Räntäsateessa mukavia sisäpuuhia

Taas on juhlaviikonloppu.

Sää ei oikein ole juhlallinen, ulkoilemattomuus on vienyt tältä päivältä iloa, mutta oma vika, olisi kyllä ollut aikaa. Aamupäivällä oltiin Pehtoorin kanssa tervehtimässä äitiään. Kakkukahveilla istuskeltiin pitkä tovi ja höpöteltiin.

Iltapäivällä tein meille kahdelle (eka kertaa ikinä) vasikanpaistia. Se oli usein lapsuuden sunnuntairuoka, varsinkin talvisin, kesäisin sitten tillilihana. Tykkäsin kyllä jo silloin molemmista. Kastikehan se on näissä molemmissa tärkeä juttu. Äiti hanskasi niiden teon. Ja keitettyjä herneitä paistin kanssa. Tänään oli kyllä myös ruskeita herkkusieniä ja parsaakin. Niistä en kyllä pentuna ollut kuullutkaan. 🙂

Samalla jo vähän huomisia Juniorin tupareita (eihän siitä ole kohta kuin vuosi kun muutti! 🙂 ) varten lisäkeruokia ja jälkkäriä. Tästä pitopalvelusta tilasivat perunasalaattia, tsatsikia ja zabaino freddo jälkkäriksi, joten ei kovin paljon puuhaa.

Illan olen tehnyt kortteja, Spotify-listaa kesän pyörälenkkejä varten ja taas kerran chattaillyt suuntaan jos toiseenkin. Ja taas katsonut striimiä. Se on youtubessa tallenteena. Vera Vala (jonka uutukaisen romaanin Aprikoosiyöt vastikään luin ja pidin siitä) ja Ella Kanninen keskustelivat Italiasta, sen säästä, ko. kirjasta etc. Ihan hyvää viihdettä Italia-friikeille, – sekä tuo striimi että varsinkin kirja.

Huomenna jo paistaa!

Matkamuistoissa, matkakuvat vievät

Hyvät blogilukijat, pahoittelen. Nyt ei tekstiä pysty tuottamaan.

Olen eksynyt tuhansien, kymmenientuhansien kuvieni pariin; itse asiassa muutaman sadantuhannen kuvan kuva-arkistooni humahdin jo alkuillasta. Ja siellä olen. Eikä poispääsyä taida olla ennen kuin uni pakottaa luopumaan matkailusta menneessä.

Nimenomaan reissukuvia olen selaillut. Enkä ainoastaan niitä matkakuvakertomuksia jotka olen julkaissutkin, joko täällä blogissa tai ”vanhalla” matkasivullani, vaan nimenomaan arkistossa oleviin kuviin. Sellaisiin, joita en ole muistanutkaan.

Laajahko matkasivuni, jos haluat ”nojatuolimatkailla” on tässä: KLIKS.   Ja uudempia (vuoden 2015 jälkeisiä reissuja on täällä). Valitse vain haluatko kaukomatkoille, valtamerten taa tai ehkä sittenkin Italiaan. Kuten tässä: Matkalla Umbriaan kolmeksi viikoksi.

Tämä on yksi viehättävimmistä hotelleista joissa koskaan olen ollut. Ja hotelliöitä elämässä on hyvinkin ollut vuoden, parin verran.

Keväällä 2012 Riva del Garda ja hotelli BellaVista.

Todellakin ”kaunis näkymä” ~ bella vista.

Umbrian kuvasivusto ei ole tuolla edellä linkkaamani Matkasivuston alla (linkki kuviin on rikki, enkä nyt osaa korjata).

Umbrian kuviin toimiva linkki on tässä, per favore.

Radiosta ja striimattuna musiikkia

Katselin juuri striimin: Radion Novan aamun Aki ja Minna juhlivat ohjelman 5-vuotista taivalta tunnin verran striimattuna. Kuuntelen Novan aamua satunnaisen epäsäännöllisesti. Kaiken kaikkiaan kuuntelen nykyisin radiota vähemmän kuin aiemmin – koska äänikirjat. Viikonloppuisin kuuntelen Novaa, kun laitan pitkän kaavan mukaan ruokaa ja koska viikonlopun toimittajista ja heidän tyylistään tykkään. Arkisin ruoka-aikanamme (kolmen molemmin puolin) toimituksessa on tyypit, joista varsinkaan maskuliinista en pidä, en hänen äänestään, enkä monista jutuistaankaan, joten joko kuuntelen kirjaa tai en mitään. Mutta aamuisin Minna ja Aki ovat usein  mukana aamupäivän puuhissani.

Eilisen Master Chef´n voittaneen Minna Kuukan Instaakin seuraan. Olen iloinen, että juuri hän sai ansaitsemansa voiton. Ruoanlaittajana ja aamutoimittajana Kuukka on mukavasti vakaa ja luottavainen, nopeasti hoksaava, sarkasminsa ja sanojen käyttönsä on sujuvaa ja älykästä ilman snobbailua tai itsensä tyrkyttämistä.

Radio tuo viikonpäivät kotiin, tai siis asettaa päivät paikalleen viikossa. On arkipäivien ohjelmat ja aiheet, ja sitten viikonloppuisin erit. Viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vain vähän sellaisia asioita, jotka ”ajoittavat” ja kellottavat päiviä, niin radio on ollut hyvä keino olla jotenkinkaan tekemisessä ulkopuolisen maailman kanssa, olla edes vähän ajan hermolla tai kartalla viikonpäivien kanssa.

Näin ollen: ei ihme, että hankkiuduin juhla-striimin äärelle. Mihin vaikutti myös se, että siellä oli ”livemusiikkia” nimenomaan sellaisilta artisteilta, joiden (uudesta) musiikista tykkään just nyt: Ellinoora, Erin ja Samu Haber. Haberin soolouran toinen hittibiisi  ”Täältä tullaan” on harmiton rallatus, kohti kesää, kohti pandemian jälkeistä elämää, hullun huoleton sanoitus ja melodia = just sopiva nyt. Ei silti, olen ”aina” tykännyt Haberin ja Sunrise Avenuen musiikista. Ja hänen äänestään: myös kun hän itse luki omaelämäkertansa. Sen jälkeen jopa tilasin Samu Haberin nimikkoviinin (samoin kuin Lauri Tähkän). Jälkimmäinen on minusta parempi, viini siis. 🙂 Hesarin arvio noista täällä.

Myös Erinillä on kaunis ääni, ja hänenkin soolouran uusimmat biisit miellyttävät. Ja Ellinoora. Tykkään! Dinosauriksii!

Kevyttä musikkia, sitäkin tarvitaan.

Kemijoen historian parissa

Tässähän on ihan vanhoja joutunut muistelemaan. Siis töitä, ja työn tuloksia. Jokunen aika sitten viimeiset tarkistukset haastatteluun Saariselän hiihtoladun varrelta puhelimitse: Kemijoen ”Lohen surma” -radiodokkarisarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on pitkät pätkät minun juttua. Väitöskirjaan ja Keminmaan historiaan liittyen – nimenomaan niiltä osin kun ne käsittelivät Kemijoen lohenkalastusta.

Ja äsken pidin (valitettavan pitkän) monologin/luennon puhelimessa MTV:n toimittajalle nettiartikkelisarjaan liittyen. Tämänpäiväisen haastattelun taustalla Veitsiluodon tehtaan lakkauttaminen: minulta sitten juttua siitä, mitä ja miten teollisuus on menneinä vuosikymmeninä Kemijokisuulla vaikuttanut. Miksi Kemi on pitkään ollut Suomen punaisin kaupunki? – Tämä juttu tullenee parin viikon päästä MTV:n artikkeleihin. .. Minulla oli pari tuntia aikaa valmistella vastauksia muutamiin kysymyksiin: kyllä tuli nostalgisia muistoja, melkein ikävä luennoimaan, ikävä saamaan aikaan jotain, esimerkiksi vaikka väitöskirjan. 🙂

Noh, olen sentään tänään jotain saanut aikaiseksi: korttejani on Oulun muutamissa puodeissa taas myynnissä.

Ja kesäkauden ensimmäinen piipahdus Hupisaarten Kiikku-kahvilassa. Se on kyllä mukava, kannattaa ehdottomasti siellä käydä, pieni tuokio istumassa ja nauttimassa, miljööstä, cappuccinosta, jäätelöstä, leivonnaisista. Ja pyöräilijälle on tärkeää, että pihapiirissä, Piparkakkutalossa, on avoin, siisti yleinen WC.

Nyt pitäisi onnistua nukkumaan: huomenna on hammaslääkäri. Ja sehän ei ole minulle koskaan pikku juttu.

Melkein vilkas päivä :)

Vapun jälkeisen maanantain aamu oli aurinkoinen, lämpimämpi kuin pitkään aikaan, ja takana poikkeuksellisen hyvin nukuttu yö! Virtaa siis oli: päätin käyttää sitä pyöräilyyn, kodinhoidollisia hommia voi tehdä huonommallakin säällä.

Ilman hyytävää tuulta saattoi suunnata kohti pohjoistakin. Matkantekoa edisti ja teki tavallistakin mukavammaksi kun  se, että tänään julkistettiin äänikirjana Enni Mustosen Sivustakatsojan tarinoita -sarjan yhdeksäs osa: Näkijä. Lukijana Erja Manto. Niin hyvää viihdettä, kotimaista laatukirjallisuutta. Hyvä on sen matkassa pyöräillä.

Kiiminkijoella taitaa tulvahuippu olla jo ohitse. Niin tyventä Haukiputaan kirkon takana, lunta tosin vielä rannalla, mutta hyvä matkakahvihetki tuossa oli.

Iltapäivällä ystävä tuli käymään, – ostamaan minulta tarpeettomaksi käyneitä kuvaustarvikkeitani sekä vanhan kamerani. Win-win-tilanne molemmille. Eikä parituntisen hyvä anti koskenut vain kaupantekoa valokuvaustarpeistosta, vaan vähintään yhtä tärkeää oli tapaaminen, terapiaistunto meille molemmille. Kokemusten ja tuntojen jakaminen tekee hyvää, ja ystävän kanssa se on huomattavan helppoa. Vertaistukea toinen toisellemme.

Kuvausasioiden parissa jatkoin. Kuukauden kuvahaasteessa on teemana persikka ja vaaleanpunainen. Minusta persikka ei ole vaaleanpunainen… enemmänkin hailakka, ruskanvärinen keltaoranssi. Ja eihän tähän aikaan ainakaan Oulusta mitään persikoita löydy.

Mutta paraguayo kyllä löytyi! Paraguayo on litteä persikka, joka tunnetaan myös nimellä donitsi-persikka tai Saturnuksen persikka. Enpä ollut ennen tätä päivää tuntenut noita nimityksiä. Olen noista joskus tehnyt grillattavia lisukkeita, kerran kai jonkun kinuskikastikkeella kuorrutetun uunijälkkärinkin, mutta tänään siis kuvauksiin. Pitkästä aikaa studiokuvausta. Puistolan leipomon macaronsit (joita systeri eilen pakkasi dogi-packiin) ovat isoja ja täytettyjä ja mahdottoman hyviä, mutta myös kuvauksellisia.

Koko illan olen yrittänyt tätä postausta kasata, mutta perhe-chatti on laulanut: whatsapp hehkunut niin kuumana, ettei ole tahtonut millään tulla valmista!

Vappuviikonlopun herkullinen huipennus

Tähän huipentui brunssi! Kakkua ennen paljon hyvää.

Olimme sisareni luona wappubrunssilla, hyvässä, pienehkössä seurassa nauttien notkuvan buffet-pöydän monista (uusistakin) herkuista. Vuohenjuustopiirakka paholaisen hillolla oli ehdoton suosikkini suolaisista, ja home-made appelsiinicurd croissantien kanssa. Ui-jui. Eikä mansikkasmoothie tai kuvan suklaa-appelsiinikakkukaan jääneet ilman kuorossa lausuttuja mainesanoja.

Niin mukava kun on (uuttakin) seuraa, ja saan syödä jonkun muun tekemää ruokaa, herkkuja. Istahtaa valmiille. Ja aika kauan istahdimmekin. 🙂

Iltapäivällä palauduttuamme kotiin oli lähdettävä ”sulattelulenkille”. Ei juuri tuullut, tosin ei erityisen lämmintäkään.

 

Vappupäivänäkin ruoka on hyväksi

Ei ole lämmin.

Ei ole ystävien tapaamista.

Ei edes eksnaapureiden luona perinteistä vappuskumppaa. Soitin sentään: kovasti odottivat meitä käymään, mutta eihän me uskallettu. Heillä kun on ikää jo aika reilusti ja perussairauksiakin, ja vasta eka rokote puolin ja toisin saatu. Mutta kesäkuussa tavataan: niin me keskenään lupasimme ja päätimme. Eihän sinne enää ole pitkästi. Kyllä me tsempataan.

Ei yhdistettyä synttäri- ja vappubrunssia toisten ystävien luona. Ei äidin luona piipahdusta. Ei iltadrinksuja kaupungissa jollain patiolla. Vain kertakaikkisen jäätävä pyörälenkki – torin kautta oli ajeltava. Eipä sielläkään ruuhkaa. Ainoa jono oli lakukioskille. Sima ja jätski eivät houkutelleet oikein ketään …  Palelevia ihmisiä kaikkialla. Ei haalarikansaa, ei piknik-seurueita Linnansaaressa, ei montakaan yo-lakkia, ei marsseja, ei vappumeininkiä millään muotoa.

Mutta onneksi sentään: Apsu ja Eevis, isänsä ja R. tulivat seuraksemme syömään. Olin jo aiemmin luvannut pienille, että tänään olisi vappuongintaa. Apsukaan ei tiennyt onginnasta. Eikö lasten synttärijuhlissakaan niitä enää järjestetä? – Kun Pehtoori rakenteli ongintapaikkaa ja minä pakkailin ylläreitä ongittaviksi, mietin, mistä olin saanut päähäni, että vappuna pitää/kuuluu/on tapana järjestää lapsille ongintaa?

Meidän muksuille sitä ei järjestetty (synttäreillä kyllä joskus oli), joten miksi vappuna? Joku muistojen jäänne idea oli: minun lapsuudessani käytiin vappuna vappumyyjäisissä, joissa oli onnenpyörä ja ongintaa ja simaa ja munkkeja ja sen sellaista. Me kävimme perheen (vai vain iskän) kanssa Toppilan koulun vappumyyjäisissä. Iskä oli koulun kannatusyhdistyksen kantava voima, ja hänhän se tiesi meidät pennut myyjäisiin viedä. Sieltä se etiäinen vapun ongintaan löytyi.

Kyllä Eevis ja Aatu olivat iloisia tikkareista, serpentiineistä, saippuakuplapulloista ja uudesta jalkapallosta, joita ongella saivat!

Ja varsinkin aikuiset – kyllä lapsetkin – tykkäsivät kolmen ruokalajin sapuskasta. Alkuun oli savulohi-graavilohimousse ja katkarapuleipiä (eilisen jatkojalostusta 🙂 ) ja pääruoaksi Torin Lihamestarilta tilatun hampurilaispaketin antimia, oheen tein coleslaw´n ja uuden salaatin (Jamie Oliver via Hellanjaviinilasinvälissä) fenkoli-meloni-mozzarella avec minttu-chili-kapris-kastike). Kukaan ei valittanut. 🙂

Niin ja jälkkäriksi uutta italialaista jätskiä, mansikoita, kahvia ja tippaleipiä. Ja pienten kanssa lattialla temuamista. Ulkona saippuakuplia ja paljon hymyjä! Hyvinkin saimme kolme tuntia kulumaan…

Hyvä juttuhan tässä vapussa on se, että huomenna ei ole riennettävä kustannuspaikalle, vaan huomenna on sunnuntai, ja meillä juhlaviikonloppu jatkuu!