Mökki kesäkuntoon

Mökki on yleensä painajaisvapaata vyöhykettä, mutta viime yö meni kyllä aika tykyttävissä tunnelmissa. Kuudelta revin itseni irti unista, kauan sen jälkeenkin vielä valju ja ahdistava olo. Ei kuulu mökkieloon tuollaiset unet, olot ja sanat. No mutta…

Aikani arvoin mille ryhtyisin, ja kun sääennuste näytti, että juuri tänään täällä olisi pilvisin ja viilein päivän tällä viikolla, ajattelin että voin ”uhrata” aamupäivän varmuusvarastojen yms., yms. hankkimiseen Ivalosta, Pehtoori jäi rakentelemaan terassille puista säilytyslaatikkoa.

Ennen lähtöäni pakkasimme mukaan pari säkillistä vaatteita, mattoja ja muuta ylimääräistä, jotka otin kyytiin ja vein Ivalon kierrätyspisteelle. Samalla vaatekaapeissa untuvatakit ja tamppa- ja toppahousut taustalle, kesäisempiä kamppeita esille. Myös muutamat harvat pikkuliinat ja tilpehöörit joulu- ja pääsiäiskoristeet vaihtuivat kesäisempiin, tupasvilloja ja  Onhan huomenna jo kesäkuu! Mitä on kyllä vielä luonnosta uskoa.

Paluukuormaan sitten ruokaa, herkkkuja, siivoustarpeita, viiniä, apteekista tarpeita. Ja multaakin hain. Puutarhan lahjamyymälästä poimin pienen Bukowskin nallen: mörönsyötiksi. Kotona minulla on Toni Thorvaldsson, joka tosin on nyt Eeviksellä, mutta tänään tuntui, että tännekin tarvitsen sellaisen. Tälle karhunpojalle olisi hyvä saada nimi. Tämä ei taida olla Thorvaldssonin sukua, vaan jotain ihan muuta, mutta minä selvitän kyllä.

Iltapäivällä onnistuin haravoimalla saamaan rakon käteen, aika noloa. Mutta kertoopa siitä, että nyt mökkipiha on siisti, haravoitu, oksat kerätty ja terassit siivottu. Kesän eka rantasauna tuntui juhlalliselta, vielä en uskaltautunut puroon, josko voitaisiin olla niin kauan, että vähän vielä lämpenee.

Huomenna – toivottavasti – tunturiin.

Kyselyn tulokset, arvonnan voittajat

Lukijakysely 2021

Tuulestatemmattua blogissa käydään päivittäin keskimäärin 250 – 350 kertaa, arvioin että säännöllisesti blogissa vierailijoita on noin 150 – 180. Viikko sitten 5000 postauksen kunniaksi asettamaani blogin lukijakyselyyn vastasi noin kolmannes kävijöistä. Vastausten perusteella vakkarilukijoista 85 % on naisia, suurin osa seuraajista käy täällä päivittäin (65 %) ja on tehnyt niin vuosikausia (70 %). Minähän sanoinkin että tämä on jonkinlainen, löyhä, näkymättömin rajoin olemassa oleva ”yhteisö”.

Minulle yllätys on se, että vakiseuraajistas vain neljännes on oululaisia, toinen neljännes on muualta Pohjois-Suomesta ja puolet muualta. Ja yllättävää, että vain viidennes vastannaista ilmoitti tuntevansa minut. Tältä osin tilanne on varmaankin muuttunut sen jälkeen kun jäin pois yliopistohommista. Luulisin ainakin.

Sekä kyselyn ”muu”-kenttään tulleiden mukavien kommenttien, kiitos paljon niistä, että sähköpostiin tulleiden viestien jälkeen annan itseni tulkita tuloksia siten, että Tuulestatemmattua-blogin juttujen sillisalaattimaisuus tai elämänmenon koko kirjo tai erikoistumattomuus tai päiväkirjamaisuus on se juttu, miksi moni täällä piipahtaa. Ei ole vain reseptejä, ei vain matkoja, ei vain Lappia, ei vain mummeilua, ei vain töitä, valokuvausta tai historiaa vaan suloisessa sekamelskassa kaikkia noita ja sirpaleita sieltä ja täältä. Siten kun ne elämässäni eteen tulevat.

Vastanneista 90 % on inspiroitunut resepteistä, puolet on saanut lukulistalleen suosituksia, viinivalintoja blogin juttujen perusteella on tehnyt 60 % vastanneista. Kaikki nämä luvut motivoivat postailemaan noista aiheista myös vastaisuudessa. Reseptien kirjaaminen tänne on minulle itselle hyvä juttu. On keittokirja aina käsillä. 🙂

Mielenkiintoista on se, että moni tuntee tuntevasta minut aika hyvin, vaikka ei olla edes tavattu. Luulen, että minua ei blogin kautta voi lukea ihan kuin avointa kirjaa, vaikka aika avoimesti minä tuntojani ja tekemisiäni tänne kirjaankin. Blogi päiväkirjana auttaa myös katsomaan asioita hyvän kautta, ilon kautta, eikä jumittumaan vaikeisiin asioihin. Ei vatvomaan (ainakaan julkisesti) vaikeita, kipeitä asioita, ei miettimään pelkoja ja ahdistumaan asioista, jotka (vielä) eivät ole edes tapahtuneet. Tässä ja nyt.

Arvonta

Kaikkien, jotka Lukijakyselyn yhteydessä kommentoivat (yht. 13), kesken suoritettiin eilen arvonta. Ensimmäiseksi valittu saa valita kaksi kirjaa neljästä (Tuomas Kyrö, En juhli, Timo Airaksinen, Onnellisuuden opas, L. M. Montgomery, Pieni ruonotyttö ja J. Ryan Stradal, Keskilännen keittiö.

(On mainittava, että pokkarit ovat myös Oulun Tähtitornin kahvilan (kirjakahvila) valikoimissa. Sieltä minäkin nämä ´sain´).

Jäljelle jääneet kaksi kirjaa postittelen toisen arpalipukkeen voittajalle.

Ja voittajia ovat: 1) Kati  ja 2) Anneli

Molemmat ovat tainneet voittaa blogin arvonnoissa aiemminkin, mutta eihän (varsinkaan) täällä mökkiläppärin tiedostoissa ole teidän osoitteita, joten laitteko sähköpostia (reija at satokangas.fi). Ja Kati, kerro, mitkä kirjat haluat, – Annelille jäävät sitten ne kaksi muuta. Saariselän postiin laitan kuljetettavaksi eteenpäin.

Vielä kiitän kaikki vastanneita – hyvä minun on tietää seuraajien mielipiteitä.

Tuskin enää 5000 postausta koskaan teen, mutta nyt jatketaan ainakin jonkin aikaa…

Mökkieloa

Ja tulevina päivinä juttuja ja kuvia taas täältä Hangasojan varresta! Mökillä on niin hyvä. Luntahan täällä vielä on, mutta myös soliseva puro, läheltä kuuluu järripeipon narina, valo on kirkas, tuuli lempeä, ilma raikas.

PS. Instagramin stooreissani on pieni videoklippi purolta… Insta-stroori Meidän kultapuro!

Aika rientää!

On ollut varsin kiireinen päivä. Tai noh, tavallista enemmän tekemistä ja kohtaamisia. En ole ehtinyt ajatella kummoisia, en menneitä, en tulevia, ja se on hyvä juttu se. Tässä ja nyt on se, millä on jotain merkitystä.

Ja paljon merkitystä on sillä, että Apsu kuus vee oli tyytyväinen pienimuotoisiin synttäreihinsä. Aurinkoista keliä, leppoisaa oloa, odotusten täyttymistä. Kakku (tiedättehän: vasemmalta Hulk, Captain America, Iron Man ja Thor) ja ruoka (tortillat kaikkine tykötarpeineen, aikuisia ilahdutti erityisesti kotitekoinen punasipulihilloke – olikin se hyvää!) olivat toiveiden mukaisia, ja mummin hankkima potkulauta oli niin mieluinen, että sillä oli päästävä potkuttelemaan kotiin asti. Sain äsken vielä ääniviestin: ”Ne oli hyvät pileet”. Tällä eletään pitkään…

Aamupäivään palatakseni ….. Viimeiset valkovuokot riivin penkeistä ja vein ne äidille, sieltä lähdettyäni kävin pyöräilemässä ihan hiton kylmässä pohjoistuulessa Oulun laitamilla, kaupungintalon tulppaanit kuvaamassa ja vielä Tuumasta ja Tikistä hakemassa postikorttini pois. Sympaattinen, mukava putiikki lopettaa toimintansa, mikä on kyllä vahinko.

Juuri tänään on päättynyt vastausaika Lukijakyselyyn 2021. Samalla arvontaan osallistuminen on sulkeutunut, mutta teen koostepostauksen vastauksista sekä jullkistan arvonnan tuloksen huomenissa. Nyt on vielä ehdittävä touhuta kaikenlaista. Huomenna aamusella lähdemme kohti pohjoista! Siellä on jo yötön yö – pysykäähän linjoilla! 🙂

Onpas ollut päivä!

Aamulla – turhaankin valvoneena – varhain ylös, ja liikkeelle. Kunhan olin kaupungissa piipahtanut, ajelin hakemaan pienet. Ja sitä pulputuksen määrää, meteliä ja meinaamisia! Mihin mennään ja mitä tehdään?

Aamupäivä oltiin mummilassa, jossa molemmille isovanhemmille oli ”oma” pieni lähellä, toivomassa/vaatimassa tekemistä, lukemista, osallistumista, kutittamista, juttelua – ja Apsun kanssa opeteltiin Photoshopin alkeita. Diginatiivi pojanpoika oppi äkkiä käyttelemään kuvankäsittelyn työkaluja. Hyvä ope vai sittenkin lapsen luontainen kyky hanskata käyttöliittymää ja sen toimintaa?

Oli aika lounaalle. Mummi oli jo eilen tehnyt makaronilaatikon valmiiksi:
Mummi: ”Tein eläinmakaronista, ja ostin teidän lemppariketsuppia… ”
A: ”En halua. (syö koko ajan). Ei ois kannattanut tehdä eläinmakaronista. Enkä tykkää ketsupista. (syö edelleen)
M: ”Syö nyt sen verran että jaksat kun lähtään puistoon ja…”
A: ”Voin ottaa vielä vähän… ” (Ja mummin lastattua lautaselle pari isoa kauhallista syö kaiken …)
A: ”Mitä on jälkkäriksi?”
M: Mennään käymään hallissa ja torilla, siellä on valtavasti jätskejä….
A: En halua.

Ja sitten kuitenkin Torikahvilassa on vaikea valita itselle, siskolle, mummille ja papalle jätskejä. Mutta lopulta löytyivät!

Kauppatorilla meillä on ”perinne” käydä koputtelemassa Toripolliisin mahaa. ”Onko nälkä?” – Mukava nähdä kuinka Apsu opettaa näitä juttuja pikkusisarelleen… Kävimme tietysti samalla hallissa hakemassa kalaa ja muutenkin.

Ja matka jatkui Heinäpäähän. Siellä vuorenvalloitusta: ekana huipulle ehtinyt sai tikkarin, ja löysi jotain jännittävää. Ja kuva kertoo, mitä mieltä Eevis on: ”Minähän en edes katso tuota Mörköä! Ja pidän papan kädestä tiukasti kiinni.”

Jalkapalloa käytiin neljästään pelaamassa oikealla kentällä. Liikuntaa kaikille, ja sitten lapset keräämään voikukkia kentän reunalta. Apsu lupasi viedä isille. 🙂 Unohti kukat, kun löysimme hienoja kiviä.

Matka jatkui kohti Ainolan puistoa.

Vaikkei vielä kesä, niin hyvä päivä. Melkein koko ajan ulkona.

Herkkuja

Kuinkas monelle on lääkäri määrännyt herkkukaupassa käyntiä? – Minullepa määräsi! Kuuliainen kun olen, niin oitis ajelin kotiin Pakkahuoneenkadun kautta. Mon Chou Pâtisserie, maailman pohjoisin ranskalainen leipomo on avannut Oulussa ovensa. Croissanteja ajattelin ostavani, mutta niitä ei pienen kahvilan pienessä vitriinissä puolenpäivän aikoihin ollut, niin macaronsit sopivat oikein hyvin. Niiden tekeminen ei minulta – vieläkään – onnistu, – pitkään aikaan en tosin ole edes yrittänyt. Kuitenkin pidän niistä edelleen aika lailla. Joten pieni rasia niitä.

Mukava kun oli iltapäiväkahvilla piipahtaneille ”kierrätystavaraa” ostaneille oli jotain kaunistakin tarjottavaa, minun ruttuinen Pinocchio/Britani ei kuulu joukkoon ”moni kakku päältä kaunis”. Sitäkin parempaa, ihan vaan vaatimattomuuttani totean. Mutta odottakaapas kun näette lauantaina Apsun synttärikakun!! 😀

Lauantaista puheenollen: silloin on Lukijakyselyyn osallistuneiden ja nimenomaan kommentoineiden kesken arvonta. Koko huominen päivä, ja lauantaiaamupäivä aikaa osallistua. Palkintoja on kaksi joten aika hyvä voittokerroin on vielä. Tästä osallistumaan!

Milloinhan meillä on edellisen kerran käynyt perheen ulkopuolisia?  Meidän siivooja-S. eilen ja muutaman kerran talven mittaan, ja viinikerho joskus syyskuussa? Ei muita.

 

Vihdoin vihertää

Pihalla on jo vihreää: Pehtoori leikkasi nurmen ensimmäistä kertaa tälle kesälle ja samaan aikaan minä takapihalla istuttelin yrttitaimet penkkeihin. Saapa nähdä, miten minun siemenestä asti kasvattamani yrtit tänä vuonna onnistuvat. En ole ennen paljonkaan esikasvattanut, vaan olen ostanut taimia puutarhalta sekä kylvänyt suoraan maahan, mutta tänä vuonna on toisin. Koeviljelyn onnistuminen ratkaisee, miten sitten ensi vuonna. Minulla on jo meriselitys valmiina, jollei onnistu: mökkiviikot estävät jatkuvan huolehtimisen. Heh! No katsellaan.

Muutoin päivä kuluikin erinäisten huolto- ja terveystoimien parissa – niistäkin tuloksia odotellessa.

 

Parempia päiviä

Kylläpäs on mukavaa kun ei ole koko päivänä satanut, nyt jo paistaakin. Kuvan teeman mukaisesti punaisella Helkamallani olen parikin lenkkiä tänään tehnyt. Maikkulan kirjaston seinässä on tuollainen tilataideteos. Oulussa on paljon hienoja kuvia, mm. alikulkutunneleissa. Aliskojen maalauksia ja graffiteja on jo kuvattu ja koottu Instagramiin @oulugraffiti, mutta olisi kyllä mukava itse tehdä sellainen parin päivän muraali- ja alikulkutunnelien tilataide- kierros/maraton. Kuvailisi vain muraalit ja alikulkutunneleiden seinät. Siinä sais pyörälenkille kohdetta – toki kilometrejäkin. Pysähtely, kameran esiin kaivaminen ja kuvaaminen kyllä voisi ryhtyä tympimään, mutta voisihan sitä kokeilla.

Tänään runsaahkon pyöräilyn lisäksi olen saanut aikaiseksi paljon muutakin, minkä seurauksena olen voinut ilokseni ruksailla to-do-listalta yhden jos toisenkin jutun pois. Ja sellaisestahan tulee hyvä mieli.

Ilo on ollut myös valmistella lauantain juhlia. Tänään on tasan kuusi vuotta siitä kun minusta tuli mummi: on Apsun syntymäpäivä. Synttäreitä on juhlittu jo viime sunnuntaina toisessa kodissa, äidin luona Haukiputaalla ja ens viikonloppuna juhlitaan sitten täällä Taskilassa, isin luona ja mummilassa. Viime vuonna näihin aikoihin ei juuri juhlatunnelmaa ollut. Nyt on moni asia jo paljon paremmin.  ♥

Kuvia, elokuva ja mokia

Photoshopilla kesäkeli

Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.

Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?

Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.

Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.

En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.

Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.

Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita

Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀

Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.

Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.

Hyvää kotiruokaa kahdelle

Jos eilen aamuisella lenkillä oli melko kylmä ja satoi aika reilusti, niin tänä aamuna oli ihan halvatun, hyytävän kylmä (+4 C) ja vettäkin tuli, vaikkei sadetakin alle asti sentään. Pakkoko se oli heti aamusta tormata pyörän kanssa tyhjille reiteille? – Ei pakko, mutta aattelin, että onpahan ”alta pois”. Niinhän siinä sitten kävi, että vajaa tunti riitti, ja hakeuduin kotiin lämpimään suihkuun.

Sitten istahdus koneelle, ja eilisen postauksen vastauksiin ja tilastoihin perehtyminen: monia vastauksia kyselyyn ja kommenttejakin. Niistä mukavia ilonläikähdyksiä. Vastausaikaa on vielä ens lauantaihin asti!

Päivän agendalla oli parin (minulle) uuden ruokatuotteen testaus: Briossijauhopussi on ollut kaapissa jo muutaman kuukauden, mutta Valion Vaniljakreemi solahti ostoskärryyn vasta viime viikolla.

Briossit ulkomaiden hotelliaamiaisilla tai ravintoloiden leipäkorissa ovat aina maistuneet minulle, samoin kuten croissantitkin. Niinä harvoina kertoina, kun olen ravintolassa (Kauppuri, Rooster) syönyt oikean gourmethampurilaisen, on briossisämpylä maistunut hyvälle, ei sellaiselle kuin Mäkkärin kuiva, jauhohöttöinen pulla. Kun kotona on ainakin kerran kesässä viikonlopun grilliruokamenussa ollut hampurilaispihvejä, on niitä varten ostettu kaupan valmiita briossisämpylöitä. Mutta tänäänpä tein niitä itse! Ja niinhän siinä nyt taisi käydä, että muunlaisia ei meillä enää ole tarjolla: oli kyllä pienen (koneella) vaivaamisen väärti!

Jauhoja ja taikinaa on helppo työstää, pussin pohjassa olevalla ohjeella tein. Sämpylöihin tulee hyvä sitko, eivät ole höttöä (100 g voita taikinassa 🙂 ).

Koska keli ei suosinut grillailua, meillä oli täytteenä ”pulledporkia”, tein  sen oheen vielä itse hillottua punasipulia. Cheddar oli jäänyt ostamatta, mutta kylläpä oli silti hyvää. Ja helppoakin!

Suunnittelin jo, että näitä pullapalleroita voisi tehdä vähän pienempinä: halkaisisi, täyttäisi vaikka poronkäristyksen jämillä, teelusikallisella creme fraichea ja salottisipulirenkailla. Olisipa hyvä lapas möksällä tarjottavaksi vaikka korvasienikeiton ohessa.

Ja jälkkäriksi Pastel de Nata. Kaikki Portugalin kävijät (ja Lidlin leivonnaiskaapilla käyneet) tietävät nämä pienet vaniljakreemileivonnaiset. Minähän olen niitä joskus aiemminkin koettanut (pitkän, vaikean kaavan kautta) itse tehdä. No joo, eivät huonoja olleet nekään, mutta tänään: näitä teen toistekin! Pohjana oli Valion resepti. En tosin käyttänyt valmista voitaikinaa, vaan lehtitaikinalevyjä (Myllyn paras). Ja laitoin täytteeseen vähän myös sitruunamehua. Nämä tekeleeni eivät ole mitään konditoriatuotteiden helmiä, ainakaan ulkonäöltään, mutta hyviä olivat.

Vaniljakreemistä on kyllä varmasti vaikka mihin: täytekakkuihin, jälkkäreihin, piirakoihin. Miksei tällaista paiston kestävää tuotetta ole aiemmin tuotu markkinoille? No nyt on. Kokeilkaahan hyvät leipurit ja kotikokit!

Tuulestatemmattua taas virstanpylväällä

Tuulestatemmattua on ja pysyy – myös seuraajien arjessa?

Siltä ainakin vaikuttaa, sillä teini-ikään yltäneessä (13½ v.) blogissa on nyt noin 1 330 600 käyntiä! Ja kolmen viikon päästä täällä on yli 5 000 artikkelia. Nyt 4 984 artikkelia.

Se on sellainen etappi, että on aika (taas) hieman kirjoittaa aiheesta, bloggailusta ja sen tuomista iloista, tehdä lukijakysely ja kiittääkin!

Ja tietysti on arvontakin, kuten niin monta kertaa ennenkin näiden virstanpylväiden kohdalla.

Blogin kommentointi

Blogissani on ennen tätä postausta yhteensä 13031 kommenttia. Niistä 5170 on minun (vastaus)kommentteja ja melkein 8000 kommenttia teiltä, hyvät seuraajat! Aika paljon, eikö? Minulla on omassa maailmassani, sanastossani, nimitys ”blogituttu”. Sellaisiksi ovat tulleet ahkerat kommentoijat ja pitkään mukana kulkeneet lukijat.

Kommentoijissa on sellaisia, jotka ovat juttujani seuranneet iät, ajat ja he kommentoivat satunnaisen säännöllisesti. Kaikkien 13½ vuoden bloggausvuoden tilasto kertoo, että kymmenen kommentoijan kommenttien määrä on yli sata. He ovat Katri (622), Jarin (596), Satu (191), Katri H. (174), Kati (162), Irma (+ wondersbykaari = 156), Anneli (130), Koivu (127), Toini (113), Lähes naapuri (108). (EDIT: 24.5. aamulla) Ja Marja! Tarkistuslaskennan jälkeen sijalle seitsemän nousee Marja (154). Siis yli sata kommenttia on kirjoittanut 11 blogin seuraajaa. 

Mistään tilastoista en löydä kuinka paljon eri kommentoijia on ollut, mutta varmaan lähelle sata. Vuorovaikutteisuus on ilo; minulla jokaisesta kommentista vahvistuu se tunne, etten vaan itsekseni täällä iltaisin keskimäärin tunteroista käytä suoltaakseni ’jotain’ jonnekin tuntemattomaan bittiavaruuteen, vaan että höpinäni menevät jonnekin, nimenomaan jollekin, jollekin tutulle.

Blogini on  yhteisö

Näiden kymmenen joukosta Kati Kittilästä, Anneli Salosta ja Toini Kymenlaaksosta sekä Satu Kouvolasta ovat sellaisia, joiden kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta jotka minä jotenkin koen tuntevani. Olisi kyllä ilo tavatakin. Katrin, Jarinin ja Lähes naapurin kanssa on tutustuttu ja tavattu livenäkin, mihin blogilla on ollut ratkaiseva vaikutus – ilman blogia kohtaamisia ei ehkä olisi ollutkaan, emme olisi koskaan tutustuneet paremmin.

Blogini myötä olen saanut myös muutamia sähköposteja lukijoilta. Ne kaikki ”yksityiset” yhteydenotot ja ”lukijoiksi tunnustautumiset” 🙂 ovat ilahduttaneet kovasti! Kiitos vielä niistäkin!

Ja iso ilo ja tässä touhussa pysymisen kannustin ja edellytys, on ollut se, että minua ja blogiani on kohdeltu hyvin. Täällä ei ole ollut mitään ilkeyksiä, ei katkeruutta, ei mollaamista, ei elämänmenoni, mielipiteitteni, kuvieni tai tekstieni halveksuntaa tai asiatonta kommentointia. Toki – myös – kriittinen kommentointi on hyväksi, kommentointi ja keskustelu on tavoitekin. Ja todellakin: kaikenmoinen perusteltu palaute on aina hyväksi. Toisaalta enhän minä provosoikkaan, enhän? Koetan olla perusteetta arvostelematta ja arvottamatta muiden tekemisiä.

Olen saanut täällä paljon tsemppiä ja myötäelämistä niin kivoissa kuin kipeissäkin vaiheissa vuosieni varrella. Kuluneena koronavuonna blogini on ollut jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan. Olen saanut kommunikoida edes johonkin suuntaan. Syvimpien tuntojeni kirjaaminen tänne on ollut lopultakin aika vähäistä, mutta myös eheyttävää ja olen voinut laittaa omia ajatuksiani järjestykseen.

Blogini on (vähän) myös Muistikuvia-yritykseni markkinointikanava, vaikka eihän tämä ole sellainen yritysblogi, joka monella muulla valokuvaajalla on. Sen sijaan Instagram-tilini on ”mainoskanava”, mutta kyllä blogin kauttakin on jotain kuvausjuttuja tullut. Ainakin kalenteri- ja korttitilauksia. 🙂 Kiitos niistäkin.

Tuulestatemmattua ja minä

Ne eivät ole sama asia. Eihän blogissani oikeastaan koskaan ole mitään ihan ”tuulesta temmattua”. Kaikki mitä täällä on, on ”totta”. En vääristele asioita paremmiksi, en kerro epätotuuksia, en vähättele tai suurentele, mutta onhan se niin, että eihän täällä ole ”koko totuus ja vain totuus”. Tälläkin viikolla on tapahtunut jotain minun elämänmenossani koskettavaa, sekä satuttavaa että ilahduttavaa, jota en tänne vuodata.Ei ole mitään syytä sellaiselle. Emme lopultakaan ole ihan yhtä, minä ja blogini. Aika harva meistä on se, mikä näkyy kaikille ulospäin. Mutta eikös sekin ole osa meitä?

Vähän täälläkin ehkä näkyy se ”pieni kansanvalistaja” joka minussa elää: historiaa, perinteitä, Oulua, Lappia, matkoja, ruokaa ja viinejä – ainakin niistä yritän kertoa, saada levitettyä tietoa ja tuntemusta. Jakaa omia hyviä kokemuksia, iloksi ja koettavaksi muillekin.

Blogielämä jatkuu

Nyt blogi ei ole kriisissä, tällä hetkellä en aio, en osaa, vaikka välillä haluaisinkin, lopettaa päivittäistä kirjaamista. Ja kun kerran suorittaja ja mittaaja olen, niin olisipa ilo jos tänä vuonna blogissa käynnit ylittäisivät 130 000 rajan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, että kaikkien aikojen kakkossija on tulossa, mutta sehän on teistä kiinni, hyvät blogissani piipahtelijat! 🙂

Kysely ja arvonta

Olen taas tehnyt jonkinlaisen lukijakyselyn. Näinhän kaikki varteenotettavat mediat tekevät? 😀 Kyselyyn voi vastata nimettömänä, ja kovasti toivon kaikkien osallistuvan, mutta ne, jotka vielä ”kuittaavat” kommenttikentässä vastanneensa, ovat mukana arvonnassa. (nimimerkki riittää hyvin)

Sain viime viikolla yhden kuvaprojektin yhteydessä valita kolme pokkaria ja lisäksi tuli Tuomas Kyrön kirja ”En juhli”, jotka päätin laittaa jakoon, arvontapalkinnoiksi. Arvon viikon päästä (su 30.5.) kaikkien kyselyyn vastanneiden ja kommentteihin kuitanneiden kesken 2 + 2 kirjaa.

 

Tässä kysely – vastaaminen on nopeaa ja helppoa. Myös kaikenlainen suora sanallinen palaute on tervetullutta. (reija at satokangas.fi)

Pian 5000 postausta tehneenä en kadu mitään. 😀 Jatketaan, hyvät blogiystävät ja -tutut!

 

Keittiössä kesäistä

Auton mittari näytti +5 C, kun puolilta päivin ajelin Kauppahalliin. Huom. autolla. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä pyörällä, vaikka aikaa olisi todellakin ollut.

Puistola Bakerystä rieska, Riikalta perunoita (uusia! – vastoin odotuksia, eivät huonoja, jos kohta kuukauden päästä vielä parempia…) sipulia – korvasieniä harkitsin, mutta luotan että mökkiviikolla kesäkuussa löydämme niitä itse Ahopään rinteiltä. Ja sitten ostamaan M:lta (kalaliike Pekuri) kalaa: tänään kalakauppaan oli uinut ensimmäinen Perämeren lohi! Toipilas-Pehtoori grillasi ja minä tein oheen vielä tsatsikia ja ”hernepyreepalleroita”.

Olen vuosikymmenien varrella tehnyt jos jonkinlaisilla aineksilla, jukurteilla ja mausteilla tsatsikia ja tänään vielä yksi uusi kokeilu. Jugurttina Lidlin Milbona ”Greek Style Yogurt, Creamy”. Tulipa aidon oloista: eri lailla kiiltävää ja pehmeää kuin turkkilaisesta, Bulgarian tai Valion kreikkalaisesta jugurtista. Hyväähän se niistäkin tulee, mutta kannattaa kokeilla. Tämänkin jukurtin valutin ensin, puolisen tuntia, samoin raastetun kurkun. Lähtee turha neste pois.

Varaslähtö kesään meillä kuitenkin. Hyytävästä säästä huolimatta.

Päivään on kuulunut edellen paljon perhe-whatsappia sekä muuta sähköpostia. Ihan kuvauksiin liittyviäkin. Ja iltapäivällä Juniori kävi potrettikuvauksissa: tarvitsee töihin esittelykuvan, ja kylläpä on ollut säätämistä. Ei meillä vaan töissä ollut mahdollista valita ja säätää, millaiset kuvat nettisivuille laitettiin. Enkä tiedä, kiinnostikokaan niin kovasti. 😉

Touhujen taustalla olen kuunnellut Kaari Utrion elämäkertaa, ei omaelämäkerta, vaan Anna-Liisa Haavikon kirjoittama. Uskonette, että minua kiinnostaa kovastikin. Ja kyllä, ehkä vähän yllättäen, myös yllättää ja kiehtoo. En ole koskaan ollut mikään hänen kirjojensa ehdoton fani, aika monia olen kuitenkin lukenut, mutta nyt näen hänet eri valossa, – rohkeana. Olen kerran tavannutkin hänet, hakenut Oulussa lentokentältä yliopistolle – puolen tunnin perusteella hän oli erilainen kuin elämäkerran perusteella. Tulin tänään miettineeksi, että olen tavannut hyvin vähän ihmisiä, joista on kirjoitettu elämäkerta tai jotka ovat itse kirjoittaneet muistelmansa: onkohan se aina niin, että elämäkerta ja pikainen tapaaminen ovat aika kaukana toisistaan? – Varmastikin.

Tähän teemaan palannen huomenissa. 🙂

Paljon sälää

Myrskyisän yön jälkeen herääminen koleaan aamuun. Puoli Oulua tuntuu heränneen ja kuunnelleen ukkosta, katselleen aamuyön myrskyä, mutta eipä meidän lintukodossa mitään tietoa moisesta. Kuitenkin vähän tavallista aikaisemmin olimme ylhäällä. Minulla kuljetushuki tänään, eikä tällä kertaa ollutkaan kyse lapsenlapsista vaan Pehtoorin yksityisautonkuljettajana toimin.

Pieni leikkausoperaatio terveystalossa aamulla: peukalonhangassa pitkään vaivannut ganglio poistettiin, ja hyvinkin tuttu, kalaasigruppoomme kuuluva, lääkäri oli määrännyt ”kahdeksan viikon sairausloman”. Ilmoitin, että ei kyllä tulla hyväksymään. Semminkin kun sama lääkäri leikkasi myös minulta joskus 20 vuotta sitten samanmoisen hyytelörakkulan sekä pienen luupiikin vasemmasta kämmenselästä, ja minä sain silloin kolmen päivän sairausloman duunista. 🙂

Toisaalta Pehtoori on huhkinut pihahommien kanssa pari edellistä viikkoa siihen malliin, etteipä näillä tiluksilla isompia hommia ole tehtävänäkään. Pesi mm. meidän punaiset pihatiilet Kärcherin painepesurin erikoissuuttimella: kaikki sammalet ja muut pinttyneet möhkät on nyt pois. Ihan kuin olisi uusi kiveys pihapiirissä. Joten huilikoon nyt edes muutaman päivän 🙂 . Epäilen, ettei enempää jaksaisikaan. Siis huilia.

Minä olen leiponut paritkin kakkupohjat pakkaseen, inventoinut korttivaraston, chattaillyt vilkkaasti perheen kanssa – paljon muutakin kuin leikkauspotilaan asioita, aikonut ja aloittanut kaikenmoista. Ja valmistellut viikonlopun postausta, jossa on arvonta!

BTW: eiliseen postaukseen liittyen: eilen illalla linkit Alkon verkkosivuille eivät toimineet, mutta nyt näyttäisi pelittävän. Ja jos jotakuta pätkääkään kiinnostaa aiemmin mainitsemani MTV:n haastattelu, niin se on nyt julkaistu. Turhan ison kuvan sinne laittoivat. Miksi piti ylipäätään laittaa? Ja tekstissä on muutama virhe, ei isoja, mutta kuitenkin. Ehdinköhän koskaan oppia, että pitäisi itse muistaa pyytää saada lukea juttu etukäteen. Yleensä saakin, mutta ei aina.

Niin ja se artikkeli on täällä.

 

Roseeviini, oranssiviini, rieslingrosee – mitä näitä nyt on? 

Rieslingrosee – valkkarirosee?

Viime kesänä kotoilevien ja mökkeilevien suomalaisten viiniharrastajien/nauttijoiden ”hitiksi” nousivat rieslingroseet, joiden syntyprosessin käynnisti suomalainen Master of Wine Tuomas Meriluoto. Hän kertoo MTV:n haastattelussa näin:

– Ajatus rieslingrosee -viinin kehittämisestä syntyi kuten monet timanttiset ideat, vahingossa. Istuimme Etelä-Saksassa Pfalzin viinialueella kotiaan ja viinitilaansa pitävän viinintekijän Axel Neiss’in puutarhassa. Lasissani oli vielä maistelun jäljiltä tilkka pinot noir -punaviiniä, kun isäntämme kaatoi sinne lounasviiniksi valittua kuivaa rieslingiä. 

Maku oli hyvä, ja tämän sattuman jälkeen Neiss´in viinitilalla ryhdyttiin kehittelemään riesling- ja pinot noir -yhdistelmäviiniä. Niinpä viime kesänä Alkossakin oli myynnissä juuri (saksalaisen Weingutt Neiss’in) That’s Neiss Pink Riesling ja lisäksi chileläinen Torres Digno Riesling Rosé.

Nyt Alkossa on jo useampikin rieslingrosee , täällä vielä muutama.

 

Roseeviini – puna- vai valkoviiniä vai jotain ihan muuta?

Entäs perinteiset roseet? Roseet ovat punaviinirypäleistä tehtyjä viinejä –  rypäleiden punaiset kuoret ovat saaneet antaa vain hetken makua ja väriä viiniin. Roseeviinin etiketissä voi olla myös jokin seuraavista:    blush, blanc de pinot noir, cabernet blanc, chiaretto, clairet, clarete, pink, rosado, rosato, vin gris, white zinfandel, weissherbst, rotling, schillerwein. Ne ovat selkeästi kesäviinejä, nekin. Ja niiden suosio on Suomessa parin viime vuoden aikana noussut hyvinkin paljon.

Meidänkin piazzalla ja mökkiterassilla niitä on varsinkin kesäisten kasvisruokien tai vaaleiden kalaruokien kanssa nautittu, mutta silloin ”ulkoviinilliset” syyt ovat olleet viinivalinnan takana: roseet ovat niin kauniita, kesäisiä ja vähän sellainen, miksipä ei pari kertaa kesässä roseetakin. Torresin ikiaikaisesti Alkon listoilla olleen cabernet sauvignon -roseen lisäksi olen tykästynyt Ca´Bottan roseeviiniin, jota ei Suomesta ole saanut kuin monta kesää sitten lyhyen ajan. Haaparannasta sitä joskus toin, Italiassa sitä on nautittu ja nyt sitä on meillä täällä taas!

Toissaviikolla tilasin Viinikellari.comin kautta laatikollisen kesäviinejä toimitettuna suoraan kotiovelle. Neljä pinkkiä/roseeta ja pari samppanjaa.

Keskellä on perinteiset punaviiniroseet Zenato ja Villa Wolf, jotka löytyvät myös Alkon hyllyiltä ja ne on testattu ja hyviksi havaittu, varsinkin Zenato, mutta oikeassa reunassa on yksi näitä uusia pinkkiriesling-viinejä, huom. H2O -merkintä.

Ja sitten vielä oranssiakin viiniä? 

Niitäkin on muutama testattu. Ne on (minusta) hinta-laatusuhteeltaan aika tyyriitä, ja luulenpa, että ne pitäisi osata ihan tarkkaan täsmätä ruoalle, jotta maku pääsisi oikeuksiinsa. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tämäkin harvinaisuus.

Ja tässä linkki tuoreeseen artikkeliin, jossa meidän Junioria on haastateltu. Kertoo jutussa, missä ja miten oranssiviinejä valmistetaan, myös ruokasuosituksia löytyy. Artikkeli on täällä: Oranssiviinit

Onkos näistä kokemuksia? Tai mikä on kesän paras viini? Mitäs suosittelet kokeiltavaksi? – Virtuaalivinkkejä tännekin päin, kiitos! 🙂

Shoppailua ja sykkelöintiä

Tuntuu hyvälle kun voi merkitä kalenteriin jotain: menoja, ”perhepäivähoitopäiviä”, valokuvauskeikkoja (olen lupautunut hääkuvaajaksikin!), lasten kesälomia, sovittuja juttuja, ystävien tapaamista, suunnitella mökkiviikon ajankohtaa – ihan kuin pitkään jatkunut staattinen tila, jossa päivät vain seuraavat toisiaan ilman erityisiä odotuksia, olisi muuttumassa. On jo fiilis, että ”uusi normaali” alkaa olla eletty, että hiljalleen palataan elämänmenoon, jossa on jotain odotettavaa, että on vähän vapaampaa, vaikka ei tässä kovin sidotuksi ole tuntenutkaan. Mikäpä tässä taas!

Vaikka pientä maailman avautumista on odotettavissa, niin arki ja viikonloputkin, paljolti varmasti kesäkin, sujunevat edelleen kaksin kotoillen, ja ehkä siksi olinkin tänään kaupungilla kodin sisustuksen kohentamisen merkeissä. Ensinnäkin vein SPR:n Konttiin ja kierrätykseen omia ja kodin ”vanhentuneita” tekstiilejä (vaatteita ja liinoja, pyyhkeitä ja kattiloita) mutta myös etsin sieltä jotain pientä uutta. Nyt kuten joskus ennenkin (mm. pieniä mariskooleja), löysin sieltä taas yhden pienen koriste-esineen/astian. Stefan Lindforsin koboltinsininen Boy-juomalasi on nyt meidän Huvilassa, jossa on ennestäänkin kaikkea (reissuista tuotua) sinistä. Boy-lasi saa siellä palvella pienenä kukkamaljakkona.

Decorassa kävin: meidän takkahuoneen hyvät, pian parikymmentä vuotta hyvin palvelleet nojatuolit ovat edelleen kuosissaan, ryhdikkäät, sopivat, mutta kaipaavat uuden verhoilun. En vielä löytänyt uutta kangasta niihin, ja kyllä hinta-arvio projektista pistää miettimään, että onko verhoilu sittenkään tarpeen? Mutta uuden sänkypeiton mökille tilasin. Se vaan oli ”pakko”.

Aikeeni oli käydä myös ompelijan luona, viedä muutama vanha iso liina ommeltavaksi kaitaliinoiksi ja käyttämättömät kesä(juhla)housut modistettaviksi, mutta siinä vaiheessa olin jo uuvahtanut kaupoissa kulkemiseen, joten päätin jatkaa toiste. 🙂

Ajelin kotiin, vaihdoin ulkoilukamppeet ja lähdin pyörähtämän lenkin Kello-Virpiniemi-Haukipudas. Se sujui paremmin kuin shoppailu etc hommat, –  ja tuntui hyvälle. Tämän kauden ensimmäiset tuhat kilometriä alkavat olla pian poljettuna. 😀

 

Puutarhahommia

Minun omat kukkataimien kasvatukset ovat vielä aika lailla vaiheessa.

Ei vielä varsinaista kukkien väriloistoa pihapiirissä. 🙂

 

Noh, se ei ollut (ainoa) syy miksi tänään iltapäivällä ajelimme peräkärry auton perässä puutarhalle. Viikonlopun ruuhkien mentyä oli hyvä tänään Säynäjäaholta hakea perinteiset Callo-Pe -pelakuut ja ruusubegoniat. Surffiinoiden tilalle otin japaninkelloja, pitkästä aikaa. Ja ihan uutena yksi inkalilja.

 Sääkukka (tähtisilmä) on mukava piristys piazzan pyödällä. Minulla on ollut se jo monena vuonna, ja hyvin se kestää ja kukkii.

Istuttelinkin jo ruukkuihin kaikki – poikkeuksellisen aikaisin ja poikkeuksellisen vähän. Koetan olla käymättä puutarhalla toiste. 🙂  Jos tämän kesän malttaisin pysyä jonkilaisessa kohtuudessa kesäkukkien kanssa. Pehtoorilla on vielä piazzalla oma penkki, johon laittelee kosmoskukat myöhemmin – nekin kyllä jo hankittiin.

Aika lailla muutakin olen saanut aikaseksi tänään, mistä tietysti hyvä olo. 🙂

Kotihommissa ja niitä välttelemässä

Sadekuuroja aamupäivällä. Hyvä niin, niiden aikana sain tehdyksi kaikkia pieniä kotityörästejä pois. Pois mielestä, näkyvistä. Ja puolelta päivin jo selkeni ja lämpeni. Pakkasin pyörän satulalaukkuun kameran ja pari objektiivia vakaana aikeena kuvailla kauniin kotikaupungin rantoja ja raitteja. Kuvia keväisestä Oulusta. Kahden tunnin lenkin aikana en edes avannut pakaaseja. Parin juomatauon aikana kännyräpsyjä… Tämmöiseksi se on mennyt minun kuvausintoni.

Mutta näkeehän tästäkin, että vihertää (ja siitepölyttää!!). Ajelin mm. Pyykösjärven rannan ja Hietasaaren (Hartaanselän) kautta etsiskellen niillä pesiviä joutsenpariskuntia, jotka olen jo aiemmilla kierroksillani nähnyt. Niillä kerroilla ei ollut kameraa ja pitkää objektiivia mukana, ja nyt kun oli, niin joutsenista ei tietoakaan. Linturetkeilijöitä varsinkin Pyykösjärven rannalla aika moniakin.

Iltapäivällä pihahommissa, eikä sitten juuri muuta.

Pihallamme kasvaa (valkovuokkojen lisäksi 🙂 ) mm. yksi tämmöinen. Osaako kukaan sanoa, mikä se on?

Valkovuokkojen aikaan

Valkovuokot kotipihan illassa. Tänä vuonna niitä on meillä enemmän kuin koskaan. Eikä niiden kasvu täällä Perämeren rannoilla ole mikään tavallinen juttu. Me olemme saaneet turppaan vuosia sitten Oulunsalosta, ja siitä olemme saaneet pariin kolmeen paikkaan pihalle niitä leviämään. Tänä vuonna muutama kukka nousee kivijalan vierestä pikkukivien välistäkin. Tänään nämä kukkimalla ilahduttavat erityisesti; äitienpäiväksi eivät ehtineet, mutta nyt.

Aurinko on tänään hellinyt vasta iltapäivän lopulta. Aamulla olin pienten kanssa leikkipuistossa ja kyllä tuuli kylmästi. Sepä saikin sitten liikkumaan ja kiikkumaan kunnolla. Muutoin päivä sisällä. Nopeasti kuuluu aika, vaikka ei mitään erityistä ollutkaan ohjelmassa. Erityistä kyllä taustalla…

”Titi”, kuten Eevis isäänsä kutsuu, tuli kustannuspaikalta kahden jälkeen, ja ryhdyttiin puuhaamaan ruokaa. Grillistä entrecotea, ja sen oheen kaikenmoista kokkailin. Tuntuu sunnuntailta.

Juhlaa koko päivä

Aamulla klo 7.30 (Whatsapp ääniviesti:)

– Mummii-i, tuu mummi!
– Mummi tulee ihan pian. Just oon lähdössä.
– Okei!

Ja 10 minuutin päästä (toisaalla = isänsä keittiössä) kaksi pientä kyselee ja toivoo, mitä tänään tehtäisiin, mihin mentäisiin, mitä syötäisiin, … Ja molemmat olivat heti sillä kannalla, että mennään kirjastoon, kun sinne nyt pääsee! Sitä ennen käytiin kyllä Prismasta ostamassa molemmille uudet crocsit tms. Ja pihalelutkin tuli luvatuksi. Olipa ilo katsella ja kuunnella, kuinka isompia kinuamatta lelunsa valitsivat. Ei mahdottomia toiveita, ei riitaa siitä, kumpi saa mitäkin.

Kaupasta sitten kirjastoon, missä mummia sykähdytti se ilo, joka molemmilla pienillä oli, kun ptikästä aikaa kirjastoon päästiin. Apsu sanoi monta kertaa, että hyvä kun nyt. Uusia Apo Apposiakin löytyi, ja Eevis olisi lainannut repullisen kirjoja, vaikka kuinka monta prinsessakirjaa, vaikka kuinka monta maurikunnasta, vaikka kuinka monta  eläinkirjaa. Eka kertaa sai itse käyttää ”lainauskonetta”. Ilo sekin.

Ja mummille ilo, kun ”kirjastotäti” tuli tervehtimään. Ei ollut täti, oli entinen opiskelijani. Viimeisten duunivuosieni yksi eniten piipahdelleista. Kun kävi tänään heippaamassa, olin iloinen, että hän oli saanut alan töitä. Että juuri hän. Kovasti uskoin näin käyvän, hän itse ei ehkä niinkään. ”Omien” heippaaminen aina lämmittää open ja ohjaajan mieltä.

Ja sitten pienten kanssa ajelimme Rantapeltoon, meidän kotipiazzalle. Parituntinen oli aikaa kastella kukkia, sekä kastella Eeviksen pöksyt, sukat ja pihalle levitetty matto. Oli aikaa lukea, syödä ja höpöttää. Eevis höpöttää ihan omiaan, Apsu yrittää välillä tulkata, ei hänkään osaa, taas kuljetaan pihalla, pelataan, istutaan auringossa. Kysyn vaan, mitä muuta sitä väliperjantaina tarvisikaan?

Kun lapset jo alkuiltapäivästä isänsä kanssa lähtivät kotiin, minä lähdin sykkelöimään ja ”äkikseltään” hakemaan Ideaparkista mainoksessa näkemäni pellavapaitapuseron (- 20 %).  Ja sittenhän se repesi koko ostorumba. Siellä olikin joku ”kesän aloitus hula-baloo”, joten kotiin palatessa pyörän tarakallani oli monta nyssykkää. Luhta-Outletissa oli joku merkillinen tyhjennys-, alennus-, polkuhintamyynti: ostin yhteensä neljä!!! t-paitaa ja (urheilu)pooloa ja kaksi paksua froteepyyhettä = yhteensä 78 euroa! ja Finnmarin myymälästä neljä kaunista vihreää kaitaliinaa pihapöydille yhteensä 12 euroa. Ihan pelkkää säästöä koko reissu! Pieni poikkeus 😀 hillittömään säästöilyyni olivat uudet kevyet kesätennarit/lenkkarit. Skechers´n kengät olen jo kerran käyttänyt puhki, ihan vaan viidessä vuodessa ”tyhjiksi”, tänään ostin uudet. Eivätkä olleet mitkään edulliset (tällaiset), mutta omissani on jotian kultahippusia ja omani ovat mustat, ja niin hyvät!!. Kohti kesää niilläkin.

Ja kun oli ruoka-aika, mies ehdotti. että mennään Nallikariin syömään! Ehdottomasti mentiin!! Pyöräilimme sinne, emmekä suinkaan olleet ainoat, jotka perjantain illansuussa, aika hyvässä lämmössä, olivat päättäneet lähteä ravintolaan syömään. Nyt kun se on mahdollista. Nyt kun on kesä ovella, korona ainakin toviksi häipymässä taka-alalle… Nyt kun oli uudet kengät ja T-paita. 🙂

Ja ruoka oli hyvää.

Pehtoorilla rautua, minulla rapuja ja ranskalaisia. Elämä on. Välillä juhlaa koko päivä!

Hellettä helatorstaina

Iltaseitsemältä on vielä niin lämmin (ja sääsketöntä), että avasin työhuoneen oven. Lämmin huokuu pihalta sisälle, lintujen iltalaulut kuuluu ja Pehtoorin asentama ”vesiaihe” (= pihalla oleva ”vesipallo”) pulputtaa, mikä sekin kertoo, että on siirrytty kohti kesää. Tänään tuntuu kesältä. On tuntunut aamuvarhaisesta asti.

Avasin nimittäin eilenkin illalla oven pihalle, istuin nojatuolissa, kudoin ja kuuntelin merkillistä romaania (Grand Hotel Europa) ja eilisen illan oven avaus oli ”kohtalokas”. Jossain välissä pujahti sisälle orava, joka pihapiirissämme pyörii. Ja aamukuudelta se heräsi, ehkä hätääntyneenä tai jostain muusta syystä se aloitti pienen ”naputtelun”. Aikani sitä kuunneltuani nousin ylös ja tsädäm! Meillä on orava sisällä, ja se pitää METELIÄ! Saimme sen häädetyksi, mutta ei puhettakaan,  että kuuteen tuntiin jäänyt yöuni olisi enää jatkunut. Argh!

Mutta onneksi oli kesäaamu, oli helatorstai vailla lupautumista mihinkään, pl. systerin kanssa kahvitreffit, mutta nehän eivät ole pakko, eivätkä rasite, päinvastoin. Niinpä rukkasin päiväohjelmaa, ja lähdin jo aamutuimaan pyöräilemään. Koiteliin en aikeista huolimatta sittenkään suunnannut, vaan uusille reiteille hakeuduin: Kaakkurin kupeessa (itäpuolella) on asuinalue nimeltä Metelinkangas. Se ei varsinaisesti ole pääpyöräilyreittien varrella, joten en ollut koskaan siellä kunnolla liikkunut.

Tänään liikuin. Helatorstaina helteisenä aamupäivänä ajelin ristiin rastiin ja hämmästelin. Tällaistakin Oulussa? Metelinkankaalla kesäisen aamun hiljaisuudessa, puhtailla kaduilla, mustien ja valkoisten omakotitalojen, puisten sellaisten, pihoilla oli paljon Tesloja. Eikä se ollut vain yksi piha, jossa oli kaksi autoa tyyliin toinen valkoinen ja toinen musta. Ihan kuin sekin olisi rakennuskaavassa niin määrätty.

Aikuisia ei näkynyt pihapiireissä, mutta kaduilla pyöräili ja potkulautaili alakouluikäisiä ja nuorempia lapsia, pellavapäisiä, kiharatukkaisia, kesäkamppeissa, iloisina … Miksi minulle tuli olo kuin olisin Ruotsissa? Melkein kuulin lasten diskuteeraavan siitä, kenen vuoro olisi ekana mennä trampoliinille, joita näytti joka toisessa pihapiirissä olevan. Ja niissä ”jokatoisissa” olikin sitten erityisen hienosti hoidettu piha, ehkä kaksi Teslaa ja monta havupihtaa ja rautapenkkiä. Oikeasti tuli olo, että olin jossain epätodellisessa maailmassa. Ehkä se oli lämpö ja pyhäaamun verkkaisuus jotka tekivät miljööstä oudon.

Epätodellista oli myös Ainolan puistossa ja kahvila Kiikun patiolla. Siellä treffasimme sisaren kanssa. Emme kumpikaan olleet koskaan nähneet siellä niin paljon ihmisiä: jono jäätelökioskille oli ainakin 50 metriä, eivätkä turvavälit edes olleet isoja. Leikkipuistossa oli kymmeniä, kymmeniä lapsia. Siellä oli sellaista kaupunkielämää, jollaista Oulussa ei kovin usein tapaa.

Iltapäivän lopulla piipahdimme Pehtoorin kanssa lyhyesti Juniorin kutsumana Taskilantiellä, jossa oli pienetkin. Vaikka edellisestä näkemistä ei nytkään ollut kulunut kuin reilu viikko, tai noh, melkein kaksi, niin taas lapsilla kesti tovi ennen kuin oltiin taas omillaan, mutta sitten olisivatkin jo tulleet mukaamme, kun lähdimme takaisin kotiin. Noh, huomenissa on mummilan perhepäivähoitohuki aamupäivällä. 🙂

Minä sykkelöin vielä Pateniemen Lidliin. Lidlissä on Italia-viikot, mikä vastasi hyvin sään ja kuunneltavan kirjan herättäneeseen Italian ikävään. Parsaa Kellogs´n kera sekä monenlaisia antipastiherkkuja kotipiazzalla. Viileä ruoka maistui juuri tänään hyvälle. Juuri tänään ei huono päivä.

Helteisessä Oulussa

Aurinko Oulun yllä aamulla. Oikealla näkyy (pitkällisen vitkuttelun ja valitusruljanssin jälkeen) rakenteilla oleva uusi hotelli.

Tässä vaiheessa minulla oli vielä välipusero anorakin alla ja hanskat kädessä, kun olin matkalla kohti Kempelettä. Puolelta päivin ne olivat todellakin tarpeettomia: helleraja ylittyi iltapäivällä heittämällä!

Kävin tarkistamassa joko Kempeleen vanhan kirkon remontti olisi valmistunut, mutta vielä oli aidattu koko kirkkopiha… Tovin hautausmaalla käveleskelin, ei yhtään uutta nimeä, mutta ”sairaalavalokuvaaja”. Pari vuosikymmentä sitten kuollut. Enpä ole koskaan ennen törmännyt hautakivissä tai muutenkaan tuommoiseen ammattinimikkeeseen. Mistähän hänen työnkuvansa koostui?  (edit 13.5. aamulla. Hesarissa tammikuussa ollut pitkä juttu sairaalavalokuvaajan työstä. KLIKS )

Ajelin (kauppakeskus) Zeppeliiniin jonka Suomalaisesta kirjakaupasta muistikirja ja muuta ”toimistotarviketta” – se on paljon selkeämpi ja valikoimaltaan parempi kuin Valkean Suomalainen kirjakauppa.

Lämmin kahvi ei tuntunut hyvältä idealta joten hemmottelin itseäni Espresso Housen jäisellä cappuccinolla (Salted Caramel). Olipa melkoisen herkun jälkeen voimaa ja syytä polkea vielä muutama kymmenen kilometriä! 😀

Kotiin palauduttua en raskinut sisälle jäädä, joten yrttipenkkien kääntö ja perusteellinen putsaus oli just passelia puuhaa. Kylvöksiä ja pieniä auringonkukan taimia en vielä uskaltanut istuttaa pihalla; tämä hellejakso ei montaa päivää meitä helli, ja yöt voi vielä olla kylmiä. Mutta nyt nautitaan lämmöstä. Tuntuu niin hyvälle.

Ei hyvä

Tulin juuri lääkäristä. Kartiokeila-kuvassakin kävin. Kuulin, että ei oikein mitään löydy, eikä mitään voi tehdä. Lääkäri totesi, että ”hermojen, hermojuurten ja hermopunosten sairaudet, nehän ne särkee, sellainen kolmoishermosärkyhän se on – pärjäätkö olemassaolevilla lääkkeillä?”, minä totesin, että ”särkee paljon ja että lääkkeitä on vaikka kuinka paljon”.  Maksoin melkein 400 euroa ja sanoin näkemiin.

Poljin vesisateessa kotiin ja nyt lähinnä raivostuttaa. Ihan hitosti.

Uusi harrastus

Kaikenlaista uutta vireillä, tekeillä, aloitettu, aiottu…

Olen aloittanut uuden harrastuksen. En ole koskaan käynyt joogassa, enkä mennyt nytkään, mutta pari viikkoa sitten törmäsin somessa ”Joogaa jäykille” -verkkokurssiin, joka oli tarjolla melkein puoleen hintaan alennettuna, ja minähän sen ostin.

Orientaatiopätkät olen katsellut, yhden avaavan aamuharjoituksen oon tehnyt, ja pari kertaa rintakehää avaavan (iltaan sopivan) harjoituksen. Ja olen tykännyt.  Minähän olen tavattoman kankea, kaikkea muuta kuin notkea, ja yläkropan jumit ovat vallitseva olotila kehossani ympärivuotisesti, – tosin hiihto vähän jelppas niiden osalta. Eikä minusta ole ryhmäliikkujaksi, eikä rentoutumaan saatikka joogaamaan jossain porukassa tiettynä aikana, tietyssä paikassa. Pyöräilykauden ollessa jo täydessä vauhdissa todellakin tarvitsen venyttelyjä.

Nämä reunaehdot selittävät hyvin, miksi tämän kurssin otin/ostin kokeiluun. Hyvä juttu on sekin, että kertakorvauksen jälkeen ohjatut tuokiot on kotona käytettävissä milloin vain; kurssille on pysyvä kirjautumisoikeus. Ja pidän ohjaajasta (Katja Ojala), joka selittää miksi tehdään ja selittää hyvin miten tehdään, ja antaa vaihtoehtoja, jollei taivu (olkapäällä ei vaan pysty tekemään likikään kaikkia juttuja) ja hän on sopivan rauhallinen. Tämä vaikuttaa antoisammalta kuin oli Fotojooga-kurssi. itse asiassa minä olin sille kurssille väärä tyyppi. Moni mukana ollut varmasti sai sen annista irti paljon enemmän kuin minä.

Olen aloittanut myös uuden ison neuleen kutomisen. Kesäksi itselleni merimieshenkinen puuvillaneule on jo puikoilla – ekstempore pyörälenkillä poikkesin lankakauppaan ja ostin kilon lankoja. Ostin langat tähän malliin, mutta päätinkin, että teen tämän. On siis vähän koetettava itse soveltaa ohjetta, koska lanka on eri, joten saapa nähdä, tuleeko tästä muuta kuin kesäneule, ehkä vain huivi? 😀

Yhtenä sunnuntaina

Yhtenä sunnuntaina on äitienpäivä, Eurooppa-päivä ja …. mun synttäripäivä. Paljon liputettavaa yhdelle päivälle.

Ja sehän merkitsee, että Pehtoorilla on ollut keittiöhuki! Ja onneksi ymmärsin ennen ruokaa käydä pitkän pyörälenkin. Oli ilo nälkäisenä syödä kun (taas) joku muu oli tehnyt ruoan. Eikä mitä tahansa pöperöä tai take away -aasialaista, vaan alkuun parsakeittoa, pääruoaksi savusiikaa, parsa-peruna-salaattia ja kermaviilikastiketta sekä (tänäkin vuonna) jälkkäriksi yksi parhaista jälkkäreistä ikinä (resepti täällä).

Aamupäivällä kävimme yhdessä äidin luona ja sen jälkeen minä sain vaihtaa ”vapaalle” ~ ulkoilukamppeet ylle ja pyörän selkään. Mun juttu! Kyllä, olin välillä ihan hukassa, mutta aurinko paistoi, eikä minulla kiire mihinkään. Itsekseni, tuulessa ja auringossa kuljin, kuuntelin vuoroin linnunlaulua, vuoroin musiikkia: Mikko Kuustosen ’Hyvällä tuulella’ soi parikin kertaa… Kotona tänään palautumisjuomana lentokonesamppanjaa (Joseph Perrier). 😀

Iltapäivän lopulla Juniori ja R. tulivat kaksistaan syömään, lisää kukkia, lisää samppanjaa, toinen päivän kuplivista jätettiin jemmaan odottamaan, että Esikoinenkin avec saadaan saman pöydän ääreen.

Pehtoorin kokkausten ohessa aika syväluotaavia jutteluita. Ja taas mietin, että oikeastiko on elettävä näin vanhaksi, että oppii itsestään ja lapsistaan (ja vanhemmistaan) jotain olennaista.

– muistelen viime vuoden äitienpäivää, ajattelen toiveikkaana tulevia. Ja (eniten) liikutusta pienten kortista ja avaimenperästä. Tällä mennään pitkälle!

Tupaantuliaisista

On palattu tupaantuliaisista.

Ne oli vähän kuin talkootkin. Talkoot tarkoittivat lopulta ruoanlaittoa ja nyyttäreitä.

Olipa mukava. Olla nuorten parissa, nauttia muiden tekemistä sapuskoista. Ja hyvin valituista viineistä. Livemusiikista. Olla pois kotoa. Muistella menneitä, syväluodata kokemuksia…

Tärkeää oli että meidätkin oli kutsuttu.

 

Räntäsateessa mukavia sisäpuuhia

Taas on juhlaviikonloppu.

Sää ei oikein ole juhlallinen, ulkoilemattomuus on vienyt tältä päivältä iloa, mutta oma vika, olisi kyllä ollut aikaa. Aamupäivällä oltiin Pehtoorin kanssa tervehtimässä äitiään. Kakkukahveilla istuskeltiin pitkä tovi ja höpöteltiin.

Iltapäivällä tein meille kahdelle (eka kertaa ikinä) vasikanpaistia. Se oli usein lapsuuden sunnuntairuoka, varsinkin talvisin, kesäisin sitten tillilihana. Tykkäsin kyllä jo silloin molemmista. Kastikehan se on näissä molemmissa tärkeä juttu. Äiti hanskasi niiden teon. Ja keitettyjä herneitä paistin kanssa. Tänään oli kyllä myös ruskeita herkkusieniä ja parsaakin. Niistä en kyllä pentuna ollut kuullutkaan. 🙂

Samalla jo vähän huomisia Juniorin tupareita (eihän siitä ole kohta kuin vuosi kun muutti! 🙂 ) varten lisäkeruokia ja jälkkäriä. Tästä pitopalvelusta tilasivat perunasalaattia, tsatsikia ja zabaino freddo jälkkäriksi, joten ei kovin paljon puuhaa.

Illan olen tehnyt kortteja, Spotify-listaa kesän pyörälenkkejä varten ja taas kerran chattaillyt suuntaan jos toiseenkin. Ja taas katsonut striimiä. Se on youtubessa tallenteena. Vera Vala (jonka uutukaisen romaanin Aprikoosiyöt vastikään luin ja pidin siitä) ja Ella Kanninen keskustelivat Italiasta, sen säästä, ko. kirjasta etc. Ihan hyvää viihdettä Italia-friikeille, – sekä tuo striimi että varsinkin kirja.

Huomenna jo paistaa!

Matkamuistoissa, matkakuvat vievät

Hyvät blogilukijat, pahoittelen. Nyt ei tekstiä pysty tuottamaan.

Olen eksynyt tuhansien, kymmenientuhansien kuvieni pariin; itse asiassa muutaman sadantuhannen kuvan kuva-arkistooni humahdin jo alkuillasta. Ja siellä olen. Eikä poispääsyä taida olla ennen kuin uni pakottaa luopumaan matkailusta menneessä.

Nimenomaan reissukuvia olen selaillut. Enkä ainoastaan niitä matkakuvakertomuksia jotka olen julkaissutkin, joko täällä blogissa tai ”vanhalla” matkasivullani, vaan nimenomaan arkistossa oleviin kuviin. Sellaisiin, joita en ole muistanutkaan.

Laajahko matkasivuni, jos haluat ”nojatuolimatkailla” on tässä: KLIKS.   Ja uudempia (vuoden 2015 jälkeisiä reissuja on täällä). Valitse vain haluatko kaukomatkoille, valtamerten taa tai ehkä sittenkin Italiaan. Kuten tässä: Matkalla Umbriaan kolmeksi viikoksi.

Tämä on yksi viehättävimmistä hotelleista joissa koskaan olen ollut. Ja hotelliöitä elämässä on hyvinkin ollut vuoden, parin verran.

Keväällä 2012 Riva del Garda ja hotelli BellaVista.

Todellakin ”kaunis näkymä” ~ bella vista.

Umbrian kuvasivusto ei ole tuolla edellä linkkaamani Matkasivuston alla (linkki kuviin on rikki, enkä nyt osaa korjata).

Umbrian kuviin toimiva linkki on tässä, per favore.

Radiosta ja striimattuna musiikkia

Katselin juuri striimin: Radion Novan aamun Aki ja Minna juhlivat ohjelman 5-vuotista taivalta tunnin verran striimattuna. Kuuntelen Novan aamua satunnaisen epäsäännöllisesti. Kaiken kaikkiaan kuuntelen nykyisin radiota vähemmän kuin aiemmin – koska äänikirjat. Viikonloppuisin kuuntelen Novaa, kun laitan pitkän kaavan mukaan ruokaa ja koska viikonlopun toimittajista ja heidän tyylistään tykkään. Arkisin ruoka-aikanamme (kolmen molemmin puolin) toimituksessa on tyypit, joista varsinkaan maskuliinista en pidä, en hänen äänestään, enkä monista jutuistaankaan, joten joko kuuntelen kirjaa tai en mitään. Mutta aamuisin Minna ja Aki ovat usein  mukana aamupäivän puuhissani.

Eilisen Master Chef´n voittaneen Minna Kuukan Instaakin seuraan. Olen iloinen, että juuri hän sai ansaitsemansa voiton. Ruoanlaittajana ja aamutoimittajana Kuukka on mukavasti vakaa ja luottavainen, nopeasti hoksaava, sarkasminsa ja sanojen käyttönsä on sujuvaa ja älykästä ilman snobbailua tai itsensä tyrkyttämistä.

Radio tuo viikonpäivät kotiin, tai siis asettaa päivät paikalleen viikossa. On arkipäivien ohjelmat ja aiheet, ja sitten viikonloppuisin erit. Viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vain vähän sellaisia asioita, jotka ”ajoittavat” ja kellottavat päiviä, niin radio on ollut hyvä keino olla jotenkinkaan tekemisessä ulkopuolisen maailman kanssa, olla edes vähän ajan hermolla tai kartalla viikonpäivien kanssa.

Näin ollen: ei ihme, että hankkiuduin juhla-striimin äärelle. Mihin vaikutti myös se, että siellä oli ”livemusiikkia” nimenomaan sellaisilta artisteilta, joiden (uudesta) musiikista tykkään just nyt: Ellinoora, Erin ja Samu Haber. Haberin soolouran toinen hittibiisi  ”Täältä tullaan” on harmiton rallatus, kohti kesää, kohti pandemian jälkeistä elämää, hullun huoleton sanoitus ja melodia = just sopiva nyt. Ei silti, olen ”aina” tykännyt Haberin ja Sunrise Avenuen musiikista. Ja hänen äänestään: myös kun hän itse luki omaelämäkertansa. Sen jälkeen jopa tilasin Samu Haberin nimikkoviinin (samoin kuin Lauri Tähkän). Jälkimmäinen on minusta parempi, viini siis. 🙂 Hesarin arvio noista täällä.

Myös Erinillä on kaunis ääni, ja hänenkin soolouran uusimmat biisit miellyttävät. Ja Ellinoora. Tykkään! Dinosauriksii!

Kevyttä musikkia, sitäkin tarvitaan.

Kemijoen historian parissa

Tässähän on ihan vanhoja joutunut muistelemaan. Siis töitä, ja työn tuloksia. Jokunen aika sitten viimeiset tarkistukset haastatteluun Saariselän hiihtoladun varrelta puhelimitse: Kemijoen ”Lohen surma” -radiodokkarisarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on pitkät pätkät minun juttua. Väitöskirjaan ja Keminmaan historiaan liittyen – nimenomaan niiltä osin kun ne käsittelivät Kemijoen lohenkalastusta.

Ja äsken pidin (valitettavan pitkän) monologin/luennon puhelimessa MTV:n toimittajalle nettiartikkelisarjaan liittyen. Tämänpäiväisen haastattelun taustalla Veitsiluodon tehtaan lakkauttaminen: minulta sitten juttua siitä, mitä ja miten teollisuus on menneinä vuosikymmeninä Kemijokisuulla vaikuttanut. Miksi Kemi on pitkään ollut Suomen punaisin kaupunki? – Tämä juttu tullenee parin viikon päästä MTV:n artikkeleihin. (täällä) .. Minulla oli pari tuntia aikaa valmistella vastauksia muutamiin kysymyksiin: kyllä tuli nostalgisia muistoja, melkein ikävä luennoimaan, ikävä saamaan aikaan jotain, esimerkiksi vaikka väitöskirjan. 🙂

Noh, olen sentään tänään jotain saanut aikaiseksi: korttejani on Oulun muutamissa puodeissa taas myynnissä.

Ja kesäkauden ensimmäinen piipahdus Hupisaarten Kiikku-kahvilassa. Se on kyllä mukava, kannattaa ehdottomasti siellä käydä, pieni tuokio istumassa ja nauttimassa, miljööstä, cappuccinosta, jäätelöstä, leivonnaisista. Ja pyöräilijälle on tärkeää, että pihapiirissä, Piparkakkutalossa, on avoin, siisti yleinen WC.

Nyt pitäisi onnistua nukkumaan: huomenna on hammaslääkäri. Ja sehän ei ole minulle koskaan pikku juttu.

Melkein vilkas päivä :)

Vapun jälkeisen maanantain aamu oli aurinkoinen, lämpimämpi kuin pitkään aikaan, ja takana poikkeuksellisen hyvin nukuttu yö! Virtaa siis oli: päätin käyttää sitä pyöräilyyn, kodinhoidollisia hommia voi tehdä huonommallakin säällä.

Ilman hyytävää tuulta saattoi suunnata kohti pohjoistakin. Matkantekoa edisti ja teki tavallistakin mukavammaksi se, että tänään julkistettiin äänikirjana Enni Mustosen Sivustakatsojan tarinoita -sarjan yhdeksäs osa: Näkijä. Lukijana Erja Manto. Niin hyvää viihdettä, kotimaista laatukirjallisuutta. Hyvä on sen matkassa pyöräillä.

Kiiminkijoella taitaa tulvahuippu olla jo ohitse. Niin tyventä Haukiputaan kirkon takana, lunta tosin vielä rannalla, mutta hyvä matkakahvihetki tuossa oli.

Iltapäivällä ystävä tuli käymään, – ostamaan minulta tarpeettomaksi käyneitä kuvaustarvikkeitani sekä vanhan kamerani. Win-win-tilanne molemmille. Eikä parituntisen hyvä anti koskenut vain kaupantekoa valokuvaustarpeistosta, vaan vähintään yhtä tärkeää oli tapaaminen, terapiaistunto meille molemmille. Kokemusten ja tuntojen jakaminen tekee hyvää, ja ystävän kanssa se on huomattavan helppoa. Vertaistukea toinen toisellemme.

Kuvausasioiden parissa jatkoin. Kuukauden kuvahaasteessa on teemana persikka ja vaaleanpunainen. Minusta persikka ei ole vaaleanpunainen… enemmänkin hailakka, ruskanvärinen keltaoranssi. Ja eihän tähän aikaan ainakaan Oulusta mitään persikoita löydy.

Mutta paraguayo kyllä löytyi! Paraguayo on litteä persikka, joka tunnetaan myös nimellä donitsi-persikka tai Saturnuksen persikka. Enpä ollut ennen tätä päivää tuntenut noita nimityksiä. Olen noista joskus tehnyt grillattavia lisukkeita, kerran kai jonkun kinuskikastikkeella kuorrutetun uunijälkkärinkin, mutta tänään siis kuvauksiin. Pitkästä aikaa studiokuvausta. Puistolan leipomon macaronsit (joita systeri eilen pakkasi dogi-packiin) ovat isoja ja täytettyjä ja mahdottoman hyviä, mutta myös kuvauksellisia.

Koko illan olen yrittänyt tätä postausta kasata, mutta perhe-chatti on laulanut: whatsapp hehkunut niin kuumana, ettei ole tahtonut millään tulla valmista!

Vappuviikonlopun herkullinen huipennus

Tähän huipentui brunssi! Kakkua ennen paljon hyvää.

Olimme sisareni luona wappubrunssilla, hyvässä, pienehkössä seurassa nauttien notkuvan buffet-pöydän monista (uusistakin) herkuista. Vuohenjuustopiirakka paholaisen hillolla oli ehdoton suosikkini suolaisista, ja home-made appelsiinicurd croissantien kanssa. Ui-jui. Eikä mansikkasmoothie tai kuvan suklaa-appelsiinikakkukaan jääneet ilman kuorossa lausuttuja mainesanoja.

Niin mukava kun on (uuttakin) seuraa, ja saan syödä jonkun muun tekemää ruokaa, herkkuja. Istahtaa valmiille. Ja aika kauan istahdimmekin. 🙂

Iltapäivällä palauduttuamme kotiin oli lähdettävä ”sulattelulenkille”. Ei juuri tuullut, tosin ei erityisen lämmintäkään.