttymisen jälkeen olen kuuntellut. Ehkä tulevina sadepäivinä sen voisin laatia ja julkaista.

 

Kesän 2017 Tuiranpuiston rodoista kuviani täällä.

Lomamatkoja suunnitellen :)

Kun aamupäivän kymmenien kilometrien pyörälenkiltä palauduin ”cityyn” ajelin Puu-Raksilan kautta nimipäiväsankarin (= äitini) tervehdyskäynnille ja yhtäkkiä edessä kuvan näkymä: vanhan Impolan kaupan edessä ja tiloissa on sympaattinen, mukavasti vanhanaikainen Oulun Lipon Juniorien vastikään avattu kesäkahvila. Sopii Raksilan tunnelmaan. Tulen vielä käymään lounaskahvilla tuolla(kin). Semminkin kun nyt tuntuu, että tästäkin kesästä tulee sellainen ”kotikaupungissa turisteillaan” -kesä. Vähän olen aikeillut, että jonkun kesälomamatkan meille järjestäisin, vrt. viime kesänä kaksi päivää Tampere – Mänttä -linjalla, mutta saapa nähdä. Helsingin reissukin taitaa jäädä syksyyn, josko se Eltonin Johnin konsertti sittenkään edes on. Liputhan meillä on ollut pian pari vuotta. 🙂

Tavoitteena on myös käydä pyöräillen Kajaanissa. Saapa nähdä. Ajatuksena, että olisin siellä yötä. Jotain samanlaista kuin toissakesänä Raahessa Langin Kauppahuoneella. Saapa nähdä, saanko kuntoni sellaiseksi, että noin pitkälle pyörälenkille rohkenen lähteä. Mutta tavoitteita on oltava. Toinen yön yli pyöräreissu on Pehtoorin kanssa kimpassa aiottu tehdä: oli vähän ajatuksena tässä heti kesäkuun alussa, mutta eipä oo ehditty, mutta katsellaan josko. Siis että sykkelöitäisiin Hailuotoon ja oltaisiin yötä Luotsihotellissa Marjaniemessä.

Pohjois-Norjan retkestä ystäväpariskunnan kanssa on ollut vuosia puhetta, mutta koska lintujen kevätmuutolle ei tänäkään keväänä päästy, niin onnistuisikohan paluumuutolle? Myös Kolin kansallispuiston päiväpatikoista on Pehtoorin kanssa jutskattu, mutta …

Voi olla, että jää taas vain elokuiseen mökkiviikkoon tämä matkailumme, mutta joka tapauksessa jonkinlaisen kesäkuvakisan lähimatkailusta, tai vähän kauemmastakin retkeilystä, aion saada aikaiseksi: vinkkejä kisaan saattaa siis tippua pitkin kesää.

 

Kotikaupungissa turistina

”Odensen tuuli” (liittyy meidän nuoruuden telttaretkeilyyn) tänään. Ihan kuin oltaisiin oltu jossain etelämpänä, jossain ulkomailla. Ja vähän sellainen fiiliskin on ollut. Tekemiset kuin matkoilla: kulttuurin äärellä, linnan raunioilla, kahvilassa, meren rannassa, piazzalla hyvin syöden.

Kävimme pienten kanssa aamulla kirjastossa, sitten Tähtitornin kahvilaan jätskille ja Oulun linnan kellariin. Eka kertaa siellä ja kyllähän ne linnat ja Oulun pammaukset kuusivuotiasta poikaa kiinnostavat. Lyhyesti koetin Apsulle linnan historiaa selvittää, ja tarkkaavainen kuuntelija hän oli. Sitten kysyi: ”Mistä sinä voit noista tietää?” – Lapselle mummin menneisyys historiantutkijana ei ole ollut konkreettinen juttu millään muotoa. 😀

Herkkujen ostajana ja laittajana kylläkin. Yhdessä kävimme Lidlistä herkkupäivän karkit hakemassa. Ja pitkä päivällinen piazzallemme kun Juniori ja R. töiltään pääsivät ja tulivat mukaan ruokapöytäämme. Juuri ennen sadetta ehdittiin …

Biitsipäivä pienten kanssa

Jos Eevis lähti mummilasta kotiin aika uuvahtaneena, niin kyllä on mummikin vähintään yhtä simahtanut – ihan kuin kunnon tunturipatikan jäljiltä. Periaatteessa ei juurikaan liikuntaa, vaikka askelmittarissa näyttää kymmenentuhatta askelta täyttyneen ihan ohimennen. Vedessä lilluminen ja pienen pieni touhuaminen (ihan omaehtoisesti osan järjestäneenä) sekä auvoinen, aurinkoinen lämpö! Ei muuta tarvita – tai noh, ehkä vaikuttaa myös äärimmäisen huonosti nukuttu yö takana. Että sitä on seikkailtava Itävaltaa, Karjalaa, Koskelankylää ja kaikenmaailman laitoksia ja lääkärikäyntejä koko uninen yö! Kahdeksan tunnin tiukan unennäön jälkeen aamu ei ole virkeä eikä vetreä!

Pienet tulivat vasta kymmenen tienoilla, joten ehdin sitä ennen vielä käydä pienen pyörälenkin ja hakemassa marketista uimarenkaan ja uikkarit Apsulle. Eevikselle olin jo hankkinutkin.

Jo ovella Apsu ilmoitti, että ”eihän me heti sinne Nallikariin lähdetä?!” ja kymmenen minuutin jälkeen seisoo eteisessä ja kyselee, että ”eikö kaikki jo ole pakattu?” – Kummasti innostus kasvoi kun uimapallot, kellukkeet ja eväät alkoivat olla esillä.

Nallikarissa oli jo paljon muita ennen meitä, – mikseipä! Mutta mahduimme vielä ihan rantaviivan viereen romppeinemme. ”Mummi, tuu kahlaamaan!” Pieni tovi kului, että poika ilmoitti olevan liian kylmää ja ”liikaa roskia” vedessä, eikä siis halua uida kauemmas, kahlailla vain, mutta se tovi kesti hyvin lyhyen aikaa.

Parin tunnin päästä, kun oli pitkään harjoiteltu ”koiraa” ja ”sammakkoa”, kuului: ”Mummi, ei vielä lähdetä!”. Ja jossain välissä totesi, että ”onneksi ”me” tykätään uida!” Kuinka hyvälle tuntuukaan olla se ”me”. Pappa ja pikkusisko tyytyivät katselemaan rannalta.

Iltapäiväksi tultiin meidän piazzalle, jonne pappa laittoi pienille lämpimän veden kahluualtaan. Minä huolehdin allastarjoiluista 🙂 ja välitouhuista.

Hyvä päivä tänään.

Toimen päivä

Olen tänään kuvaillut puita kotipihalla, pyörälenkillä, kukkakaupassa, hautausmaalla. Olisin mielelläni kuvannut myös auringonpimennystä, mutta olinpa juuri silloin – taas vaihteeksi – hammaslääkärissä. Ja olen kyllä kohtuullisen pettynyt kalliiseen operaatioon! Vähän sellainen ojasta allikkoon juttu!

Pyöräillessä puistojen ja pihojen ohi, tuntui, että kaikkialla kukkii kaikki. Yhdessä rysäyksessä tämän kesän kukkaloisto? Ja sitten vielä kukkia lisää kukkakaupasta. Oulun paras kukkakauppa (Kanerva) on muuttanut takaisin Uudelllekadulle, ja nyt on hienot tilat.

Pienen kimpun kävin äidin ”uuteen yksiöön”, kuten hän sairaalahuonettaan nimittää, hankkimassa.

Iltapäivän lopulla minulla oli patiotreffit miehen kanssa. Kävinmme syömässä Zivagon uudella patiolla: se on onnistuneesti rakennettu ja ilta-auringon puolella. Ja ruokakin oli hyvää: Pehtoorilla burgeri, minulla pinchoja. Nälkä lähti.

Kunhan kotiuduimme, piipahtivat pienet isänsä kanssa. Sovittiin huomisesta, ja mm. ruokalistatoiveita kuuntelin ennen kauppaan lähtöä. Minähän en yleensä iltaisin käy kaupassa, ja olinkin hämmästynyt kuinka paljon siellä oli porukkaa (vai tuntuuko vain Lapin vähäväkisyyden jälkeen?), aika nuoria ostamassa jätskiä ja olutta, mm. niitä. Ja ilman maskeja melkein kaikki alle 40-vuotiaat. Tämä kukkahattutäti ei tupissut, eikä katsonut arvostelevasti, mutta kyllä hiljaa mielessään mietti, että eikö vielä pari viikkoa olisi voitu…

Kaikkinensa melkoinen city-päivä. Kairassa kulkeminen enää vain kaukana muistoissa…

Purot ja porot jäivät taas

Mökkipihassa heippasimme yhdeksän aikoihin. Ensin lähtivät ystävät ajelemaan Sodankylän ja Kemijärven kautta omalle mökilleen Livolle, ja tunteroisen päästä me starttasimme kohti kotia.

Kymmenen päivän pitkä mökkireissu, aika kevättalvesta kevään kautta kesään kymmenessä päivässä, tuntui aika pitkältä tai paremmimkin täyteläiseltä, monia erilaisia päiviä, paljon tekemisiä, näkemisiä. Toisaalta – taas kerran – nopeasti kului aika. Mutta nyt ei tuntunut pahalta lähteä, oli saatu kuitenkin olla, mikä ei ollut mitenkään itsestään selvää, ja Oulun kesään oli hyvä ja tarpeellistakin tulla.

Tavarat purettuani ja tehtyäni meille sapuskan lähdin pyörälenkille: sellainen ”löysät pois”, napakka parikymmentä kilsaa, ja tietysti ensimmäiseksi merenrantaan tuntureiden jälkeen: joku merkillinen tapani ottaa kotikaupunki taas omaksi. Vähän kuin varmistelen, että onhan täälläkin tärkeitä paikkoja, joissa liikkua ja rauhoittua.

Palattuani liityin Pehtoorin seuraksi pihahommiin. Kaikki pinnat, ikkunalaudat, terassit, pöydät, tuolit, kaikki keltaisena. Männyn siitepölykerros on paksu! Ja sääskiä ihan sairaan paljon. Ei puhettakaan että olisi voinut istahtaa ilta-aurinkoon.

Tankavaarassa päiväretkellä

Riekko, kyy (ei ikinä ennen täällä!!!), tammukka. Ja paljon muuta. Kuvien ”teko” edelleen vähän vaivalloista, ehkä kotona palaan asiaan.

Levollinen aamiainen, ja tänään minä wanderfuhrerinä vein pienen retkueemme kohti Lapin sodan tuliasemia, korsuja, vankileirien seutuja. Jotta sellainen leppoisa kesäpäivän retki meillä. 🙂  Noh, Pikku Tankavaaran karu historia ei luonnossa paljon näy, ei ahdista. Vaikka porukalla totesimme, että ei ole syytä unohtaa.

Patikalla ei aurinkoa, mutta lämmin, melkein lösö keli. Tepastelimme, juttelimme, kahvittelimme. Ja sitten minun lempparisuo: Tankasuo.

Taustalla Jorpulipää, ja melkein jalkojen juuressa riekko pesimässä. Lappi on! Ja taas ilo siitä, että ihmisiä, joiden kanssa jakaa tämä.

Kultakylään laskeuduttuamme katselimme Villin Lännen Kadun, ja korukiviostoksillakin viivähdimme tovin. Ystävä osaa kivet, mikä sai kauppiaan, ammattilaisen, ilahtumaan, myhäilemään. Kiertelimme, vaskaamaan emme ryhtyneet, mutta  Wanhan Waskoolimiehen kuppilassa ns. lounas (vrt. yhteinen puolenpäivän prosecco Piazza del Popololla eräskin vuosi sitten) sopi meille ja sitten kierros Saariselällä kylillä:  Kuukkelissa ja Kaunispäällä. Puheluita, huolta, viimeistään nyt päätös palata huomenna Ouluun.

Pientä ”laituriremonttia” mökillä, pihapiirin ”alasajoa” ja sitten aika kohtuullinen poropäivällinen ystävien tuoman shirazin ja halpis-amaronen kera. Ja juttujen: meillä paljon menneitäkin muisteltavana.

Ja jälkkäriksi Campari Soda – koska ”yhteinen Rooma”.

Nyt on luovuttava. Taas.

Lappi ja sen kesä!

Ikimuistoinen päivä. Maanantai.

Todellakin maanantaiko? – Mökkimaanantai. Eivät nekään yleensä näin hienoja ole. Ei elämässä maanantait ole tällaisia. Ei yleensä. Soisin muistavani. Muistamisesta, muistista, on tänään puhuttu paljonkin. Myös puhelimessa.

Jos vain kerron, että kaiken muun hyvän kruunasi käen kukunta, kun äsken istuimme mökkiterassilla jälkiruokia nauttien auringon paistaessa vielä korkealta. Kaiken muun hyvän lisäksi – kaiken muun linnunlaulun, auringonpaisteen ja huikean kesäkelin lisäksi vielä nautimme siitäkin. Kaiken muun.

Pitkän, viipyilevän aamiaisen aikana päätimme, että tänään huiputtaisimme Ahopään. Ajattelimme, että siinä olisi mahdollisuus ystäville näyttää Saariselän tunturimaisemat ”yhdellä silmäyksellä”, keskeltä. Ja todellakin: tänään näkyvyys kymmeniä kilometrejä.

Hiljalleen kuljimme, höpöttelimme. Auringosta, hiljaisuudesta nauttien. Ja sitten: tsadaa! Ahopään granuliittikurun keskellä tunturilampi. Sen rannalle oli hyvä istahtaa.

Mökille palauduttua tuttu koreografia: notskilounas, saunan lämmitys, jotkut taisivat ottaa nokosetkin 🙂 , sauna ja purossa pulahdukset, pitkä päivällinen, jonka parasta antia oli Oulusta roudattu Perämeren lohi ~ hybridi lohi. (Hybridi = savustettu, loimutettu, grillattu. Pehtoori teki tuon kaiken yksillä tulilla. 😀 ). Sitä ennen erinomaista italialaista Franciacortaa ja sen oheen varhaisperunoita, sipulikastiketta, tsatsikia, patonkia, savupororieskaa, fetasalaattia. Yhtä mieltä olimme, että juhannustunnelmaa, hyvää ruokaa. Laitan huomenna kuvia….

Ja jälkkäriksi vadelmapossetia (edelleen se on nopea ja helppo, mökkiruokakin) – ja käen kukuntaa, lämmintä, itikatonta iltaa – minikalaasit meillä oli tänään maanantaina.

On hyvä kun on muita, on ilo ilahduttaa.

Odotellessa

Prosecco on kylmässä ja lapakset valmiita. Eikä ole kyse pelkästään valmistautumisesta mahdollisiin MM-lätkän kultajuhliin.

Odottelemme ystäviä saapuviksi. Heidän kanssaan on muutaman päivän yhteistä mökkieloa yritetty vuosia. Milloin työt, milloin lapset, milloin vanhemmat, milloin korona, milloin sairastuminen on ollut esteenä, ja niinhän se meinasi tälläkin kertaa peruuntua tämä, mutta nyt tulevat.

Koko päivä ei todellakaan ole mennyt heidän tuloaan valmistellessa, mutta onpahan puuhattu alta pois viimeisetkin tämän reissun to-do-listalla olleet mökin ”kunnossapito-” yms. asiat. Ikkunoita ei ole pesty, eikä mattojakaan, mutta muutoin kondiksessa jutut. Viikolla kävi nuohooja, likakaivon tyhjennysautokin ja klapeja tulikin jo kevättalvella, joten perusjutut kunnossa.

Tänään aamupäivällä Pehtoori kävi tepastelemassa meidän vakkari-korvasieniapajilla, ja pari litraa toi tullessaan. Ainakaan juhannuksena ei tarvitse turvautua ostosieniin. Minä kävin pyörällä Kuukkelissa, ja hoksasin viimeistään silloin, että helle on jo ohi. Menomatkalla pohjoistuuli oli aika tymäkkä, mutta aurinkoa sinitaivaalta. Iltapäivällä jo tyveni, ja lämpö palasi.

Kävin iltakävelyllä metsässä, jossa viime sunnuntaina oli vielä paljon lumilaikkuja on nyt vaivaiskoivutkin jo saaneet pienet hiirenkorvat… Mutta ei itikoita. Hyvä täällä vielä muutama päivä.

Kevätjuhla meilläkin!

Kun kerran on mahdollisuus, miksi ei? – Meidän kevätjuhla on tänään täällä!

Helmikuisella Inarin retkellä löysimme Jäniskoskelta reitin pienen erämaajärven rannalle, ja sinne mieli nytkin, katsomaan vähän tarkemmin, etsimään lisäpolkuja. Toki ´pelkkä´ Jäniskoski on aina vaikuttava: koivujen reunustama, korkeana kuohuva, isosti pauhaava Juutuanjoen koski pysäyttää, vie ajatukset kauas menneeseen, pakottaa olemaan kiitollinen tästä päivästä ja saa uskomaan, että huominenkin on hyvä.

Onneksi kamera vaatii tekemistä, en liikutu ylenmäärin, mutta jossain takaraivossa soi Suvivirsi ja Gaudeamus Igitur. Repun taskussa keikkuu mörönsyötti, joka on saanut nimekseen Aihku ja edellä, vieressä ja takana kulkee Pehtoori, joka kyselee, mihin sitten jatkettaisiin. Kaikki hyvin.

Siellä se meidän lauantai kului, Inarin retkellä. Ivalossa sentään näimme vähän paikallisia, kaupassa ja raitilla, mutta Inarissa saimme ajaa melkein koko kylän läpi ennen kuin näimme ainuttakaan liikkuvaa autoa tai kulkijaa. Mutta olipahan sitten ”torilla”, Näkkäläjärven kaupan ja Ylen pihapiirissä demareitten vaaliteltalla muutama pullakahvittelija.

Juutuanjoen rannalta, Jäniskosken riippusillalta, jatkoimme, emme pitkin ”perinteistä” Siidan lenkkiä, vaan kohti Ilkiäjärveä. Mistä nimi pienelle erämaajärvelle?

Istahdimme järven rantamille, korkealle harjanteelle, oli lounaskahvin aika. Nokipannutkahvit kuksasta, makkaraleivät voipaperista ja leetapullaa? – Niinhän se olisi pitänyt olla. Mutta. Meilläpä Starbucks´n Cappuccinoa pahvimukista ja marketin paistopisteen croissanteja. En kiistä, etteivätkö olisi nekin maistuneet oikein hyville. Ei ollut Piazza Navona, ei Montmartre, ei Fifth Avenue, oli parempi!

Haapakoskelle vielä jatkoimme, pientä, kapeaa rantapolkua tarvoimme. Ja ainakin itsekseni mutisin ja tupisin, että nyt on hyvä. On Lappi, vieressä joki, joka myötäilee polkua vai toisinpäin? :), kaukana siintää lumihuippuinen tunturi (Otsamo), lämmin, ei itikoita, mahdollisuus liikkua, ei kiirettä kotiin, ei mitään mille voisin tehdä mitään. Yhtäkkiä tuntuukin hyvälle, ettei minua tarvita missään.

~~~~~~~~~~

Kerran ope, aina ope? – Ehkä. Siksikin linkitän tämän. Pandemian aikana olen näitä juttuja miettinyt, satunnaisesti myötäelänyt. Janne Saarikiven kolumni Hesarissa, se on mahdottoman hyvä.

Pienen pieni patikka, – Kuusitunturi

Aamiaispöydästä katselimme kun turkin väriään vaihtava orava (niitä on tässä mökkipihapiirissä monia) nautti aamupalaansa. Samalla mietimme, mihin ja mitä tänään. Hieman levotonkin mieli, mutta jotain olisi keksittävä.

Oli hyvä aloittaa siivouksella! Viikonlopuksi mökkiin puhdas ja raikas olo! Ei muuta kuin matot ulos, imuri laulamaan ja rätti heilumaan. Reilu tunti ja olimme tyytyväisiä tulokseeen. Viikonloppu alkakoon!

Sen kunniaksi – ja eilisen rankahkon pyöräilyn jälkeen – tuntui, että olisi tasaisella patikointi hyväksi. En halunnut mihinkään vitikkoon, halusin ”näkymiä”, halusin uusia polkuja. Siispä huiputtamaan Kuusitunturi. Se on juuri se, joka näkyy Kaunispään huipulta, lumiaidan takana, Magneettimäen eteläpuolella. Kävin siellä yksikseni liukulumisuksilla kevättalvella ja nyt tuntui hyvälle idealle lähteä sinne pienelle patikkalenkille.

Ja se oli kuin olikin mukava taivallettava. Parituntinen kului kun kuljimme. Leppeästä tuulesta, huikeasta lämmöstä nautimme. Molemmilla, liki liikuttava yhtäaikaisesti, tuli mieleen  ja tuntuun se, kun on kulkemassa jossain Alpeilla: ympärillä lumihuippuisia vuoria/tuntureita, tuuli leyhyttlee, aurinko porottaa siniseltä taivaalta, mutta ei polta… Liikkumisen ilo,

Mökille palattua tärkeitä puheluja, helpotus, sauna, hyvää ruokaa. Voi kunpa muistaisin, mitä kaikkea lihapullataikinaan laitoinkaan.

Kuusitunturilla ON muutama kuusi, ne ovat pieniä, eivätkä edes näy kuvissa (miksi tunturin nimi on Kuusitunturi?). Mutta ei siellä ole paljon muitakaan puita. Muutama mänty, enemmän koivuja, ja eihän paljakassa puita kuulu ollakaan. Ja yhtäkkiä: käki kukkuu!! Olipa ilo! Jälleen: kaunis, karu Lapinmaa kiehtoo.

Fatbikella helteisessä tunturissa

Pyöräretkipäivä tänään!

Teimme huolella eväät (kun yksikään kuppila, taukopaikka, päivätupa ei ole vielä auki), varustauduimme varasukin, villapuseroin, kartoin, luonnollisesti juomapullot ja kuksat reppuihin. Sekä tietysti kamera. Reittisuunnitelma oli tehty jo eilen (Lue: minä olin tehnyt 🙂 ), mutta eihän se tullut pitämään. Onneksi ja valitettavasti, mutta hyvä reissu oli. Onneksi oli varavaatteita, – lämpötila kun nousi vain + 28 C-asteeseen. 🙂

Aamukymmeneltä olimme Saariselän hissiasemalla. Siellä on Luontolomien toinen toimipiste, ja sieltä olin meille fat-biket varannut. Ajatuksena oli, että kierrellään ”aika alhaalla”, helppoja reittejä, päivä chillaillaan pyörien kans, tauotellaan, syödään eväitä ja nautitaan.

No joo, menihän se noinkin, mutta kyllä välillä meni ihan urheiluksi! Latupohjat, joita pitkin ajelimme, olivatkin paikoin kohtuullisen, odottamattoman lumisia, vetisiä, mutaisia, kivisiä, upottavia. Saa nähdä, tuleeko minun luottomaastokengistäni enää kunnollisia, – sen verran vettä ja mutaa tuli niillä tänään hörpättyä. Lumessa oli kyllä hyvä puhdistella… .

Mutta oli lämmin, ei mitään öttiäisiä, pyörät toimi, reitit muunneltavissa (enimmäkseen vaikeammiksi 😉 ), uusiakin, huikeita maisemia, eikä ketään muita. Tuntui että ”pyöräilytaustaustasta” oli etua.

[Hirvaskuru, joka oli vielä pari kuukautta sitten oli mitä mainioin ja helpoin paikka – hiihdellä, ei ollut tänään niinkään helppokulkuinen. Talutteluksi meni.]

Lopultakin viiden tunnin polkemisen (monine, lyhyine taukoineen) jälkeen olimme taivaltaneet vain 30 km. Oulussa se tarkoittaa puolentoista tunnin lenkkiä Haukiputaalle, mutta tänään ei mentykään asfalttia, eikä kevyenliikenteen väyliä. Nyt on väsy, mutta hyvä sellainen.

Mökillä saunaan, ja minä pulahdin purossakin. Talviturkki heitetty. Oikeasti oli aika lämmintä (+ 7 C). On vieläkin. Kun tässä mökkiterassilla istuskelen… Luulen että tämän päivän muistan kauan. Toivon niin.

Hyvillä mielin helteellä Hangasojalla

Tänään Iisakkipäälle kavutessa auringon ympärillä oli pieni halo, ja näkyi lentokone taivaalla! Niitä ei juuri ole näkynyt viime aikoina. Halo ja lentokoneen jättämä tiivistymisjuova tuntuivat jotenkin hyviltä merkeiltä. Reippaasti kohti huippua! Siellä eteen avautui sinisävyinen laaja, lämmin Lapinmaa. Palatessa tunturipuron kimmellyksen yllä tunturikoivussa jo pienet vihreät silmut. 

Aamulla oli yksi viikon kohokohta, kun saimme olla Teamsillä mukana Apsun kevätjuhlassa. Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää, että ”lähetys” olisi ollut onnistunut: ääni oli hukassa, kuvassa näkyi kerrallaan vain pieni osa päiväkotiryhmästä, esitysten taustamusiikki ei kuulunut, mutta me nähtiin liki hellyttävää touhuamista, ja lapset saivat nähdä vilauksen ”yleisöstä”; lapsille tuntui olevan tärkeää, että isit, äidit ja isovanhemmat olivat ruudun takana. Meillekin oli tärkeää saada olla edes näin läsnä. Ja onneksi tekniset ongelmat olleet täällä Hangasojan yhteyksissä.

Teams-kevätjuhlan jälkeen siis tunturiin, josta iltapäivällä ”laskeuduttuamme” kylille näimme muutaman muunkin turistin, mökkeilijän, paikallisen; Iisakkipään poluilla ja laella ei ollut ketään meidän lisäksi. Postiin vein Katin ja Annelin palkintopaketit – Saariselän postissa asiointi on AINA yhdenlainen ”tapaus”. Niin tänäänkin. Jos olisin halunnut, olisin saanut eräätkin käyttätunnukset ja salasanat käyttööni ihan vaan kuuntelemalla ja muistiinmerkitsemällä. En katsonut tarpeelliseksi niitä vohkia.

Sitten (lääkärikierron jälkeen) aika puhelulle, puheluille. Levoton, huolissani olen. Nyt paljon vähemmän kuin ennen noita puheluja. Tämä on kolmas kerta vajaan vuoden aikana täällä Hangasojalla ollessamme, kun äitini on joutunut sairaalaan. Toki muitakin kertoja vuoden aikana on ollut, mutta juuri nämä kerrat, kun olen täällä ja hän on joutunut osastolle, ovat ollet vaikeita (minulle): 500 km välissä vie levollisuuden hiiteen. Mietin, pitäisikö palata kotiin, mitä voisin tehdä, syyllistynkin. Tällä kertaa ehkä enemmän kuin aiemmin. Mutta nyt, ainakin tänään, puhelujen jälkeen, uskon, että kyllä tämä taas tästä. Tilanne rauhoittunut, hoito tehoaa…

Niinpä iltapäivän auringossa, helteessä, kun mökkiterassin mittari näytti +28 C, lämmittelin hyvillä mielin saunaa, laittelin salaattia valmiiksi. Saunottuamme Pehtoori grillasi, istuimme terassilla, – leppeän tuulen tehdessä säästä entistäkin nautinnollisempaa. Suunnittelimme huomista reissua: vuokra-fatbiket on varattu!

Ja hei! Oulu on vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki!! Sekin on hyvä juttu. Oikein hyvä juttu.

Patikkakausi avattu

Grüss Gott!

Noin on tapana tervehtiä vastaantulijoita, kun on vaeltamassa Alpeilla. Jopa Kanarian saarilla, Gomeralla ja Lanzarotella, on kuultu tuota tervehdystä käytettävän. Ja  toki me on tervehditty takaisin, vaikka joskus on hieman arveluttanutkin. Tai siis… kun grüss gott käännettynä suomeksi on ”Jumalan terve”, joka puolestaan on varsin eksklusiivinen tervehdys, jollaista ainakin Pohjois-Pohjanmaalla käyttävät (vain) vanhoillislestadiolaiset keskenään. Ei siis ihan meidän juttu.

Mutta tänään ei tarvinnut miettiä ketä ja miten tervehditään. Koko liki 10 km reissulla näimme vain yhden nuorenparin, joka tuli fatbikeilla vastaan ja me vain heippasimme puolin ja toisin. Se oli siinä tämän päivän kohtaamiset.

Toki puheluita, montakin ja moneen suuntaan heti aamusta. Ja viestejä (perhechatti on vilkas) pitkin päivää, mutta ei kohtaamisia.

Koetimme valita reitin, joka olisi ainakin osin ennen kulkematon, ei kovia nousuja eikä upottavia soita tai muita kosteita paikkoja. Vaikka maasto ja metsänpohjat ovat aika kuivia, sulamisvesien kohdilla, purojen rannoilla, soilla ja hetteiköillä on vielä kosteaa, jopa upottovan märkää.

Talvella löysin/löysimme Sivakkaojan varren reitin ja siellä olevan laavun, joten päätimme tänään käydä sillä suunnalla tepastelemassa pätkän Ruijanpolkua, ja toiveena oli paistella laavulla  lounasmakkarat. Niin teimme, hyvin onnistui.

Nykyteknologia (kännykät ja google) mahdollistivat tulenteko-oikeuden tarkistuksen. Luettiin, että nyt on menossa ruohikkopalovaroitus ja että se koskee nimenomaan avotulentekoa. Miten määritellään avotuli? – Tämän sivuston perusteella päättelimme, että laavun edessä ollut rautainen grillipaikka EI ollut avotuleksi luokiteltava (ks. kuva: Pehtoori vie loput hiillokset Sivakkaojaan… 😉 ) ja niinpä tulistelimme rauhassa.

Polku (latupohja) vei takaisin kohti Suomen Ladun majaa Kiilopään juurelle. Matkalla komea mäntymetsä, joka näytti liki veistokselliselta, poikkeuksellisen korkeita ja suoria petäjiä. Kaunis, hyväntuoksuinen metsä, jossa varvut nousivat lumenpainaman jälkeen kohti lyhyttä Lapin kesää. Parempi on patikoida, kuin hiihtäjän hiihdellä, vaikka kyllä molemmat jo maistuvat. Huomenna ehkä maastopyöräilemään!

Kiilopään etelä- ja länsirinteilläkin vielä lumilaikkuja, mutta kyllä jo kesäkuulta tuntuu. Riddari oli patikan lopulla jo ihan liian kuuma!!